Heissan kaikille. Mulla on ongelma:
Mun avioerosta on pian 10v. Kaikki asiat hyvin. Olen hoitanut yhteiset lapsemme joskus enemmän ja joskus vähemmän lähes yksin. Isä tapailee lapsiaan nykyään jo säännöllisesti.
Sillä menee liian hyvin! On jo varakas, uusi perhe (ei lapsia), oma yritys ja iso talo. Mä edelleen elätän lapset pienellä kunnan palkalla, ostan aivan kaiken, isä ei osallistu kustannuksiin ja maksaa minimielaria (ei voida korottaa, työtön virallisesti). Mulla ei oo koko aikana ollut miehiä. Ja nyt alkaa ne viikonloput jolloin lapset isällä tuntumaan aika yksinäisiltä.
Katkeruus hiipii kulman takaa myrkyttämään mun elämää...tätäkö tämä sitten on...? Kohta lapset muuttaa isälleen leveämmän elintason perään ja sitten vasta köyhä ja yksinäinen olenkin (poistuu asumistuki)! Tietty annan muuttaa jos haluavat, mutta...
Mun avioerosta on pian 10v. Kaikki asiat hyvin. Olen hoitanut yhteiset lapsemme joskus enemmän ja joskus vähemmän lähes yksin. Isä tapailee lapsiaan nykyään jo säännöllisesti.
Sillä menee liian hyvin! On jo varakas, uusi perhe (ei lapsia), oma yritys ja iso talo. Mä edelleen elätän lapset pienellä kunnan palkalla, ostan aivan kaiken, isä ei osallistu kustannuksiin ja maksaa minimielaria (ei voida korottaa, työtön virallisesti). Mulla ei oo koko aikana ollut miehiä. Ja nyt alkaa ne viikonloput jolloin lapset isällä tuntumaan aika yksinäisiltä.
Katkeruus hiipii kulman takaa myrkyttämään mun elämää...tätäkö tämä sitten on...? Kohta lapset muuttaa isälleen leveämmän elintason perään ja sitten vasta köyhä ja yksinäinen olenkin (poistuu asumistuki)! Tietty annan muuttaa jos haluavat, mutta...
Vastaukset 14
Vanhimmat
kumma, vaikka katkeroituisit tuota menoa. Oletko antanut muuten aikaa itsellesi? En saanut kuvaa lastenne iästä, mutta ei kannata jäädä "roikkumaan" siihen, vaan ottaa itseä niskasta kiinni, ja etsiä asioita ympäriltä, jotka tekevät itselle hyvää! Tuo katkeruus hiipii hiljaa, mutta varmasti elämään viimeist. silloin, kun jää yksin eikä ole tukiverkkoa ympärillä! Pääsitte ilmeisesti sopuun erotessa kaikesta...mutta kuten sanoit tyhjästä on turha nyhjäistä. Lapset osaavat itse tehdä ratkaisunsa, ja niin pitääkin olla. Et voi tehdä muuta kuin olla tukena, kun he tarvitsevat..
Eikö sua taloudellisesti helpota, jos lapset ovat isällään välillä? EIkö ole hyvä, että lapsilla on suhde myös isäänsä? Miksi ihmeessä heidän pitäisi elää juuri sinun luonasi? Jokaista meitä jollakin tavoin myös surettaa lasten itsenäistyminen ja pesästä lentäminen, mutta meidän vanhempien tehtävähän on tehdä itsemme tarpeettomiksi. Ei kai lapsesi sinua hylkää, vaikka isällään asuisivatkin. Ehkä hänelläkin on ollut joskus hirveä ikävä lapsiaan.
kun on mahdollisuus!
Ei tosiaan ole ihme että tunnet katkeruutta, mutta parempi olis jos unohtaisit katkerat ajatukset ja olisit iloinen ja tyytyväinen itseesti, kun ole noin hyvin pärjännyt itseksesi.
Olisit vain huojentunut kun olet saanut lapset isoiksi, ja voit keskittyä nyt omaan elämääsi.
Ala elää, älä jää yksinäisyyteen homehtumaan!
Miksi ruikutat, jokaisella on oikeus kouluttautua ja menestyä elämässä. Ne menestyy jotka kouluttautuu ja uskaltaa ottaa riskejä. Ole iloinen ettei sinun ex ole jäänyt perääsi rannalle riutumaan ja on sentään pystynyt pää järissään jakamaan eronne jälkeen elämää, vaikkei lapsia saanutkaan. Hae itsellesi sisältö ja ala elämään, sillä raha ei tuo onnea. Kateus tekee katkeraksi, ole onnellinen että sinulla on lapset ympärilläsi, sillä lapset ovat rikkautta, ei raha. Huomaat sen varmaan sitten kun eläkepäivät lähestyvät, mikä on suhteesi lapsiisi. En pidä pahana että lapset saavat olla kummankin vanhemman läheisyydessä erosta huolimatta. Elä tätä päivää. Se mitä muilla on, niin se ei ole tärkeää, sillä se mitä sinulla on se on tärkeää, pidä siitä kiinni, sillä terveys on aina ihana asia, sen suhteen rahalla ei ole arvoa etkä saa täältä mitään mukanasi, kun lähdet.
Tuttua asiaa minullekin. Erostani on jo aikaa monta vuotta ja olen edelleen ilman uutta kumppania. Exäni on naimisissa naisen kanssa, jonka takia minut aikanaan jätti. Vähillä voimillani sain aikanaan raapustettua nimeni osituspaperiin, josta monet ovat jälkikäteen sanoneet, ettei tainnut mennä minun kannaltani ihan oikein. Mene ja tiedä sitten. Olen elättänyt vain omalla palkallani lapset. Isä ostaa joskus jonkun vaatekappaleen lapsille ja vie ravintolaan syömään tai antaa lapsille taskurahaa. No se siitä.
Mutta: sellaisen, jolla on ystäviä ja muuta tukiverkostoa ympärillään ja vähän löysää rahaa käytettävissään on helppo sanoa, ota itseäsi niskasta kiinni, mene ja tee kaikkea kivaa, tutustu ihmisiin. Käytännössä se ei mene ihan niin helposti. Jos kaikki rahat menevät elämiseen, eikä ylimääräistä kertakaikkiaan ole, ei välttämättä voi tehdä mitään kivaa. Ellei kivaksi sitten lasketa joitain harvoja täysin ilmaisia huvituksia (kävely tai kerran viikossa ilmaiset museokäynnit). Kaikkeen tarvitaan rahaa ja kaikki maksaa, se on tosiasia. Eikä ole ystäviä kenelle mieltään saisi purkaa. Vähemmästäkin katkeroituu ja masentuu. Elämä lipuu ohi. Lapset ovat kasvaneet ja aina vain enenevässä määrin huomaan olevani yksin kotona.
rahaa, että käy juttelemassa asioistaan jollekin vaikka perheneuvolassa..sosiaalityöntekijälle...sekin auttaa jaksamaan, että saa purkaa tuntojaan. Ulkopuolisen on helpompikin nähdä sellaista, mitä emme välttämättä itse näe:) Monesti se meneekin näin, että juuri nainen ei koe tai näe omaa etuaan silloin, kun siihen olisi mahdollisuus. Siitä joutuu kuitenkin "maksamaan" sitten vain itse ja tietenkin lapset!
on tosi että kaikki vanhemmat joutuvat jossain vaiheessa luopumaan lasten kotona asumisesta, ja sinun tapauksessasi ajattelisin että rahalla ei voi korvata rakkautta ja huolenpitoa jota olet antanut lapsillesi kaikki nämä vuodet, kyllä lapsi osaa arvostaa aikauisen aikaa vaikka uudet tavarat, materiaali ja kalliit asiat mukavilta tuntuisivatkin.
äijillähän se on aina toi sama tilane eessä,eise ketään kiinostanu oo.
tai ottanut kantaa..kysynyt..ei täällä ole jätetty kellekään vastaamatta...en ainakaan ole nähnyt..
Hatun nosto sinulle etta olet huolehtinut ja hoivannut lapsesi!!!! Se etta sinulla ei ole koko aikana ollut miehia todistaa miten hyva aiti olet ollut.Kaikki vapaa-aikasi olet nauttinut lastesi seurasta ja he tietysti sinun. Olen aivan varma etta on ollut aikoja jolloin toinen vanhempi olisi ollut hyva apu, niin henkisesti kuin taloudellisestikin.
Nyt kun lapsesi alkavat olla jo itsenaistymassa ja ehka haparoiden kokeilemassa omia siipiaan, sinun osuutesi on vielakin tarkeampi, sivustaseuraajana ja kannustajana. Tuntevathan he aitinsa laheisemmaksi kuin isansa ja HE luottavat sinuun.
Totta on etta mammona saattaa heita talla hetkella kiinnostaa (isansa luona), mutta ole aivan varma etta he tietavat varsin hyvin kuka heita on ohjaamassa! Aiti!
Ala mustamaalaa isaa lapsillesi, he eivat ole tyhmia, sinulla jo on arvovalta ja kunnioitus heidan puoleltaan. Tulet huomaamaan etta ajan jonka olet kayttanyt lastesi kanssa saat kymminkertaisesti takaisin. Ei voi olla mitaan niin kaunista kuin lapset jotka aikuistuessaan tukevat aitiaan! Sina olet sen ansainnut ja tulet sen tuen myos saamaan.
Lastesi poistuttua kotoa omille teilleen(Tyoelamaan, jatkokoulutukseen...) sinulla on tilaisuus hankkia enemman omia ystavia ja sitten viettaa aikaa heidan kanssaa hyvalla omallatunnolla- olethan hoitanut velvollisuutesi hienosti.
Minulla on vain yksi lapsi, jonka kanssa olen elänyt kahdestaan. Ilman tukiverkkoja tai lähellä asuvia sukulaisia.
Ennen avioeroa olleet ystävät jäivät, kun en koskaan päässyt yhteisiin rientoihin lapsenhoidolta tai rahanpuutteen takia - nämä ystävät sitten siirtyivät luontevasti exmiehen ja uuden vaimon lähipiiriksi.
Pienenä lapsi oli isälleen pelkkä riesa, jonka tapaamiset jäivät niihin pakkokertoihin. Ei tullut edes korttia lomamatkoilta.
Minulta jäivät ystävät ja harrastukset, asunto piti myydä liian kalliina, pian tulivat kuvaan mukaan sairastelu ja masennus.
Nyt tunnen kaiken jälkeen olevani pelkkä ihmisen kuori, voimat loppu. Nytkö sitten pitäisi alkaa elää sitä elämää, kun henkinen ja fyysinen energia on jo loppuun käytetty?
Eikä auta haukkumiset, "lopeta valitus" jne.... en uskokaan että tätä voisi ymmärtää ellei ole itse kokenut samaa.
Aivan totta, sellainen joka ei ole kokenut rahahuolia, avioeroa, masennusta tms. ei voi tietää miltä se tuntuu ja millaista se on. Niinhän sitä sanotaan, että "parhaimmat" lapsenhoitoneuvotkin saa lapsettomilta. Toinen voi tuntea myötätuntoa ja kuvitella ymmärtävänsä miltä tuntuu, mutta kuvitelma ei ole sitä mitä oma kokemus. Siksipä kaikenlaiset vertaisryhmät olisikin varmasti kaikkein paras paikka purkaa tunteitaan, mutta itse olen ainakin sellainen, etten omia asioitani halua levitellä ventovieraiden kesken.
Tässä iässä todennäköisesti elämää on vähemmän edessäpäin kuin jo elettynä. Nyt kun lapset ovat jo niin isoja, etteivät tarvitse / halua äidin olevan koko ajan kotona, haluaisi tehdä kaikkea kivaa ja rentouttavaa: matkustella, mennä kylpylään hellittäväksi, käydä teatterissa......, mutta mutta. Pitäisi olla rahaa. Päivätyön jälkeen ei enää jaksa toista työtä tehdä, eikä se juuri kannattaisikaan. Verottaja pitää huolen, että työntekoon ei kannusteta. Päivätyöstä tuleva palkka menee kaikki, eikä riitäkään.
Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa ja antaa mahdollisuuksia tehdä sellaista, mikä tuo mukavia elämyksiä ja onnellisia tuntemuksia. Eipä sen puoleen, ei kai sitä yksin nauttisi matkustelusta ja kylpylöissä kellumisestakaan. Ystäviä ei ole, eikä sitä elämänkumppaniakaan.
elämäni oli kerran tätä, mutta lapsia minulla oli kasvatettavanani kolme! Opiskelin ja tein töitä vielä siinä sivussa...ei ollut tukiverkkoa mutta onneksi pari hyvää ystävää...raha oli tiukassa, mutta selvittävä oli! Perästä päin olen ajatellut, että se aika oli varsinkin psyykkisesti rankkaa ja kuluttavaa, mutta se aika teki minusta luojan kiitos kuitenkin vahvan!? Ilman kovuutta ja katkeroitumista..ja lasten kanssa olen lähempänä kuin joku toinen...Tiedän kuitenkin, mitä kaikki pitää sisällään...
On totta että taloutta helpottaa kun lapset isällä ja isättömänä kasvaneena kannustan heidän suhdettaan, isä on tosi tärkeä!
Mulla on kolme kertaa enemmän koulutusta ex-mieheen verrattuna, mutta koska valitsin perinteisen naisten ammatin ei se näy tilipäivänä. Miehille on niin helppoa perustaa joku saneerausfirma...Tiedänhän minä ettei raha tuo onnellisuutta, enkä välttämättä sitä kaipaakaan, tuntuu vain että meidän "perheen" koko asetelma on epäoikeudenmukainen - minua kohtaan.
Tänään ei ole niin huono päivä kun eilen: tytär otti aamulla kaulasta kiinni ihan yhtäkkiä ja sanoi että olen maailman paras äiti....;)))
Oikein hauskaa vappua kaikille!
Aion juoda punaviiniä ja nauttia elämästä kuitenkin.