Tuli

Kaikkea soopaa sitä kehittyy...Tähdet ovat hänen ikimuistoiset silmänsä. :D

Taivaan rannalla

Kylmä tuuli puhaltaa kasvoihini, aallon pärskeet kuin neulat pistelevät poskiani. Käännän katseeni taivaaseen öiseen. Tummat pilvet ylläni eivät vain kaikkoavan näytä. Tähtiä esiin huutelen, turhaan, turhaan mä toivoa elätän. Maailma on kova ja pimeä.

Muistojeni maailmassa aurinko paistoi, aamukaste niityllä sädehti. Hanki talvisin kirskui kengän alla, silti kaikki kylmyys kaikonnut oli. Talvi kuin kesä, syksy kuin kevät, aina vihersi, kukki ja lämmitti.

Kuinka kaikki äkkiä kadota voi, hetki siellä, hetki täällä ja kohta taas poissa. Silti se tuike, tähtien tuike johon kerran havahduin. Vain se yksin toivoani elättää. Tähti ikuisuuteen, valovuosien taa. Muistojeni tähdet.

Jospa sataman täältä äärettömyydestä löytäisin, sinne ankkuroituisin. Maailman aallot eivät minua heittelisi, tuuliajolle ajaisi pohjattoman meren yllä.

Siis yhtä vain mä toivon, en karttaa, en kompassia. Vain tyyntä myrskyn keskelle, jotta tähdet näkisin, vihreät tuikkivat tähdet!
3724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Me tapaamme vielä ja vihreät tähdet tuikkivat sinulle. :) Tiedäthän. Uskothan?

Äänestä

toivottavasti se oli minulle.. olet ajatuksissani, jatkuvasti.

Äänestä
  • Itken taas kun sinut muistan.USKON MEIHIN

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tämmönen kirjoitti:

Kaikkea soopaa sitä kehittyy...Tähdet ovat hänen ikimuistoiset silmänsä. :D

Taivaan rannalla

Kylmä tuuli puhaltaa kasvoihini, aallon pärskeet kuin neulat pistelevät poskiani. Käännän katseeni taivaaseen öiseen. Tummat pilvet ylläni eivät vain kaikkoavan näytä. Tähtiä esiin huutelen, turhaan, turhaan mä toivoa elätän. Maailma on kova ja pimeä.

Muistojeni maailmassa aurinko paistoi, aamukaste niityllä sädehti. Hanki talvisin kirskui kengän alla, silti kaikki kylmyys kaikonnut oli. Talvi kuin kesä, syksy kuin kevät, aina vihersi, kukki ja lämmitti.

Kuinka kaikki äkkiä kadota voi, hetki siellä, hetki täällä ja kohta taas poissa. Silti se tuike, tähtien tuike johon kerran havahduin. Vain se yksin toivoani elättää. Tähti ikuisuuteen, valovuosien taa. Muistojeni tähdet.

Jospa sataman täältä äärettömyydestä löytäisin, sinne ankkuroituisin. Maailman aallot eivät minua heittelisi, tuuliajolle ajaisi pohjattoman meren yllä.

Siis yhtä vain mä toivon, en karttaa, en kompassia. Vain tyyntä myrskyn keskelle, jotta tähdet näkisin, vihreät tuikkivat tähdet!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu