Missä nämä Sysmän koronatapaukset leviävät?

Lähes päivittäin on uusia tapauksia ilmennyt jo muutaman viikon ajan, eikä mitään varoituksia tartuntapaikoista????
301955
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Varoituksia! Koko Sysmää varottava! Mene pottukuoppaasi nyt heti kohta pian! Yksi tartunta, voi taivas. Pitäisi varoaa. Höhlää puhua ja vauhkota. Entäs ne mopot? Päriseekö viäl?

Äänestä
  • Kovasti angstisia kommentteja täällä satelee, vaikka kysyy ihan asiallisia asioita. Syksyn aikana on jo lähes 30 tautitapausta ilmennyt Sysmässä, ja tartunnan saaneiden/kantajien mökkiläisten määräähän emme mistään tilastoista näe, luku voi olla ihan mitä tahansa.

    Pääosin minä täällä kotonani vietänkin aikaani, vain välttämättömiä asioita käyn kylillä hoitamassa, niin se on ollut jo ennen koronaakin. Olisi kuitenkin reilua saada tieto jos joitain paikkoja kannattaisi välttää, enkä nyt puhu vain itsestäni, vaan yleensä.

    Mopojen pärinä ei haittaa, joskus kuitenkin tv kuva pikselöityy häiriösuojaamattomien tulpanhattujen vuoksi, mutta ymmärrän ettei aina mopopoijilla ole muutaamaa euroa uuden ostamiseen, kun bensakin on niin kallista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kovasti angstisia kommentteja täällä satelee, vaikka kysyy ihan asiallisia asioita. Syksyn aikana on jo lähes 30 tautitapausta ilmennyt Sysmässä, ja tartunnan saaneiden/kantajien mökkiläisten määräähän emme mistään tilastoista näe, luku voi olla ihan mitä tahansa.

    Pääosin minä täällä kotonani vietänkin aikaani, vain välttämättömiä asioita käyn kylillä hoitamassa, niin se on ollut jo ennen koronaakin. Olisi kuitenkin reilua saada tieto jos joitain paikkoja kannattaisi välttää, enkä nyt puhu vain itsestäni, vaan yleensä.

    Mopojen pärinä ei haittaa, joskus kuitenkin tv kuva pikselöityy häiriösuojaamattomien tulpanhattujen vuoksi, mutta ymmärrän ettei aina mopopoijilla ole muutaamaa euroa uuden ostamiseen, kun bensakin on niin kallista.

    Voisit laitattaa kunnollisen antennin vahvistimineen aluksi. Epäilen pikselöitymistä kun uusi tekniikka, ennen saattoi kipinärivi näkyä ruudussa. Puhut paskojas!
    Mutta ei koronasairaita sen paremmin kuin muitakaan aleta merkkaamaan sinulle! Ei edes Sysmässä vaikka ollaan keltamahoja!
    Miltä tuntuisi saada ruksi omaan naamaan! Homma ei ole vielä ohi, voit ehtiä!

    Jos ymmärsit luetun, niin minähän kerroin ettei mopopoikien päristelyt haittaa, joten emme pikku pikselöitymisen vuoksi ala antennihommiin. Kerrot minun puhuvan paskojani? mistä? siitä että bensa on kallista? ... no ainakin minun mielestäni on.

    Eihän kukaan ole pyytänytkään mitään koronasairaita merkkaamaan, vaan mainitsemaan missä tauti leviää, ihan niin kuin tehtiin esimerkiksi viime keväänä, kun phsoten sivuilla oli luettelo altistumispaikoista.

    Totta on ettei pandemia ole vielä ohi, ei alkuunkaan, vielä tulee monelle suru puseroon. Tutkijat ovat kertoneet, ettei kukaan ole suojassa. Rokotetut todennäköisesti selviävät vähällä, mutta suurelle rokottamattomien joukolle tauti voi olla kohtalokas.
    Itse olen rokotettu, mutta taloudessamme asuu henkilö joka ei voi sairautensa vuoksi rokotusta ottaa, siksi meidän läheisten on kaikin tavoin pyrittävä välttämään tartuntaa.

    Äänestä

Eläkeläisten karaokessa on tartuntoja ja koulussa sekä terveyden hoidossa !

Äänestä
  • Sinä, sinä oppimaton. Koita kohentaa esityksiäsi kirjallisessa ilmaisussa. Yhdyssanat ja välimerkkien paikka kaipaa tarkkaavaisuutta. Nyt se menee mopojen kyttäämiseen - turhaan! Kyllä ne pojat osaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä, sinä oppimaton. Koita kohentaa esityksiäsi kirjallisessa ilmaisussa. Yhdyssanat ja välimerkkien paikka kaipaa tarkkaavaisuutta. Nyt se menee mopojen kyttäämiseen - turhaan! Kyllä ne pojat osaa.

    Ihan sama missä ne välimerkit, pisteet tai yhdysviivat ovat jos vaan asia selviää. Lauseella oli hyvin ilmaistu mistä tartunnat saatu. Laitan tähän pilkkuja ja pisteitä yms., joista voit tarvittavia merkkejä valita ,,,,,,,,........!!!—————-????????. Pyynnöstä laitan lisää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä, sinä oppimaton. Koita kohentaa esityksiäsi kirjallisessa ilmaisussa. Yhdyssanat ja välimerkkien paikka kaipaa tarkkaavaisuutta. Nyt se menee mopojen kyttäämiseen - turhaan! Kyllä ne pojat osaa.

    Se on tieteelliseti totettu, että paras keino koronata vastaan on pisteet ja pilkut sekä yhtyssanat. Kipinähäiriöt voi estää alumiinivooliosta tehyllä hatulla.

    Äänestä

Kun näitä höpötyksiä lukee niin tulee väkisinkin miettineeksi että täällä Sysmässä on kovin paljon avohoito potilaita.

Äänestä
  • Yksi neuvo olisi, että jätä lukematta ja kommentoimatta. Tunnut olevan omasta mielestäsi hyvinkin oppinut ja fiksu ihminen, joten tämä palsta ei ole oikea foorumi sinulle. Suosittelisin Sinulle keskustelua peilisi kanssa, jolloin saisit arvollesi sopivaa seuraa.

    Äänestä

  • Siellä niitä potilaita kyllä riittää niin, että olisi kannattanut paloaseman sijasta rakentaa hoitolaitos avohoidokeille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksi neuvo olisi, että jätä lukematta ja kommentoimatta. Tunnut olevan omasta mielestäsi hyvinkin oppinut ja fiksu ihminen, joten tämä palsta ei ole oikea foorumi sinulle. Suosittelisin Sinulle keskustelua peilisi kanssa, jolloin saisit arvollesi sopivaa seuraa.

    Höpö höpö jos toinen kysyy asiallisesti mitä ja missä on syytä välttää olemista korona tartunnan pelossa, niin hetken päästä jo keskustellaan mopon tulpan hatusta. Et kai voi sinäkään väittää etteikö ole vähän himmeää touhua?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpö höpö jos toinen kysyy asiallisesti mitä ja missä on syytä välttää olemista korona tartunnan pelossa, niin hetken päästä jo keskustellaan mopon tulpan hatusta. Et kai voi sinäkään väittää etteikö ole vähän himmeää touhua?

    Tuo neuvo olikin anonyymille, joka väitti Sysmässä olevan paljon avohoitopotilaita. Aloittaja on oikeassa, olisi hyvä tietää mitä paikkoja kannattaa välttää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo neuvo olikin anonyymille, joka väitti Sysmässä olevan paljon avohoitopotilaita. Aloittaja on oikeassa, olisi hyvä tietää mitä paikkoja kannattaa välttää.

    Sysmässä jokapäivä lisää tartuntoja , mutta ei voida kertoa missä ne levii . Siinä kun loukataan ihmisten yksityisyyden suojaa ! Kyllä pandemian jatkuvasti laajetessa pitäisi eroittaa jyvät akanoista ! Salaamalla kaikki tästä ei eroon päästä ikinä !

    Äänestä

Eihän sitä voi kertoa , kun siinä loukataan ihmisen yksityisyyttä ! Mutta korona levii nyt sitä vauhtia että , kyllä nyt pitäisi ihan oikeasti saada faktatietoa !Sillä tällä menolla ollaan ihan oikeasti kusessa !

Äänestä
  • Sinä olet joka asissa kusessa! Pysy navetassasi. Varmaan ne mopot?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä olet joka asissa kusessa! Pysy navetassasi. Varmaan ne mopot?

    Kyllä nämä rokotevastaiset , piikkikammoiset , sekä maskittomat pitäis viedä sinne navetan taakse !

    Äänestä

Vuosittain arviolta lähes 5 000 suomalaista kuolee tupakan aiheuttamiin sairauksiin. Joka kolmas syöpäkuolema on tupakan aiheuttama, ja joka viides sydän- ja verenkiertoelinten sairaus aiheutuu tupakoinnista. Keskimäärin tupakointi lyhentää elämää kahdeksan vuotta.
Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston ennakkotietojen mukaan vuonna 2020 Suomessa joka sadas kuolema oli covid-19-virustaudin aiheuttama. Vuonna 2020 kuolleita oli yhteensä 55 500, joista covid-19-virusinfektioon menehtyi 534 henkeä.
Lopettakaa jo koronasta jauhaminen, tupakka tappaa 10 kertaa enempi Suomalaisia kuin korona.

Äänestä
  • Kyllä röökirokotukset pitäisi aloittaa välittömästi, samoin antabuspassi ravintoloihin ainakin aamuolut aikaan. Matkustusrajoitukset pois menolipun ostavilta, paluumatkalle pakolliseksi Purra-passi. Konstit olisi monet…

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä röökirokotukset pitäisi aloittaa välittömästi, samoin antabuspassi ravintoloihin ainakin aamuolut aikaan. Matkustusrajoitukset pois menolipun ostavilta, paluumatkalle pakolliseksi Purra-passi. Konstit olisi monet…

    Vuonna 2019 alkoholiperäisiin tauteihin ja alkoholimyrkytykseen menehtyi 1 718 henkeä, joista miehiä oli 1 306 ja naisia 412. Lisäystä edellisvuoteen oli 35 henkeä. Suurin osa alkoholikuolemista aiheutuu alkoholin pitkäaikaiseen käyttöön liittyvistä sairauksista, kuten maksa- ja sydänsairauksista.
    Kaikki tupakasta sekä viinasta sairastuneet saisivat itse maksaa hoitokulunsa, sairaudet on tahallaan hankittu kukaan ei työnnä tupakkaa väkisin suuhun eikä viinaa kaadeta väkisin kurkkuun.

    Äänestä

  • Kuinka monta sai vakavan tartunnan tilaisuudessa missä joku tupakoi tai joi viinaa?

    Koronailastostasi löytyy varmaan arvio mahdollisesta kuolleisuudesta jos ei olisi käytetty suojaimia, turvavälejä ja hyvää hygieniaa, ai niin ja rokotuksia.

    Kuinka tyhmänä oikein pidät ihmisiä, jokainen jolla on vähänkin älliä ymmärtää mitä olisi tapahtunut ilman suojaamisia ja rokotuksia.

    Äänestä

Lopeta jauhaminen ja painu piikille! Ennekuin myöhäistä - kylmäkontit odottavat!

Äänestä
  • ”Järisyttävää+on,+että+kaikki+yli+30-vuotiaat+kahdesti+piikitetyt+menettävät+100%+koko+immuunikyvystään+(virusten+ja+tiettyjen+syöpien+osalta)+kuuden+kuukauden+kuluessa.+30-50-vuotiaat+menettävät+sen+jo+ensi+jouluun+(2021)+mennessä.+Näillä+ihmisillä+on+tällöin+täysi+immuunipuutosoireyhtymä+(Acquired+Immunodeficiency+Syndrome+–+AIDS)+joka+tuhoaa+kohtalokkaalla+tavalla+ihmisten+luonnollisen+immuniteetin.”

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Järisyttävää+on,+että+kaikki+yli+30-vuotiaat+kahdesti+piikitetyt+menettävät+100%+koko+immuunikyvystään+(virusten+ja+tiettyjen+syöpien+osalta)+kuuden+kuukauden+kuluessa.+30-50-vuotiaat+menettävät+sen+jo+ensi+jouluun+(2021)+mennessä.+Näillä+ihmisillä+on+tällöin+täysi+immuunipuutosoireyhtymä+(Acquired+Immunodeficiency+Syndrome+–+AIDS)+joka+tuhoaa+kohtalokkaalla+tavalla+ihmisten+luonnollisen+immuniteetin.”

    Käytä+foliohattua,+niin+saat+120+%+immuunikykyä+ja+99+%+kommuunikykyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Järisyttävää+on,+että+kaikki+yli+30-vuotiaat+kahdesti+piikitetyt+menettävät+100%+koko+immuunikyvystään+(virusten+ja+tiettyjen+syöpien+osalta)+kuuden+kuukauden+kuluessa.+30-50-vuotiaat+menettävät+sen+jo+ensi+jouluun+(2021)+mennessä.+Näillä+ihmisillä+on+tällöin+täysi+immuunipuutosoireyhtymä+(Acquired+Immunodeficiency+Syndrome+–+AIDS)+joka+tuhoaa+kohtalokkaalla+tavalla+ihmisten+luonnollisen+immuniteetin.”

    Miten joku voi olla vapaalla jalalla noin sekaisin??????

    Äänestä

Olisi hyvä tietää , ovatko nämä Sysmän koronatartunnat saaneet rokotettuja vai rokottamattomia !

Äänestä
  • Sillä ei liene kovin suurta merkitystä, enemmän merkitsee se onko joutunut rasittamaan terveydenhoitoa, eli onko tullut sairaalareissu. Nyt mennään niin äärirajoilla, että ihan hirvittää miten jouluna ylensyöneille ja liikennetapaturmien uhreille käy jos teholla ei ole tilaa.

    Kannattaa ehkä viettää joulu itsekseen kotona ja syödä normaaleja arkiruokia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sillä ei liene kovin suurta merkitystä, enemmän merkitsee se onko joutunut rasittamaan terveydenhoitoa, eli onko tullut sairaalareissu. Nyt mennään niin äärirajoilla, että ihan hirvittää miten jouluna ylensyöneille ja liikennetapaturmien uhreille käy jos teholla ei ole tilaa.

    Kannattaa ehkä viettää joulu itsekseen kotona ja syödä normaaleja arkiruokia.

    Nimen omaan pysykää kotona älkää matkustako minnekkään ! Ja kauppoihin maskipakko ei ole oikein , että maskittomat irvailee kaupoissa maskeja käyttäville ja nimitteleevät laumasieluiksi ja haukkuuvat rokotteita myrkyksi ! Että kun tulet kauppaan niin maski naamaan viimeistään tuulikaapissa , älkää olko itsekkäitä ! Ja viellä ei siihen maskiin tukehdu se on paskapuhetta !

    Tämä kirjoittaja edelleen suoltaa: "Ja kauppoihin maskipakko ei ole oikein , " siis mitä, maskipakko ei ole oikein kaupoissa, hän kirjoittaa. Asiahan on juuri päin vastoin. Apukoululainen ei osaa edes pilkuttaa värssyään!

    Äänestä

Niissä ei ole mitään poikkeavaa yleiseen tilanteeseen verrattuna. Joten ole rauhassa perunakuoppassasi! Sinne virukset eivä uskalla tulla!
Illalla virusnapsut sitten pyöreän pöydän ääressä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Lähes päivittäin on uusia tapauksia ilmennyt jo muutaman viikon ajan, eikä mitään varoituksia tartuntapaikoista????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu