Luvaton pysäköinti

Anonyymi

Esimerkiksi kaupungissa on parkkeeraus osakeyhtiön parkkiruudussa luvattomasti pysäköity ilmeisesti hylätty auto. Kummanko lain perusteella auto siirretään vai mitä sille tapahtuu?

a)
Laki ajoneuvojen siirtämisestä 1508/2019
5 §
Siirto pysäköimistä koskevan säännöksen perusteella
Jos ajoneuvo on pysäköity pysäköimistä koskevan säännöksen vastaisesti tielle, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, poliisi, kunta tai kunnallinen pysäköinninvalvoja voi suorittaa lähi- tai varastosiirron aikaisintaan kahden vuorokauden kuluttua säännöksen vastaisen pysäköinnin alkamisesta.
Jos ajoneuvo on pysäköity pysäköimistä koskevan säännöksen vastaisesti yksityiselle alueelle tai maastoon, kunta tai kunnallinen pysäköinninvalvoja suorittaa lähi- tai varastosiirron kahden vuorokauden kuluttua alueen omistajan tai haltijan perustellusta pyynnöstä.
Sen estämättä, mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, ajoneuvo saadaan kuitenkin siirtää välittömästi, jos viidestä samalla ajoneuvolla tehdystä pysäköintiä koskevan säännöksen vastaisesta menettelystä on määrätty pysäköintivirhemaksut, jotka ovat maksamatta ja joihin ei voi hakea muutosta.
Jos ajoneuvon pysäköinnistä aiheutuu vaaraa liikenneturvallisuudelle, poliisi on velvollinen välittömästi siirtämään ajoneuvon. Jos pysäköinti aiheuttaa huomattavaa haittaa tien käytölle tai muulle liikenteelle, poliisi, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, kunta tai kunnallinen pysäköinninvalvoja voi toimittaa lähi- tai varastosiirron välittömästi.
Jos ajoneuvo on pysäköity pelastuslain (379/2011) 11 §:n 2 momentin vastaisesti pelastustielle, poliisi tai kunnallinen pysäköinninvalvoja voi toimittaa ajoneuvon lähi- tai varastosiirron välittömästi.

7 §
Hylätyn ajoneuvon siirto
Jos ajoneuvon arvon, kunnon ja muiden ulkoisesti havaittavien seikkojen perusteella on ilmeistä, että muu ajoneuvo kuin romuajoneuvo on hylätty, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tai kunta on velvollinen alueellaan suorittamaan varastosiirron. Yksityistiellä tai yksityisalueella olevalle hylätylle ajoneuvolle kunta suorittaa varastosiirron yksityistienpitäjän tai yksityisalueen haltijan perustellusta pyynnöstä. Tämän pykälän säännöksiä sovelletaan myös poliisin haltuun jääneen hylätyn ajoneuvon siirtämiseen poliisin pyynnöstä.

b)
https://www.kiinteistolehti.fi/uusi-tieliikenne-tuo-haasteita-taloyhtion-pysakoinninvalvontaan/
"– Kunnan pysäköinninvalvonnan kannalta on oleellista se, mitä liikkumista sääntelevää lainsäädäntöä kiinteistö alueellaan soveltaa; onko kiinteistö tarkoittanut, että sen omistamalla tai hallitsemalla alueella sovelletaan liikennesääntöjä ihmisten liikkumisen ohjaamisessa. Jos kiinteistön on tarve soveltaa alueellaan liikennesääntöjä, esim. juuri pysäköintiä koskevia, kiinteistö osoittaa tämän asettamalla pysäköintikieltoa tai pysäköintipaikkaa osoittavan liikennemerkin. Liikennemerkki on liikkujille osoitus siitä, että tiealueella ollaan. Pysäköintikieltojen ohella on kiinteistöillä tärkeää, että tiedän esim. väistämisvelvollisuuteni oikealta tulevaa ajoneuvoa kohtaan ja olen velvollinen varomaan leikkiviä lapsia. Kunta taas on toimivaltainen suorittamaan pysäköinninvalvontaa tiealueella riippumatta siitä, kuka tiealueen omistaa tai sitä hallitsee."

12

383

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihan sama kumpaa lukee

    • Anonyymi

      Laki ajoneuvojen siirtämisestä 1508/2019 sopisi paremmin. Väärin pysäköity lähtisi pikemmin. Kaupungin lakimies päättänee milloin auto on katsottava hylätyksi tai romuksi. Mitä romumpi sen äkimmin lähtee. Kuitenkin autoinsinööri olisi pätevämpi päättämän romuasteesta.
      Entä uudehkon auton hylkääminen jonkun parkkiruutuun? Olisiko se kyllin romu siirrettäväksi kahdessakymmenessä vuodessa?

      • Anonyymi

        Kaupunginlakimiehet ovat vain neuvonantajia. He eivät tee päätöksiä yhtään mistään kansalaisten omaisuuteen kohdistuvista toimenpiteistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupunginlakimiehet ovat vain neuvonantajia. He eivät tee päätöksiä yhtään mistään kansalaisten omaisuuteen kohdistuvista toimenpiteistä.

        "Kaupunginlakimiehet ovat vain neuvonantajia. He eivät tee päätöksiä yhtään mistään kansalaisten omaisuuteen kohdistuvista toimenpiteistä."

        Kuka sitten siirtopäätökset tekee, siirtojahan kuitenkin tapahtuu?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kaupunginlakimiehet ovat vain neuvonantajia. He eivät tee päätöksiä yhtään mistään kansalaisten omaisuuteen kohdistuvista toimenpiteistä."

        Kuka sitten siirtopäätökset tekee, siirtojahan kuitenkin tapahtuu?

        Täh ? Se virkamies kenelle se missäkin kunnassa kuuluu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täh ? Se virkamies kenelle se missäkin kunnassa kuuluu.

        Pysäköinninvalvonnassa on hommissa lakimies.


    • Anonyymi

      Mihin lakia tarvitaan, kaupungeillahan on omat tapansa hoitaa väärät ja luvattomat pysäköinnit?
      "Ota ensisijaisesti yhteyttä kaupungin/kunnan pysäköinninvalvontaan. Käytännöt eri kaupunkien ja kuntien välillä vaihtelevat, mutta useimmat kaupungit/kunnat valvovat pysäköintiä yleisillä tori- ja katualueilla ja jotkin myös osalla yksityisalueista."
      https://hinausautokeskus.fi/blogi/vaarinpysakoidyn-auton-siirto-tai-hinaus

      • Anonyymi

        "Mihin lakia tarvitaan,"
        Sitä tarvitaan pysäköintioikeuden poistamiseksi parkkipaikan vuokranneelta. Kyseessä on Paskalaki, yksi monista, tässä "oikeusvaltiossa".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mihin lakia tarvitaan,"
        Sitä tarvitaan pysäköintioikeuden poistamiseksi parkkipaikan vuokranneelta. Kyseessä on Paskalaki, yksi monista, tässä "oikeusvaltiossa".

        Uudessa tieliikennelaissa on kyse vähemmistön tyranniasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudessa tieliikennelaissa on kyse vähemmistön tyranniasta.

        Tieliikennelaki luetaan eritavoin eri kunnissa, samoin pysäköinnin virhemaksu on mitä sattuu. Näkyy Jyväskylä kunnostautuvan. https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20140246


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      "Uusi laki selkeyttää eri viranomaisten tehtäviä ja valtuuksia ajoneuvojen siirroissa.
      Pääsääntöisesti vastuussa ovat kunnat ja Tiehallinto. Uusi laki selkeyttää eri viranomaisten tehtäviä ja valtuuksia ajoneuvojen siirroissa.
      Pääsääntöisesti vastuussa ovat kunnat ja Tiehallinto." https://www.kaleva.fi/

      Kaikista tarkemmin vastuu lankeaa parkkipaikan vuokranneelle, joka sitten pysäköi muualla kolmekin kuukautta. Niukat kiitokset suuntaan: Perustuslakivaliokunta, liikenneministeriö, oikeusministeriö, eduskunta (lainsäätäjä) ja autovihamieliset kunnat.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      156
      1441
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      128
      1160
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      859
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      782
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      58
      668
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      41
      617
    7. 48
      613
    8. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      572
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      558
    10. En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä

      Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o
      Ikävä
      29
      552
    Aihe