Tästäkin asiasta on täällä keskusteltu ennen, mutta näin tilanteen ollessa "päällä" haluaisin jakaa kommentteja kanssanne.
Sain vasta tietää raskaudestani, yhteisellä päätöksellä ehkäisy jätettiin pois ja heti ensi yrittämällä vauveli antoi kuulua itsestään. Jotenkin sitä molemmat arveltiin, että tuskinpa se heti nappaa, mutta niin vain kävikin. Ensireaktio oli tietysti hämmennys, mutta myös ilo. Parin päivän päästä riitelimme kunnolla ja mieleen tuli, että ollaankohan tekemässä viisaasti.
Asiaan.. Olen aina ajatellut ja toivonut olevani naimisissa ennen lapsia, vanhempani ja sisarukseni ovat olleet tässä mallina. Mieheni on ihan erilaisesta perheestä, äiti on kasvattanut lapsensa yksin. Mieheni ei näe eroa ns. sitoutumisen ja avioliiton välillä. Olen yrittänyt saada hänet näkemään avioliiton edut, se että me olisimme oikea perhe, samat sukunimet ja taloudellisenkin tilanteen kannalta avioliitto olisi järkevää. Ja kun haluamme olla yhdessä jakaa kaiken. Mutta hän pelkää.
Olen jo tyytynyt tilanteeseen, toivon että olisimme molemmat valmiita joskus. Oikeastaan haluaisinkin kysyä teiltä avokeilta, kuinka olette asianne järjestäneet? Kumman sukunimi lapselle, miten huoltajuus- ja muut asiat?
Haluan toimia järkevästi,lapsen etu on kaikkein tärkein!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei meillä ainakaan asioita mitenkään alettu "järjestämään" kun vauva ilmoitti itsestään. Tokihan sitä kaikki kyselevät, että: "Noh, koskas kihloihin ja naimisiin?" Minä en todellakaan tähän väliin halua nyt alkaa suunnittelemaan "väkisin" häitäni! Yksi iso asia kerrallaan! Vauvassa on niin paljon ajateltavaa, että jos nyt täytyisi vielä häitä suunnitella niin hullujen huoneelle minut saisi kärrätä.
Meidän lapselle tulee isän sukunimi. Isä tunnustaa isyytensä ja asia on sillä selvä.
Mukavaa odotusta sinulle!
Me eletään avoliitossa eikä suunnitelmissa ole mennä naimisiin lähivuosina vaikka vauva syntyy heinäkuussa. Vauvalle tulee isän sukunimi ja isä käy tunnustamassa isyytensä.
12 vuotta, eikä varmaan lähiaikona ole tarkoitus naimisiin mennä. Ehkä sitten viiskymmppispäivänä. =)
Lapsilla on isänsä sukunimi ja ollaan tehty yhteishuoltosopimus, muussa tapauksessa avoparien lapset katsotaan äidilleen huollettaviksi. Tämä paperi täytetään isyyden selvittämisen yhtedessä, samalla kun isyyden tunnnustus tehdään.
Minusta avioliitto ei juurikaan mitään muuta, yhtä paljon meillä on rakkautta oli sitten ukko avo- tai aviopuoliso. =)
tapasimme syksyllä -95
kihloihin jouluna -99
eka lapsi syksyllä-00
toinen lapsi kesällä -03
naimisiin helmikuussa -05
kolmas lapsi syntyy syksyllä -05
kihloihin mentiin ja luvattiin toisillemme et joku päivä menemme naimisiin.
eka lapsi kun syntyi,ei ajateltukaan naimisiin menoa. isyys tunnustettiin ja yhteishuoltajuus tehtiin. vauva MINUN sukunimelle.(miehen sukunimi 3:ksi yleisin suomessa,minun sukunimeä vain pari tuhatta)
toinen tuli ja taas isyys tunnustettiin ja yhteishuoltajuus...lapset siis minun nimellä.
helmikuussa -05 mentiin kahden viikon varoituksella naimisiin "kun vain tuntui siltä".
molemmat pitivät oman nimen eli minä ja lapset omalla ja mies piti omansa :)
ei väliä onko avo-,vai aviopuoliso
me nyt vaan tehtiin näin...
Kihloissa oltiin ja samaan tapaan päätettiin jättää tilaisuus auki lapselle. Tärppäsikin sitten samantien. Ei kuitenkaan riidelty (mitä minä nyt alkushokissa vähän itkeä tirautin), vaan vauhditettiin naimisiinmenosuunnitelmia. Tarkoitus oli pitää häät tänä kesänä, mutta mentiinkin naimisiin jo alkuvuodesta.
Tämä oli meidän ratkaisu, jotenkin tuntui, että lapsen synnyttyä on ihan tarpeeksi mietittävää ja tuntui molemmista luonnolliselta olla naimisissa. Eihän se lapsen etu ole vanhempien siviilisäädystä kiinni, vaikka monet tosin mieltävät avioliiton selkeämmäksi sitoutumiseksi kuin avoliiton.
Me oltiin jo seurustelun alkuaikoina ehdottomasti avioliiton kannalla. Ollaan ns. virallisesti perhe. Kaikilla sama sukunimi ja ei tarvitse miettiä isyyden tunnustuksia ym. paperisotaa. Nyt ollaan oltu 2 vuotta naimisissa ja vauvan "tekohommat" aloitettiin tällä kierrolla. Saa nähdä tärppääkö!!!
Käytiin pankissa asioimassa ja pankkineiti kertoi tuttavaperheestään jossa oli jo yksi lapsi ja toinen tulossa. Vanhemmat avoliitossa. Tämä pankkineiti ystäväinen maalasi kauhuskenaarion.. Mitä jos perheen isä kuolisi ennen toisen lapsen syntymistä? Silloin tällä toisella lapsella ei olisi isää ja vain ensimmäinen lapsi ainoana tunnustettuna lapsena perisi isänsä perintöosuuden... Meni 2 viikkoa ja perheessä järjestettiin pikahäät...
Tämä laittoi meidänkin pikku perheen ajattelemaan asiaa toiselta kantilta..