Miksi poliisi ei tutki pikkurikoksia ?

Ilman esiselvitystä, missä jutut karsitaan suurimmissa kaupungeissa ´pikkurikoksia´ tutkivalle poliisille tulisi vuodessa 300-400 rikosta tutkittavaksi. Jos tekijä on tiedossa, niin juttu voi vaatia vain 3-4 kuulustelua, asianomistaja, epäilty ja ehkä vielä todistaja, tai kaksi. Jos tekijä ei ole tiedossa, niin kymmenenkin kuulustelua ja ehkä tapahtumapaikalla käynti ja ihmisten jututtaminen. Eli, kuulusteluja olisi tehtävä vuodessa tuhansia, jos kaikkia ilmoituksia pitäisi tutkia. Tämä kaikki virka-ajan puitteissa. Seuraavana vuotena sama aina eläkkeelle saakka.
Jos ei jätetä niitä rikoksia tutkimatta, joissa tekijää ei ole tiedossa, niin jutut kasaantuvat. Pino voi jo muutaman vuoden kuluttua olla tuhansien juttujen suuruinen.
Jos poliisi haluaa selvitä elävänä eläkkeelle, niin ei kukaan halua ryhtyä tutkimaan ´pikkurikoksia´ kuin pakotettuna ja korkeintaan määräajaksi.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lisääkö se oman käden oikeutta.

Äänestä
  • Ei poliisi mitään oman käden oikeutta tee, vaan noudattaa Eduskunnan säätämää Poliisilakia.
    Siinä kerrotaan, että olosuhteiden vaatiessa tehtävät on asetettava tärkeysjärjestykseen.

    Äänestä

Suomen poliisi JUURI mässäilee pikkurikollisten parissa, sellaiseen suomen poliisin resurssit juuri rajoittuvatkin.

Suomen poliisi kamppailee todellisuutta vastaan. Sitä todellisuutta  että on pelkkä alisuoriutuja, amatööri jolle nauraa koko maailma. Suomen poliisin resurssit nimittäin riittävät pelkästään elokakaroitten vahtimiseen ja tikusta asiaa tyhjäntoimittamis nyhväämiseen. Mapit pursuvat selvittämättömiä vakavia törkeitä väkivalta- ja omaisuusrikoksia, joiden prosessointi olisi jo laissakin määrätty

Kun laiskamadot polpon pinokkiot laistavat tälläisistäkin kasvaa virkarikoksista tuomittujen poliisien määrä vankiloissa. Oikeissa töissä, oikeitten vakavien rikosten parissa nämä nämä aikuiset lapset polpon pinokkiot vetoavat aina sitten tekaistuun resurssipulaansa.

Suomessa poliisin virka on suojatyöpaikka. Poliisiksi valitaan yhteiskunnan sellaista ainesta joille ei ovet avaudu kunniallisille ja sosiaalisille työmarkkinoille. Henkisesti jälkeen jääneitä, fyysisesti rajoitteisia. Lähtökohta on se että mitä alhaisempi älykkyysosamäärä sen paremmin valitaan poliisiksi suomessa.

LIsäksi poliisikoulun fyysiset vaatimukset paljastavat miten rima on alhaalla fysiikan osalta poliisiksi tämän päivän suomessa. Lähde poliisin oma tunnustus, nämä poliisin fyysiset vaatimukset lähentelevät lähinnä sirkuskoulun pääsyvaatimuksia



- heitä kuperkeikkaa

- nosta jalkaa

- krapulajuokse lue sauvakävele 1500 metriä

- alita aita ja väistä keila ym



https://helsinki2020-poliisienmokat.blogspot.com/



Tiesittekö muuten miksi maijassa on aina vähintään kaksi ukkelia partiossa? siksi koska ovat niin fyysisesti heikkoja etteivät jaksa yksin nostaa satakiloisia puiston spurguja maijaan. Tarvitaan kaksi miestä kantamaan yhtä jätesäkkiä.

Ketä muuten suomalainen poliisi sitten pystyisikään suojelemaan jos se ei pysty suojelemaan edes itseään? paljastihan asian tanskalainen sotilas tehtaankadun raikkaassa yössä 1997 missä tanskalaiset CIA luodit päättivät kahden helsingin poliisilaitoksen pösilön maallisen vaelluksen toinen helsingin poliisilaitoksen hölmöistä paskoi housuhinsakin tilinteon hetkellä 

https://suomen-poliisi-suuriin-rikollinen.blogspot.com/2020/12/tiesitko-taman-suomen-poliisista-osa-1.html

Äänestä
  • Vakiohäirikkö ihailee edelleen tanskalaista murhaajaa, sairasta. Molemmat poliisit olivat perheellisiä, nuorempi oli yksinhuoltaja. Häneltä jäi orvoksi pieni lapsi.

    Äänestä

Vakiohäirikkö saattaa agiteerata myös sen puolesta että rehelliset suomalaiset nettikirjoittajat hyppäisivät poliisioikedenkäyntien yli hyväksymällä tilastot totuudeksi.

Äänestä

Ei näitä ongelmia ennen ollut. Nyt on puna vihreys saavutettu ja maa täynnä lakia kunniottamattomia. Tähän kun lisätään poliisien ja resurssien vähentäminen niin jokainen voi katsoa peiliin ja todeta itse äänestäneensä k.o. tilanteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ilman esiselvitystä, missä jutut karsitaan suurimmissa kaupungeissa ´pikkurikoksia´ tutkivalle poliisille tulisi vuodessa 300-400 rikosta tutkittavaksi. Jos tekijä on tiedossa, niin juttu voi vaatia vain 3-4 kuulustelua, asianomistaja, epäilty ja ehkä vielä todistaja, tai kaksi. Jos tekijä ei ole tiedossa, niin kymmenenkin kuulustelua ja ehkä tapahtumapaikalla käynti ja ihmisten jututtaminen. Eli, kuulusteluja olisi tehtävä vuodessa tuhansia, jos kaikkia ilmoituksia pitäisi tutkia. Tämä kaikki virka-ajan puitteissa. Seuraavana vuotena sama aina eläkkeelle saakka.
Jos ei jätetä niitä rikoksia tutkimatta, joissa tekijää ei ole tiedossa, niin jutut kasaantuvat. Pino voi jo muutaman vuoden kuluttua olla tuhansien juttujen suuruinen.
Jos poliisi haluaa selvitä elävänä eläkkeelle, niin ei kukaan halua ryhtyä tutkimaan ´pikkurikoksia´ kuin pakotettuna ja korkeintaan määräajaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu