Vappu lähestyy :)

Jurrilainen

VAPPU ALKAA JO KOHTA LÄHESTYÄ , JOTEN KANNATTAA KERRATA MUUTAMIA JUHLIMISEEN LIITTYVIÄ PERUSASIOITA...

Niin kallista viinaa ei olekaan, ettei olisi sitä varaa kallistaa.

Jos pää on tyhjä, se on helppo juoda täyteen.

Parempi alkoholi aivoissa, kuin aivot alkoholissa.

Jos olet kerran maistanut japanilaista sakea, et enää ihmettele, miksi he istuvat lattialla.

Todellisuus on viinan puutteen aiheuttama illuusio.

En minä juopottele - mitä nyt kännissä tulee otettua pari kaljaa.

Todellisuus on ihmisille, jotka eivät kestä alkoholia.

Vien rahani mieluummin Alkoon kuin pankkiin. Alkossa saa paremmat prosentit.

Parhaiten säästää energiaa se, joka sammuu jo alkuillasta.

Juhlakunto on sitä, ettei pääse minnekään eikä muista mitään.

Humalassa ei ole ennen kuin on maassa pitkällään ja pelkää kaatuvansa.

Miten niin voi juoda liikaa? Viinahan loppuu aina kesken.

Mikä on krapulan huippu? Kun heittää kissan ulos lattialta tömistelemästä.

Toisen asteen kankkusessa sisällä pysyy vain Rapalan isompi kolmen koukun haukiviehe.

Kolmannen asteen kankkusessa ei kannata lähteä liikkeelle, sillä näkövammaiset voivat luulla maksan vinkumista liikennevalojen opasteääniksi.
http://www.kolumbus.fi/j.hast

2

409

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyllä ilmaki pärjää..

      no en aio ottaa tippaakaan vappuna en kä muutekaan. ni kylläihmetyttää jos tämmöstä tai siis tällei vappu vietetään tääl suomen maassa. ai kiva oli tietää ja käyä.!?..
      (voi pitää hauskaa ilma juomistaki tai ottamatta muutakaa alkoholia.)

    • ilahtunut

      Ihan mahtava viesti,sain kunnon naurut!! Just tollanen mun vappu tulee (taas) olemaan... Ratkiriemukasta vappua kaikille!!=)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      11
      2942
    2. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      46
      1921
    3. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      141
      1693
    4. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      101
      1693
    5. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      74
      1417
    6. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      71
      981
    7. Martina Aitolehti murtui Erikoisjoukoissa Matias Petäistön käsittelyssä - Tästä oli kyse

      Yksi Erikoisjoukot-kauden julkkiskisaajista on yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti. Aitolehti on pärjän
      Tv-sarjat
      11
      898
    8. Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?

      Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä
      Sinkut
      182
      830
    9. Tiedätkö hänen pituuden??

      Et tiedä!!
      Ikävä
      54
      782
    10. Poliisioperaatio

      Pääsiäisenä...... ja sit kahvila suljettu???
      Somero
      17
      744
    Aihe