Muutakin kuin kinkkua ja laatikoita. Oon hyvissä ajoin liikenteessä. Mut jos sais jotain ideoita että mitä kaikkea sitä voi pöytään hommata.. Kiitos.
Mitäs kaikkea joulupöytään?
19
755
Vastaukset
- Anonyymi
Voisiko joku ruttohomo vastata
avaukseni
t. Timmyy
Eikös se ole ihan luonnollista että havainnoista tehdään johtopäätöksiä?! Onhan ihminen telluksen kermaa, parasta a-ryhmää..
Me voidaan pohtia tällaisia asioita,- Anonyymi
Aika erota kirkosta jos aikoo välttää seuraavan vuoden kirkollisverot.Eroaminen on ilmaista, eikä maksa mitään.
Kirkosta voi erota
esimerkiksi
Digi- ja väestötietoviraston (DVV) sivujen kautta.
- Anonyymi
Jokaisella meillä intuitio asiaan on. Ja edellä mainittu oli minun.
Anteeksi! - Anonyymi
Mun mielestä tälle kaikelle arkkitehti on. Mikään ei synny itsestään.
Ei rukoilemalla tai Jeesuksen heittäminen hakettimeen tuo jouluruokaa
t. avaaja - Anonyymi
Saarioinen on paras luoja - ruualle.
pierettää jo valmiiksi
ja pelottaa - Anonyymi
Muutama peruna. Kastele ja pese enimmät mullat pois. Haarukalla muutama pisto höyryrei'iksi, ettei räjähdä. Mikroon 3 minuutiksi. Kääntö toiselle kyljelle ja taas 2,5-3 minuutiksi mikroon. Sillä aikaa silppua puoli sipulia. Perunasta kuoret pois ja tilsi muusiksi. Sekaan suolaa ja kastikkeeksi ruokaöljyä. Sekoita. Jos on muuta lisäksi, niin lautaselle sekin. Ja sinkkumiehen >75 v jouluateria on valmis!
Tilaisuutta olisi ehkä mahdollisuus juhlistaa tilkalla Jägermeisteria, vaikka tyyristä on. Viimeksi sitä maistoin noin 40 v sitten. Mutta onhan tämä viimeinen Jouluni. Sain ilmoituksen lähtöajakseni 26.10.2022. Aikapa tuon näyttää. - Anonyymi
Meillä aika perinteinen menyy:
Joulukinkku
Kylmäsavulohi
Lämminsavulohi
Karjalanpaisti
Tunturikakku
Piimäkakku
Porkkanakakku
Joulutorttuja
Piparkakkuja
Hehkuviiniä
Kotikaljaa
Riisipuuro
Karpalokiisseli
Rosolli
Perunalaatikko
Lanttulaatikko
Porkkanalaatikko
Vaniljajäätelö
Kauraleipä
Sitruunavaahto- Anonyymi
⬆️👍
Kuulostaa oikein hyvältä. Porkkanalaatikkoon annan vinkin että mukaan voita / voisulaa. Toimivat yhdessä.
Entäs herkkusieni/metsäsieni salaatti tai aladobi? Mä ehkä herkkusieni salaattia hommaan.
Entä juoma puoli? Mun mielestä punkku ja tummat joulu oluet riittävät.- Anonyymi
Timmyy kirjoitti:
Kuulostaa oikein hyvältä. Porkkanalaatikkoon annan vinkin että mukaan voita / voisulaa. Toimivat yhdessä.
Voisi siihen isompaan porkkanalaatikkoon sekoittaa 2 dl kermaa. Sitten uuniin kannen ohjeitten mukaan. Ne laatikot kun myydään puoliraakoina, ettei tule valmistajalle liian tyyriiksi...
Anonyymi kirjoitti:
Voisi siihen isompaan porkkanalaatikkoon sekoittaa 2 dl kermaa. Sitten uuniin kannen ohjeitten mukaan. Ne laatikot kun myydään puoliraakoina, ettei tule valmistajalle liian tyyriiksi...
Mut kokeile voita ja porkkanalaatikkoa. 80 luvulla oli suosittu lisuke rakuunaporkkanat. Porkkanaa voita ja rakuunaa. Tää porkkanalaatikko ja voi toimii yhtä hyvin..
- Anonyymi
Santun juhlaseitan
Kookosriisipuuro
Matcha keksejä
Porkkala
Glögimarinoidut viikunat
Appelsiini-sipuli salaatti granaattiomena vinegretillä
Kasvishyytelö
Vegaaniset karjalanpiirakatNyt menee pikkuisen jopa fine diningin puolelle.. No ei se mitään, joulu on kerran vuodessa vaan.
- Anonyymi
Luumutäytetty kalkkuna pariisinperunoilla ja shampanjaa juomaks jälkkärinä jätskiä😋
- Anonyymi
Kun saa itse valita ja yksin syödä niin ei mitään perinteisiä jouluruokia, vaan ihan poronkäristystä muusin kera, ja siinä muusissa vain voita perunan lisäksi, nam.
Jälkiruokana juustoja ja hedelmiä
t. 66v mummo- Anonyymi
Ei passaa 66 v mummon resepti 78 v äijänkäppyrän lompakolle. Mikrouuniperuna sipulin ja ruokaöljyn kera. Mukaan Lidlin halpalenkkiä, lihapullia, savukalaa tarjouksesta tai liejutonta broilerinkoipea. Peräruuaksi kaffeeta kylmänä tai joskus lämminnä. Kaurapuuro mikrossa valmistettuna on myös hyvää voikokkareen kanssa. Jos vielä valmistusvaiheessa panee kaakaota ison lusikallisen, niin johan on joulupuuro valmis! Juomana laktoositonta piimää tai kirnupiimää jos kaupassa sattuu olemaan.
Kaikki valmista ja kinkku sulamassa. Ok eväät tuli joo. Vielä harkinnassa joulu kana. Tänään ois paikallisessa s martissa tarjouksessa ollut. Kalkkunahan on joulu pöytään erinomaisen hyvä. No ostetaan kalkkunarulla ensi viikolla tarjouksesta uudelle vuodelle..
Oli joulu pöytäsi fine diningia tai karua ja korutonta niin hyvää joulua kaikille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,692522Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242217Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052157Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992121Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod92062Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1071993MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141895Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5971889Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas401447