Meidän 3-vuotias koiramme on todella innokas tutustumaan vieraisiin lapsiin ja innokkuus ilmenee innokkaana hyppimisenä, haukkumisena ja nuolemisena. Omien lasten kanssa koira osaa käyttäytyä ja on rauhallinen, mutta kun heidän kaverinsa tulevat kylään, koira käy ihan ylikierroksilla, emmekä saa sitä rauhoitettua. Koira myös seuraa jatkuvasti vierailijoita ja käytös jatkuu koko vierailun ajan. Mikään makupala (tai muu palkinto) ei ole riittävän hyvä, jolla saisi koiran rauhallista käytöstä palkittua ja huomion pois lapsista.
Lapsia on myös huomattavasti vaikeampi ohjata olemaan huomioimatta koiraa silloin kun epätoivottuja käytöstä esiintyy, eli käytännössä vieraat lapset palkitsevat koiraa huomioimalla sen katseillaan, ääntelyillään, naurullaan, eleillään ym. Myös kaikki lasten energiset liikehdinnät (juoksupyrähdykset, hyppelyt) ovat omiaan kiihdyttämään koiran energiatasoa ja houkuttelemaan sitä ”leikkiin”, vaikka sitä ei mukaan haluttaisikaan.
Olisiko kellään hyviä koulutusvinkkejä miten koiraa saisi rauhoitettua näissä tilanteissa? Tällä hetkellä ainoa ratkaisu on ollut laittaa koira eri tilaan tai ulos, mutta sekään ei ole aina mahdollista. Koiran käytös rajoittaa nyt liikaa lasten vierailuja, kun aina pitää olla aikuinen vieressä seuraamassa ja kontrolloimassa koiran käytöstä.
Yli-innokas lapsiin tutustuja
Anonyymi
3
228
Vastaukset 3
- Anonyymi
Otas yhteyttä tervepäiseen koirien kouluttajaan niin saat parhaan tiedon. Olisikohan koira pitänyt kouluttaa jo vähän aiemmin? Voi jee näitä uusavuttomien aka trollien aloituksia.
- Anonyymi
Yksinkertaisesti kiellät kaikki vieraiden lasten vierailut teillä, koirulinne oikeesti kärsii niistä. Kyllä kakarat tulee kotona toimeen ilman kavereitakin, hoitakoot koiraa jos seuraa haluuvat.
- Anonyymi
Ei ihan noin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791742
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109913En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58745Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo107734Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207664- 133628
- 51585
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51562Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä19558- 37546