Miten suhtaudutte ....

Eli minulla on MS-tauti... Enkä yhtään kadehdi mun vaimoa, koska minun takiani meille tulee riitoja... mut muuten on elämä elämisen arvoista.
Naimisissa ollaan oltu reilu 8 vuotta ja kaikki vuodet on vietetty yhdessä MäSän kanssa.
Kärttyisyyttä varmasti esiintyy lähes kaikilla...varsin tuoreilla MS-tapauksilla koska kaikki on uutta ja on sopeuduttava sairauteen. (yhtälailla toki kärttysisyyttä esiintyy varmasti kellä tahansa "vammautuneella".)

Siellä ollaan onnettomia...Oletteko käyneet yhdessä esim. Sopeutumisvalmennuskursseilla...tai tavanneet muita "kohtalotovereita"...uudet ystävät ainakin varmasti auttaisi...ja jos on vielä samasta "teemasta" kyse niin hyvähän se on jos voi kokemuksiaan jakaa samaa sairastavan kanssa.
En tiedä mistäpäin Suomea olette...mutta Helsingissä ainakin toimii mm. 3R ryhmä joka kokoontuu kaksi kertaa kuussa ja siellä kaikkia yhdistää MS-tauti. Toiminta on siellä vapaamuotoista, sen kuin vain menee paikalle. Lisää 3R toiminnasta löydät netistä: http://www.ms-helsinki.fi/neuvola.html
Netistä löytyy myös paljon muita paikkoja joihin kannattaa tutustua ja joissa voi tutustua uusiin "kohtalotovereihin"...tälläisiä paikkoja on mm. http://groups.msn.com/G35Team sekä http://www.mscrossroads.org/cgibin/YaBB.cgi

Nämä tällä kertaa...

Itse ainakin olin kärttyinen varmaankin ensimmäiset kolme kuukautta MS-epäilyn saatuani ja toiset samanlaiset diagnoosin varmistuttua... Nykyisin jokakerran kun tulee uusia oireita, vaikkakin ohimeneviä, paiskon ovia ja kiukuttelen (siis aina kun mäsä ilmoittelee itsestään)... Kun mäsä on rauhallinen niin olen minäkin... Kärttyisyys tuskin johtuu itse mäsästä, vaan sen tuomasta henkisestä rasituksesta/väsymyksestä... On ihmisiä joista tulee kiukkuisia kun väsyttää, entä jos on väsynyt 24h/vrk... Mutta mikä tärkeintä, joskus jaksaa olla iloinenkin...=) Pärjäilkää!

Koska tuo "surkeuden" rima on todennäköisesti eri ihmisillä niin eri korkeudella.
Meillä on lähes 20 v. kokemus sairaudesta, enkä pysty sanomaan, kuinka paljon se on "lisäsurkeutta" meille tuonut.
Ikää on molemmilla jo sen verran, ettei ihan pikkuasioista jaksa edes kiukutella.
Kun Naisilla(kin) nuo vaihdevuodet tuovat oman lisämausteensa, niin ota siitä sitten selvää.
Jos vaimolla alkavat ns. hiansuut savuta, niin useimmiten vastaan omalla puujalkahuumorillani hänen haasteeseensa.
Uskallan väittää, että vuosia jatkunut viisasteluni on kypsyttänyt pikkurouvan ja hän on viime aikoina jopa itsekin käyttäytymistään analysoinut.
Ehkä jokapäiväinen pikku hellittelynikin on monelta sodalta meidät pelastanut.
Jos katson perheemme ulkopuolelle, niin löydän lähipiireistä ns. terveitä perheitä, joilla tuo surkeus näyttäisi olevan ihan todellista.
Iloista Vappua kaikille ja jaksamista puolin jos toisinkin.

Minulla on MS ja olen oppinut elämään sen kanssa. Meillä kotona se on puhuttu ja puhuttu.Ei ole syntynyt mitään riitoja sen takia ehkä syynä sit on että olen ollut niin hyvässä kunnossa. En tiedä mutta en itse mitenkään ajattele koko sairautta ehkä siinä syy miksi meillä se on mukana mut ei näy. Kun sairastuin niin silloin mieheni kelasi sitä aika paljon mut nyt se on jäännyt. Hän tietää missä mennään ja olen kertonut sille mitä tunnen. Minulla on kaksi lasta joiden kanssa olen jutellut sairaudesta. Lapset jokus kysyvät et olenko väsynyt ja johtuuko se siintä ms:tä mut muuteen meillä menee hyvin ja ollaan onnellisia.
Hyvää kevään jatkoa teille ja stemppiä koittakaa jaksaa!!