Ongelmalähtöinen, elämälähtöinen, praktinen oppiminen.
Se kestää pidempään kuin määräaikainen hankekohtainen oppiminen.
Oppimisessakaan ei kannata haikailla, mutta oppia sen, mikä on loogista elämässä.
Sinänsä lause on turha, että "elämä on yhtä oppimista".
Elämä on kommunikointia, jossa oppiminen on takaajatus.
Elämässä ei pyri oppimaan, mutta uppoutuu keskusteluun,
jossa on uusia näkökulmia tai jotakin mielenkiintoista.
Oppiminen kuulostaa orjuttavalta.
Myös aikuisopiskelijat eivät oikein ole omia itseään yliopistossa.
Voiko heitä varten perustaa oman yliopiston?
Aikuisilla on lapsia ja elämänkokemusta.
Alkuoppija voi päntätäkin tietoa kuten peruskoulussa.
Aloitetaan tyhjästä ja lyhyessä ajassa syötetään paljon tietoa.
Siksi monet lapset putoavat kärryltä ja kärsivät elämässä mielialahäiriöstä,
koska pänttääminen ei oikeastaan kuuluu edes lapsillekaan.
Psykologit puhuvat leikkisästä oppimisesta.
Rahakaan ratkaisee kaikkia oppimishäiriöitä, sillä raha ei voi olla ainoa yllyke.
Leikkimielisessä oppimisessa ongelma on tekaistuminen, jota lapset haistavat,
että ilmassa on hyväksikäyttöä ja kun lapset todella tarvitsevat jotakin, niin eivät saa, koska kyse on virallisesta ohjelmasta, josta ei poiketa.
Laitos on laitos.
Vapauttavaksi kanavaksi siten jää VAPAA TIETO, tiedon saatavuus tilanteesta riippumatta, liukuva yliopisto kuten yksi yliopistokurssi Utsijoella tai nettiyliopisto, joka taas vaatii ilmaisia tietokoneita ja nettiyhteyksiä tai puhelimia. Siten kommunikointi on essentiaa ja perustarve, jota kansan on vaadittava itselleen. Tietokoneen mukana on sähkön lasku ja kulutus.
Elinikäinen oppiminen ei ole pänttäämistä mutta kommunikointia?
Anonyymi
3
424
Vastaukset
- Anonyymi
Miten helppoa on akateemisen tutkijat tarttua taiteeseen tai liikuntaan?
Ja toisinpäin taiteilijan opiskella tekniikkaa?
Jotkut hyppäykset ovat kuilumaisia. - Anonyymi
jokaisella on mielipiteensä. Monelle teksi oikein hyvää joskus avata se kirja.
Monelta musta tuntuu sählingiltä selviäisi. - Anonyymi
Oppiminen kuulostaa orjuuttavalta???
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k303700Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet491608- 731328
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751171Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911031Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille1701021- 78862
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua37760Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?47735- 39699