Älyvapaa kirjotus

Anonyymi

Olipahan taas älyvapaa kirjoitus Ylä-Kainuussa, tämä yksi hirvimies puki sanoiksi jälleen kerran vihan muualta tulleita metsästäjiä kohtaan.Hänen mukaansa ulkopaikkakuntalaisten metsästäjien pitäisi tuoda jopa nuolukivet tullessaan ja osallistua riistahoidolliseen työhön, hän unohti autuaasti sen seikan että nämä metsästäjät maksavat isosti luvista juuri sen takia ettei näin ole.Samaan hengenvetoon hän sanoo että pidetään pitäjä elinvoimaisena mutta vieraat eivät ole toivottuja.Ihan muistin virkistämiseksi , valtionmaat ovat jokaisen suomalaisen nautintaoikeus, ei vain niiden jotka asuvat kunnissa missä maat sijaitsevat.Todella älyvapaa oli valitus siitä että ulkopaikkakuntalaisten luvat ovat mukana yhteismäärässä, no totta kai on.Mihin Kainuussa on kuollut eniten ihmisiä, koronaan, hirvenlihan puutteeseen vai jonninjoutavaan kateuteen ?

66

1803

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vai että tämän kylän ukot hirvestävät vain kannanhoidon takia eikä niinkään lihojen, olipahan paksu vale ! Ihan kiimassa ovat nimenomaan lihan takkii, Ulkopaikkakuntalaisten saamat lihat menevät taatusti ihmisravinnoksi eikä niitä syötetä ylivuotisina koirille niinkuin täällä jotta tuoreet lihat sopivat pakastimeen.Tämä lehtiukko ajasi vieraat korpeen missä ei ou ees majoitusmahollisuutta, vuoramökkien pitäsi vissiin olla tyhjillään.

    • Anonyymi

      Joutas lopettaa koko mehtuu ,voepi vihreä sisäministeri pahastua kun luonnon elikoita vainotaan ..puolalaista kinkkua ja brasilialaista hormoninautaa on kauppojen pakastealtaat pullollaan ... helsinkiläisiä vihreitä varten on kaalinlehteä ja porkkanaa..

      • Anonyymi

        Tanskalainen 12 kg kinkku nyt 2.99€ kilo.


    • Anonyymi

      Hyvät naurut saapi kun kuuntelee esim. Turjanhovissa näiden paikallisten "saamamiesten" kahvipöytä juttuja, ukoilla kädet vispaa niin että puolet kahvikupin sisällöstä pitkin pöytää, vieruskaverin pitää huutaa jotta kuulevat ja näkö niin huono etteivät tunnista naapuria viereisestä pöydästä mutta kiväärillä tuntuvat juttujesa perusteella osuvan 200 metristä vaikka polttijaiseen.

      • Anonyymi

        Tämä oli kyllä hyvä 😂😂


    • Anonyymi

      Viha puhetta

    • Anonyymi

      Ahneus tulee tiensä päähän, seurojen ukot valehelleet kymmeniä vuosia laskennoissa kannan suuruudet saaliin himossaan, keskisuurilla seuroilla oli pahimmillaan 30 kaatolupaa valehtelun ansiosta, nyt kun hirvet on metästetty lähes anhittomiin niin yllätys yllätys kaiken maailman anttoset löysivätkin syyllisiksi vierasmetästäjät, tyypillistä kainuulaisuutta että syntipukki tekosiin löytyy aina muualta, hävettää tuollaiset valheelliset kirjotukset lehessä.

    • Anonyymi

      Vanha kehno nostelee taas päätään ja lietsotaan vihaa matkailijoita kohtaan, on kyllä takaperoista touhua.

      • Anonyymi

        Normi toimintaa täällä perukassa.


    • Anonyymi

      Mikä mies Anttonen on? Onko persu?

      • Anonyymi

        Eiköhän tuo viihy tupailloissa, 4H kasvatti.


    • Anonyymi

      Olen aika paljon samaa mieltä kanssasi, tosi typerä kirjoitus.

      • Anonyymi

        Mulla ei valennu kirjotuksen tarkotus että mitä siinä haettiin ja mitä tämän Anttosen mielestä pitäsi jonkun tehä ja miten .


    • Anonyymi

      Onkohan isonkin sakin mielipide, ite oon paikallisen metästysseuran jäsen mutta koskaan ei oo tullut tuollainen valitus mieleen koska en näe mitään kielteistä siinä että muualta tulloo mehtuuseen ihmisiä tänne, päinvastoin se on hyvä homma.Vihreät vielä herkemmin keksii kieltoja ja rajotuksia jos on pienen piirin harrastus.

      • Anonyymi

        Ei oo ison sakin mielipije vaan muutaman turhan takkii katkeroituneen putkinäön omaavan ukon luulottelua.


    • Anonyymi

      Sakaran sala-ampujat ry:n puheenjohtaja ilmoitti, että ei haettoa muualta tulleet.

      • Anonyymi

        Minkä niminen ?


      • Anonyymi

        Korjaan, po. Sepän sala ry.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjaan, po. Sepän sala ry.

        Seppäkö on salametästäjä, onko näyttöä ?


    • Anonyymi

      Kateus vie hirvetkin metsistä.

    • Anonyymi

      Eiköhän tuo Anttonen oo niitä tosi vanhoja huru-ukkoja jotka kohta saavat metästää taivaallisessa hirviparatiisissa, nuorempi metästäjä sukupolvi paljon viisaampaa ja elää nykyajassa eikä menneisyydessä.

      • Anonyymi

        Terve tuloa vaan uuet asukkaat tänne, ollaan kohta tosi kohteliaan ja mukavan pitäjän maineessa.


    • Anonyymi

      Anttosen väitteet samaa luokkaa kuin sen yhen riistaukko Juntusen aiemmin, pelkää paskaa ja panettelua ilman minkäänläista faktaa, täytyy ihmetellä tuota Yläkainuu lehen moraaliakin kun julkasoo kaikenlaisten pölypäiden juttuja, taisi olla pula sivun täytteestä.

    • Anonyymi

      Minkä ihmeen takia sitä pitäs kumarrella muualta tulleille hirviporukoille? Sen takiako, että tuovat rahaa paikkakunnalle? Höpö höpö. Viinakaupasta viinat ja huoltoasemalta bensat. Molemmissa vaurastutetaan valtion kassaa. Siitä ei jää paikkakunnalle kuin hauskanpito parkkipaikan lumitöihin. Ja metsähallitukselta luvat. Nekin menee valtion kassaan.
      Ei niin mitään hyötyä. Eivät osaa edes puukkoa tupesta jättää autoon, kun viinakauppaan menee. Hirviluvat paikallisille! Näin on!

      • Anonyymi

        Empä oo huomannu että kukaan olisi vaatinut kumartelemaan vaan tasapuolista kohtelua , kysehän on kaikkien suomalaisten yhteisestä omaisuudesta valtion metissä, Sinäkö luulet että valtion kassaan vain kerätään rahaa herroille eikä sitä käytetä yhteiskunnan ylläpitoon? Meneekä mökkivuokratkin sulla valtionkassaan, mulla ei mee.Hirviluvat paikallisille, joopa, pahhaa pelkään että kaukana ei oo se päivä kun pohjosen ihmisiltä loppuu tämä ilmanen oikeus linnustuksen suhteen saatika että tänne vielä lisäoikeuksia saataisiin, eikä tarvikkaan.


      • Anonyymi

        Mielipiteesi kertonnee ennemmin sinun alemmuskompleksista kuin vieras metästäjien vaatimuksista kumarteluun.Tietennii lupamaksut mennee yhteiseen kassaan koska ne tulevatkin yhteisestä omaisuudesta.


      • Anonyymi

        Kuusamon yhteismetän omistajat vasta rikastuvatkin meiän entisten mehtien ansiosta tunnostavat saavan isot rahat kalastus ja metästysluvista , minkä tähen ne maat niille aikoinaan annettiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuusamon yhteismetän omistajat vasta rikastuvatkin meiän entisten mehtien ansiosta tunnostavat saavan isot rahat kalastus ja metästysluvista , minkä tähen ne maat niille aikoinaan annettiin.

        Saapunki huijasi valtiovaltaa ja meitä pöljiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuusamon yhteismetän omistajat vasta rikastuvatkin meiän entisten mehtien ansiosta tunnostavat saavan isot rahat kalastus ja metästysluvista , minkä tähen ne maat niille aikoinaan annettiin.

        Ja tämä muuan suhari hämmentää renkinä yhteismetsältä luvan ostaneille ihan missä sattuu!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tämä muuan suhari hämmentää renkinä yhteismetsältä luvan ostaneille ihan missä sattuu!

        Missäpäin, meillä yksi täällä pitäjän rajalla, liekkö sama.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuusamon yhteismetän omistajat vasta rikastuvatkin meiän entisten mehtien ansiosta tunnostavat saavan isot rahat kalastus ja metästysluvista , minkä tähen ne maat niille aikoinaan annettiin.

        Vieläkin päätä juilii kun tuota aattelee, miten tuo oikein junailtiin, parraat metät riippamunille !


    • Anonyymi

      Taitaa lehteä vaivata paha tilaaja pula koska julkasevat entisen mv lehen tasosia vihakirjotuksia haluavat varmaan uusia tillaajia ääriaineksista.

    • Anonyymi

      Ei maha maassa olla toista seuraa, joka tarjoaa lohikeittoa hirvipeijaisissa? On se kyllä kardinaalimunaus, hyvä, että pääsi ylen uutisiin.

      • Anonyymi

        Aivan pöljien touhua, tarjoovat varmaan pikkujouluissa mämmiä.


    • Anonyymi

      Eikö kukaan tunne Heikki Anttosta, onko jokivartisten sukkuu ?

      • Anonyymi

        Onko sillä isä mulukku


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sillä isä mulukku

        Koko suku !!!!!!!l


    • Anonyymi

      Anttonen kirjoitti täyttä asiaa,etelän vetelät eivät metsästä eteläsuomen kauris ja peurakantaa joka on peltojen ja liikenteen riesana.Pitää tulla tänne pohjoiseen näyttämään erämiestaitojaan maastoautoissaan matalat kengät jaloissaan suhaamaan metsäautoteitä.

      • Anonyymi

        Saattaapi johtua siitä ettei mainitsemasi peura ja kauriskanta ei elele siellä valtionmailla johon saisi lupia, kyllä kai siellä paikallisten seurojen toimesta harvennetaan kantaa.Mulle on sama vaikka olisivat avojaloin, ei haittaa, pitäsikö niiden ajella henkilöauton romulla jossain tien ulkopuolella ?


      • Anonyymi

        Paikalliset ukot valittavat joka käänteessä miten vaikeaa on hirvestys eivätkä taho saaha saalista vaan kallaa pittää syyä korvikkeena, etelän vetelät ampuvat kaikki heiän hirvesä lipokkaissa maastoautosta käsin, pitäsikö anttosten kaltaisten kiväärien ulkoilujuttajien siirtyä nykyaikaan.


      • Anonyymi

        En tiiä nuista vetelistä kun en oo ollu tekemisissä mutta nämä oman seuran miehet jotka ite tai heiän vanhempasa ovat muuttaneet täältä aikonaan poikkee niin ne vasta tunnostavat viisaita olevan.Antavat ymmärtää että ovat meitä muita parempia kaikin tavoin ja tänne jäänneet valinneet tieten tahtoen surkimuksen osan.Kehuvat miten on mukava tulla välillä syntymäpitäjään viettämään laatuaikaa luonnosa.Puheissaan suunnilleen säälivät meiän kohtaloa kun ei älytty lähteä rikastumaan on kyllä sellasta leveilyä sillä mitä omistavat että piisaa, vastenmielistä sakkia järestään !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saattaapi johtua siitä ettei mainitsemasi peura ja kauriskanta ei elele siellä valtionmailla johon saisi lupia, kyllä kai siellä paikallisten seurojen toimesta harvennetaan kantaa.Mulle on sama vaikka olisivat avojaloin, ei haittaa, pitäsikö niiden ajella henkilöauton romulla jossain tien ulkopuolella ?

        Miksi eivät hakeudu paikallisiin seuroihin joissa metsästetään kauriita ja peuroja,ilmeisesti eivät sopeudu porukoihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi eivät hakeudu paikallisiin seuroihin joissa metsästetään kauriita ja peuroja,ilmeisesti eivät sopeudu porukoihin.

        Niihinkö pääsee jos vain hakeutuu, eihän täälläkään pääse kovinkaan helposti jos ei oo maita mitä antaa seuran käyttöön.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi eivät hakeudu paikallisiin seuroihin joissa metsästetään kauriita ja peuroja,ilmeisesti eivät sopeudu porukoihin.

        Joo ei varmaan sopeudu, ei missään muualla ole niin sopeutuvia , mukavia ja yställvällisiä hirviporukan miehiä kuin Suomussalmella. 😂😂😂😂😂😂😂😂


    • Anonyymi

      Luulotaotiin on kuollu kaikkein eniten.

      • Anonyymi

        Toiseksi eniten kun niskat nyrjähtänny vieraita kytätessä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Toiseksi eniten kun niskat nyrjähtänny vieraita kytätessä.

        Leipäänki on monet kuolleet. Ylleensä kaikki jotka on syöneet on kuolleet.


    • Anonyymi

      Suomussalmelainen miespuolinen Behramin vastine.

    • Anonyymi

      Kaikki ei ääriaineisto voisi harkita kannattaako enää tilata MV Ylä-Kainuunlehteä !

    • Anonyymi

      Ei haittaa vaikkei ite saa saalista kuhan ei naapuri vaan saa ! 😂😂😂😂

    • Anonyymi

      Entäpä tämä yks sankari joka avautui somessa kalakeitosta!!

      • Anonyymi

        Varmaan Anttonen, sillä syyttää muita eivät saaneet lihhaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan Anttonen, sillä syyttää muita eivät saaneet lihhaa.

        Ei ole. Luehan suomussalmi nyyssi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole. Luehan suomussalmi nyyssi

        Kuus päivää sitten julkastu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuus päivää sitten julkastu.

        Kohta seiska päivässä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohta seiska päivässä.

        Niin kai


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole. Luehan suomussalmi nyyssi

        Joko luitte tämän kirjoituksen suomussalmi nyyssistä??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko luitte tämän kirjoituksen suomussalmi nyyssistä??

        Sun kirjotus näkyy vain täällä !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sun kirjotus näkyy vain täällä !

        Kahtokaahan facebuukin suomussalmi nyyssiä!!


    • Anonyymi

      Pitäkää kainuulaiset pintanne. Olette olleet kunnon ihmisiä, olitte ainakin silloin, kun kävin n.10 vuotta sitten Kajaanissa. Kahvilaan tuli nuoria,tervehtivät ovelta kohteliaasti ,oli siistiä ja hyviä kauppoja. Laatuluokan kahvila,ne komeat linnan rauniot jne.. Jos elän , käyn ensi kesänä taas siellä.

      • Anonyymi

        Kainuu on paratiisi maan päällä, ihmiset ahkeria, kohteliaita, sivistyneitä, auttavaisia hyvin pukeutuneita jotka eivät koskaan panettele ketään.


    • Anonyymi

      Ei kai täällä muuta vapautta ole kuin älyvapaus.

      • Anonyymi

        Se on älyvapaus murheetonta elämää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on älyvapaus murheetonta elämää.

        Murheetonta ja vastuutonta, kyllä yhteiskunta meidtä huolen pittää, heleppo elämä.


    • Anonyymi

      Viimesyksynäkin yksi porukka ampui 20 kertaa peräkkäin niin eiköhän hirvi tukehtunut ruutin savuun, ei tarvi enää viijä lihoja savustukseen kun savustetaan jo metässä!

      • Anonyymi

        Naapuriseuran yksi mies on 88 vuotta vanaha ja muistisairas , viime syksynä yritti ampua ajumiestä kun luuli sitä vihollisen sotilaaksi , onneksi ei osunna, meleko vaarallista jotta ihminen joka on välillä harhainen saapi vielä metästää mutta kun on suurin maanomistaja seurassa niin varmaan sillä.


    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5770
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3657
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      224
      1875
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1762
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1212
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1167
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      284
      939
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      937
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      877
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe