Asunnossa kummitteli?

Anonyymi

Menimme kolmeksi päiväksi vuokralle kahden lapseni kanssa pieneen aika vanhaan taloon. Siellä tapahtui jotain outoa jota on vähän vaikea selittää. Itse en usko henkiin ja sen sellaiseen, mutta tämä sai miettimään. Sanon nyt heti aluksi että nuorempi lapsistani oli 6 ja vanhempi 10. Mitään outoa ei päivällä tapahtunut, mutta ensimmäisenä yönä heräsin siihen kuin jokin olisi tökkinyt selkääni. Nukuin yksin sohvalla kun lapseni nukkuivat parvella. Kun käännyin luullen että se olisi ollut jompikumpi lapsista, siellä ei ollut ketään. En miettinyt sitä enempää koska olin puoliunessa ja todennäköisesti kuvittelin kaiken. Seuraavana päivänä ei ollut mitään outoa, mutta yöllä se tapahtui uudelleen. Nukuin nyt 6 vuotiaan lapseni kanssa levitetyllä sohvalla koska hän ei uskaltanut nukkua parvella. Heräsin yöllä uudelleen ja nukuin siis kyljelläni, yhtäkkiä tunsin kuinka joku olisi kunnolla yrittänyt työntää minua lastani päin. Ja siellä ei ollut ketään. Viimeisenä päivänä iltapäivällä huomasin 6 vuotiaan lapseni seisovan keittiön oviaukon kohdalla osoittaen keittiöön päin. Kysyin häneltä mitä hän tekee, ja hän vastasi näin ”Kuka tuo pitkätukkainen nainen on?” Tuosta tuli ihan kylmät väreet. Keittiössä ei tietenkään ollut ketään. Emme nukkuneet enään yötä talossa, vaan lähdimme aiemmin. Kerroin lapsille näistä oudoista tapahtumista kun molemmat oli vanhempia. Se silloin 6 vuotias lapseni kertoikin että muisti jotenkin kun katsoi parvella olevalla ikkunakolosta, josta näki keittiöön. hän oli katsellut jotain ”vanhanaikaista” naista valkoisessa asussa sieltä, muuta hän ei muistanut naisesta… Karmivaa yhä, vaikka siitä on jo vuosia

4

851

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Unet, nuo fantasiaan taipuvaisten persoonallisuuksien selitytkset....
      Miten nämä tarinat aina sisältävätkin "todisteet" "olin nukkumassa ja lapsikin kertoi...."??

    • Anonyymi

      Heräsin medihelin ääneen ja sängyn päässä oli joku valkopukuinen ihmisen näköinen.

    • Se johtuu vain siitä että vanhat talot on usein homeessa, mikä saa ihmiset näkemään hallusinaatioita. Sitä ne kaikki kummitukset on: hallusinaatioita.

    • Anonyymi

      Siitä on jo monta vuotta aikaa, mutta olimme olohuoneessa, kun yht'äkkiä kuului keitiöstä rämähdys.
      Menin katsomaan, mikä siellä rämähti ja avasin astiankuivaus kaapin.
      Toiseksi ylin hyllykkä oli pudonnut alas, vaikkei ylähyllyköllä olut kuin muutama astia.
      Kannakkeet U- muotoiset seinään kiinni ruuvatut, eivät olleet liikahtaneet paikaltaan.
      Muutenkin hyllykkö oli senverran jämäkkä, ettei se ole notkahtanut muutaman astian painosta, joten mietinkin, että miten ylähyllykkö on voinut tipahtaa paikaltaan.
      Jos kannakkeet olisivat pyörähtäneet paikallaan, niin hyllykkö olisi tipahtanut alas, mutta olivat samassa asennossa, kuin aina siinä olleet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      208
      2595
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      47
      1765
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      146
      1367
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      335
      1273
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      344
      1237
    6. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      24
      1141
    7. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      57
      1103
    8. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      13
      972
    9. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      966
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      21
      873
    Aihe