Miten skitsofrenia ja kaksisuuntainen mielialahäiriö eroaa toisistaan?

Kaksisuuntainen kertoo jo sen, että on kausia, jolloin masentaa, ja ajoittain on maniaa, eli vauhti päällä. Nämä vaihtelevat, joskus nopeastikin, tai voimakkaasti.

Masennuksessa ja maniassakin on omat oireilunsa. Harvemmin kuitenkaan voimakkaita harhoja, paitsi jos tila muuttuu psykoottiseksi, voi harhoja esiintyä.
Skitsofreniassa ei välttämättä ole suurempia vaihteluita ( masennusta ja maniaa ), vaan olotila voi olla tasaisempi. Eli saattaa olla jatkuvampaa ahdistusta tai ehkä joskus ylilyöntejä, vauhdikasta ja harkitsematonta käytöstä.

Psykoosin piirteitä liittyy näihin kaikkiin.
Ehkä yleisempää on masennuksessa ilmenevä psykoosi, kuin maniavaiheessa esiintyvä.
Toki maniassa ihminen tuntee, ettei mikään ole vialla, kun on niin taivaallisen hyvä olo. Eli saattaa olla psykoosityyppisiä piirteitä siinäkin.

Pitkään skitsofreniaa sairastava saattaa jopa taantua tilaansa, eli ei onnistu siitä toipua tai parantua. Harhat saattavat kestää joillain vuosikausiakin, kenties jopa loppuelämän.
Kaksisuuntaista sairastavalla voi olla ajoittain välissä suht hyviäkin kausia, eli elämä vaikuttaa sujuvan hieman paremmin kun ei ole aallonpohjalla kumpaankaan suuntaan.

Skitsofrenia luetaan psykoosisairauksiin, kun taas kaksisuuntainen on jonkinlainen mielialahäiriö.

Näidenkin kanssa on mahdollista elää kohtalaisen hyvää elämää, skitsofreenikot ovat suuremmassa määrin eläkkeellä kuin kaksisuuntaiset.

Näistäkin sairauksista on mahdollista parantua, ainakin toipua.
Toivoa ei kannata menettää.

Tämä ei ole mitään faktaa kirjatietoa, vaan tavallisen maallikon oma näkemys asiasta.

Voihan nuo sotkea keskenään, koska kumpikaan ei ole lääketieteellisesti validi sairaus. Ei ole mitään objektiivista välinettä erottaa niitä toisistaan. Diagnoosin määrittää vain se, miten ihminen jäsentää omia ongelmiaan ja kertoo niistä psykiatrille. Mielialavaihtelu on kaksisuuntaisen kriteeri, ja sen saa moni ilman selkeää psykoottisuuttakin. Jos ihminen ilmentää ns. oireita äärimmäisen stereotyyppisesti, niin ei varmastikaan ole mitään ongelmaa erottaa niitä keskenään. Suuri osa ei kuitenkaan ilmennä mielenterveysongelmiaan stereotyyppiseti eikä tulkitse niitä tavalla, joka sopii selkeästi johonkin diagnoosiin. Stereotyyppinen skitsofreenikko ei kärsi koskaan maniasta eikä hänen mielialansa vaihtele selkeästi. On paljon skitsofreniadiagnoosin saaneita ihmisiä, joista tulisi viimeisenä mieleen sana mania. He ovat jatkuvasti epäluuloisia, paranoidisia, apaattisia, syrjäänvetäytyviä, heillä on kroonisen alhainen itsetunto ja hajonnut mieli. Manian vastakohta siis. Ihminen joka kuulee 24/7 ääniharhoja, joissa häntä pilkataan ja käskytetään ei saa kovinkaan todennäköisesti diagnoosia kaksisuuntaisesta, mutta ihminen joka kokee sulautuvansa ihanan kammottavasti universumiin tai johonkin kollektiiviseen tietoisuuteen psykoosissa saataakin saada. Toisaalta hän voi saada myös skitsofreniadiagnoosin, jos tuollaiset kokemukset eivät potilaan ja läheisten kertomuksessa yhdisty selkeään ja häiritsevään mielialan vaihteluun ja jos potilaalla on vaikka muitakin jatkuvia rajattomuuden kokemuksia, joissa hän on yhteydessä kaikkiin tietoisiin ja vähemmän tietoisiin olentoihin eikä välttämättä vain mielyttävällä tavalla. Romahdus ja kertomukset depressiosta eivät välttämättä jäsenny selkeäksi kokonaisuudeksi psykoosin yhteyteen, tai sitten romahdus voidaan tulkita tapahtuvan siinä vaiheessa, kun psykoottiset harhat alkavat muuttua pelottaviksi ja ihminen romahtaa henkisesti ja menettää täysin lamaantuneen toimintakykynsä. Kyse on siitä, miten narratiiviaan rakentaa ja miten asioita tuo esille ja miten psykiatri ne haluaa tulkita. Käytännössä on varmastikin paljon psykoottisia kokemuksia, joita ei voi selkeästi sijoittaa mihinkään tiettyyn kategoriaan ja sen takia varmaan on luotu esimerkiksi skitsoaffektiivinen häiriö, jossa yritetään jäsentää tuota epämääräistä jatkumoa affektiivisten ja non-affektiivisten psykoosien välimaastossa.

Skitso-affektiivisen diagnoosin saa aika helposti päihteiden aiheuttamien psykoosien seurauksena.
Saa olla lopun elämää skitso-affektiivinen, vaikkei ilman päihdesekoiluja ole ikinä ollut minkäänlaista psykoosia.

Loppupeleissä tulee joskus mietittyä, oliko mitään järkeä lopettaa päihdesekoiluja, kun diagnoosin leima seuraa ikuisesti.
Vaikka saa asiat järjestykseen ja pärjää elämässään, niin monissa yhteyksissä tulee pysymään aina " hulluna ".
Siinä on ajoittain vaikeaa elää kuten ns. " normaalit " ihmiset, johon haluaa itsekin pyrkiä.

Kun jutun juju on siinä, miksi lähdin kysymään tätä, että mulla ei ole skitsofrenia diagnoosia, mutta oirehdinta viittaa vahvasti siihen että mun kohdalla olisi tehty virhe diagnoosi. Vai mistä tässä voisi olla kyse?

Esimerkkinä nyt vaikka tämmösiä, että varsinkin iltaisin mulla on hyvin kummallinen epämääräinen epätodellinen olo, saatan kuulla, varsinkin yksin ollessa satunnaisia sanoja tai ääniä aivan kuin joku olisi kanssani samassa huoneessa. Myös saatan nähdä silmänurkasta jotain tummia hahmoja jotka vilahtaa sen sekunnin sadasosan ajan ja katsetta tarkentaessa siihen suuntaan joudun toteamaan että näin omiani. Toistaiseksi tiedostan että nämä kuulemani ja näkemäni asiat eivät ole todellisia, mutta eniten ärsyttää ja piinaa tuo epämääräinen epätodellinen olo. Se on vähän kuin koko kroppaa vaivaava alkava flunssa särky mutta psyykkisenä, jos sitä nyt johonkin pystyy vertaamaan.

-ap

Ketju kuuluu ns. itsekeskustelujuttuihin. Ei kiinnosta. Kerroin toki tosiasiat.

Minuvva on kaksisuuntainen skitsofrenia ja kolmisuuntainen John