Tein tänään päätöksen, joka muuttaa elämäni. Olihan se muutos ollut tuloillaan jo pitkään, mutta toisinaan lumipallo lähtee vyörymään vain yhtäkkiä, oikealla momentumilla.
Tiedän että päätös on tietyssä suhteessa oikea, mutta, samalla tunnen jonkinlaista haikeutta. En kuitenkaan voi jatkaa enää näin, kuten viime ajat ovat olleet. Se tie on tullut loppuunsa.
Haikeus syntyy siitä, kun mietin, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, tai olisinkokaan tehnyt lopulta mitään toisin. Itseni tuntien luultavasti en. Tunnen surua siitä, että ikään kuin olen menettänyt jonkin mahdollisuuden, jota ei todellisuudessa ehkä ollut edes olemassa, vaan ainoastaan kuvitelmissa.
Tunnen surua myös siitä, että sinua ei kiinnostanut tarpeeksi. Tunnen surua siitäkin, etten ollut tarpeeksi rohkea. Elämä on sarja valintoja, ja jokainen uusi valinta vie kauemmaksi siitä pisteeestä, missä jossain vaiheessa oli. Ajattelen sitä ylpeyttä, ja pelkoa, mikä viime aikojen valintojen takana oli ja on. Sinusta en toki tiedä, voin puhua vain itsestäni. Olin pettynyt, ettet halunnut edes nähdä minua, mutta olin toisaalta varautunutkin, eikä pettymys sinänsä yllättänyt. Tässä iässä osaa jo ajatella vaihtoehtoisia kehityskulkuja. (*surumielinen hymy*)
Minä en kuvittele olevani erityinen. En ole koskaan ollut oikeanlainen oikein mihinkään. Ja suurimpia kipukohtiaan ihminen työstää läpi elämänsä. Siihen kategoriaan tämäkin episodi sopii paremmin kuin hyvin. Ehkä kaikella tapahtuneella näin ollen tosiaankin on jokin syvempi tarkoitus, josta saatu oppi kirkastuu minulle ajan mittaan.
Tiedän, että teen tässä kärpäsestä härkästä, ja kun myöhemmin herään, luultavasti hymähdän itselleni. Sekin sallittakoon, jos se vie minua eteenpäin seuraaviin valintoihin. Ja kyyneleetkinhän kuivuvat aikanaan.
Tiedän että päätös on tietyssä suhteessa oikea, mutta, samalla tunnen jonkinlaista haikeutta. En kuitenkaan voi jatkaa enää näin, kuten viime ajat ovat olleet. Se tie on tullut loppuunsa.
Haikeus syntyy siitä, kun mietin, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, tai olisinkokaan tehnyt lopulta mitään toisin. Itseni tuntien luultavasti en. Tunnen surua siitä, että ikään kuin olen menettänyt jonkin mahdollisuuden, jota ei todellisuudessa ehkä ollut edes olemassa, vaan ainoastaan kuvitelmissa.
Tunnen surua myös siitä, että sinua ei kiinnostanut tarpeeksi. Tunnen surua siitäkin, etten ollut tarpeeksi rohkea. Elämä on sarja valintoja, ja jokainen uusi valinta vie kauemmaksi siitä pisteeestä, missä jossain vaiheessa oli. Ajattelen sitä ylpeyttä, ja pelkoa, mikä viime aikojen valintojen takana oli ja on. Sinusta en toki tiedä, voin puhua vain itsestäni. Olin pettynyt, ettet halunnut edes nähdä minua, mutta olin toisaalta varautunutkin, eikä pettymys sinänsä yllättänyt. Tässä iässä osaa jo ajatella vaihtoehtoisia kehityskulkuja. (*surumielinen hymy*)
Minä en kuvittele olevani erityinen. En ole koskaan ollut oikeanlainen oikein mihinkään. Ja suurimpia kipukohtiaan ihminen työstää läpi elämänsä. Siihen kategoriaan tämäkin episodi sopii paremmin kuin hyvin. Ehkä kaikella tapahtuneella näin ollen tosiaankin on jokin syvempi tarkoitus, josta saatu oppi kirkastuu minulle ajan mittaan.
Tiedän, että teen tässä kärpäsestä härkästä, ja kun myöhemmin herään, luultavasti hymähdän itselleni. Sekin sallittakoon, jos se vie minua eteenpäin seuraaviin valintoihin. Ja kyyneleetkinhän kuivuvat aikanaan.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kuule mä olen yrittänyt saada suhun yhteyttä monta kertaa. Se olet sinä joka tässä ei halua nähdä. Miksi ei nähty tänään?
Sä saisit mut ihan kokonaan jos todella haluaisit. Mutta en tiedä oletko vähän liian narsistinen mun makuun...Mä en siedä henkistä enkä fyysistä väkivaltaa.
Todella sääli jos meidän jutusta ei tule mitään, koska tykkään susta tosi paljon, taisin rakastua.
Itse olen miettinyt että miten ihmeessä kohtalo on näin julma ja ivallinen että kaikkien todennäköisyyksiä vastaan täytyy löytää joku koska ikävä on niin suuri vain sen takia että joutuu nöyryytetyksi. Ihan niin kuin tarpeeksi kärsimystä oli koko ajan muutenkin. Tunne on niin murskaava kuin maailmankaikkeus haluasi murskata alleen.Silti minun täytyy vain kestää.
koitapa tiivistää tuota viestiäkin keskustelupalstalle sopivaan mittaan.
Palstaviestittelysi on jollain tavalla sadistista. Nautit kun sekoitat ripauksen itsesääliä ja julmaa hylkäämistä. Näiden viestien perusteella kiertäisin sinut kaukaa. Onneksi en tiedä kuka olet. Liian kuristavaa, liian ahdistavaa, liikaa hylkäämistä. Rakkaus satuttaa jo sinällään tarpeeksi.
Vähön outoa on toi viestien sisältö olevan joo. Rakastaa, kaipaa, ikävöi mutta kuitenkin hylkää toisen koko ajan. Tommonen on aivan kamalaa. Mahtaa toinen osapuoli olla rikottu, hädissään jos toinen epätoivon ja toivon kipinän väliä menee omien tunteiden mielivaltaisessa epäilyjen myrskyssä.
Kuulostaa tutulta omasta elämästä.ja päätös tuntuu yhä oikealta, muisto siitä kun toinen ei halunnut edes tavata sen vertaa kertoi se kaiken meistä. Satutti mutta paras päätös ikinä.
Mieli mystifioi käyttäytymistä ja samoin toimiminen ylläpitää illuusiota. Kuin noidankehä, josta voi hypätä pois vain tekemällä jotain eri tavalla. Jolloin illuusiot murtuvat. Ihminen voi viimeiseen asti etsiä tapoja välttääkseen itsensä kohtaamisen.
Voisiko olla myös pieni peiliin katsomisen paikka? Ketään muutahan ei siitä voi syyttää kuin itseään, jos seisoo oman onnensa esteenä.
ja taas mut jätettiin? tähän alkaa jo tottua. tosin enhän tiedä kenelle tuo oli. koitan olla omimatta näitä. mitään kun ei olla edes yritetty. miten minä en muka ollut kiinnostunut tarpeeksi? minähän se alunperin aloitteentekijä olin ja sain pakit jo kerran. vuoro jäi siis toiselle.
no niinpä. paras antaa näiden olla eikä vastailla mitään. kiitos sulle.
Myrsky vesilasissa, ja vodatkin on jo juotu aikoja sitten.
Älä sure mies, toivottavasti olet päätökseesi tyytyväinen.
Ei ole olemassa mitään vuoroja, kumpi tahansa voi ottaa yhteyttä toiseen ja selvittää asiat IRL.
Vireyttä aivoille👍👌ihttps://www.hs.fi/kaupunki/espoo/art-2000008408837.html
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/c81318e9-27ba-4864-90a8-3ce66d83cdb6