punapäinen tyttö valvoo pihoja yläparveelta

kerrostaloasunnoissa on aina yksi pöllö kukkuuja

hän yömyöhään valvoo parvekkeella liikennettä
epäselvää on miksi yölläkin

hän voi olla punapäinen mummeli röökki suussa
hullumman puoleinen

yksinäisiä mimmiä kaikki
459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

rikkaat eristäytyvät metsiin kun taas köyhät elävät yhdessä
järki on itsetuhoinen, sillä yksin metsässä on pahaa olla
kun köyhällä ei ollut valinnan varaa ja hän joutuu vain sosiaaliseksi

Äänestä

yökukkuuja huutaa hiippareille

Äänestä

Sulla aikaa seurata mitä muut tekee,
onnittelen.

Äänestä

Kaikissa sosialistisissa maissa toveri valvoo toveria. Huomaattehan myös Sanna Marinissa tämän eroispiirteen, taisihan myöskin jo tulla jopa mainineeksikin, kuuntelevansansa kansalaisia tarkalla korvalla.
Hänhän on asettanut itsensä kaiken arvostelun ylä puolelle, Suomeksi sanottuna, itse ylentänyt itsensä.
Punanen tyttö valvoo ja vihreät tytöt ja ukot istuvat kadulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

kerrostaloasunnoissa on aina yksi pöllö kukkuuja

hän yömyöhään valvoo parvekkeella liikennettä
epäselvää on miksi yölläkin

hän voi olla punapäinen mummeli röökki suussa
hullumman puoleinen

yksinäisiä mimmiä kaikki

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu