Uusi C40 laitettu tilaukseen ja tulee maaliskuussa

Anonyymi

Kävin ajamassa teslan 3 ja Y mallit. Long range mallina kummatkin. Hyviä autoja oli. Kokeilin myös volvon XC40 recharge twin mallin eli tuon 408hv sähköauton. Volvon vahvuus teslaan verrattuna on hiljaisuus ja se että se tuntuu enemmän oikealta autolta. Tesla oli hyvä ajaa eikä sinänsä huonoa sanottavaa mutta yksi ongelma ostamisessa on se etteivät he ota vaihtoautoa joten se jäi siihen ja kauppa volvolle. C40 pisti silmään heti kun se tuli näytille. Ja tosiaan suorituskyky ja range on vielä hieman parempia C40 mallissa kun se on 6senttiä matalampi kattolinjaltaan ja aerodynaamisempi kuin XC40. XC40 ajettiin testissä 4,5sekuntia sataseen ja paperilla C40 on 2 kymmenystä vielä nopeampi eli 4,3 sekuntia olisi sitten sillä se arvo.

Jokainen sähköautoa ajanut tietää että todellinen suorituskyky on aina parempi kuin mitä hevosvoimat ja kiihtyvyysarvo antaa olettaa. Se on se välitön voima kun se kaikki on heti käytössä viiveettä ja ilman vaihteiston arpomista. Esimerkiksi volvon T8 S60 polestar engineeringin omistaneena voin sanoa ettei voi puhua näiden autojen kiihtyvyydestä samana päivänä. Vaikka S60 onkin kevyempi ja tehoa 405hv niin tuntuu XC40 sähköversiona tuohon nähden huomattavasti nopeammalta ja sitä se onkin. Voisi sanoa että XC40 tuntuu vähintään 500 heppaselta bensa autolta tai jopa enemmän. Suorituskyky verrattuna T8 on räjähtävä ja todella nopea kun T8 on enemmän mukava eikä niinkään nopea kiihtymään luki niissä paperi arvoissa mitä tahansa. 405hv on vain huiiputeho tuossa T8 joka tulee vasta odottelun jälkeen kun kone kiertää. Alhaalla tehoa ei ole kuin 200-250hv. Sähköautossa on jo alhaalla täysi 408hv.

26

2678

    Vastaukset 26

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä että kerkee nopeasti paikasta a paikkaan b:=)

      • Anonyymi

        Mulle tulee toukokuussa Bentley Bentayga. Kävin koeajamassa, ja ihastuin ikihyviksi. Mahtava kärry!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulle tulee toukokuussa Bentley Bentayga. Kävin koeajamassa, ja ihastuin ikihyviksi. Mahtava kärry!!

        Minä tilasin Land Rover Defenderin.

    • Anonyymi

      Kuitenkin liian tavanomainen ulkonäkö jonka sekoittaa kyllä maallikko polttis versioon?

      • Anonyymi

        C40 on eri kuin XC40. C40 ei saa polttiksena

    • Anonyymi

      Ihan kiva että jaksatte haaveilla pojat. Sittenkun saatte ajokortin voitte toteuttaa tonnin pommin oston 😀

      • Anonyymi

        Mullon viiidensadan euron ok auto.

    • Anonyymi

      C40 on auto minun mieleeni. Pitkästä aikaa todella linjakas malli eikä paha hinta kaikilla varusteilla päältä 60000e. Miltä muulta merkiltä saa laadukkaan yli 400hv auton tuohon hintaan jossa on mukavuutta ja sopivat tilat perhekäyttöön?

      Bmw X4 paljon samaa mutta volvossa yli tuplasti voimaa..ja taitaa BMW silti olla jopa 190hv diselinä paljon kalliimpi🤣

      • Anonyymi

        Bmw X4 ei saa edes hybridinä saatika sähkönä. Vain sähköautot kelpaavat nyt tuossa hintaluokassa.

    • Anonyymi

      Minä ostin uuden rapean ranskalaisen. Peugeotin.

    • Anonyymi

      Jokainen suomessa tietää että patterit tyhjenee kesken matkan.

      • Anonyymi

        Kukaan ei halua ajaa bensa autolla kun pääsee sähkön makuun kerran. Rahaa jää muuhunkin kun autoiluun. Ja nyt vapaa autoetu tippui -290e kun ajaa täyssähköllä niin omassa fimassa ihan kivaa pientä säästöä sekin. Mutta onhan se sähkön voima aivan mahtava. Vihreät asiat ei kiinosta, raha kiinostaa ja sähköautolla sitä säästyy.

        Kk erä pysyy samana niin polttiskulut pois ja kotona määräaikaisella sopparilla sähkö on niin halpaa että 50e lataa jo autoa todella paljon. Huoltokulut myös lähtee pois kun sisältyy 3vuodeksi ja se veroetu tosiaan vapaassa autoedussa…aika fiksua

        "Kukaan ei halua ajaa bensa autolla kun pääsee sähkön makuun kerran."

        Minä ainakin haluan, ja vielä kauan. Sähkärit käyttökelpoisia joskus yli kymmenen vuoden kuluttua. EHKÄ!

    • Anonyymi

      Olisi kannattanut odottaa ensi vuoteen ja tilata Toyotan sähköauto. Heillä kuitenkin eniten kokemusta sähköisistä kilometreistä.

      • Anonyymi

        Varmasti hyvä toyota on kestävyydeltään. Minä en autoa osta kuin korkeintaan vuodeksi kerrallaan. Joka vuosi ostan uuden auton ihan kokeilumielessä myös ja on aina mukava hakea uusi auto liikkeestä. Tottakai kun on firma joka tekee voittoa täytyy rahaa vähän käyttääkkin kun jokatapauksessa maksat niitä veroja voitosta.

        Sähköautosta en vaihtaisi enää ikinä pois vanhaan aikaan.

        Toyotasta vielä sen verran että ei kiinosta maksaa siitä keskinkertaisesta muovisesta sisustasta euroakaan ja kun toyotan moottorit ja suorituskyky on aina surkea niin miksi sellaista ostaa? Kyllä se 3 tai 4 alkava kiihtyvyys 0-100 on minulle ihan minimi.

        **********

        Eipä taida sinulla olla kovin hyvää ymmärrystä fysiikasta. Jotta ilmoittamiasi kiihtyvyyksiä päästäisiin kokeilemaan, niin tien pinnan pitäisi olla täysin sula ja kuiva. Tänään oli niin liukas keli, että yksikään auto ei pystynyt kiihdyttämään voimakkaasti, koska renkaan ja tien välinen kitka oli niin pieni. Hybridi-Tojotakin tahtoi väläytellä luistonestolamppa toistuvasti, vaikka auto vetää aina lähdössä hyvin tasaisesti sähkömoottorilla. Tänään ei Ferrarillakaan olisi pystynyt lähtemään yhtään nopeammin kuin hybridi-Tojotalla.

      • Anonyymi

        Eihän Toyotalla ole kuin yksi heikko yritys sähköautoksi joka on hybridin pohjalle kyhätty sähkis onnettomilla arvoilla. Tulee Toyotalle säkis, mutta se on Subarun tekemä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti hyvä toyota on kestävyydeltään. Minä en autoa osta kuin korkeintaan vuodeksi kerrallaan. Joka vuosi ostan uuden auton ihan kokeilumielessä myös ja on aina mukava hakea uusi auto liikkeestä. Tottakai kun on firma joka tekee voittoa täytyy rahaa vähän käyttääkkin kun jokatapauksessa maksat niitä veroja voitosta.

        Sähköautosta en vaihtaisi enää ikinä pois vanhaan aikaan.

        Toyotasta vielä sen verran että ei kiinosta maksaa siitä keskinkertaisesta muovisesta sisustasta euroakaan ja kun toyotan moottorit ja suorituskyky on aina surkea niin miksi sellaista ostaa? Kyllä se 3 tai 4 alkava kiihtyvyys 0-100 on minulle ihan minimi.

        Jos on noin hyvä tilanne, niin miksi tälläisia perusautoja testailet.
        Hae tämän hetken maailman paras auto. Mercedes EQS.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos on noin hyvä tilanne, niin miksi tälläisia perusautoja testailet.
        Hae tämän hetken maailman paras auto. Mercedes EQS.

        Se ei ole kummosen näköinen peli. Kun miettii hintaa? Alkaen tuplasti C40volvo eli joku 120 tonnia ja varmaan varusteilla 140 tonnia. Tyhmä ei tarvitse olla. Volvon päälle 60 hinnasta sulaa vuodessa 10-15 tuhatta kun tuosta mersusta 50 tonnia. Jos ajelee sen 30 tonnia. Käytännössä kun mennään yli 70 tuhannen alkaa autojen arvot tippumaan enemmän kun siellä on huomattavasti vähemmän ostajia. Puhumattakaan jostain 200 tonnin pelistä jonka hyvitys voi olla vuodessa enää 100 tuhatta. Ja nämä hyvitykset ihan omasta kokemuksesta kun joskus on tullut sekin koettua kun tulee autokaupassa turpaan kunnolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toyotasta vielä sen verran että ei kiinosta maksaa siitä keskinkertaisesta muovisesta sisustasta euroakaan ja kun toyotan moottorit ja suorituskyky on aina surkea niin miksi sellaista ostaa? Kyllä se 3 tai 4 alkava kiihtyvyys 0-100 on minulle ihan minimi.

        **********

        Eipä taida sinulla olla kovin hyvää ymmärrystä fysiikasta. Jotta ilmoittamiasi kiihtyvyyksiä päästäisiin kokeilemaan, niin tien pinnan pitäisi olla täysin sula ja kuiva. Tänään oli niin liukas keli, että yksikään auto ei pystynyt kiihdyttämään voimakkaasti, koska renkaan ja tien välinen kitka oli niin pieni. Hybridi-Tojotakin tahtoi väläytellä luistonestolamppa toistuvasti, vaikka auto vetää aina lähdössä hyvin tasaisesti sähkömoottorilla. Tänään ei Ferrarillakaan olisi pystynyt lähtemään yhtään nopeammin kuin hybridi-Tojotalla.

        Et taida ymmärtää miten hyvin nelivetoinen tehokas auto kiihtyy märällä tai hieman liukkaammallakin? Niin koska et ole ajanut. Suomessa pitää olla nelikko ja tehot menee hukkaan suurimman osan ajasta taka ja etuvedolla.

        Kyllä nuo 3-4sekunnin pelit kiihtyvät rajusti myös liukkaallaa sillä neliveto.

        "Kyllä nuo 3-4sekunnin pelit kiihtyvät rajusti myös liukkaallaa sillä neliveto."

        Liukkaalla ei kiihdy kuin kuski, koska kitka renkaiden, ja maantien välissä on nolla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kyllä nuo 3-4sekunnin pelit kiihtyvät rajusti myös liukkaallaa sillä neliveto."

        Liukkaalla ei kiihdy kuin kuski, koska kitka renkaiden, ja maantien välissä on nolla!

        Olet idiootti ja varmasti joku köyhä joka ei ole koskaan päässyt ajamaan oikeita autoja

    • Anonyymi

      Joo jatka vain haaveilua. Matchbox autot 1,99€.

    • Anonyymi

      Minä ajan komeasti Opelilla maaliskuulle, 75 hv.

      • Anonyymi

        Sinä olla hjyvä poika. Sinä tykkä opel.

    • Anonyymi

      Volvo C40 tuli taloon. Miten laitetaaan akun lämmitys päälle, jos tarkoitus olisi sitä ladata? Ja mistä tietää, että akku on tarpeeksi lämmin?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1330
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      684
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      483
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    16. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      88
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe