hän kun on viralta pantu eli ei ole missään suhteessa kouluun eika virkavastuussa ?
Rehtori Klasilalla on paljon selitettävää kuin myös sivistysjohtaja Seitajärvellä.
Onko talkootilin pankkiavaimet otettu häneltä koulun kassakaappiin ?
Revolle ne eivät enää kuulu mitenkään.
Rehtori Klasilalla on paljon selitettävää kuin myös sivistysjohtaja Seitajärvellä.
Onko talkootilin pankkiavaimet otettu häneltä koulun kassakaappiin ?
Revolle ne eivät enää kuulu mitenkään.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kun Repo viraltapantiin elokuussa ,
niin heti vastuu jatkotoimista siirtyi koululle.
Revolla ei ole talkootyön tulosten kanssa mitään tekemistä.
Selvitystä ootellaan, tympäisee tuollainen ketkuilu.
Pidäppäs aloittaja turpas kiini ja lopeta tuo päivästä toiseen paskan puhuminen. Etkö idiootti ole katsonut valtuustonkokousta, jossa Ilkka kertoi sanatarkasti tavaroiden hakemisen tarkoitusperästä ja varsinkin esittämästäsi rahakukkarosta ja sen sisällöstä! Kylläkait ymmärsit kokouksesta mitenkä rahakukkaron ja pankkikortit kuvatiin ja sovittiin rahojen käytöstä. Tuollaiset aloittajan omaavat idiootit joutaa sinne kuuluisaan paikaan jossa kasvaa vaikka horsmaa, mene sinne turpaas aukomaan samaten kuin kaikki muutkin, jotka ovat aloittajan kanssa samoilla linjoilla.
Eskolla nyt ei ole tarkoituskaan ymmärtää. Avauksia toisensa perään täällä tehtailee. Jo kertaalleen on kirjoitteluista tuomittu niin katsotaan millainen lasku tästä tulee...
Koululle ne kuuluvat , ei irtisanotulla ole mitään oikeutta talkookeräyksen rahoihin !
Irtisanotulla ei ole mitään asiaa kolun välineisiin !
Mikä se trollipunikki olikaan puhe?!
Kerätyt varat kuuluu koululle ei välistä vetäjälle !