Koraanin mukaan lainasta ei saa ottaa korkoa.Aiemmin kai tätä määräystä on kierretty velallisen lahjalla tai jollain muulla sopivalla vaihtokaupalla. Nykyisin pankit toimivat kai jokaisessa muslimimaassa länsimaisin periaattein, myös Iranissa, vaikka jokunen vuosi sitten jossakin lähi-idän maassa puuhattiin "islamilaista pankkia" joka ei ottaisi korkoa lainasta. Ajatus ettei pankki ottaisi jotakin vastiketta lainastaan on naurettava, ei pankki elä hengellä.Nimitettiinpä tätä vastiketta miksi tahansa se on korkoa pohjimmiltaan.
Korko Islamissa
tt
9751
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Islamilainen pankki toimii avustusten voimin. Eli siis rikkaat antavat avustuksia pankille. Se ei ole korkoa! Eikä se ole koron kiertämistä. Tästä on tarkat määräykset ja ohjeet islamissa.
Tuskinpa kaikki pankit muslimimaissa ovat suitsait muutettu islamilaisiksi pankeiksi. Siitä on alle viisi vuotta kun koko asiaa puuhattiin. On itsepetosta näin väittää. Kyllä varmaan valtaosa tavallisesta rahaliikenteestä kulkee aivan korollisten pankkien kautta. Ei mikään kansantalous pysyisi pystyssä "islamilaisilla pankeilla". Niitä voi olla jonkinverran muutamissa maissa lähinnä kai köyhiä varten. Joku pankki-ihminen pystynee selventämään asiaa.
kaupanteossako saa (länsimaisen oikeukäsityksen mukaan) pettää vaikka kuinka härskisti?
Joka ainoassa idän basaarissa sanovat mitä sattuu tuotteen hinnaksi. Ihan vaan asiakkaan pärstän mukaan. Jos koron perintä kielletty, niin kauppaa ei rajoita mikään?
Entä jos et osta?
Melkoista huutoa, mekastusta ja haukuntaa.
Olin mm "piggeater, suommalainen paska, proud capitalist jne"
OK tiedän jo, että väität, ettei se ole Koraanista. Mutta miksi nämä/Te koranistit ette sano sitä HEILLE?
Olen itse kokenut kymmeniä kertoja syrjintää uskontoni tahi paremminkin ei-islamilaisuuteni takia. Suomessa ja ulkomailla.
Ollessani alaikäisen (13v)tyttäreni kanssa Marokossa, basaarien kauppiaat huutelivat mm "Nice face, no good legs!"
Voisiko arvon muslimi miettiä miltä se nuoresta tytöstä tuntuu?
Kun länsimaissa muutoinkin murrosikäiset ovat arkoja vartalonsa muodoista.
Mitähän miehesi tekisi, arvon muslimi, jos minä huutelisin Teidän tyttärellenne samoin?
Olen itsekin ennen islamiin paluutani käynyt Tunisiassa ja varsinkin vanhassa kaupungissa käydessäni kohtelu ei ole pakosti kovin kohteliasta!
En puolustele heitä.
Varmaan jos he ovat moskeijassa käyneet perjantairukouksella heille on siitä puhuttukin, mutta kaikille asiat ei mene "läpi", niin kuin pitäisi.
Siitä miten mieheni käyttäyisi jos hänen tyttärelleen huudettaisiin noin, minulla on aavistus, mutta jätetään se omaan arvoon, kun en ilman parempaa tietoa halua asiaan sanoa mitään.
Ymmärrän kyllä miltä se on mahtanut tuntua, kun olen joskus itsekin ollut 13-tyttönen.
Niin. Sinä suomalaiseen kulttuuriin tapoineen kasvanut lienet huono hyvä esimerkki puolustamaan islamia? Kuten täällä moneen kertaan todettu, ei se uskonto, koraani ohjeineen lie se probleema, vaan niistä arvoista tulkintansa ammentaneet sivistymättömät.
Mutta se arvotus itsessään unohtaa puolustaa meitä muita. Enpä ole sattunut huomaamaan ihmisen vapaa-ajan käyttäytymisen ongelmissa, että muslimi olisi tullut suomalaisen puolelle, vaikka kuinka väärin on uskonveli tehnyt.
Meidän mukaan tuomitsemme väärin tehneen olipa uskontonsa mikä tahansa.
mennesäsi baasreihin ostoksille varaudu siihen että hinta on kysyttäessä 300kertainen , heti tinkiessä pistä hinta niin alas,että sinulla on varaatulla vastaan siitä ne tykkää.
Minulle ei ole koskaan huudeltu , kiviä vain lentänyt perään ,tämä kivittäminen on kai niilä verissä
Mutta kyllä täällä on paljon hyvääkin Suomalaiset saisi tulla ottamaan oppia millaista on todellinen palvelu kaupat ,ravinntolat ,hotellit lääkärit ynnä muut,siis kaikki palvelualat.
Luulen että meidän vastenmielisyys heitä kohtaan johtuu tästä ylikorostetusta uskonnon jauhamisesta ,ja joka asiaan aina siitä koraaniin vetoamisesta.
m
Koraani kieltää koron ottamisen, siinä ei ole mitään epäselvää. Mikä maa sitä sitten noudattaa onkin jo ihan eri asia. Periaatteessa monet islamilaisen maailman pankit eivät ota eivätkä maksa korkoa. Käytännössä asia toimii niin, että koron tilalla käytetään tarkkaan määriteltyä maksua, joka on nimeltään jotain muuta kuin korko. En enää muista millä nimillä näitä maksuja sanottiin mutta tarkoitus lienee ihan selvä, määräyksien kiertäminen. Korko ei ole ainoa asia, joka on kierrettävissä.
Itse tunnen muutaman muslimin, joka nostaa tililtään sinne maksetun koron ja heittää nämä rahat kadulle, pois itseltään. Olen joskus pyytänyt heitä laittamaan nämä rahat johonkin keräykseen, esim Afganistaniin mutta se ei ole tuottanut tulosta. Pääasiahan on kuitenkin oman nahan pelastaminen eli korosta kieltäytyminen.
Muslimi voi antaa koron hyväntekeväisyyteen,toi-
sen muslimin hyväksi, esim opetukseen,koditto-
mille,pakolaisille ja onhan niitä monia tapoja
päästä irti rahasta.
Jos koraani kieltää koron perimisen, on vahinko tapahtunut jo siinä vaiheessa kun pankki on perinyt korkoa laina-asiakkaaltaan. Siinä ei auta, vaikka rahan tallettaja paiskoisi korkosetelit kadulle. Toki pääomalle maksettujen korkojen lahjoittaminen on hyvä asia, mutta rahat pankista lainannutta henkilöä se ei auta.