Kun olen tässä seitsemäntoista vuoden iässä kertonut saavani jälkeläisen, niin reaktioita on ollut kahdenlaisia, mutta pääasia on itsensä lohduttelu. Ja mun. Ihan kuin se olisi joku kamalan huono uutinen, johon kaipaisin tukea ja myötätuntoa!
"Kyllä sä ehdit koulusi hoitaa ja juhlia myöhemmin" ja niin edelleen. Mulkoiluita on jo tullut vatsan takia. Tarvitseeko mun olla vastuuton ja hyppiä miesten kanssa sängyssä, että nää saa rauhan siitä, että olinpas oikeassa? Vituttaa tuollainen. Ylipäätään arvostelu!
Myös sen olen huomannut, että sossun tuesta valitetaan hirveästi. Mitä sitten? Ennen vanhaan mies elätti naisen. Onko se ollut pätkääkään parempi vaihtoehto? Ja jos/kun miehet ei ota vastuuta nykyään mistään muusta kuin omasta alapäästään, on naisten pakko ryhtyä vastuullisiksi olennoiksi VAIKKA sitten sossun tuella (vastuu ei ole vain rahalla elättämistä ja sossusta ei tosiaan saa mitään kolmeatonnia kuussa), jos ei halua lopun ikäänsä kärsiä epätietoisuudesta "Millainen lapsestani olisi tullut?". Kaikkien mielipiteet on niiden omia, mutta miettiä saa aina asioita. Ei kaikki ole niin läpinäkyvää.
"Kyllä sä ehdit koulusi hoitaa ja juhlia myöhemmin" ja niin edelleen. Mulkoiluita on jo tullut vatsan takia. Tarvitseeko mun olla vastuuton ja hyppiä miesten kanssa sängyssä, että nää saa rauhan siitä, että olinpas oikeassa? Vituttaa tuollainen. Ylipäätään arvostelu!
Myös sen olen huomannut, että sossun tuesta valitetaan hirveästi. Mitä sitten? Ennen vanhaan mies elätti naisen. Onko se ollut pätkääkään parempi vaihtoehto? Ja jos/kun miehet ei ota vastuuta nykyään mistään muusta kuin omasta alapäästään, on naisten pakko ryhtyä vastuullisiksi olennoiksi VAIKKA sitten sossun tuella (vastuu ei ole vain rahalla elättämistä ja sossusta ei tosiaan saa mitään kolmeatonnia kuussa), jos ei halua lopun ikäänsä kärsiä epätietoisuudesta "Millainen lapsestani olisi tullut?". Kaikkien mielipiteet on niiden omia, mutta miettiä saa aina asioita. Ei kaikki ole niin läpinäkyvää.
Vastaukset 17
Vanhimmat
En voi asialle mitään, mut mua ainakin ärsyttää paksuna olevat teinit ku niitä näkee kun eivät tiedä vielä elämästä mitään ja sossun elätettäväksihän ne pennut menee,musta olis kiva jos suomen järjestelmä ei enää tukis noita äpäröitä enää vaan vanhempien tulis itse taloudellisesti olla vastuussa lapsesta niin loppuis varmaan tämmöisten teinien paksuksi tulo jos vaihtoehtona olisi kadulla asuminen tai sitten väkisin töihin vaan ja sais valtiokin säästettyä rahojansa. Täällä taitaa kaikilla olla liian hyvät oltavat joten ei välitetä juurikaan moisista asioista onko rahaa tai muuta ku kyllähän se valtio tukia antaa!!
Mä menisin itsekin töihin jos äitiyslomaa ei olisi. Harmittaa elää sossun tuella, mutta naisten tienaaminen itse on vielä niin uutta, ettei pitäisi lähteä kyllä tekemään siitä mitään LIIAN uutta... tai siis, naisen pitää muistaa sopivin lisääntymisikänsä!
Ensiksi...äitiysloma ei ole mikään veruke ettei VOI mennä töihin...mutta kuka hoitaisi pientä lasta?
Kannattasi ekaksi kasvattaa itsensä ja sitten vasta ruveta mukuloita tekemään kun niille on jotakin annettavaa...muutakin kuin roikkua sossun luukulla...mut mitäpä nyyajan teinit töissäkäynnistä tietää, kun sossu on "easy money"...ja varsinkin kun tehdään ne pakolliset parit mukulat siihen...
Sopivin lisääntymisikänsä??!?? Huhhuh...
Milläköhän vuosisadalla elelet...? Tosta sun viestistä saa kuvan, kuin naisten työssäkäynti olisi jotakin uutta?!?!?!?
naurattaa...kuka vain meistä voi kohdata työttömyyden jossain vaiheessa elämää.Sossussa voi joutua käymään jos vaikka yritys menee konkurssiin Tai joku hienostoihmisten tehdas päättää irtisanoa muutaman työntekijän.. nauran kyllä räkäsesti kun sinä jonotat luukulla.
Eipäs ole itsellä tarvinnu sossussa käydä vaikka nuorena äidiksi aikanaan tulin.
Naiset ovat aina tehneet töitä Suomessa ja sotien jälkeen naiset jäivät kodin ulkopuolisiin ansiotöihin joukolla. Eli naisten töissäkäynti ei todellakaan ole mitään uutta.
Sopivin lisääntymisikä AIKUISELLA NAISELLA ei ole silloin, kun hän on vielä itsekin melkein LAPSI.
Toivotan kuitenkin sinulle ja lapsellesi hyvää elämää.
Kummat haluaisit suomen elättävän mielummin:
Mustalaiset,jotka eivät tee työtä vaikka kielen osaavat.
Vai:
Pienet lapset,joiden äidit yrittävät ja uhraavat mitä tahansa lapsensa vuoksi?
Ihmettelen vain ihmisten suhtautumista,tähän asiaan,koska mielummin annan pienelle lapselle vaatteet,kun mustalaisille rahaa ostella autoja ja muuta.
Pieni lapsi (tai sen äiti) ei välttämättä voi mennä töihin,mutta mustalaiset ja maahanmuuttajat voivat.
Tässä vain minun mielipiteeni..
ajtellaanpa näin.käydään töissä ja eletään elämää mitä me teinit ei ymmärretä.sitten saadaan lapsi, siitä saa tukia KOSKA ethän sä voi mennä töihin vastasyntyneen lapsen kanssa.se on hyvä asia että suomen valtio mahdollistaa sen että saa olla lapsen kanssa kotona. niin ja kyllä ne "kypsät" 30:setkin saavat niitä tukia.eikö se ole hienoa että äidit saavat olla lasten kanssa kotona?
minulla loppuu tuet piakkoin ja minulla on nyt jo työpaikka jossa käyn.ei sitä rahaa loputtomasti sieltä tule!töihin minäkin menin, ei siksi että on pakko vaan siksi että on parempaa elämää, kun molemmat vanhemmat tienaavat leivän pöytään.
mieti nyt vielä mitä sanoit?jos sinusta on väärin olla vauvan kanssa kotona NIIN sinulla ei ole siellä aivokopassasi kaikki tallella!!
kyllä ne on kanssaihmisten reaktiot hassuja jo kun ilmoitat kolmannen kersan tulosta neljännestä saatetaan jo kysyä oliko vahinko? eli ei se ole helppoa kellään tässä maailmassa.. tuttu odottaa uusioperheeseen kuudetta lastaan ja voi vaan kuvitella "onnitteluja"...
Vastuun ottaminen tarkoittaa minulle sitä, että ei tehdä lasta jonkun hampparijätkän kanssa. Hampparijätkistä pysytään erossa.
Ennen mies elätti naisen - jos elätti. Nykyään naiset elättävät itse itsensä ja miehet itse itsensä ja lapset elätetään yhdessä. Tämä on hyvä vaihtoehto.
Toivotan kuitenkin sinulle ja lapsellesi hyvää tulevaisuutta.
jälkeen teiniäitien määrä taas nousee valitettavasti..
Ehkä mä en sanokaan puolusteluja. Ei mun tarvi. Sossusta ei saa sitäpaitsi rahaa kuin 600 euroa kuussa, luuletteko että sillä juhlii? Mulla on kanta, että on häpeä olla sossun luukulla, mutta se on hyvä väliaikainen vaihtoehto. En myöskään jaksa käydä selittämään, miksi ei voi käydä töissä äitiyslomalla.
Miksi muuten teiniyksinhuoltajaäitejä moititaan? Eikö mieluummin moitittaisi niitä, jotka ne on jättäneet yksin lapsen kanssa, elareista ei tietoakaan, puhumattakaan vastuunotosta?
Ei. On niin tyypillistä teiniäideiltä tihrustaa yksinäisyyttään sitten kun se siittäjä on poistunut pelipaikoilta. Todellista vastuuta olis ollu pitää ne jalat ristissä tai ees huolehtia ehkäisystä. Jälkiviisaudella ei korota itteensä muuta ku tyhmien silmissä.
Harmi että sossusta ei saa KUIN 600 euroo kuussa. Eikä tarvii KUIN pyytää.
Miksei lapsen isä ole tuolloin huolehtinut ehkäisystä? Missä on isän vastuu. Mielestäni isän vastuu on aivan yhtä suuri kuin äidinkin, ja toivoisinkin, että kaikki äidit, jotka isä on jättänyt, pakottaisivat lapsensa isän vastuuseen.
Terv. Tuleva teiniäiti
ensinnäkin "ennen vanhaan" oli vain ydinperheajatus eli oli pariskunta naimisissa jolla oli yhteisiä lapsia ja elettiin yhdessä loppuun asti. Nykyisin esim. uusioperheet ovat ohittaneet ydinperheet ja yksinhuoltajien määrä vain lisääntyy. Ennen saatettiin pysyä naimisissa vain koska oli yhteisiä lapsia vaikka ei sit oltukaan onnellisia yhdessä ja sana avioliitto merkitsi uskonnollisestikin enemmän kuin mitä tänä päivänä...niin pointti tohon kysymykseen on se että ihmiset eivät katso hyvällä kun on ensinnäkin teini eli lapsi vielä itsekin joka ei välttämättä osaa itsekään pitää vielä huolta elämästä ja on raskaana tai on saanut lapsen ja isästä ei ole tietoakaan yleensä tarkoittaa sitä että vahinko on käynyt joten koko lapsen saaminen tähän maailmaan on ollut edesvastuutonta ja typerää ja ymmärrän täysin jos ihmiset mulkoilee tällaisia teinejä ja vieläpä sitä kun keskustellaan vielä kiivaasti näistä sossuun menemisistä kun ei itsellä ole varaa kasvattaa lasta..
Mutta eikö se ole enemmänkin isän häpeä, jos jättää naisen jonka on saattanut raskaaksi? Vastuu kuuluu molemmille, mutta perinteisestihän mies on ollut perheen pää ja se elättäjä. Miehen vastuu on kylläkin iso, mutta mikään ei oikeuta lasta ja äitiä hylkäämään sen takia. Ei mikään.
Miksi ei puhuta siitä, miten edesvastuuttomasti useimmat nuoret miehet käyttäytyvät? Ehkäisy on molempien vastuulla.
Se on isän häpeä että ei näe lapsen kasvamista ja kehittymistä isä jää paljosta paitsi....
niin mutta jos tämä raskaus oli vain sun suunnittelema niin sitten et voi olettaa että lapsen isä olisi lasta halunnut ja olisithan voinut puhua siitä ehkäsystä itsekkin... minä ja mun avomies ei oltu kun kuukausi yhdessä ennenkuin meitin prinssi sai alkunsa... silloin sovimme että tää homma viedään yhdessä loppuun koska syy oli molemmissa.... sain huhtikuun 22 meidän pojan ja kesäkuun 4 tulee vuosi täyteen että ollaan seurusteltu.... kaikki miehet ei aattele vain ala päällään... jaksamista sulle...
Mutta se suunnitteli sitä pidemmälle, kuin minä. Lopulta kun kävi se klassinen lisääntyminen, se häipyi juuri aborttirajan jälkeen. Ei ole vaihtoehtoja. On otettava vastuu vaikka yksin. Nää tällaiset nuoret miehet ja vanhat miehet tulisi saattaa edesvastuuseen.