Vatsasyöpä pelottaa

Anonyymi

Mulla on ollut kesästä saakka närästys- ja vatsavaivoja. Tässä parin kuukauden sisällä vatsaa alkoi tosissaan polttamaan aina syömisen jälkeen.
Olen saanut polttelun pois lääkärin määräämillä happosalpaajilla, kun viimein aloin syömään 40mg annostusta Esomeprazolista. Aiemmin sinnittelin pitkään 20mg annostuksella, eikä se auttanut poltteluun juurikaan. Olen myös n. kuukauden verran yrittänyt syödä vatsaystävällisesti.
Lauantaina kuitenkin mun vatsani alkoi turpoamaan kohtuuttomasti aina syömisen jälkeen. Lopputulos on se, että tällä hetkellä vatsa on turvonnut 24/7 ja turpoaa entisestään jopa ihan pienestä annoksesta ruokaa. Pystyn tällä hetkellä syömään todella vähän kerralla. Painokin on pudonnut muutaman kilon. Tunnen myös koko ajan ärsyttävää, kummaa painetta ylävatsalla.
Lisäksi vatsaa kuumottaa, varsinkin jos teen jotain yhtään raskasta, kuten vaikka kauppaan kävely. Kuumotuksen tunne on inhottava.

Kävin tänään lääkärillä, joka kirjoitti lähetteen vatsalaukun tähystykseen. En kuitenkaan saanut oikeen minkäänlaista kommenttia oireistani. Aikaa tähystykseen saan varmasti odottaa vielä pitkään. Olen todella ahdistunut, sillä pelkään oireiden johtuvan vatsasyövästä, koska ne mätsäävät melkein täydellisesti ko. syövän oireisiin. Ainoastaan oksentelua ja veristä ulostetta ei ole vielä ilmaantunut. En tiedä, miten kestän odotella tuota tähystystä.

4

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onpa kelju tilanne sinulla !
      En ala arvailemaan mitä se voisi olla.
      Olin samantapaisessa tilanteessa pelkojeni kanssa
      enkä saanut kunnallisesti mihinkään lähetettä.
      Menin yksityiselle, vaikka se maksoi paljon.
      Hermot ei kestäneet epätietoisuutta.
      Netistä löytyy sata tautia jokaiseen vatsaoireeseen,
      vaarattomaankin,
      että yritä olla menemättä paniikkiin, jos vaan voit . . .

      Kirjoitatko nyt mahalaukusta vai suolistosta ?
      Suolistokin voi mennä sekaisin ja alkaa poltella, kun syö,
      jostain ihmeen syystä.
      Paksusuoli kulkee kyljestä toiseen suunnilleen pallean yli tai kylkiluiden alareunan korkeudella. Minulla todettiin umpipussitauti, luulin, että mahalaukussa on vika,
      mutta se onkin paksusuoli, joka on tulehtunut ja muutenkin "solmussa".

      Jos sinulla on arviolta kuutisensataa heittää kehiin, voit tilata yksityiseltä ajan gastrolääkäriltä, joka tekee gastroskopian. Esim. Aavassa on hyviä ja mukavia gastrolääkäreitä.
      Voi päästä jopa parin viikon sisällä tutkimukseen.
      Kävin Helsingin Kampin Aavassa. Sama lääkäri on Järvenpään Aavassakin.
      Jos satut asumaan paikkakunnalla.

      Viime vuoden marraskuussa jouduin päivystykseen mahakipukohtauksen takia,
      josta sain lähetteen kolonoskopiaan, paksunsuolen tähystykseen.
      Se tehtiin tammikuun lopussa, ettei niin kauhean pitkä jonotusaika ollut,
      vaikka korona on pidentänyt jonoja.

      • Anonyymi

        Kiitos vastauksesta ja suosituksista!
        Tarkoitan mahalaukkua, ainakin siellä tunnen poltteen. On tosin vaikea sanoa, että mistä se polte sitten todellisuudessa tulee. Mutta vatsalaukussa sen tunnen.

        Olen miettinyt, että jos en nyt millään saa ajoissa aikaa julkiselle polille, niin pitää yrittää kaivaa kuvetta. Mulla ei tosin ole paljoa rahaa, olen ollut sairaslomalla vuoden päivät ja säästöt ovat huvenneet.


    • Anonyymi

      Happosalpaajat ei ole välttämättä kovin hyvä juttu,
      mutta jos on pakko niitä syödä minkä voi.

      On muitakin aineita, jotka tasaavat happoja.
      Salpaaja estää happojen erittymistä.
      Mahahappoja täytyy erittyä, että ruoansulatus toimii kunnolla.

      Mahani meni "epäkuntoon" mielestäni happosalpaajien takia.
      Palleassa oli aina ähky, kun ruoka ei sulanut kunnolla.
      Ensin sitä ei pannut merkille, tilanne paheni vähitellen.
      Vieroituin niistä ja vatsani toimii nyt paremmin eikä ole palleaähkyä kaiken päivää.

      Lääkäri oli tietenkin eri mieltä kanssani ja on asiantuntija, en minä,
      mutta itse koin paremmaksi muulla lailla vaikuttavat aineet.
      20 mg happosalpaajaa vrk:ssa ei ollut niin paha,
      mutta kun annos nostettiin 40 mg:aan tilanne huononi.

      Koita pärjätä tutkimukseen asti !
      Tsemppiä !

      • Anonyymi

        Kiitos vastauksesta! Helpotti oloani huomattavasti tietää, että tämä olo saattaa johtua happosalpaajista.
        Miten vieroitit itsesi happosalpaajista? Itselläni jopa annoksen puolittaminen on tuonut oireita takaisin. Jos syöpäpelot jättää omaan arvoonsa, epäilen kärsiväni gastriitista/mahahaavasta, sillä olin pitkään tulehduskipulääkkeiden suurkuluttaja. Naisena niitä tuli napsittua joka kuukausi sattuneesta syystä.. Pelottaa, että jos lopetan happosalpaajat, en ikinä paranisi gastriitista.
        Mietin, että täytyisikö vieroituksen aikana käyttää jotain muuta happoja neutralisoivaa lääkettä rinnalla sekä lopulta tilalla?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      190
      1323
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      51
      720
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      612
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      597
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      574
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      570
    Aihe