Olen 19v, eli nyt minun pitäisi psykologian kirjojen mukaan etsiä itseäni. En ole tällä hetkellä tasapainossa itseni kanssa. Näytän ulospäin toista, kuin mitä oikeasti olen. Mukaan on nyt astunut voimakas sosiaalisten tilanteiden pelko. Näytän ulospäin kiltiltä ja tasapainoiselta nuorelta. Muut kadehtivat minua, koska olen niin "tasapainoinen ihminen". Oikeasti tunnen sisälläni suurta tyhjyyttä ja suurta pelkoa muita ihmisiä kohtaan.
Nykyään ei huvita tehdä mitään, koulussakin vaaditaan enemmän, kuin mitä osaan. Ennenkaikkea siinä muodossa, että siellä odotetaan että pitää osata esiintyä ja pitää puheita. Opettajat eivät ymmärrä, koska he eivät ole samaa kokeneet, he kun luulevat että kaikki osaavat puhua luokan edessä luontevasti 20min. Sanovat vain, että ei se tapa, mutta minut se on tappanut ainakin henkisesti. Luulen, että nuo sosiaaliset pelot johtuvat siitä, että yritän pitää "pärjääjän" kulisseja yllä. En siis halua näyttää huonoa minääni, vaan vain parhaat puoleni. Koska sisäisen ja ulkoisen minäni välillä on niin suuri ristiriita näkyy se juuri noissa esiintymistilanteissa.
Kysyisinkin samaa kokeneilta, miten olette päässeet yli esiintymispeloista yms.? Miten siis pystyn hyväksymään itseni sellaisena kuin olen? Oletteko pystyneet vielä ujoudesta huolimatta esiintymään, vai oletteko hyväksyneet sen ettei ole hyvä esiintyjä ja lopettaneet kokonaan esiintymisen? Kannattaako hakata päätään seinään, vai luovuttaa ja hakeutua alalle jossa ei tarvitse esiintyä?
Nykyään ei huvita tehdä mitään, koulussakin vaaditaan enemmän, kuin mitä osaan. Ennenkaikkea siinä muodossa, että siellä odotetaan että pitää osata esiintyä ja pitää puheita. Opettajat eivät ymmärrä, koska he eivät ole samaa kokeneet, he kun luulevat että kaikki osaavat puhua luokan edessä luontevasti 20min. Sanovat vain, että ei se tapa, mutta minut se on tappanut ainakin henkisesti. Luulen, että nuo sosiaaliset pelot johtuvat siitä, että yritän pitää "pärjääjän" kulisseja yllä. En siis halua näyttää huonoa minääni, vaan vain parhaat puoleni. Koska sisäisen ja ulkoisen minäni välillä on niin suuri ristiriita näkyy se juuri noissa esiintymistilanteissa.
Kysyisinkin samaa kokeneilta, miten olette päässeet yli esiintymispeloista yms.? Miten siis pystyn hyväksymään itseni sellaisena kuin olen? Oletteko pystyneet vielä ujoudesta huolimatta esiintymään, vai oletteko hyväksyneet sen ettei ole hyvä esiintyjä ja lopettaneet kokonaan esiintymisen? Kannattaako hakata päätään seinään, vai luovuttaa ja hakeutua alalle jossa ei tarvitse esiintyä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinä sen sanoit. Mitäs jos hellittäisit hieman. Oletan, että sinulle pärjääminen on samaa kuin moitteeton suoritus. Kuka tahansa saisi tällaisesta rimakauhun.
Koulumaailma pitää kyllä aivan väärin yllä tallaista yksisilmäistä asennetta. Mutta sinä voit omaksua toisenlaisen asenteen, joka on inhimillisempi itsellesi ja muillekin. Loppujen lopuksi tietoonkin pätee se, ettei kaikkea ole syytä päntätä päähän, vaan oleellista on, että ymmärtää kokonaisuudet ja miten asiat liittyvät toisiinsa. Kun tarvitsee yksityiskohtaista tietoa on hyvä tietää, mistä tietoa hakea.
Ei esitelmiä sun muita suullisia juttuja voi eikä pidä valmistella aukottomiksi. Tärkeintä on, että valmistelee mielenkiintoisen kokonaisuuden ja jättää yleisölle varaa vastata omalla tavallaan. Ja jättää itselleen liikkumavapautta. Ei odota itseltään enempää kuin mihin omat edellytykset riittävät. Kun olet nuori älä odota itseltäsi kaikenkokeneen vastauksia. Voit päätellä omien kokemustesi ja oppimasi perusteella, mutta ei ole kiellettyä sanoa "en tiedä". Epäonnistumistakaan ei pidä pelätä, sillä yrittäen ja erehtyen me opimme.
Lohdutukseksi voin sanoa että ihmisistä useampi pelkää ja jännittää kuin ikinä arvaatkaan, mutta monet onnistuvat vain peittämään sen kovalla työllä. Kannattaa lukea Olavi Norosen Jännittäjän kirja. Se pureutuu todella käytännöllisesti kyseisiin pelkoihin,ja koskettaa monella tavalla jokaista,jotka pitävät niitä "kulisseja" pystyssä ja peittävät oman itsensä.
pari kertaa kun kunnolla ryssit niin siitä se lähtee...