Orimattila tarjosi Kärkkäiselle kalliota

Tänään ESS otsikoi: Aikooko Kärkkäinen rakentaa ison logistiikkahallin Lahden Kujalaan?
Mielenkiintoista myös Orimattilan kannalta, sillä muutama vuosi sitten Kärkkäinen kyseli logistiikkahallille paikkaa myös Pennalasta. Silloin yritykselle tarjottiin Allun takana olevaa kallioaluetta tai paaluttamatonta tonttia. Keskusteluja ei haluttu jatkaa.
Nyt Lahti saa ison toimijan Kujalan alueelle.
121078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kaupunki ryssi. Yllätyitkö? Taisi Osku saada tuona vuonna palkankorotuksen?

Äänestä
  • Ei yllättänyt. On muitakin ryssittyjä yrityshankejuttuja. Niistä ei vaan moni tiedä kun kaikki salataan.

    Äänestä

Olisivat tarjonneet tonttia Hennasta. Siellähän niitä riittää

Äänestä
  • Joo, mutta Henna ei olisi logistisesti hyvä paikka. Huonot yhteydet,

    Äänestä

Jostain luin tai kuulin muutama vuosi sitten että se venäläisten Yandex datakeskus oli kiinnostunut Orimattilasta mutta menikin Mäntsälään kun Orimattilassa johto ei tajunnut mistä oli kyse, Nyt Yandex tuo valtavasti euroja ja lämmittää prosessilämmöllään isoja rakennuksia Mäntsälässä.

Äänestä

Monikin yritys kyselee tontteja, aina ne eivät tule kuitenkaan, syystä tai toisesta.
Usein noille persaukisille virmoille kaupunki joutuu rakentamaan hallitkin, sitten odotetaan rahojen takaisin saantia sydän kylmänä.

Äänestä
  • Moni kyselee ja siihen se jää kun ei osata palvella edes potentiaalista yritystä. Ilmeisesti ainoa osaaminen on että menkää itse katsomaan jos Pennalan alueella olisi sopivaa tonttia. Kyllä siinä vaiheessa yritys hakee uuden sijaintikunnan.

    Äänestä

Viisas rakentaa kalliolle ja tyhmät savikkoon.

Äänestä

Kallion louhinta on kallista, mutta paalutus vielä kalliimpaa.

Äänestä

Nyt tarkkana kun valitaan uusi elinkeinopällikkö. Hän on ratkasevassa asemassa yritysten saamiseksi Orimattilaan. Persujen tulee olla hereillä ettei valita jollain kokoomuksen hyvä veli mandaatilla ketään tumpun syöjää.

Äänestä
  • yksi tumpun syöjä kokkari aina olaan sopii. pysyy orimattila oikeilla raiteilla1

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    yksi tumpun syöjä kokkari aina olaan sopii. pysyy orimattila oikeilla raiteilla1

    Kokoomus kerkesi ottamaan haltuunsa kaikki johtavat virkapaikat. Hirveetä jälkeä syntynyt. Persuilla on helvetisti hommia saada päivitettyä asijat kuntoon.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tänään ESS otsikoi: Aikooko Kärkkäinen rakentaa ison logistiikkahallin Lahden Kujalaan?
Mielenkiintoista myös Orimattilan kannalta, sillä muutama vuosi sitten Kärkkäinen kyseli logistiikkahallille paikkaa myös Pennalasta. Silloin yritykselle tarjottiin Allun takana olevaa kallioaluetta tai paaluttamatonta tonttia. Keskusteluja ei haluttu jatkaa.
Nyt Lahti saa ison toimijan Kujalan alueelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu