Sellainen kuntoiluvideo olisi poikaa että kun katselee isoa skiiriniä niin voi toistaa perässä tai saman aikaisesti.
Kovasta kunnostaan esitti alkuperäisen väitteen väkivallan ammattilainen, erikoisjoukkojen sotilaskouluttaja ja koelentäjä Hua Hinin Tikkakoskelta.
Kerroit pohkeittesi olevan paremmassa kunnossa kuin Pattayan poikien epämuodostuneet suolapohkeet ja suolakämmenet joissa kuivat ja rumat peukalot kynsivalleineen.
Kuittasin siihen että taida ihan tietää mitä tarkoittaa kova kunto ja miten sitä mitataan. Sitä ei mitata netissä eikä puhumalla kovasta kunnosta.
Siihen kovaan kuntoon tullaan vain ja ainoastaan treenaamalla, genetiikalla, oikealla ruokavaliolla, oikeassa valmennuksessa, oikealla asenteella, hyvillä yöunilla ja terveillä elämäntavoilla ilman sikariharrastusta.
Minä tiedän mitä on kova kunto. Olen joskus ollut sellaisessa. Nyt olen vain ikäisekseni erinomaisessa kunnossa, mutta en pärjäisi kuitenkaan missään kisoissa missään lajissa nuorille urheilijoille. Se juna meni jo, eikä takaisin tule.
Tiedän minkä työmäärän vaatii kova kunto ja huipulle pääseminen. Minulla ei sinne huipulle ole koskaan ollut tsäänssiä eikä kroppa kestänyt eikä aika riittänyt.
Heitin tuossa nopean laskennan että olen treenannut 20 tuhatta tuntia elämäni aikana pääasiassa kahta lajia. Siihen päälle arviolta 10 tuhatta tuntia saliharjoittelua ja 10 tuhatta tuntia omatoimista lenkkeilyä, hiihtoa, uintia, rullaluistelua, kuntopyöräilyä, varjonyrkkeilyä jne.
Tuolla "työ"määrällä minusta ei tullu minkään lajin suurta sankaria, eikä se oikeastaan ollut tavoitteenakaan. Muu elämä oli etusijalla.
Mutta koska tiedän mitä se vaatii tulla kovaan kuntoon ja menestyä urheilussa, niin minua vituttaa suuresti lukea jonkun vihonviimeisen sohvalla rötköttävän läskimooseksen puheita siitä että hän on kovassa kunnossa.
T 2010
KUNTOILUVIDEO.
42
628
Vastaukset
- Anonyymi
Voisiko se olla tällainen niin saisi ison hauiksen ja fitnesbeban?
Varmaan myös itsetunto kasvaisi.
Kunto on kuin rautaa, sanoo numeromies ja esittää että kunto mitataan muulla tavoin kuin kuntotesteillä. Henkisesti hänen hapeton kroppansa on siis rautaa, mutta tässä realimaailmassa kuntoa ikävä kyllä mitataan kuntotesteillä ja Kymppi on laittanut tähän ihan kelvollisen kuntotestin, jossa hän itse repäisee suorituksen johon ei pysty Suomen poliiseista ja palomiehistäkään kuin muutama prosentti.
Kokeile itse montako seuraavista saat, jokaiseen on minuutti aikaa ja saat huilata eri lajien välillä. Suoritusten tulee olla puhtaita ja ehjiä.
Montako leuanvetoa minuutissa?
Montako vatsalihasta minuutissa?
Montako punnerrusta minuutissa?
Kuinka pitkälle kävelet tunnissa?
Kuinka monta toistoa teet omalla painollasi penkkipunnerruksessa minuutissa?
Kuinka monta jalkakyykkyä teet omalla painollasi minuutissa?
____________________
Tuo on jo hyvin kattava ja kertoo peruskuntosi varsin pitkälti. Kymppi kertoo tässä omat tuloksensa niin voit vertailla sitten.
2010:
Montako leuanvetoa minuutissa? 28
Montako vatsalihasta minuutissa? 70
Montako punnerrusta minuutissa? 70
Kuinka pitkälle kävelet tunnissa? Hölkkään 11km tunnissa
Kuinka monta toistoa teet omalla painollasi penkkipunnerruksessa minuutissa? 53
Kuinka monta jalkakyykkyä teet omalla painollasi minuutissa? 22 (vaan) koska on vaikeaa tehdä jalkakyykkyjä puhtaasti ja nopeasti.
_______________
Kympin arvio numeromiehen tuloksista:
Montako leuanvetoa minuutissa? 0 kpl
Montako vatsalihasta minuutissa? 5 kpl
Montako punnerrusta minuutissa? 1-3, maha ottaa lattiaan kiinni
Kuinka pitkälle kävelet tunnissa? Kuntosi loppuu kilometrin kohdalle, viimeistään kahden
Kuinka monta toistoa teet omalla painollasi penkkipunnerruksessa minuutissa? Et yhtään, älä edes kokeile sillä siinä käy höperösti.
Kuinka monta jalkakyykkyä teet omalla painollasi minuutissa? Et yhtään, älä edes kokeile. Maksimi lisäpaino jolla pääset kyykkyyn ja ylös yhden kerran on noin 25 kiloa.
Kun katselen numeromiehen kuvia ja luen mielipiteitään kunnosta ja liikunnasta, sekä jyrkästä urheilunvastaisesta mielialastaan, niin sanoisin että Kymppi liioittelee. Ei tee numeromies yhtään vatsalihasta. Tulee maha vastaan. Eikä tee niillä töpökäsillä yhtään punnerrustakaan. Ne on kuin pingviinillä ne kädet ja on takuulla vaikeuksia pyyhkiä edes ahteria niillä käsillä.
TT- Anonyymi
No siinäpä oli aikuisen????? Miehen?? Postaus.
Ei muuta, ei todellakaan mitään muuta sanottavaa.
- Anonyymi
Minun kuntoni laskenut vuosien saatossa huomattavasti. Ennen pystyin seisovan pippelin painamaan yhdellä kädellä alas mutta nyt siihen tarvitaan kaksi kättä.
- Anonyymi
Seuraviin kesäolympialaisiin on ilmoittautunut veljeskaksikko Arska ja Jorkki, kuulema kiinni on korkki ja jos maksansiirto menee hyvin niin tässä on Suomen kaljamahakellunnan mitalikaksikko. https://ibb.co/1nMNJ4X
- Anonyymi
Jorkki kysyi Arskalta 1997 että monestikko sä vielä pystyt..? Arska mietti hetken ja sanoi että kahdesti. Jorkki siihen että kumpi kerta tuntuu paremmalta? Arska vastasi että kesällä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jorkki kysyi Arskalta 1997 että monestikko sä vielä pystyt..? Arska mietti hetken ja sanoi että kahdesti. Jorkki siihen että kumpi kerta tuntuu paremmalta? Arska vastasi että kesällä...
.... eiköhän ystäväni numball laiteta synttäriemme kunniaksi kermavaahtoa ballseihin ja käydään sitte silittelemässä maapurin riddgeback rin tin tiniä, sillä kun on ihkun karhea kieli.
S
- Anonyymi
Mistä ole yleensäkään saannut sellaisen käsityksen että olisin jossain kehunut olevani hyvä kuntoinen, olen ikäisekseni erinomaisessa kunnossa, ainoastaan nestettä on liikaa kehossa, joka sekään ei ole hyvä asia, mutta kortisoni sen aikaan saa, kun on kortisoni kuuri päällä voi tulla parissa kuukaudessa 10-20 kiloa lisäpainoa, se saa helposti pois mutta en voi käyttää nesteenpoistolääkkeitä kun niistä tulee kihti, se on ollut jo tarpeeksi monta kertaa, että tiedän mistä puhutaan, mikä sinulla on mennyt pieleen kerroit että sinullakin on ollut kihtikohtaus, se on kivulias todella, tavallinen ihminen saa sen käytännössä liiasta bissenjuomisesta, ei se oikein muualta tule, äyräiset on sitten seuraavana mutta ei niitä viitsi kiloja syödä, kaljaan on viitsi juoda kuin pullon kuukaudessa, se ei vielä vaikuta mutta neljä pulloa varmasti aamulla kolottaa varvasta... siis en juo bisseä, enempää... olet muuten aivan perkeleen lapsellinen.
- Anonyymi
Ahistaako pissa päätä?
- Anonyymi
Kuten olen sanonut, et todellakaan ole erinomaisessa kunnossa, et edes välttävässä kunnossa, vaan heikossa kunnossa. Kuntoa mitataan lähinnä aerobisilla testeillä, eikä suinkaan sillä kauanko jaksat istua netissä yhdellä kerralla.
Cooperin testi on kaikkein yksinkertaisin. Cooperissa sinun pitäisi päästä yli 2400 metriä että olisit erinomaisessa kunnossa ja voin lyödä vetoa että et pääse kilometriäkään. https://ibb.co/1dwsz0C
T 2010 - Anonyymi

T 2010Voi veli hyvä minua ei tuollainen kiinnosta juurikaan, syön terveellisesti... luuletko ihan oikeasti että lähden juoksemaan 125 kiloisena cooperia, no en varmasti... tämä korona aika on veloittanut kyllä kuntoa siinä olet oikeassa, kun en ole käynyt yhtään salilla kävelemässä, vuonna 2020 kävelin ja kevyttä juoksua matolla 12 kilsaa, mutta toisiaan nyt en tiedä, jos kivut ovat poissa kaksi vuotta niin paino putoaa 108 kiloon joka on hyvin, hitaasti mutta lähes varmasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten olen sanonut, et todellakaan ole erinomaisessa kunnossa, et edes välttävässä kunnossa, vaan heikossa kunnossa. Kuntoa mitataan lähinnä aerobisilla testeillä, eikä suinkaan sillä kauanko jaksat istua netissä yhdellä kerralla.
Cooperin testi on kaikkein yksinkertaisin. Cooperissa sinun pitäisi päästä yli 2400 metriä että olisit erinomaisessa kunnossa ja voin lyödä vetoa että et pääse kilometriäkään. https://ibb.co/1dwsz0C
T 2010Kova olet poika lyömään vetoa huuhaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi veli hyvä minua ei tuollainen kiinnosta juurikaan, syön terveellisesti... luuletko ihan oikeasti että lähden juoksemaan 125 kiloisena cooperia, no en varmasti... tämä korona aika on veloittanut kyllä kuntoa siinä olet oikeassa, kun en ole käynyt yhtään salilla kävelemässä, vuonna 2020 kävelin ja kevyttä juoksua matolla 12 kilsaa, mutta toisiaan nyt en tiedä, jos kivut ovat poissa kaksi vuotta niin paino putoaa 108 kiloon joka on hyvin, hitaasti mutta lähes varmasti.
Ei kiinnosta siis mitata kuntoa, mutta väität olevasi erinomaisessa kunnossa? Miltä pohjalta päättelet kuntosi olevan erinomainen?
Et varmasti ole kävellyt 12km eikä sinulla ole mitään mattoa. Tuolla elopainolla ja reumalla ei juosta askeltakaan älä viitsi aina valehdella. Salilla et ole eläessäsi käynyt, näin olet itse sanonut ja kutsut salilla kävijöitä narsisteiksi ja appelsiinikainaloiksi.
Juoksumatolla 12 kilometriä vastaa 20 kilometriä kadulla ja sinä et takuuvarmasti sellaisia matkoja kävele, et edes pyöräile. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kiinnosta siis mitata kuntoa, mutta väität olevasi erinomaisessa kunnossa? Miltä pohjalta päättelet kuntosi olevan erinomainen?
Et varmasti ole kävellyt 12km eikä sinulla ole mitään mattoa. Tuolla elopainolla ja reumalla ei juosta askeltakaan älä viitsi aina valehdella. Salilla et ole eläessäsi käynyt, näin olet itse sanonut ja kutsut salilla kävijöitä narsisteiksi ja appelsiinikainaloiksi.
Juoksumatolla 12 kilometriä vastaa 20 kilometriä kadulla ja sinä et takuuvarmasti sellaisia matkoja kävele, et edes pyöräile.En ole kiinnostunut asiasta, eikä kuntoa ole tarve testata, selän liika rasittaminen johtaa kipukierteeseen jostain vaikua päästä pois, helposti kävelen 4*3 kilsaa kuuden kilsannopeudella, pari tuntia menee aikaa...
Tässä on lähellä kuntosali jossa on kolme mattoa, eikä tuo paljon maksa ostamaan.. rauhallinen kävely on parasta liikuntaa... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole kiinnostunut asiasta, eikä kuntoa ole tarve testata, selän liika rasittaminen johtaa kipukierteeseen jostain vaikua päästä pois, helposti kävelen 4*3 kilsaa kuuden kilsannopeudella, pari tuntia menee aikaa...
Tässä on lähellä kuntosali jossa on kolme mattoa, eikä tuo paljon maksa ostamaan.. rauhallinen kävely on parasta liikuntaa...Kuuden kilsan nopeus on hyväkuntoisen ihmisen kävelynopeus ja vaatii säännöllisiä kävelylenkkejä. Kuuden kilsan tuntinopeus tarkoittaa sitä että kahdessa tunnissa kävelee 12km. En ihan ymmärtänyt mitä tarkoittaa 4*3 kilsaa? Mutta sinä et kävele kuuden kilsan vauhtia kahta tuntia, se on aivan varmaa. Puheistasi huomaa että liikunta ja sen tulokset ovat sinulle aivan hepreaa.
Karkeasti sanottuna huonokuntoinen vanhus kävelee max 20 minuuttia ja vauhti on noin 2km tunnissa. Keski-ikäinen perusterve sohvaperuna kävelee tunnin ja nopeus on 4km tunnissa. Terve nuorukainen kävelee kutosen vauhtia useita tunteja.
Kävelyä harrastamaton reumasta kärsivä 125 kiloinen kuuskymppinen kävelee Thaimaan lämmössä maksimissaan puoli tuntia ja vauhti on korkeintaan 3,5km tunnissa.
Matot on kyllä halpoja Thaimaassa. 300 eurolla saa jo erinomaisen.
SS - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuuden kilsan nopeus on hyväkuntoisen ihmisen kävelynopeus ja vaatii säännöllisiä kävelylenkkejä. Kuuden kilsan tuntinopeus tarkoittaa sitä että kahdessa tunnissa kävelee 12km. En ihan ymmärtänyt mitä tarkoittaa 4*3 kilsaa? Mutta sinä et kävele kuuden kilsan vauhtia kahta tuntia, se on aivan varmaa. Puheistasi huomaa että liikunta ja sen tulokset ovat sinulle aivan hepreaa.
Karkeasti sanottuna huonokuntoinen vanhus kävelee max 20 minuuttia ja vauhti on noin 2km tunnissa. Keski-ikäinen perusterve sohvaperuna kävelee tunnin ja nopeus on 4km tunnissa. Terve nuorukainen kävelee kutosen vauhtia useita tunteja.
Kävelyä harrastamaton reumasta kärsivä 125 kiloinen kuuskymppinen kävelee Thaimaan lämmössä maksimissaan puoli tuntia ja vauhti on korkeintaan 3,5km tunnissa.
Matot on kyllä halpoja Thaimaassa. 300 eurolla saa jo erinomaisen.
SSTeen niin että säädän maton hitaasti nostaen kuuteen joskus jopa kahdeksaan kilsaan, yleensä 2-4-6 -8 kävelin kolme kilsaa, lepään hieman ja taas uudelleenm 3-4 kertaa, sitten uimisen kautta kotiin, salilla on ilmastointi, joka on aina päällä, kunnollinen matto maksaa noin 50.000 bahtia, 300 eurolla ei kunnolliista löydy, stepperi ja pyöräily ei toimi ainoastaan kävely ja hiljainen juoksu, tosin viimeinen session oli helmikkuussa 2020, muuten olen liikkunut liian vähän, tämä koronan takia, sali oli kuukaiusia kiinni, ja nytb on 125 painoa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teen niin että säädän maton hitaasti nostaen kuuteen joskus jopa kahdeksaan kilsaan, yleensä 2-4-6 -8 kävelin kolme kilsaa, lepään hieman ja taas uudelleenm 3-4 kertaa, sitten uimisen kautta kotiin, salilla on ilmastointi, joka on aina päällä, kunnollinen matto maksaa noin 50.000 bahtia, 300 eurolla ei kunnolliista löydy, stepperi ja pyöräily ei toimi ainoastaan kävely ja hiljainen juoksu, tosin viimeinen session oli helmikkuussa 2020, muuten olen liikkunut liian vähän, tämä koronan takia, sali oli kuukaiusia kiinni, ja nytb on 125 painoa...
Tuo kävely ei vaikuta juurikaan painoon, kun neste ei poistu ilman lääkettä, jota en voi käyttää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teen niin että säädän maton hitaasti nostaen kuuteen joskus jopa kahdeksaan kilsaan, yleensä 2-4-6 -8 kävelin kolme kilsaa, lepään hieman ja taas uudelleenm 3-4 kertaa, sitten uimisen kautta kotiin, salilla on ilmastointi, joka on aina päällä, kunnollinen matto maksaa noin 50.000 bahtia, 300 eurolla ei kunnolliista löydy, stepperi ja pyöräily ei toimi ainoastaan kävely ja hiljainen juoksu, tosin viimeinen session oli helmikkuussa 2020, muuten olen liikkunut liian vähän, tämä koronan takia, sali oli kuukaiusia kiinni, ja nytb on 125 painoa...
Et pysty koska sinun pitää matkailla suomi24 palstalla.
- Anonyymi
Montako tuhatta tuntia jääkaappinyrkkeilyä, varjonyrkkeilyä, entä internetidiotismia?
- Anonyymi
Lukemani perusteella siis Thaimaassa on erinomaisen kovassa kunnossa olevia suomalaismiehiä joita ei kiinnosta mitata kuntoa eivätkä liiku laisin, mutta silti on kovassa kunnossa ja pattajan pojat on pallomahoja. Täällä keskustassa asuu yksi pallomaha. Kuva viime vuodelta salin pukkarista. https://ibb.co/LtXJdr9
- Anonyymi
Tuohan on saaruhuhta.
- Anonyymi
Se niin ihanaaaa kun salilla peilejä.
- Anonyymi
Paljonkohan tuohon kehoon on vedetty anabolisia steroideja ja hormoneja aivojen proteiinin tarpeen kustannuksella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljonkohan tuohon kehoon on vedetty anabolisia steroideja ja hormoneja aivojen proteiinin tarpeen kustannuksella.
Juuri siksi näillä sälleillä on aö pienempi kuin kengännumero, tulee aina mieleen vintiöiden sketsi, en oo mitään ottanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljonkohan tuohon kehoon on vedetty anabolisia steroideja ja hormoneja aivojen proteiinin tarpeen kustannuksella.
Tunnen kaverin. Ei ole enää samalla salilla. Suht kevytrakenteinen hemmo joka ei varsinaisesti ole bodari vaan fitness miehiä ja joo, myös niitä miehiä. Mukava kundi, terkkuja vaan. Nykyisillä suurimmilla bodareilla on lihaksesta muodostuva pallomaha, eikä sunkaan mitää pikkuista pyykkilautavatsaa. Puhtaita bodareita ei oikeastaan ole olemassa. He ovat kuntosaliharrastajia, kuten "neitisi" 2010 joka on puhtaaksi kaveriksi varsin vahva. Hormonit ei vaikuta aivotoimintaan eikä steroidit muuten kuin piristävästi. Bodarit ei kärsi proteiinin puutteesta todellakaan. Se mikä vaikuttaa on kun kuivatusvaiheessa verensokerit romahtaa, jos niitä ei tarkkaile. Se tekee joistakin aggressiivisia samaten kuin liika testosteroni. Aivot tarvii sokeria ja kun kuivatus alkaa kroppa ei osaa sitä heti rasvasta ottaa. Testoa taas vedetään että jaksaa treenaa. Varjopuolena on se että oma teston tuotanto loppuu ja joudut uran jälkeen vetämään korvaushoitoja koko lopun elämäsi.
Itse näen asian niin että olen saanut lajista 20 vuotta nuorekkaita ja energisiä vuosia yhtä romahdusta lukuunottamatta, josta kerroin. Se mitä se maksaa sitten viimeisinä vuosina on sen hinta, mutta ilman bodausta nämä 20 vuotta olisi jäänyt kokematta. Jotkut naiset on aivan hulluina, jotkut inhoaa ja jotkut pelkää. Pelkää siksi että testopommit luokitellaan seksiterroristeiksi kestävyytensä vuoksi. On se ihan mukava fiilis kun avovaimo kokee olevansa turvassa kanssani ja pienet aasialaiset tulee kuvauttamaan itseään kanssani näyttäen rinnallani lapsilta. Sitä on vähän niiku köyhän miehen celebrity. Uimarannalla oli kaksi bussillista Taiwanilaisia ja kaikki lapsista mummoihin halusi samaan kuvaan. :)

SSOn se hienoa kun kroppaa palvoo ja ihailee sun itses lisäksi muutkin henkilöt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se hienoa kun kroppaa palvoo ja ihailee sun itses lisäksi muutkin henkilöt.
On se varmaan kivempaa kuin hävetä läskimahaansa piilossa sisätiloissa.

SSHöpö höpö, steroidien mittava käyttö aiheuttaa valtavan joukon sairauksia, alkaen sydän sairaudet ja päättyen impotenssiin, kaikkea siltä väliltä, yksi suuremmista ongelmista on maksan kirroosi, joka yleensä johtaa maksan siirto jonoon, lisäksi se vaikuttaa aivojen proteiinin saantiin välillisesti, joka aiheuttaa oppimishäiriöitä, mutta annokset pitää alla 100 kertaisia terapeuttiseen käyttöön verrattuna, pitkäaikaisesti... lisäksi eturauhassyöpä ei ole harvinainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se varmaan kivempaa kuin hävetä läskimahaansa piilossa sisätiloissa.
Nää paupumiehet on kyllä viisaita.
Ei ole kauaa aikaa kun SS kertoi että ei tunne Neitiä, mutta tietää ja on nähnyt, mutta nyt on tietoinen että Neiti on pilleritön.
SS varmaan myös ajattelee että neiti on erikoislaatuinen bodari, kun on jopa viisas vittuvieköön mitä uunoja jokainen rakas. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö, steroidien mittava käyttö aiheuttaa valtavan joukon sairauksia, alkaen sydän sairaudet ja päättyen impotenssiin, kaikkea siltä väliltä, yksi suuremmista ongelmista on maksan kirroosi, joka yleensä johtaa maksan siirto jonoon, lisäksi se vaikuttaa aivojen proteiinin saantiin välillisesti, joka aiheuttaa oppimishäiriöitä, mutta annokset pitää alla 100 kertaisia terapeuttiseen käyttöön verrattuna, pitkäaikaisesti... lisäksi eturauhassyöpä ei ole harvinainen.
Elämä on valintoja. Viettääkö 30 viimeistä vuottaan plösönä tylsimyksenä vaiko vain muutaman vuoden siitä? Eiköhän bodari sairastu mainitsemiisi asioihin suunnilleen samanikäisenä kuin se joka vetää ranskalaisia ja nuudeleita sohvanreunalla.
Alkoholi, tupakka, huumeet, huono ruokavalio ja liikkumattomuus aiheuttavat sairauksia 1000 kertaa enemmän kuin bodaus, vaikka en lajina sitä arvostakaan sen kummemmin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elämä on valintoja. Viettääkö 30 viimeistä vuottaan plösönä tylsimyksenä vaiko vain muutaman vuoden siitä? Eiköhän bodari sairastu mainitsemiisi asioihin suunnilleen samanikäisenä kuin se joka vetää ranskalaisia ja nuudeleita sohvanreunalla.
Alkoholi, tupakka, huumeet, huono ruokavalio ja liikkumattomuus aiheuttavat sairauksia 1000 kertaa enemmän kuin bodaus, vaikka en lajina sitä arvostakaan sen kummemmin.On on joo kyllä kyllä koska olet bodari niin sinä olet oikeassa, bodaus on hyväksi ja se näkyy esimerkiksi ulosannissa mainiosti.
- Anonyymi
Moi moi.
Tuossa kuvassa on joku joka on pitänyt temppelistään hyvää huolta.
Arvostan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnen kaverin. Ei ole enää samalla salilla. Suht kevytrakenteinen hemmo joka ei varsinaisesti ole bodari vaan fitness miehiä ja joo, myös niitä miehiä. Mukava kundi, terkkuja vaan. Nykyisillä suurimmilla bodareilla on lihaksesta muodostuva pallomaha, eikä sunkaan mitää pikkuista pyykkilautavatsaa. Puhtaita bodareita ei oikeastaan ole olemassa. He ovat kuntosaliharrastajia, kuten "neitisi" 2010 joka on puhtaaksi kaveriksi varsin vahva. Hormonit ei vaikuta aivotoimintaan eikä steroidit muuten kuin piristävästi. Bodarit ei kärsi proteiinin puutteesta todellakaan. Se mikä vaikuttaa on kun kuivatusvaiheessa verensokerit romahtaa, jos niitä ei tarkkaile. Se tekee joistakin aggressiivisia samaten kuin liika testosteroni. Aivot tarvii sokeria ja kun kuivatus alkaa kroppa ei osaa sitä heti rasvasta ottaa. Testoa taas vedetään että jaksaa treenaa. Varjopuolena on se että oma teston tuotanto loppuu ja joudut uran jälkeen vetämään korvaushoitoja koko lopun elämäsi.
Itse näen asian niin että olen saanut lajista 20 vuotta nuorekkaita ja energisiä vuosia yhtä romahdusta lukuunottamatta, josta kerroin. Se mitä se maksaa sitten viimeisinä vuosina on sen hinta, mutta ilman bodausta nämä 20 vuotta olisi jäänyt kokematta. Jotkut naiset on aivan hulluina, jotkut inhoaa ja jotkut pelkää. Pelkää siksi että testopommit luokitellaan seksiterroristeiksi kestävyytensä vuoksi. On se ihan mukava fiilis kun avovaimo kokee olevansa turvassa kanssani ja pienet aasialaiset tulee kuvauttamaan itseään kanssani näyttäen rinnallani lapsilta. Sitä on vähän niiku köyhän miehen celebrity. Uimarannalla oli kaksi bussillista Taiwanilaisia ja kaikki lapsista mummoihin halusi samaan kuvaan. :)
SSEi noi aineet aivoihin mitenkään vaikuta. Nää jääkaappi nyrkkeilijät ovat tyhmiä syntymästään saakka. Se vaan laitetaan tuo tyhmyys noiden aineiden syyksi kun tämä ei niin älykäs ihmisryhmä hakeutuu paljolti saman harrastuksen piiriin. Uskovat, että voima korvaa älykkyyden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei noi aineet aivoihin mitenkään vaikuta. Nää jääkaappi nyrkkeilijät ovat tyhmiä syntymästään saakka. Se vaan laitetaan tuo tyhmyys noiden aineiden syyksi kun tämä ei niin älykäs ihmisryhmä hakeutuu paljolti saman harrastuksen piiriin. Uskovat, että voima korvaa älykkyyden.
Jostakin syystä useimmat kuntosaliharrastajat huolehtivat muistakin asioista kuin kunnostaan ja hyvinvoinnistaan. Yrittäjiä useimmat. Energiaa piisaa salin ulkopuolellakin ja bodari saa aina naista, läski ei välttämättä ikinä. Bull Mentulasta oli juuri juttua lehdessä, on miljonäärismiehiä. Lihaksikkaat miehet on johtajia.
- Anonyymi
Myytti kumottu 10000 tunnin treenamisen johtavan huipulle aikoja sitten. Joillekkin riittää 3500 tuntia ja ollaan jo ammattilaisia, heillä onkin lahjakkuuksia lajiin katsomatta.
- Anonyymi
Kenelläkään ei ole lahjoja kaikkii lajeihin. Seitsenottelu on hyvä esimerkki siitä. He ovat hyviä kaikessa mutta ei parhaita missään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenelläkään ei ole lahjoja kaikkii lajeihin. Seitsenottelu on hyvä esimerkki siitä. He ovat hyviä kaikessa mutta ei parhaita missään.
Neitikin on hyvä kaikessa .... aivan kaikessa.
- Anonyymi
Sain käsiini Tommy Hellsten kirjoiitaman ekirjan narsismista, 2010 on oikea malliesimerkki ko. ongelmavyydestä, ja hänellä on kirjoitustensa pohjalta ainakin 80% narsismin vakavista oireista, lisäksi hänellä on muitakin psyykeongelmia, kuin pelkästään narsismi, ostan vielä samaisen hepun kirjan kehonkuvasta kun olen tämän ekan ensiksi pariin kertaan lukenut, narsisti kokee vahvat ihmiset uhkana itselleen, jotka eivät lähde mukaan hänen näkemykseensä vaikkapa positiivisesta kehonkuvastaan, on osa vakavaa narsismia.
- Anonyymi
On hienoa että olet saanut käsiisi kirjan. Kerro sitten miten kävi kun luit sen pariin kertaan ja millainen mieliala on kenenkin kehonkuvasta. Omasta mielestäni Hua Hinin miehellä on kaikkein kovin kunto.

EIkö olekin hienoa, sinunkin kannattaa lukea, siihen et tarvita puolen metrin hauista, ja lukeminen tekee hyvää aivoille, mutta se vaatii kyvyn lukea, kiitos kunto kommentista, olen sinusta ylpeä.
- Anonyymi
Mitä jos eläisit välillä omaa elämääsi, tai toisaalta jatka vaan, onhan sinulla lukijakuntana tasoisesi Pattayan matkailijat.
- Anonyymi
täältä pesee https://www.riemurasia.net/video/Maailman-vahvimman-miehet/167938
- Anonyymi
”Laita peukaloosi silikonipohjaista liukuvoidetta ja pyöritä sitä sisälläsi samalla, kun vesi valuu nänniesi ja klitoriksesi yli
”Pinnallinen penetraatio saattaa olla juuri sitä, mitä kroppasi kaipaa päästäksesi hekuman huipulle.” Tämä Siika Älämölölle muistutukseksi ja seksiksi !
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yh:n pihalla aina eri auto
Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan1303026- 2232961
En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.791896Olet minua
vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va771539Exän käytös hämmentää (taas)
Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k2381403- 481138
- 991031
- 113950
- 48880
Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."
Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka6863