UMPPI julistaa propagandaa kouvolan sanomissa

""– Toiminnan jatkuvuuden ja palkanmaksun turvaamiseksi varaudumme järjestämään työehdot vuodenvaihteen jälkeen työlainsäädännön, UPM:n käytäntöjen ja henkilökohtaisten työsopimusten mukaan, sanoo UPM:n henkilöstöjohtaja Riitta Savonlahti tiedotteessa.""

""UPM kertoo ryhtyneensä tällä viikolla ilmoittamaan työntekijöille vuodenvaihteen jälkeen sovellettavista työehdoista niissä liiketoiminnoissa, joissa Paperiliitto on sopimuskumppanina.""
------------------------------------------------------------------------------------------------

"""UPM KERTOO JA ILMOITTAA SOVELLETTAVISTA TYÖEHDOISTA...""" !!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Taitaa tosin olla aika hiljaista kaikilla uupeeämmän tehtailla 1.12.2022 alkaen.
1182902
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 118

Vanhimmat

Niin teknisesti tuohan on aivan oikein ilmaistu. Jos ei ole työehtosopimusta niin näin kai tuo on kuten UMPPPPI ilmoitti

Äänestä
  • Paitsi että Suomessa edetään niin, jos ei uutta työehtosopimusta saada aikaan, niin edetään vanhan sopimuksen mukaan siihen asti kun uusi saadaan aikaan.

    UPM hakee Suomeen nyt jotain sellaista mikä esimerkiksi Pohjois-Koreassa on.

    Äänestä

  • Kukaan ei Suomessa sanele yksipuolisesti työehtoja, ei edes umpin satraapit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paitsi että Suomessa edetään niin, jos ei uutta työehtosopimusta saada aikaan, niin edetään vanhan sopimuksen mukaan siihen asti kun uusi saadaan aikaan.

    UPM hakee Suomeen nyt jotain sellaista mikä esimerkiksi Pohjois-Koreassa on.

    Tämä ei vaan taida päteä kun se yleissitova tes vaihtuu talo kohtaisiin.

    Äänestä

UPM:n++sanomassa+konkretisoituu+se+"paikallinen+sopiminen"+mitä+he+ovat+ajaneet+kuin+käärmettä+pyssyyn;+siis+sanelupolitiikkaa+yhdestä+suunnasta!_UPM+kertoo+ryhtyneensä+tällä+viikolla+ilmoittamaan+työntekijöille+vuodenvaihteen+jälkeen+sovellettavista+työehdoista_Toivottavasti+Paperiliitto+pitää+pintansa+eikä+suostu+tähän.Älkääkä+unohtako+UPM:n+kihojen+sairasta+suunnitelmaa++kymmenien+vapaapäivien+muuttamista+työpäiviksi+sekä+n.30%+palkanleikkauksia!

Äänestä

Toivottavasti saamme pian lukea minkälaisia työehtoja upm tarjoaa.
Joku tehtaalainen voisi postata tänne viralliset tiedot.

Äänestä

tarkoitit varmaankin 1.1.2022 alkaen. nykyinen sopimushan loppuu 31.12.2021.

Äänestä

Kannattaa jo ennakoivasti alkaa miettiä rahankäyttöään, esimerkiksi joka toisen päivän pubikäynti pois.

Äänestä
  • Päinvastoin, sittenhän sinne pupiin pääsee joka päivä kun ei ole työt haittaamassa vapaa-ajan viettoa.

    Äänestä

Miettikääpä ite! Toimihenkilöiden osalta sanelut käytiin kesään mennessä. Tuloksena muutama irtisanoutuminen ja motivaation lasku ennätys alhaiseksi. Mitä tulee käymään vuodenvaihteessa työntekijöiden rintamalla sen lisäksi, että lakko alkaa. Kymin ikärakenne on sellainen, että siellä ei kohta ole enää ajureita. Eli luuletteko, että irtisanoutumisia ei tulisi työntejöiden suuressa joukossa?

Äänestä
  • Tuntuu siellä olevan ainakin paljon työhaluttomia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuntuu siellä olevan ainakin paljon työhaluttomia.

    Sehän on sitten tasapeli . Kun työnantaja on maksuhaluton niin työntekijä on työhaluton.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sehän on sitten tasapeli . Kun työnantaja on maksuhaluton niin työntekijä on työhaluton.

    Nyt ei kuitenkaan ole kyse työhaluttomuudesta. Kysehän on että UPM:n haluaa nykyiset työehdot sotien aikaisiin, ja työntekijät taas tähän päivään. No tasapeli ja tasapeli, kuka ymmärtää mitenkin. Uutisointikin kuitenkin paljastanut mistä kyse.

    Jos+mentäisiin+siihen+mitä+UPM+haluaa.+Eli+joku+30%+pois+palkoista+ja+lisää+työaikaa.+Niin+olisi+kovin+luontevaa+että+verotuloista+maksetuissa+työpaikoissa+myös+edetään+noin.+Kaikki+vaikuttaa+kaikkiin,+ja+jostainhan+palkat+ja+edut+maksetaan.+Ja+jos+oikein+olen+ymmärtänyt+niin+noissa+veroissa+maksetuissa+työpaikoissa+jo+nytkin+lomat+on+paljon+pitempiä+kun+tulosta+tekevissä+firmoissa.Oikeasti+en+halua+kenenkään+työehtoja+huonontaa.+Mutta+asioilla+on+aina+puolensa,+ja+vaikutuksensa+vaikka+kaikki+ei+ymmärrä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sehän on sitten tasapeli . Kun työnantaja on maksuhaluton niin työntekijä on työhaluton.

    Justiisa näin. Vaikka olenkin hämmästellyt urakoitsijan silmin tätä mahdotonta sekasortoa, mikä tehtaalla tällä hetkellä vallitsee UPM;n joukoissa. Niin olen kyllä sitä mieltä että UPM kusee nyt omiin muroihin niin rankasti, että kastuu muidenkin murot!

    Ihme säätöä seisokissa. Kukaan ei tiedä mitään, ketään UPM;n työnjohtoa ei saa kiinni puhelimella. Mikä on muuttunut kahden vuoden takaiseen seisokkiin, että näin vaikeaa on?

    Se on muuttunut, että eletään vuotta 2021. Täältä on pois sellulta ja talteenotosta sellaiset henkilöt, jotka tiesivät ja olivat perillä asioista vuoden 2019 seisokissa. Lisäksi he kantoivat vastuuta ja heille oli lähes kunnia asia hoitaa työt aikataulussa ja turvallisesti. Valitettavasti tilanne on nyt tälläinen.

    Lutapöksyt jäivät, ketkä eivät päässeet muualle töihin. Luonnonlakihan tässä toteutui. Sellun tekijän termein, aksepti menee eteenpäin ja rejekti jää. 😷

    Äänestä

Perin erikoisen ajankohdan UPM valitsi palkanalennusajankohdakseen? Tavaraa menisi niin paljon kuin ehtii tehdä, kaikilla UPM toimialoilla. Työpaikkojakin on tarjolla joten sitäkään valttikorttia UPM ei pysty käyttämään.

Äänestä
  • Sitä samaa täällä tehaksella on ihmetelty...

    Äänestä

Paperiliiton paimentamat lampaat julistavat propakandaa Suomi24 palstalla.

Äänestä
  • Kukas sinua paimentaa? Holmeen vai oletko kehittänyt itsellesi fantasia maailman, jossa leikit isoa päällikköä, joka on aina oikeassa jokaisessa asiassa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kukas sinua paimentaa? Holmeen vai oletko kehittänyt itsellesi fantasia maailman, jossa leikit isoa päällikköä, joka on aina oikeassa jokaisessa asiassa?

    Olen itse itseni pomo. Fantasioijat ovat aivan muualla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen itse itseni pomo. Fantasioijat ovat aivan muualla.

    "Fantasioijat ovat aivan muualla."

    Kuten Jussi Pesonen ja hänen palkollinen Hollmeen.

    Äänestä

  • Trollipoika provoilee, anna mennä kun et töitäkään pysty tekemään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen itse itseni pomo. Fantasioijat ovat aivan muualla.

    Mitä täällä sitten rähiset toisten asioista🐒

    Äänestä

UPM:n johto tietää mistä suljetaan parin vuoden päästä koneita.

Äänestä
  • Itseasiassa kukaan ei tiedä vielä mistä suljetaan ja kuinka monta mutta useampia kuitenkin jos ja kun kysyntä jatkaa laskuaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itseasiassa kukaan ei tiedä vielä mistä suljetaan ja kuinka monta mutta useampia kuitenkin jos ja kun kysyntä jatkaa laskuaan.

    Tällä hetkellä tavaraa kuitenkin menee enemmän kuin ehtii tehdä. Mutta eihän se ole tae tulevaisuudesta. Voi katsoa vaikka ravintola- ja matkailualaa, oli vahvaa nousua kunnes 2019 loppuvuodesta tuli romahdus.

    Äänestä

  • Ei nyt liity varsinaisesti tähän mutta luin just et upm laittaa lappeessa bio diesel laitoksen kiinni ja noin 50 henkilöä pihalle.
    Nyt vaan vaikuttaa siltä et olette vahvoilla, jatkakaa rauhassa.

    Äänestä

  • Kyllä vain. Corporategy Strategyssä tehdään suunnitelmia ja kartoitetaan tilannetta joka päivä 24/7. Se on se kilpailukyky, joka ratkaisee….🤭😬😂😂🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei nyt liity varsinaisesti tähän mutta luin just et upm laittaa lappeessa bio diesel laitoksen kiinni ja noin 50 henkilöä pihalle.
    Nyt vaan vaikuttaa siltä et olette vahvoilla, jatkakaa rauhassa.

    Nyt on umpilla kovat piipussa. Saas nähdä miten tässä käy. Kalliiksi tulee UPM;lle, mutta siitä seurannee taas muutaman paperikoneen pysäyttäminen, jotta menetykset saadaan kuitattua. Onneksi myin jo osakkeita pois ja ostin toisen metäsyhtiön osakkeita.

    Lomautus on eri asia kuin irtisanominen. Vaikka työtön oletkin niin kannattaa yleissivistyksen vuoksi opetella työelämän termejä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tällä hetkellä tavaraa kuitenkin menee enemmän kuin ehtii tehdä. Mutta eihän se ole tae tulevaisuudesta. Voi katsoa vaikka ravintola- ja matkailualaa, oli vahvaa nousua kunnes 2019 loppuvuodesta tuli romahdus.

    Paskan marjat.
    Paperilla on ylituotantoa kaikilla muilla tuotteilla paitsi erikoispapereilla.

    Minäkin ostin osakkeita, nimittäin kerrostalo-osakkeita. 2 kpl ja vieläpä samasta talosta.
    Olivat niin halpoja ettei yksinkertaisesti voinut jättää muiden ostettavaksi.
    Kun kuulemma tuo Kuusanniemen tehdas lopetetaan niin täytyyhän sitä jotain tulonlähdettä olla... Tosin vähän aikaa sitten vielä olin sitämieltä ettei enää yhtään sijoitusasuntoa lisää mutta näin vaan taas kävi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lomautus on eri asia kuin irtisanominen. Vaikka työtön oletkin niin kannattaa yleissivistyksen vuoksi opetella työelämän termejä.

    Tuleva työtön sellunkeittäjä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuleva työtön sellunkeittäjä

    Tulevalle työttömälle sellunpilaajalle:
    Hae töitä Uruguayn uudelta sellutehtaalta, ne kuulemma ottaa sinne ammattimiehiä.
    Tosin työsuhdeneuvottelut tapahtuu UPM-sanelulla ts. "paikallisella sopimisella" , siis 1,5 puupenniä tunti , työaika 16h päivässä 7 päivää viikossa ei vapaita ei lomia ei mitään lisiä.

    Mutta onhan tuo parempi mitä Sipilän hallituksen työministeri tarjosi.

    Äänestä

  • Mihinkä se kärsä nyt osui?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mihinkä se kärsä nyt osui?

    Barbababan perseeseen osui.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tällä hetkellä tavaraa kuitenkin menee enemmän kuin ehtii tehdä. Mutta eihän se ole tae tulevaisuudesta. Voi katsoa vaikka ravintola- ja matkailualaa, oli vahvaa nousua kunnes 2019 loppuvuodesta tuli romahdus.

    Sellua menee mutta paperin kysyntä laskee koko ajan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sellua menee mutta paperin kysyntä laskee koko ajan.

    Paperin kysynnän laskemisen vuoksi jo vuosia lopetettu paperikoneita paljon pitkin Eurooppaa. Kuka tietää tulevaisuuden, mutta syyllisiä ei ainakaan ole nuo työntekijät. Paperi ja sellu hakee vertaistaan joissa palkkakustannukset noin pienet kaikista kustannuksista. Sen mitä kesällä kuulin niin paperin osalta kuusanniemen tilauskirjat oli täynnä. Kukaan ei ainakaan näillä palstoilla tiedä tulevaisuutta. Toki arvailla voidaan kaikki. Se varmasti tiedetään, ettei Suomen tehtaiden työntekijöillä ole osuutta paperin kulutukseen, eikä siihen jos joku tehdas tai kone lopetetaan. Sellainen joka esimerkiksi tietää paperiteollisuuden osalta millaisilla työntekijöiden määrillä samat työt hoidetaan Saksassa ja Suomessa ymmärtää kyllä.

    No mikäs tsemppari sieltä kurkisti? Tuollaisia lyödään paistinpannulla pöydän alle kun pää nousee. 😁

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tulevalle työttömälle sellunpilaajalle:
    Hae töitä Uruguayn uudelta sellutehtaalta, ne kuulemma ottaa sinne ammattimiehiä.
    Tosin työsuhdeneuvottelut tapahtuu UPM-sanelulla ts. "paikallisella sopimisella" , siis 1,5 puupenniä tunti , työaika 16h päivässä 7 päivää viikossa ei vapaita ei lomia ei mitään lisiä.

    Todellisuudessa Uruguayssa on aika kova ay-liike... Ja ne vasta lakkoileekin vaikka ja mistä. Ei sielläkään sanella työehtoja. Tosin puu on halpaa ja kasvaa nopeasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lomautus on eri asia kuin irtisanominen. Vaikka työtön oletkin niin kannattaa yleissivistyksen vuoksi opetella työelämän termejä.

    Kummankan termin alla, ei palkkajuokse. Lomautetulla saattaa joskus alkaa juosemaan, potkutsaaneelta on tilin juoksut juostu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paskan marjat.
    Paperilla on ylituotantoa kaikilla muilla tuotteilla paitsi erikoispapereilla.

    Paskapaperia ainakin kuluu Kymillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sellua menee mutta paperin kysyntä laskee koko ajan.

    Turha sitä sellua on hehkuttaa. Samassa veneessä täällä ollaan. Mega kokoluokan sellutehtaita rakennetaan kokoajan, joten raja se tulee sellun teollakin täällä vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt on umpilla kovat piipussa. Saas nähdä miten tässä käy. Kalliiksi tulee UPM;lle, mutta siitä seurannee taas muutaman paperikoneen pysäyttäminen, jotta menetykset saadaan kuitattua. Onneksi myin jo osakkeita pois ja ostin toisen metäsyhtiön osakkeita.

    Keränneet verta nenästä nuo menneen ajan setämiehet, Walhroos ja pesonen

    Äänestä

Saa nähdä kuinka käy. Jotenkin tuntuu siltä, että Nalle ja Jussi tietää mitä tästä voi seurata. Umppi vakavaraisena yhtiönä voi lähteä haastamaan nykyistä käytäntöä. Yksittäisen henkilön kohdalla tuntuu epäreilulta onko paperilla, sellulla vai pölkkypuolella.

Äänestä

Taisi käynniystyä paperikoneet seisokin jälkeen kuitenkin….🤔😤 toivottavasti tulee tooosi p-i-t-k-ä lakko uuden vuoden jälkeen. Varattiin jo reissu lämpimään.🏖🏝😆

Äänestä
  • Näin toivotaan! Tammi ja helmikuu olisi mukava viettää lämpimässä. Menisihän se maaliskuu myös. Massii on, niin ei tunnu kipeältä, vaikka ei lähtis tehdas käyntiin enää koskaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin toivotaan! Tammi ja helmikuu olisi mukava viettää lämpimässä. Menisihän se maaliskuu myös. Massii on, niin ei tunnu kipeältä, vaikka ei lähtis tehdas käyntiin enää koskaan!

    Nyt tuntuu paperiukkoja vituttavan jo niin että päänahka helmeilee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt tuntuu paperiukkoja vituttavan jo niin että päänahka helmeilee.

    Niin mikä asia meitä vituttaisi? Voisitko vähän tarkentaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin mikä asia meitä vituttaisi? Voisitko vähän tarkentaa?

    Taasko sitä rautalankaa kaipaat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taasko sitä rautalankaa kaipaat?

    Väännä sinä vaan rautalankaa ja jauha sinä vaan omat paskat! Etkö perkele ymmärrä, että osalla meistä on tilanne se, että työelämää on pari vuotta enää jäljellä. Mieluummin menen pitkään lakkoon, kuin että roikkuisin ahdistavalla Kymin tehtaalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väännä sinä vaan rautalankaa ja jauha sinä vaan omat paskat! Etkö perkele ymmärrä, että osalla meistä on tilanne se, että työelämää on pari vuotta enää jäljellä. Mieluummin menen pitkään lakkoon, kuin että roikkuisin ahdistavalla Kymin tehtaalla.

    Onneksiolkoon. Tervetuloa, joukkoon harmaaseen. Eipä paperirullia ollut päivääkän ikävä. Tulot putoavat, mutta vapaa-aika lisääntyy. Tulee myös sellaiset, kun viikonloput, joita aikaharvoin vuorotyössä. Ei tarvi olla löysikalenteri ensin kourassa, jos joku esittää kutsun johon vkl.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin mikä asia meitä vituttaisi? Voisitko vähän tarkentaa?

    Tehtaan tunareita tuntuu vituttavan joka asia, ehkä kaikkein eniten niiden oma tyhmyys

    Äänestä

Ilma puhdistuu Kuusaallakii, kun tuo haiseva laitos suljetaan! 😆😅👍🏻👍🏻👍🏻 Saakeli, mikä ilmanpilaaja ollut koko historiansa ajan! Tuuletusikkunat meillä heti kiinni, kun tehtaan paska alkaa hajsta! Onneksi se tuppaa lemuamaan enempi Valkealan suunnalla. Olen ollut Kymil töissä, onneksi tajusin lähteä paremmin oalkattuun työhön!!😬

Äänestä
  • Se on vain raha mikä haisee. Köyhäähän se tietysti kirpaisee.

    Äänestä

UPM laskee kuumana, mikä paperikone ajetaan seuraavaksi alas, kysynnän jatkuvan hiipumisen takia. Tulee varmasti, väläyttelemään sopimusneuvotteluissa.

Äänestä
  • Aivan sama! Laittakoot vaikka koko sontaläjän kiinni pysyvästi. Ei haisisi sen jälkeen enää pahalle tässäkään kyläpahasessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan sama! Laittakoot vaikka koko sontaläjän kiinni pysyvästi. Ei haisisi sen jälkeen enää pahalle tässäkään kyläpahasessa.

    Siihen kuolisi kuusaa. Mene katsomaan seuraavan, entisen tehdaspaikkakunnan, jokea alaspäin ilmettä, tyhjiä liikehuoneistoja. Tyhjiä vuokrakämppiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siihen kuolisi kuusaa. Mene katsomaan seuraavan, entisen tehdaspaikkakunnan, jokea alaspäin ilmettä, tyhjiä liikehuoneistoja. Tyhjiä vuokrakämppiä.

    Mitä sä horiset? Oletko kusipää kuusaa rakas? Kyllä se kuolee vaikka tehdas jatkaisikin saastuttamista. Onko tuo nyt mikään paha asia.

    Äänestä

  • Kyllä, niin tekee.
    Seuraavien 10 vuoden aikana nimittäin vähintään 1/3 Suomen 36:sta käynnissä olevasta paperikoneesta lakkautetaan. Jokunen saatetaan muuttaa tuottamaan muuta kuin paperia mutta se on hyvin pieni mahdollisuus.

    Äänestä

  • Ajakoo alas mitä haluu. Eipä sit tuu enää miljardia voittoo ja osakkeenomistajat äänestää jaloillaan...😅

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ajakoo alas mitä haluu. Eipä sit tuu enää miljardia voittoo ja osakkeenomistajat äänestää jaloillaan...😅

    Olet nyt ymmärtänut asian aivan väärin. Kurssit nousee kun tappiontekijät vähenee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet nyt ymmärtänut asian aivan väärin. Kurssit nousee kun tappiontekijät vähenee.

    Eipä taida montaakan linjaa tai tehdasta ola noita sun tappiotekijöitä. Ne ei vaan tuota tarpeeksi voittoa. Liikevoitto tulee tuotteiden myynnistä. Kurssin taas määrittelee markkinat. Selkiskö???

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä taida montaakan linjaa tai tehdasta ola noita sun tappiotekijöitä. Ne ei vaan tuota tarpeeksi voittoa. Liikevoitto tulee tuotteiden myynnistä. Kurssin taas määrittelee markkinat. Selkiskö???

    Se on tappiota jos ei tarpeeksi tuota, eli kannattaa ennemmin ajaa alas.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on tappiota jos ei tarpeeksi tuota, eli kannattaa ennemmin ajaa alas.

    Taitaa kyllä tappio olla sitä et viivan alla on miinusmerrkinen lukema. Niin ainakin koulussa opetettiin.

    Äänestä

Nyt laitetaan umpin herrat selkä seinää vasten. Ylitöitä ei tee yksikään toimihenkilön / työntekijän tehtäviä tekevä henkilö, ei määräaikainen, ei eläkeläinen, ei oppisopimuslainen! He ketkä eivät tätä noudata, käräytetään vaikka kaveri! Mikäli joku lipsuu tästä, tuntekoon nahoissaan!

Äänestä
  • Ei laiteta. Mie tarvin rahaa, enkä noudata tällasii juttui. T; Hefe

    Äänestä

  • No no, joko nousee punainen lyhty?

    Äänestä

  • Löytyykö nykyään enää tälläistä yhteisöllisyyttä. Tuntuu että noita rikkureita on joka alalla, heti mulle kaikki nyt sukupolvi ei paljon solidaarisuudesta tai ammattiliitoista valitettavasti piittaa.

    Äänestä

Johan täällä on muutama toimihenkilö lyhtyä nostellut koko syksyn..

Äänestä

Ai ketkä? Konsernissa voisi kiinnostaa…😏😈

Äänestä
  • He ovat lampaita. 🐏🐏🐏

    Äänestä

Jos joku haluaa töihin mennä niin sitä ei liitto voi estää. Työt eivät ole koskaan lakossa, Ay jäärät ovat.

Äänestä
  • Olisit ottanut vielä yhden, niin olisit tullut järkiin. Kaltaisesi perseennuolija lampaat pilaavat täällä tehtaalla koko ilmapiirin. Sopii yrittää kulkea portista sisään. Leimatuksi tulet ja se leima ei kulumalla häviä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisit ottanut vielä yhden, niin olisit tullut järkiin. Kaltaisesi perseennuolija lampaat pilaavat täällä tehtaalla koko ilmapiirin. Sopii yrittää kulkea portista sisään. Leimatuksi tulet ja se leima ei kulumalla häviä.

    Minä kun olenkin yksilö, joka hoitaa omat asiansa enkä kavereille hädän tullen soittava lammas

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisit ottanut vielä yhden, niin olisit tullut järkiin. Kaltaisesi perseennuolija lampaat pilaavat täällä tehtaalla koko ilmapiirin. Sopii yrittää kulkea portista sisään. Leimatuksi tulet ja se leima ei kulumalla häviä.

    Kyllähän ne AY-jäärät jää rannalle, kun puoti laitetaan kiinni ja työntekijöitä sijoitetaan toisiin yksiköihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisit ottanut vielä yhden, niin olisit tullut järkiin. Kaltaisesi perseennuolija lampaat pilaavat täällä tehtaalla koko ilmapiirin. Sopii yrittää kulkea portista sisään. Leimatuksi tulet ja se leima ei kulumalla häviä.

    Kyllä naurattaa. Näin se pilataan tämäkin työpaikka ja sen pilaavat nämä kaikkeen suostuvat työnsankarit. Nautin tästä kun nämä valittavat taas parin vuoden päästä uutta yt neuvotteluista johtuvaa vähennystarvetta.
    Kyllä se paikallinen sopiminen on ihanaa.

    Äänestä

Eikös viime lakossa ollut joku reikä tehtaan aidassa jotta kunnon työmiehet pääsivät töihin.

Äänestä
  • Mitä tarkoitat kunnon työmiehillä? Tarkoitatko kenties lampaita, rikkureita? Muiden silmissä he ovat kaikkea muuta kuin kunnon miehiä. Kuulutko itse myös näihin paskahousu lampaisiin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä tarkoitat kunnon työmiehillä? Tarkoitatko kenties lampaita, rikkureita? Muiden silmissä he ovat kaikkea muuta kuin kunnon miehiä. Kuulutko itse myös näihin paskahousu lampaisiin?

    Lammashan on laumaeläin. Lammas kuvaa ay-ankkurissa roikkuvia henkilöitä oikein hyvin.

    Kunnon työmies tietää arvonsa ja tietää, että arvostus tulee tekemällä ja ymmärtää sen, että maailma muuttuu ja sopeutuu sen mukaan.

    AY jäärä on huono työssään tai ihmisenä vaikea, ja yrittää AYn kautta saada asemansa töissä hyväksi kun ei yksin uskalla ja pysty.

    Miten niin ei uskalla. No ehkä vähän tuossa tottakin jos haluaa huomennakin mennä töihin. Tuo pitää jopa Suomessakin suurimmalle osalle paikkansa ettei yksin pysty, kun sanotaan että ota tai lähde. Koko ajanhan esimerkiksi saadaan lukea terveydenhoitoalalla toimivien valituksia että saavat liian pientä palkkaa, ja ilmeisesti eivät sitten yksin pysty itselleen samaan parempaa palkkaa. Vai ovatko he mielestäsi kaikki niin huonoja työssään ettei aihetta maksaa enempää? Se vähän huolestuttaa koko yhteiskunnan tulevaisuutta ja sen toimivuutta ajatellen jos mennään laajemmin siihen mitä ymmärtääkseni suurvoittoja tekevä UPM nyt haluaa. Tuolle linjalle kun lähdetään laajemmin, niin siitä ei hyvää seuraa. Ostovoima, verotulot ja kaikki niiden vaikutukset vähän kaikkeen. Kun päästään vauhtiin niin ei mene kauaa kun lopulta valtion ja kuntien verovaroista maksetut palkatkin pitää lopulta alentaa reippaasti. Ja kaikki tuo vain kiihtyy kerrannais vaikutuksin

    No juu, eläähän ihmiset Pohjois-Koreassakin, ainakin jotenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lammashan on laumaeläin. Lammas kuvaa ay-ankkurissa roikkuvia henkilöitä oikein hyvin.

    Kunnon työmies tietää arvonsa ja tietää, että arvostus tulee tekemällä ja ymmärtää sen, että maailma muuttuu ja sopeutuu sen mukaan.

    AY jäärä on huono työssään tai ihmisenä vaikea, ja yrittää AYn kautta saada asemansa töissä hyväksi kun ei yksin uskalla ja pysty.

    Kunnon työmies tietää arvonsa ja tietää että arvostus tulee tekemällä ja ymmärtää... Voi helvetti mitä harhaista paskaa jauhat, uskotko edes itsekään? Onko sinun mielestä työnantaja osoittanut UPM;n laitoksissa arvostusta? Lisää töitä ja palkkaa leikataan. Hakeudu harhasäätiölle, löydät siellä harhoihisi lääkitystä!

    Kyllä. Koen että saan asioita, parempia asioita, kun teen työni paremmin. Perus AY-jäärä haluaa osuutensa, vaikka ei olisi erityisen hyvä ja olisi vielä ihmisenä epämiellyttävä. Sinun ilmaisuasusi viittaa juuri tähän koulukuntaan .

    Hyppää jokeen! Sinne kuulut saatanan lammas!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä. Koen että saan asioita, parempia asioita, kun teen työni paremmin. Perus AY-jäärä haluaa osuutensa, vaikka ei olisi erityisen hyvä ja olisi vielä ihmisenä epämiellyttävä. Sinun ilmaisuasusi viittaa juuri tähän koulukuntaan .

    Sä olet saastainen perseennuolija. Jos sä saat kiksit siitä että livot päälliköiden perseitä, niin kai sen perseen nuolemisen voisi hoitaa ihan jossain muualla, kuin tehtaalla.

    Taitaa olla Kymin ylempi toimihenkilö, päällikkö tai itse johtaja joka tällaista paskaa tänne kirjoittelee kunnon työmiehistä. Te olette myös lampaita ja perseennuolijoita!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sä olet saastainen perseennuolija. Jos sä saat kiksit siitä että livot päälliköiden perseitä, niin kai sen perseen nuolemisen voisi hoitaa ihan jossain muualla, kuin tehtaalla.

    En livo. Olen vain parempi tekijä kuin suurin osa ja rahastan sillä, tienaan enemmän. Uskokaa pois.

    Lammas on laumaeläin

    Minä olen leijona, urosleijona, en alistu katukoirien räksytykseen, on 2020 luku ja pärjään omana itsenäni - en liittolampaana.

    Ja jos työ ahdistaa, niin vaihdan. Olen senkin tehnyt, se on helppoa jos on hyvä. Keskimääräiselle Ay jyyrälle vaikeampaa kun kukaan ei ainakaan samalla palkalla huoli ja toisaalta ei uskalleta lähteä tuttujen liittolaisten suojasta

    Aikamoista tuubaa, paskaa horiset! Sinä vain luulet olevasi parempi tekijä kuin muut. Tuollainen itserakkaus on sairasta, joka jossain vaiheesssa kostautuu takaisin. Toivottavasti kohdallasi mahdollisimman pian! Muikku!

    Äänestä

Niinkuin olen ennenkin todennut, ei nämä paperiukot usko kuin poikittaista mailaa.
Ja sitähän sitten tulevat saamaan.

Äänestä
  • Varaudu siihen että tulee poikittaista mailaa takaisin! Ei tarvii sitten itkeä kynäniska pulkannaru.

    Äänestä

Antaakohan jussi huomenna lomaa koko karitsalaumalleen.

Äänestä
  • UPM:n vaneriliiketoiminnan UPM Plywood ja Teollisuusliitto ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen työehtosopimusneuvotteluissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    UPM:n vaneriliiketoiminnan UPM Plywood ja Teollisuusliitto ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen työehtosopimusneuvotteluissa.

    Ei vaikuttaneet Kymin tehtaaseen millään tavalla...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei vaikuttaneet Kymin tehtaaseen millään tavalla...

    Mietippä uudelleen. Jos suuri ja mahtava Teollisuusliitto sopii liiketoimintakohtaiset sopimukset niin miten paljon pienempi Paperiliitto niistä voi kieltäytyä. Ei sitten millään. Ne tulee että heilahtaa.

    Äänestä

Mikä mielestäsi liittyy mihin ja miten? Mainitsemasi suuri ja mahtava Teollisuusliitto on juuri pohtimassa erinäisiä lakkoja. Ja, no olkoon, et kuitenkaan ymmärrä.

Äänestä
  • Keskiviikkona kerrottiin, että UPM:n vaneriliiketoiminnan UPM Plywood ja Teollisuusliitto ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen työehtosopimusneuvotteluissa.

    Torstaina puolestaan tuli tieto, että UPM:n sahaliiketoiminnassa Teollisuusliitto ja UPM Timber ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen.

    Teollisuusliiton hallitus käsittelee molempia neuvottelutuloksia tänään perjantaina.

    UPM kertoi kesäkuussa, että tuotannon työntekijöiden kanssa on tavoitteena tehdä seitsemän liiketoimintakohtaista työehtosopimusta.

    Erilliset työehtosopimukset tehtäisiin UPM:n suunnitelmissa sahoille, vaneriliiketoiminnalle, graafisille papereille, erikoispapereille, tarrapaperivalmistaja Raflatacille, sellulle ja biojalostamoliiketoimintaan. Näistä viidessä neuvottelukumppani olisi Paperiliitto ja vaneriliiketoiminnassa sekä sahoilla Teollisuusliitto.

    Äänestä

  • Sinä olet se joka täällä ei ymmärrä asioita. Valitettavasti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keskiviikkona kerrottiin, että UPM:n vaneriliiketoiminnan UPM Plywood ja Teollisuusliitto ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen työehtosopimusneuvotteluissa.

    Torstaina puolestaan tuli tieto, että UPM:n sahaliiketoiminnassa Teollisuusliitto ja UPM Timber ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen.

    Teollisuusliiton hallitus käsittelee molempia neuvottelutuloksia tänään perjantaina.

    UPM kertoi kesäkuussa, että tuotannon työntekijöiden kanssa on tavoitteena tehdä seitsemän liiketoimintakohtaista työehtosopimusta.

    Erilliset työehtosopimukset tehtäisiin UPM:n suunnitelmissa sahoille, vaneriliiketoiminnalle, graafisille papereille, erikoispapereille, tarrapaperivalmistaja Raflatacille, sellulle ja biojalostamoliiketoimintaan. Näistä viidessä neuvottelukumppani olisi Paperiliitto ja vaneriliiketoiminnassa sekä sahoilla Teollisuusliitto.

    "Teollisuusliiton+hallitus+on+hyväksynyt+neuvottelutuloksen+UPM+Plywoodin+sekä+UPM+Timberin+työehtosopimuksiksi.+Hyväksyttyjen+sopimusten+palkankorotuksissa+noudatetaan+metsäteollisuuteen+syksyn+neuvottelukierroksen+aikana+muodostunutta+linjaa.+Työsuhteen+ehdot+vastaavat+voimassa+olevaa+mekaanisen+metsäteollisuuden+työehtosopimusta."Jostain+syystä+UPM+linja+on,+että+vain+Paperiliiton+aiemmilla+sopimuksilla+ei+ole+jälkivaikutusta+vaan+siellä+haetaan+30%+palkanalennuksia+ja+työajan+pidennyksiä.++Mekaanisella+puolella+sopimus+tehtiin+vanhan+vielä+voimassa+olevan+TES:n+pohjalta+ja+siksi+sopimus+oli+helppo+tehdä.

    Sopimuksia on valtaisia eroja. Sahojen sopimus on joustava ja edullinen. Paperin sopimus ei ole. Sahoilla menee hyvin, sopimus tarvittiin. Paperin sopimus Suomen jäykin ja rakenteellisesti kallein. Muutosta tarvitaan.

    Et nyt ymmärrä mitä jälkivaikutus on ilmeisesti. Ei sahoilla tarvi siitä puhua kun uusi sopimus tuli ennen vanhan päättymistä.

    Sanoin vain sen mitä UPM:n suunnalta on viestitty liittyen nykyisiin työehtosopimuksiin. Holmen on itse sanonut, että jälkivaikutusta ei ole ja neuvottelut aloitetaan "tyhjältä paperilta" Sinun pitäisi käydä opastamassa näistä termien käytöistä UPM:ssä.

    Mekaanisella puolella sopimus on tehty vanhan tessin runkoon, joten tuskin Paperiliittokaan hyväksyy isoja muutoksia tekstiosiin. Eikä varsinkaan työaikaa pidentäviin ja palkkaa pudottaviin ratkaisuihin. Nykyisessä inflaatuotilanteessa palkan alennus olisi katastrofi.

    METSÄ Group ja työntekijöitä edustava Paperiliitto ovat päässeet neuvottelutulokseen uudesta yrityskohtaisesta työehtosopimuksesta, osapuolet kertovat tiedotteissaan.

    UPM:n linja näyttää olevan tarkoituksellisen konfliktin aikaansaaminen Paperiliiton kanssa. Kaikki muut isot yhtiöt ovat sopimukseen päässeet, joten miksi se ei UPM:ltä onnistu jos vaan halua on?

    Toki jos etukäteen sanellaan vastapuolelle ehdot ja niistä ei peräännytä, niin eihän silloin kannata edes neuvotella.

    Kommentoit nyt Paperiliiton neuvottelustrategiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanoin vain sen mitä UPM:n suunnalta on viestitty liittyen nykyisiin työehtosopimuksiin. Holmen on itse sanonut, että jälkivaikutusta ei ole ja neuvottelut aloitetaan "tyhjältä paperilta" Sinun pitäisi käydä opastamassa näistä termien käytöistä UPM:ssä.

    Mekaanisella puolella sopimus on tehty vanhan tessin runkoon, joten tuskin Paperiliittokaan hyväksyy isoja muutoksia tekstiosiin. Eikä varsinkaan työaikaa pidentäviin ja palkkaa pudottaviin ratkaisuihin. Nykyisessä inflaatuotilanteessa palkan alennus olisi katastrofi.

    Sinä et nyt ymmärrä edelleenkään mikä jälkivaikutus on, sillä ei ole mitään tekemistä neuvottelutavoitteiden tai sisällön kanssa. Sillä on AiNOASTAAN tekemistä sen kanssa, että mitä tapahtuu JOS ei ole uutta sopimusta voimassa 1.1.2022 ja mitä ehtoja tuolloin noudatetaan

    "– Työehtosopimusten jälkivaikutusta ei ole. Meillä on tyhjä paperi edessämme, mutta en usko, että isoja ongelmia tulee. Yritykset haluavat huolehtia henkilöstöstään."

    Näin sanoi Jyrki Hollmen Kauppalehden haastattelussa 26.10.2020

    Jos Jyrki Hollmen ei ymmärrä mitä jälkivaikutus tarkoittaa, niin ei ole kovin vahvalla pohjalla UPM:n neuvottelut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kommentoit nyt Paperiliiton neuvottelustrategiaa.

    Paperiliiton neuvottelustrategia näyttää toimivan hyvin kaikkien muiden paitsi UPM:n kanssa.

    Tosin eihän tässä ole kyse muusta, kuin Björn Wahlroosin henkilökohtaisesta sodasta Paperiliittoa ja AY- liikettä vastaan. Harmi, että UPM laatuyhtiönä joutuu välineeksi tällaiseen henkilökohtaiseen sotaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanoin vain sen mitä UPM:n suunnalta on viestitty liittyen nykyisiin työehtosopimuksiin. Holmen on itse sanonut, että jälkivaikutusta ei ole ja neuvottelut aloitetaan "tyhjältä paperilta" Sinun pitäisi käydä opastamassa näistä termien käytöistä UPM:ssä.

    Mekaanisella puolella sopimus on tehty vanhan tessin runkoon, joten tuskin Paperiliittokaan hyväksyy isoja muutoksia tekstiosiin. Eikä varsinkaan työaikaa pidentäviin ja palkkaa pudottaviin ratkaisuihin. Nykyisessä inflaatuotilanteessa palkan alennus olisi katastrofi.

    On se ihme, että täällä tiedetään millainen mekaanisen sopimus on. Itse mekaanisen työntekijänä tiedän vain sen, että sopimus on yllättävän hyvä. Sopimuksen rakennetta ei ole vielä avattu meillekään, joten et kyllä voi sinäkään asiaa tietää. Toki voit olettaa :)

    Asioita voi päätellä.

    Se mitä julkisesti on uudesta sopimuksesta sanottu ja se kuinka "helposti" sopimus syntyi kieli siitä, että ei sieltä mitään radikaaleja muutoksia tai suuria heikennyksiä mekaanisen työntekijöille ole luvassa.

    Äänestä

Mitäs jos tehtaanjohto mäin ensi alkuun pudottaisi palkkojaan ja konsernijohto kanssa?!🙄😂🤣🤣😝

Äänestä
  • Se on sama kun ihmiset mutisee eduskunnan palkoista. Symbolista, ei mitään käytännön merkitystä menestymiseen. Työntekijöitä on tehtaan kirjalla niin paljon enemmän ja tehtaan tulos on yhtäkuin jatkuvuus

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on sama kun ihmiset mutisee eduskunnan palkoista. Symbolista, ei mitään käytännön merkitystä menestymiseen. Työntekijöitä on tehtaan kirjalla niin paljon enemmän ja tehtaan tulos on yhtäkuin jatkuvuus

    Aivan ja hyvää tehtaan ja konsernijohtoa on aika paljon vaikeampi saada palvelukseensa kuin hyvää duunaria. Niille sitä kuuluu maksaa!!

    Jussista vinoillaan ja sen palkalle. Katsokaa tuloksia. Hän tekee töitä osakkeenomistajille ja heidän kriteereillä kyse on tuloksiin nähden alipalkatusta johtajasta!

    Ja lisää tulosta tulee!!!!!!!!!!

    Jussi tekee oikeasti hommat. Muut vaan mukana säälistä. UPM on hyväntekijä. Ei mikään pakko olisi palkata muita. Tuotantoa ja tulosta tulisi kun Jussi yksin hoitaisi firman omalla osaamisella ja työnteollaan.

    Äänestä

Eihän tässä ole vielä mitään kiirettä. Kolmisen viikkoa ensi vuoteen. Katsotaan kenellä pokka pitää ja kenellä on parhaat kortit.

Äänestä

poliisille oikeus kiduttaa paperimiehiä ja heidän perheitään......

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

""– Toiminnan jatkuvuuden ja palkanmaksun turvaamiseksi varaudumme järjestämään työehdot vuodenvaihteen jälkeen työlainsäädännön, UPM:n käytäntöjen ja henkilökohtaisten työsopimusten mukaan, sanoo UPM:n henkilöstöjohtaja Riitta Savonlahti tiedotteessa.""

""UPM kertoo ryhtyneensä tällä viikolla ilmoittamaan työntekijöille vuodenvaihteen jälkeen sovellettavista työehdoista niissä liiketoiminnoissa, joissa Paperiliitto on sopimuskumppanina.""
------------------------------------------------------------------------------------------------

"""UPM KERTOO JA ILMOITTAA SOVELLETTAVISTA TYÖEHDOISTA...""" !!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Taitaa tosin olla aika hiljaista kaikilla uupeeämmän tehtailla 1.12.2022 alkaen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu