Termien muuttaminen mediassa/THL:llä

Anonyymi

Kuinka moni on pannut merkille syksyn saatossa kuinka Pandemia on muuttunut epidemiaksi ja koronakuolemat muuttuneet koronaan LIITTYNEIKSI kuolemiksi? Tämä on oikein mielenkiintoista, eikö vaan? Tässä pelastetaan nahkoja kuvitellen ettei kukaan huomaa mitään.

6

190

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      jep helvetinmoinen peittely operaatio käynnissä mediassa THL:n toimesta, se on ajna kysymys kun jonkun omatunto antaa asian julki, että meitä on kusetettu rankasti.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Koska nykyään tiedetään, että virus muuttuu endeemiseksi, eikä se rokotetussa väestössä enää aiheuta samanlaista kuolleisuutta. Ei mitään sen kummempaa.

      Jos olet ollut tarkkana, koronavirusepidemiasta puhuttiin jo pandemian alkuaikoina. Epidemia oli silloin alkamassa esimerkiksi Saksassa.

    • Anonyymi

      Nytkö tämä "vaarallinen" tauti (todellisuudessa kausi-influenssan luokkaa...) jonka takia ihmisten perusoikeudet piti perua onkin vain tavallinen epidemia?

      WHO muutti v. 2009 pandemian määritelmää. Aiemmin pandemia syntyi vain jos oli kyseessä erityisen vaarallinen ja/tai helposti tarttuva tauti. Määritelmämuutoksen jälkeen pandemiaksi riitti mikä tahansa tartuntatauti esimerkiksi sillä perusteella, että sen saattoi odottaa ylittävän terveydenhuollon kantokyvyn. Ja kun ajatellaan, mistä se kantokyky riippuu, niin sehän on järjestelykysymys ja poliittinen päätös: mihin verovaroja käytetään, miten hoidetaan jne. Siis pandemia ei tarkoita, että kyseessä olisi erityisen vaarallinen tauti.
      Korona ei tosiasiassa ole yleisvaarallinen tauti, sen osoittavat mm. nämä tällä videolla esitellyt Suomen ja maailmanlaajuiset tilastot.
      Pandemia sillä on kuitenkin saatu aikaiseksi. Sopii kysyä, miksi.
      Videolla käsitellään myös FIMEA:n ja VAERS:n tilastoja ja niiden raportointitapaa.

      https://www.youtube.com/watch?v=A5lqX2SaSp0

      • Anonyymi

        THL:n ei pitäisi hosua, koska valtiovarainministeri on tiedottanut, että poikkeusaika päättyy vasta vuoden 2022 loppuun.

        https://rapsodia.fi/saarikko-lipsautti-poikkeusaika-paattyy-vuoden-2022-loppuun-2/

        ”…Se säännöstö, ikäänkuin reunaehdot sille, on olleet hyllyllä korona-aikana, ja nyt palautuu keskustelu siitä, kun vuoden 22 päättyessä tämä poikkeusaika loppuu, millaisena ne säännöt palaavat…”

        Miten on mahdollista, että valtiovarainministeri tietää, että virus poistuu keskuudestamme vuoden 2022 päättyessä?

        Koska kyse ei ole ollut missään vaiheessa mistään viruksesta tai ihmisten terveydestä. Kyse on ollut kaiken aikaa vallasta, korruptiosta, petoksista, kontrollista ja maailmanhallinnasta. Olemme joutuneet todistamaan näiden sairaiden psykopaattien edesottamuksia siinä, miten he pyrkivät luomaan uutta maailmanjärjestystä hajota ja hallitse -periaatetta hyödyntämällä.

        Tämä pieni tyranniaa rakastava ja harjoittava eliitti unelmoi siitä, että he pääsisivät alistamaan kaikki maailman jäljelle jäävät kansat omiksi orjikseen. He kun ovat täysin vakuuttuneita siitä, että täällä maapallolla on aivan liikaa ihmisiä, joten siksi he ovat nyt “joutuneet” aloittamaan tämän dramaattisen väestönvähennyksen toteutuksen näillä kokeellisilla rokotteillaan.

        Nämä silmät ja korvat päästään valehtelevat vieraanvallan edustajat (nukke-hallituksemme), jotka vaihdettiin taktisesti sisään juuri ennen tämän ennalta suunnitellun koronahuijauksen alkamista, ovat ottaneet kaiken aikaa päiväkäskynsä ulkomaalaisilta isänniltään. Jopa Yle uutisoi hiljattain Marinin ja Saarikon jäsenyyksistä Global Young Leaders järjestössä, jonka kannattaman The Great Reset -agendan päämääränä on koko maailman talouden romahduttaminen ja uudelleenrakentaminen: uusi maailmanjärjestys.


    • Anonyymi

      Myös rokotteen määritelmää muutettiin, jotta mRNA-injektioille saatiin edes väliaikaiset hätäkäyttöluvat. Aiemmin rokotteelta edellytettiin että se saa aikaan immuniteetin ja estää tartuttamasta muita. Korona-geenimanipulaatioinjektio ei tee mitä näistä, ainoastaan antaa jonkin verran suojaa vakavaa tautimuotoa vastaan joksikin aikaa - hyvin lyhyeksi aikaa jopa, se on käynyt nopeasti ilmi. Näiden "rokotteiden" teho on puolen vuoden päästä jo nolla. Silloin tarvitaan uusi annos . Ja taas uusi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe