Kaikkien niiden

"aloittajien" jotka yli kymmenen vuotta sitten aloittivat ns. avun antamisen pitäisi ymmärtää se, mistä on kerrottu jo aikaisemminkin. Kauan kestäneen rankan stressin vaikutus psyykeen ja fysiikkaan. Kun hän vaihtoi alaa ihan toiseen, hän oli niin iloinen löytäessään työyhteisön, jossa hän oppi tuntemaan itseään ja jossa hän koki olevansa kuin kotonaan. Mutta, sielläkin jatkui se, jotka luulivat olevansa oikeassa aloittaessaan jotain käsittämättömän laaja-alaista "auttamista", mutta mitä sitähän se ei koskaan ollut. Kun hän huomasi ettei hiljaisuutta ollut sielläkään, hän menetti elämänilonsa ja siksi puhkesi kroonisia sairauksia. Hän ei ymmärtänyt, kuten ei aikaisemmin monena vuotenakaan muualla ollessaan, että mitä oli meneillään ja mikä oli kaiken tarkoitus. Miksi maailmasta oli tullut niin kummallinen paikka olla ja elää. Kukaan ei koskaan kertonut sitä hänelle. Yhä tähän päivään asti hänet jätettiin pärjäämän yksin kaiken kauhun keskelle. Kunpa joku kertoisi miksi niin toimittiin. Elämä ei ole tuntunut elämisen arvoiselta tärkeimmän haaveen menetyksen jälkeen. Kaksi ja puoli vuotta sitten olisi voitu tehdä jotain sellaista, mikä olisi helpottanut elämää. Kerro miksi niin ei toimittu? Kunpa joku voisi kertoa, koska ilman sanoja, hän ei koskaan tule ymmärtämään, miksi toimittiin monta vuotta saaden pelkkää pahaa aikaan ja miten on mahdollista, ettei hätähuutoa kaiken loppumisesta ja hiljaisuuden tarpeellisuudesta koskaan kuultu. Eikö sellaiset ihmiset ole pahoja jotka vuosien ajan rääkkäsivät erityispiirteistä vanhempaa ihmistä. Oikeumukaisuus puuttui kokonaan niiden vuosien aikana.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Millä alalla työskentelit mies ennen näitä ns asiantuntijatehtäviä?

Äänestä

Pitäisikö sinun sanoa niille aloittajille suoraan eikä jankuttaa täällä?

Äänestä
  • Miksi osallistut miehen provoon? Ksi jutusta on luettavissa, ettei mitään avin käsittelyn arvoista keissin ainakaan ole, kuten esimerkiksi laiton irtisanominen mitä valtio työnantajana tietysti välttelee kuin ruttoa sormien läpi kauan katsellen ja muniin tai munasarjoihin puhallellen.

    Äänestä

-- jätettiin pärjäämän yksin kaiken kauhun keskelle. Kunpa joku kertoisi miksi niin toimittiin.-- Kaksi ja puoli vuotta sitten olisi voitu tehdä jotain sellaista, mikä olisi helpottanut elämää. Kerro miksi niin ei toimittu? Kunpa joku voisi kertoa, koska ilman sanoja...

Välillä sä pyydät hiljaisuutta ja välillä apua, Epävakaaseen persoonallisuushäiriöön liittyy tunneherkkyyttä, kuin suojakilpi puuttuisi, ja pienetkin ärsykkeet voivat laukaista vahvaa suuttumusta ja turhautumista, johon jää vellomaan. Siihen voi auttaa terapia.

Äänestä
  • Millaisesta suuttumisesta ja turhautumisesta on kyse? Onko se täysin hallitsematonta, esimerkiksi niin, että jos vaikka saisit tuomion vainoamisesta ajattelisit, että perkele sillä se lähtee millä on tullutkin ja alkaisit vainoamaan tuomareita, syyttäjiä yms?

    Äänestä

Tussu

Äänestä

Isot tissit

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"aloittajien" jotka yli kymmenen vuotta sitten aloittivat ns. avun antamisen pitäisi ymmärtää se, mistä on kerrottu jo aikaisemminkin. Kauan kestäneen rankan stressin vaikutus psyykeen ja fysiikkaan. Kun hän vaihtoi alaa ihan toiseen, hän oli niin iloinen löytäessään työyhteisön, jossa hän oppi tuntemaan itseään ja jossa hän koki olevansa kuin kotonaan. Mutta, sielläkin jatkui se, jotka luulivat olevansa oikeassa aloittaessaan jotain käsittämättömän laaja-alaista "auttamista", mutta mitä sitähän se ei koskaan ollut. Kun hän huomasi ettei hiljaisuutta ollut sielläkään, hän menetti elämänilonsa ja siksi puhkesi kroonisia sairauksia. Hän ei ymmärtänyt, kuten ei aikaisemmin monena vuotenakaan muualla ollessaan, että mitä oli meneillään ja mikä oli kaiken tarkoitus. Miksi maailmasta oli tullut niin kummallinen paikka olla ja elää. Kukaan ei koskaan kertonut sitä hänelle. Yhä tähän päivään asti hänet jätettiin pärjäämän yksin kaiken kauhun keskelle. Kunpa joku kertoisi miksi niin toimittiin. Elämä ei ole tuntunut elämisen arvoiselta tärkeimmän haaveen menetyksen jälkeen. Kaksi ja puoli vuotta sitten olisi voitu tehdä jotain sellaista, mikä olisi helpottanut elämää. Kerro miksi niin ei toimittu? Kunpa joku voisi kertoa, koska ilman sanoja, hän ei koskaan tule ymmärtämään, miksi toimittiin monta vuotta saaden pelkkää pahaa aikaan ja miten on mahdollista, ettei hätähuutoa kaiken loppumisesta ja hiljaisuuden tarpeellisuudesta koskaan kuultu. Eikö sellaiset ihmiset ole pahoja jotka vuosien ajan rääkkäsivät erityispiirteistä vanhempaa ihmistä. Oikeumukaisuus puuttui kokonaan niiden vuosien aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu