Sous vide -sirkulaattoreissa näyttää olevan tehoa noin kilowatti. En kuitenkaan usko, että virrankulutus on suuri, kunhan veden ensin lämmittää kaasulla eikä sirkulaattorilla. Siis otaksun, että veden jäähtyminen on hidasta, eikä sen lämpimänä pitämiseen kummoisesti sähköä kulu.
Osaisiko joku kuitenkin laskea, paljonko kulutus on, jos astia on esimerkiksi 2,5 litran kokoinen?
uunia ei ole, mutta pihvejä ja paisteja tekisi mieli. Pihvi tulee reilussa tunnissa, paistiin menee sitten pitkä aika.
Kokemuksia, arvioita, laskutaitoisia?
Vene sous vide -kelpoiseksi
6
1045
Vastaukset
- Anonyymi
Minä käytän ainoastaan dessous-härveleitä. Nuo sous-vehkeet sopivat lähinnä sukellusveneisiin.
- Anonyymi
Juurikin sukellusvene on sous vide keitin itsessään. Ydinreaktori kypsentää hyvin.
- Anonyymi
Pitäisi tuntea laite aika hyvin että jotain voisi laskea. Jos laitteen toimintaperiaate on sellainen että lämpövastus on joko päällä tai pois niin sähkön kulutus on lämmityshetkellä aina vakio. Lisäksi on sähkömoottori joka pitää veden liikkeessä mutta sen kulutus on pieni.
2,5l on aika pieni astia kyseiseen käyttöön. Mitä isompi astia ja enemmän vettä sitä tasaisempana lämpö säilyy. Pihvejä voi valmistaa ilmankin ja paistit kannattaa jättää kotikeittiöön. - Anonyymi
Tähänkin ruuanvalmistusmenetelmään oivallinen apuvälinen on Aromipesä-haudutuslaatikko. Siis keitä vesi, laita vakuumisi sinne lullumaan, ja astia Aromipesään. Ei mene lämpö harakoilla.
- Anonyymi
En osaa itse laskea eikä riitä kiinnostus asian selvittämiseen, mutta tuollaisen laskurin löysin.
Sen perusteella 52 asteisen veden nostaminen 57 asteeseen kuluttaa energiaa 17 wattituntia, kun vettä on kolme litraa.
Vesi jäähtyy sen verran hitaasti, että eiköhän tuo akuilla menisi, jos on invertteri valmiina.
https://bloglocation.com/art/water-heating-calculator-for-time-energy-power- Anonyymi
Nyt on olennaista laitteen käyttämä hetkellinen maksimiteho eikä pidemmän ajan kuluessa käytetty energian kokonaismäärä. Maasähköä käyttämällä ongelmia tuskin tulee mutta inverttereitä käytettäessä voi tulla ongelmia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445299Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243460Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992870Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui582686- 1732365
- 252157
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1271899Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661865Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881771M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161401