LESTADiOLAISET ja minä

Me ei tarvita rokotusta, mennee nahka resuseksi, ei kelpaa kuin kolmanteen luokkaan.

Tällä seudulla on eniten rokottamattomia.
30944
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

En tiedä susta, mutta kaikki tuntemani lestadiolaiset minä mukaan lukien olemme ottaneet rokotteet. Tai no osa raskaana olevista empii, mutta lähes kaikki lapsensa synnyttäneet ovat lopen ottaneet rokotteen. Enemmän noissa villeissä ja vapaissa hellaripiireissä on rokotteista kieltäytyjiä. Jokunen laiteille lupsahtanu lestadiolainen, joka siis on jättänyt uskon, on saattanu ottaa tilalle salaliittoteoriauskovaisuuden ja nämä myös ovat kieltäytyneet rokotteista. Mutta kekään, joka on säilynyt lestadiolaisena, ei ole lähtenyt salaliittohumputuksiin mukaan.

Äänestä
  • Äläpä höpise.
    Srk:n pj. TASKILA sanoi itse medialle, että " piirissämme on jonkin verran rokotevastaisuutta. Ei kuitenkaan merkittävästi. "Hän kai oli rehellinen?
    Tätä kysyttiin häneltä silloin, kun rokottamattomia alkoi olla paljon liikkeen valta-alueilla

    Helluntaiseirakunnissa ei ole mitään tilaa minkäänlaisille salaliittoteorioille, tässä liikkeessä keskitytään niin täysin omaan asiaan, eikä olla mitään salatieteilijöitä. Järkevää ja tarkastelun kestävää toimintaa.

    Molemmissa liikkeissä taatusti opetus on THL: n mukainen, jos sellaista tarvitaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äläpä höpise.

    Helluntalaisseurakunta on täynnä hörhöjä, jotka mm. venäläisten Alfa-kanavalla julistavat Putinin ihannuutta ja rokotevastaisuutta.

    Päinvastoin, helluntaiseurakunta, kuten muutkin seurakunnat, on täynnä järkeviä ihmisiä, jotka toivovattavat kaikille hyvää päivää ja ottavat kiltisti
    rokotteet, polion, hinkuyskän tuhkarokon , vesirokon jäykkäkouristuksen, tuberkuloosin, influenssan ja koronan varalta.
    Nuo rokotteet ovat estäneet invalidisoivat sairaudet, pitäneet yllä työkyvyn ja lisääntymiskyvyn. Joten he ovat myös hyvin kiitollisia.

    Katso Alfan ruplahelluntalaisten ohjelmia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äläpä höpise.
    Srk:n pj. TASKILA sanoi itse medialle, että " piirissämme on jonkin verran rokotevastaisuutta. Ei kuitenkaan merkittävästi. "Hän kai oli rehellinen?
    Tätä kysyttiin häneltä silloin, kun rokottamattomia alkoi olla paljon liikkeen valta-alueilla

    Helluntaiseirakunnissa ei ole mitään tilaa minkäänlaisille salaliittoteorioille, tässä liikkeessä keskitytään niin täysin omaan asiaan, eikä olla mitään salatieteilijöitä. Järkevää ja tarkastelun kestävää toimintaa.

    Molemmissa liikkeissä taatusti opetus on THL: n mukainen, jos sellaista tarvitaan.

    Se, että on piirissä, ei tarkoita sitä, että ovat uskomassa. Keskuudessamme on oleva eriseurat ja eriseurasten hapatus. Näin se vain menee. Eriseuraset kuitenkin järkijään ajautuu sivuun ennen pitkään. Helluntaiseurakunnissa on eroja. Joissain hellariseurakunnissa salaliittoteoriat rehottaa, kun taas toisissa ne kitketään pois alta aika yksikön. Hellarit eivät siis ole keskenään yhtenäinen joukko, vaan todella hajanainen porukka erilaisine seurakuntineen… Yhteistä heillä on lähinnä aikuiskaste ja armolahjojen korostus. Esim kielillä puhuminen ja niiden selittäminen. Muuten helluntaiseurakunnat voivat erota toisistaan todella paljon. On ystävällisiä helluntaiseurakuntia ja on riitaisia ja vihaisia helluntaiseurakuntia ja kaikkia mahdollisia siltä väliltä.

    No sinäpä olet paikalinen mestari siivilöimään ja luokittelemaan ihmisiä eri herätysliikkeiden sisällä.

    Kyllä Taskila kommentoi omaa joukkoaan, miksi hän muitten puolesta olisi vastannut?
    Srk ssa on jonkin verran rokotevastsisuutta, mutta ei merkittävästi ja opetus on rokotemyönteistä.

    Mitä helluntaiseurakuntiin tulee, käsityksesi ovat omaa höpötystäsi. Sellaista kuria ei ole kuin SRK ssa, että jäsenten elämäntapa määritellään ylhääntä päin hyvin tarkasti.
    Mutta opillisissa kysymyksissä teologia on hyvin yhtenäinen eiä eroa luterilaisuudesta mitenkään.

    Uskovien kaste on käytössä, ei lapsikaste. Mutta armolahjoista opettaminen on nykyään jokapäiväistä kaikissa kirkkokunnissa. Se ei ole helluntaseurakuntien yksinoikeus, eikä mitenkään korostetusti esillä sielläkään.
    Voisi olla enfmmänkin.

    Onhan kristittyjen suurimmat juhlat Pääsiäinen ja Helluntai.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se, että on piirissä, ei tarkoita sitä, että ovat uskomassa. Keskuudessamme on oleva eriseurat ja eriseurasten hapatus. Näin se vain menee. Eriseuraset kuitenkin järkijään ajautuu sivuun ennen pitkään. Helluntaiseurakunnissa on eroja. Joissain hellariseurakunnissa salaliittoteoriat rehottaa, kun taas toisissa ne kitketään pois alta aika yksikön. Hellarit eivät siis ole keskenään yhtenäinen joukko, vaan todella hajanainen porukka erilaisine seurakuntineen… Yhteistä heillä on lähinnä aikuiskaste ja armolahjojen korostus. Esim kielillä puhuminen ja niiden selittäminen. Muuten helluntaiseurakunnat voivat erota toisistaan todella paljon. On ystävällisiä helluntaiseurakuntia ja on riitaisia ja vihaisia helluntaiseurakuntia ja kaikkia mahdollisia siltä väliltä.

    Helluntsiseurakunnissa ei salaliittoteoriat rehota!!

    Raamattu on ihan tarpeeksi jännää luettavaa.

    Äänestä

Tutut persujen äänestäjät ja kannattajat eivät ole ottaneet kukaan rokotusta!

Äänestä
  • 20%+suomalaisista+ei+luota+korona+rokotteeseen.+Siihen+joukkoon+mahtuu+muitakin+ku+persuja+tai+lessuja.+Järkeä+voi+käyttää+kuka+vaan+välttämästä+injektiota,+jonka+eläinkokeissa+kaikki+testieläimet+kuolivat.+Kyseessä+on+siis+uudenlainen+mrna-rokote,+joka+muuttaa+ihmisen+geeniperimää.+Eikä+siinä+kaikki.+Rokotteesta+on+löydetty+myös+erilaisia+eliöitä+ja+grafeenioksidia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    20%+suomalaisista+ei+luota+korona+rokotteeseen.+Siihen+joukkoon+mahtuu+muitakin+ku+persuja+tai+lessuja.+Järkeä+voi+käyttää+kuka+vaan+välttämästä+injektiota,+jonka+eläinkokeissa+kaikki+testieläimet+kuolivat.+Kyseessä+on+siis+uudenlainen+mrna-rokote,+joka+muuttaa+ihmisen+geeniperimää.+Eikä+siinä+kaikki.+Rokotteesta+on+löydetty+myös+erilaisia+eliöitä+ja+grafeenioksidia.

    Lisäksi rokotteen magneetit räjähtelevät 5g-puhelimella soittaessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    20%+suomalaisista+ei+luota+korona+rokotteeseen.+Siihen+joukkoon+mahtuu+muitakin+ku+persuja+tai+lessuja.+Järkeä+voi+käyttää+kuka+vaan+välttämästä+injektiota,+jonka+eläinkokeissa+kaikki+testieläimet+kuolivat.+Kyseessä+on+siis+uudenlainen+mrna-rokote,+joka+muuttaa+ihmisen+geeniperimää.+Eikä+siinä+kaikki.+Rokotteesta+on+löydetty+myös+erilaisia+eliöitä+ja+grafeenioksidia.

    Suomalainen tervfydenhuolto on maaimman paras, siihen voi luottaa. Rokotus suojaa vakavalta taudilta.

    Alkoholi, rasva ja suola , ne pilaa vat suomalaisten terveyden,

    Alkoholi mielen ja maksan. Rasva vain maksan ja suonet. Suola köy punpun päälle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalainen tervfydenhuolto on maaimman paras, siihen voi luottaa. Rokotus suojaa vakavalta taudilta.

    Alkoholi, rasva ja suola , ne pilaa vat suomalaisten terveyden,

    Nuinhan se terveydenhoitoalan väki mainostaa. Sen lauluja laulat jonka leipää syöt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    20%+suomalaisista+ei+luota+korona+rokotteeseen.+Siihen+joukkoon+mahtuu+muitakin+ku+persuja+tai+lessuja.+Järkeä+voi+käyttää+kuka+vaan+välttämästä+injektiota,+jonka+eläinkokeissa+kaikki+testieläimet+kuolivat.+Kyseessä+on+siis+uudenlainen+mrna-rokote,+joka+muuttaa+ihmisen+geeniperimää.+Eikä+siinä+kaikki.+Rokotteesta+on+löydetty+myös+erilaisia+eliöitä+ja+grafeenioksidia.

    "Kyseessä on siis uudenlainen mrna-rokote, joka muuttaa ihmisen geeniperimää"

    Kai tiesit että geeneissäsi tapahtuu mutaatioita koko ajan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Kyseessä on siis uudenlainen mrna-rokote, joka muuttaa ihmisen geeniperimää"

    Kai tiesit että geeneissäsi tapahtuu mutaatioita koko ajan?

    Ite en enää välitä mitä geeneissäni tapahtuu. En ehkä ihan pikkulapsille antais kuitenkaan vielä tässä vaiheessa.

    Äänestä

Otin molemmat piikit,ainoa haitaksi luettava asia on ,että pierettää kokolailla kokoajan.

Äänestä
  • Naapuristakin tuli persu rokotusten jälkeen.

    Äänestä

  • Mulle tuli kestoseisokki piikistä,liekö ollu niagara piikki

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mulle tuli kestoseisokki piikistä,liekö ollu niagara piikki

    Ikävä seisoa kokoajan ettei voi maata ollensakaan😫

    Äänestä

Rokottamattomia on persut ja maahanmuuttaja taustaset. Kyllä. Siis pohjimmiltaan sama asia. Ja varsinki semmoset joilla on sukujuuret nykysen itärajan takana. Oisivat saanu jäähä sinne onnen ihmemaahansa puuttinin ylistäjät. Oikeita kaksois agentteja. Pahimpia vainoharhasia salaliittoteorektikoita. Mv:tä luetaan ja jaetaan. Varokaa näitä. Ei perkele!

Äänestä
  • 19.44
    Koitahan rauhoittua. Terapia apua on saatavana terveyskeskuksesta.

    Äänestä

  • Venäjän trollitehdas on ylen keksimä vale. Todisteita tehtaista ei oo olemassa. Jokainen voi omalta kotisohvaltaaan trollata niin paljon ku sielu sietää. Kyse on samasta ilmiöstä kun Kennedy ammuttiin ja CIA kehitteli termin salaliittoteoria piilottamaan totuus.

    Äänestä

Lestadiolaiset ovat muutenkin jo taivaan portilla:-) Haluatko muidenkin olevan jos korona tarttuu viattomiin?

Äänestä
  • koittakaa tosiaan pysyä kotisohvalla

    Äänestä

J*m*l*uta sitä disinformaation määrää mitä nuo hannut ja ilkat somessa tuo julki koronarokotuksiin liittyen, kohta kuulema rokotetut alkaa kuolla piikkeihisä, eikä muut säästy kuin he ymmärtävät jokka ei piikkiä ole ottaneet.

Mitä ihmettä tuota **skaa joka paikassa julki tuomaan jos itellä piikkikammo on ???

Äänestä
  • Kyllästyi itsensä kanssa keskustelemiseen persupalstalla kun trollaa taas joka toisella s24 palstalla?

    Äänestä

  • onkos tämä Piipsan nevan sammakoiden suojelija liittynyt törkykirjoittajiin??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    onkos tämä Piipsan nevan sammakoiden suojelija liittynyt törkykirjoittajiin??

    Muuthan täällä päästää sammakoita suustaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muuthan täällä päästää sammakoita suustaan.

    Voisiko eräät paksut posket viitata suussa oleviin sammakkoihin?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Me ei tarvita rokotusta, mennee nahka resuseksi, ei kelpaa kuin kolmanteen luokkaan.

Tällä seudulla on eniten rokottamattomia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu