Olenkohan jossain ihmeen neljänkympin kriisissä. Olen viimeisen puolen vuoden aikana tehnyt elämäni isoimpia muutoksia. Ensin vaihdoin työpaikkaa eli otin vastaan minulle tarjotun homman, jossa selviytymistä olen alusta asti epäillyt, koska hommat ovat paljon vaativimpia kuin aikaisemmassa hommassani. (Tosin homma näyttää pikkuhiljaa alkavan sujua).
Lisäksi lähdin hakemaan neljän sukupolven takaa sukumme alkuperäistä sukunimeä itselleni.
Nyt vielä tänään tein niin, että vaikka meillä on aviosiippani kanssa ollut vuosikaudet yhteinen tili, niin nyt kävin avaamassa omalle palkalleni ihan oman tilin.
Hiukan nämä tempaukseni ovat minua alkaneet hirvittää. Mitähän mä vielä keksin. Jonkinlaista repäisyä nähtävästi kaipaan elämääni, joka on lasten syntymän jälkeen ollut aika tasapaksua ja harmaata.
Onko kenelläkään muulla ollut tämmöistä? Vähän minua "pelottaa".
Lisäksi lähdin hakemaan neljän sukupolven takaa sukumme alkuperäistä sukunimeä itselleni.
Nyt vielä tänään tein niin, että vaikka meillä on aviosiippani kanssa ollut vuosikaudet yhteinen tili, niin nyt kävin avaamassa omalle palkalleni ihan oman tilin.
Hiukan nämä tempaukseni ovat minua alkaneet hirvittää. Mitähän mä vielä keksin. Jonkinlaista repäisyä nähtävästi kaipaan elämääni, joka on lasten syntymän jälkeen ollut aika tasapaksua ja harmaata.
Onko kenelläkään muulla ollut tämmöistä? Vähän minua "pelottaa".
Vastaukset 20
Vanhimmat
tuntuu...ja tutulta:)) Nainen alkaa varmaan itsenäistyä, ja sehän on tervettä! Ja kuuluu tähän ikään. Minä itsekin elin kotona lasten ehdoilla ehkä liiankin kauan, mutta sitten repäisin..ja parempaa aikaa kuin tämä tuskin on:)Kun tietää, mitä haluaa, ja on tullut elämänkokemusta moneen..sitä varmaan haluaa kokeakin enemmän sellaista, mihin ei ehkä ole ollut aiemmin aikaa..ja mahdollisuutta??
Itsekin tein samantapaisen jutun nelikymppisenä: lähdin stressaavasta työstä, erosin ukostani ja myin asunnon. Vaikuttamassa oli paljon muitakin asoita kuin ikä, tietysti, mutta uskon että ajankohta oli juuri otollinen isoille muutoksille.
Sellainen "nyt tai ei koskaan"-fiilis.
Näin sitä itsenäistytään! Hienoa!
Olen itse samoilla linjoilla ollut jo jonkin aikaa, enkä suinkaan ole huolissani mistään, en itsestäni enkä miehestänikään.
Hienoa vielä kerran, ja onneksi olkoon, kunnon tyttö!
Jatka vain samaan malliin! Excellent!
Kaiken lisäksi olen kieltäytynyt lähtemästä kesälomalla joka vuotiselle "retkelle" miehen sukulaisiin Savoon. Olen saanut siitäkin tarpeekseni.
On kuitenkin hieno kuulla, että muillakin on ollut vastaavia juttuja. Se helpottaa oloani todella paljon.
Nyt minulla on suunnitelmissa jatkaa ystäväni kanssa kauan sitten kesken jäänyttä squash-harrastusta. Mieheni käy kolme kertaa viikossa kuntoilemassa töiden jälkeen ja minä juoksen vain ulkona koiran kanssa, joten päätin mahduttaa entisen harrastuksenikin jollekin iltapäivälle.
Olen vain huomannut, ettei minulla ole ketään niin läheistä kaveria, jonka kanssa olisin tästä asiasta keskustellut. Mutta onneksi on kuitenkin tällainen vaihtoehto, jossa löytyy "kuuntelijoita".
poikkeuksellisesti oman valinnan mukaan on loistoidea, jota voit jatkossa varioida muissakin yhteisissä "hauskoissa" riennoissanne!
Ei kun eteenpäin vaan, samaan tyyliin, kohta olet niin itsenäinen että päätä humaa, ja se se vasta fiilis on!
Tervetuloa kerhoon!
Tuulettaa. Myös uudet haasteet ovat kiinnostavia
ja niitä pitää ottaa mukaan. Seuraavana tuleekin
mummotauti joka saattaa muuttaa kaiken.
Et ehkä tunne ihmistä joka katsoo peilistäsi
koska olet tekemässä aivan käsittämättömiä jut-
tuja. Mutta onnea!!!
Ikävuodet 20-40 sulla oli muuta puuhaa, muita intressejä. Ei tää mikään tietyniän kriisi ole. Sä vaan kasvoit aikuiseks just nyt tai viime vuonna, aloit uskaltaa ottaa myös riskejä, tehdä reippaita tekoja joihin aikasemmin et kyennyt. Eikä tainnut olla tarviskaan? Turha niitä kainostella, kunhan ei loukkaa muita etenkään vaimoa, mutta onhan hän sen verran avomielinen ja elämänmyönteinen että näkee muutoksesi positiivisena osana sinua?
Vaimo -sanan tilalla pitäsi olla puoliso. sorry :)
että miten tuo sukunimijuttu sulle tuli mieleen?
Se siis ei olisi sun tyttönimi ilmeisesti?
Mulla olisi nimittäin vähän samansuuntainen ajatus ollu kytemässä jo muutaman vuoden.
Se ei ole mun tyttönimeni vaan meidän suvussa ollut nimi neljän sukupolven takaa. Mun isoisoisäni muutti meidän sukunimen silloin kun ensimmäinen sukunimilaki tuli voimaan ja kun niitä ei Suomessa toista ole, niin halusin sen itselleni.
Saada se vanha suvun nimi sieltä käyttöösi?
Onko se harvinainen tai peräti suojattu?
Vaatiiko isonkin paperisodan?
Ei siinä kamalaa paperisotaa ollut. Mulla oli sellainen virkatodistus, josta näkyi se suvun alkuperäinen nimi ja tulostin Maistraatin sivuilta sellaisen kaavakkeen. Täytin sen ja maksoin hakemuksesta ja nyt vaan odotellaan 6-9 kuukautta, että se käy jossain lautakunnassa hyväksyttävänä.
Onko sinulla samanlaisia suunnitelmia?
joo vähän samanlaista ollut mielessä jo muutama vuosi. Ja muutenkin olen tehnyt monta samaa asiaa kuin sinäkin, näitä elämänmuutos jutskia nimittäin.
Rupeankin nyt tosissaan puuhaamaan tota sukunimiasiaa eteenpäin, kun sain sulta uuden herätteen.
Tiedä vaikka mustakin tulis ihan uus ihminen nimeä myöten... Ja mitä kaikkea voi alkaa tekemään sen myötä!
Tää on kivaa!!!!
löytää itsestään uusia piirteitä,itsenäistyä,alkaa elämään:o))))
onko vielä valmiskaan?
mut muutos on lähtenyt käyntiin:o)))
tämä 40 kriisi?Olen kolme viikkoa sitten kuullut mieheni uudesta rakkaudesta ja halusta erota ja luulen edelleen olevani shokissa.Kun luen näitä sivuja ja viestejä olen huomannut että ilmiö on todella ylrinrn.Olen ollut ilmeisesti hölmö ja ajatellut että rakkaus kestää arjen, mutta missä vika että suuri osa nykyään elää tätä ns. kriisiä,onko vanha kunnon uskollisuus jäänyt eiliseen?Ja tekeekö uusi elämä meitä yhtään onnrllisemmaksi lopulta, onko heti lupuminen ja uuteen ryntääminen jokin nykypäivän must mitä pitää kokeilla vaikka silmät kiinni.
Tuntuu vaan niin turhalta ja typerältä.
minäkin olen päätynyt - rakkaus ei kestä arkea. En nyt tarkoita että yhteiselon pitäisi olla yhtä juhlaa, mutta ehkä toisen edessä pitäisi pinnistää... Anteeksi, tuosta saat äkkiseltään sen tunnen että moitin sinua, sitä en missään nimessä tee. Nämä ovat vaan omia ajatuksia eron edessä.
Siitä uudesta elämästä, en usko että se on niinkään kiinni siitä että luopua vanhasta ja aloittaa uutta. Luulen että ihminen elonsa aikana kehittyy koko ajan, suhteessa välillä eri suuntiinkin. Ja eri aikaan. Aika lottovoitto jos saa viettää timanttihäitä :/
(?) naisten neljänkympin kriisiltä vaikuttaa. Eli tuntuu siltä, että elämä menee hukkaan jos ei nyt repäise. Alkaa normaalielo tympiä, ravintolasta pitää uusia suhteita etsiä ja eri sänkyjä testata. Ero tulee, se on selvä, tutusta ja turvallisesta suhteesta uuteen, villiin elämään.
Hauskaa ja vauhdikasta on, vähän aikaa.
Sitten herää miettimään, mitä tulikaan tehtyä. Kaduttaa, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Näitä kertomuksia on keskustelupalstat täynnä. Kukaan vain ei voi mitään oppia toisten kokemuksista, kaikki pitää kantapään ja vaikeimman kautta oppia.
Miehillä saman tapainen tulee viidenkympin villityksenä, kun paukut alkaa loppua. Ne viimeiset pitää tuhlata mahdollisimman äkkiä.
Sananlaskun mukaan vahingosta viisastuu. Toisen mukaan viisas viisastuu toisen vahingosta. Ja älykäs pystyy selviytymään tilanteesta, johon viisas ei joudu ollenkaan.
Kukin tehköön minun puolestani tyylillään ja maksakoon itse laskunsa.
suojauksesta vielä.
Kaikki sukunimet ovat olleet jo kauan automaattisesti suojattuja. Ei ole mitään tarvetta eikä järkeä maksaa jollekin firmalle muka siitä. Se on pelkkää huijausta ja rahastusta.
Saat helposti ottaa sukunimeksesi sen nimen, joka jollakin esivanhemmallasi on ollut muistaaksesi korkeintaan neljä sukupolvea sitten. Muut nimet ovat sitten työläämpiä tai mahdottomia tapauksesta riippuen.
Tämän sukututkijana halusin kertoa, koska väärää tietoa on vielä paljon.