Lisää laitoshoitoa, vetoavat psykiatrit?

Missä sitten sitä kunnollista laitoshoitoa saa? En ole koskaan kuullut kunnollisesta laitoshoidosta.

En ole vielä koskaan kuullut kunnollisesta mielenterveyshuollosta. En ole kuullut mistään kunnollisesta hoidosta joka korjaa ihmispoloisen sielunvammat. On kuitenkin niin, että aikuisen elämä riippuvaisena omista jo ikääntyvistä vanhemmistaan ei taatusti auta ketään. Ei aikuista henkisestyi pahoinvoivaa sen enempää kuin niitä vanhempiakaan. Mistä tulee siis tämä suomen mielenterveyshuollon dogma jonka mukaan psyykkisesti pahoinvoivalle aikuiselle on terveyttävää olla iäkkäiden vanhempiensa holhouksen alaisena?

"Pitääkö aina jonkun terveemmän kuolla, jotta hullu pääsee hoitoon."

Mistä sinä sen tiedät olivatko vanhemmat sen terveempiä? Naapureiltako kävit kyselemässä?

Laitoshoito ei ole paikka johon päästään. Se on paikka mihin hankalat ihmiset laitetaan jotta esim. läheiset ja muu yhteiskunta pääsee heistä eroon. Kuten huomaamme.

Anonyymi kirjoitti:

Missä sitten sitä kunnollista laitoshoitoa saa? En ole koskaan kuullut kunnollisesta laitoshoidosta.

En ole vielä koskaan kuullut kunnollisesta mielenterveyshuollosta. En ole kuullut mistään kunnollisesta hoidosta joka korjaa ihmispoloisen sielunvammat. On kuitenkin niin, että aikuisen elämä riippuvaisena omista jo ikääntyvistä vanhemmistaan ei taatusti auta ketään. Ei aikuista henkisestyi pahoinvoivaa sen enempää kuin niitä vanhempiakaan. Mistä tulee siis tämä suomen mielenterveyshuollon dogma jonka mukaan psyykkisesti pahoinvoivalle aikuiselle on terveyttävää olla iäkkäiden vanhempiensa holhouksen alaisena?

"Pitääkö aina jonkun terveemmän kuolla, jotta hullu pääsee hoitoon."

Mistä sinä sen tiedät olivatko vanhemmat sen terveempiä? Naapureiltako kävit kyselemässä?

Laitoshoito ei ole paikka johon päästään. Se on paikka mihin hankalat ihmiset laitetaan jotta esim. läheiset ja muu yhteiskunta pääsee heistä eroon. Kuten huomaamme.

Lue lisää

On olemassa myös ihmisiä, jotka haluavat/haluaisivat laitokseen jossain tilanteessa.
Vuosia sitten yksi puolituttu teki itsemurhan, kun ei päässyt osastolle, vaikka olisi halunnut.

Joissain elämäntilanteissa laitoshoito voi olla ihan paikallaan, mutta se on totta, ettei sen pitäisi perustua pakkoon.

Anonyymi kirjoitti:

On olemassa myös ihmisiä, jotka haluavat/haluaisivat laitokseen jossain tilanteessa.
Vuosia sitten yksi puolituttu teki itsemurhan, kun ei päässyt osastolle, vaikka olisi halunnut.

Joissain elämäntilanteissa laitoshoito voi olla ihan paikallaan, mutta se on totta, ettei sen pitäisi perustua pakkoon.

Lue lisää

60- luvulla Yhdysvalloissa ihmiset ihan itse oma- aloitteisesti halusivat lobotomian. Herra Freemanilla oli bussi nimeltä Lobotomobile jolla hän kiersi pitkin kyliä suorittamassa halukkaille lobotomioita. Ihmiset oikein jonottivat.

Se on ihmeellistä millaisia asioita ihmiset joskus haluavat. Varsinkin kun ovat tarpeeksi epätoivoisia, ja haluavat eroon elämänsä ahdistuksista. Keinolla millä hyvänsä.

Mikä tahansa mainostus menee helposti läpi kun ahdistuneelle mainostetaan helpotusta.

https://cvltnation.com/do-you-need-a-lobotomy-lobotomy-before-and-after-pics/

Ennen vanhaan mielisairaala oli paikka mihin joudutiin. Nykyisin mielisairaala on paikka mihin halutaan, ja jos ei päästä niin sitten tehdään itsemurha.

Anonyymi kirjoitti:

60- luvulla Yhdysvalloissa ihmiset ihan itse oma- aloitteisesti halusivat lobotomian. Herra Freemanilla oli bussi nimeltä Lobotomobile jolla hän kiersi pitkin kyliä suorittamassa halukkaille lobotomioita. Ihmiset oikein jonottivat.

Se on ihmeellistä millaisia asioita ihmiset joskus haluavat. Varsinkin kun ovat tarpeeksi epätoivoisia, ja haluavat eroon elämänsä ahdistuksista. Keinolla millä hyvänsä.

Mikä tahansa mainostus menee helposti läpi kun ahdistuneelle mainostetaan helpotusta.

https://cvltnation.com/do-you-need-a-lobotomy-lobotomy-before-and-after-pics/

Ennen vanhaan mielisairaala oli paikka mihin joudutiin. Nykyisin mielisairaala on paikka mihin halutaan, ja jos ei päästä niin sitten tehdään itsemurha.

Lue lisää

"Ennen vanhaan mielisairaala oli paikka mihin joudutiin. Nykyisin mielisairaala on paikka mihin halutaan, ja jos ei päästä niin sitten tehdään itsemurha."

Tai sitten jotain muuta kauheaa.

Anonyymi kirjoitti:

On olemassa myös ihmisiä, jotka haluavat/haluaisivat laitokseen jossain tilanteessa.
Vuosia sitten yksi puolituttu teki itsemurhan, kun ei päässyt osastolle, vaikka olisi halunnut.

Joissain elämäntilanteissa laitoshoito voi olla ihan paikallaan, mutta se on totta, ettei sen pitäisi perustua pakkoon.

Lue lisää

Viimevuosien aikana on ollut muutama uutinen, miten sinne hoitoon on päästy. Viimeisin tapaus mikä on jäänyt mieleen on täysin ulkopuolisen puukotus, sitten on näitä pään katkojia, bussin suistaminen jne.

Anonyymi kirjoitti:

Viimevuosien aikana on ollut muutama uutinen, miten sinne hoitoon on päästy. Viimeisin tapaus mikä on jäänyt mieleen on täysin ulkopuolisen puukotus, sitten on näitä pään katkojia, bussin suistaminen jne.

Lue lisää

Jos joku haluaa puukotella toisia ihmisiä, suistaa busseja ojaan tai katkoa päitä, kuuluu hänen päästä vankilaan.

Anonyymi kirjoitti:

On olemassa myös ihmisiä, jotka haluavat/haluaisivat laitokseen jossain tilanteessa.
Vuosia sitten yksi puolituttu teki itsemurhan, kun ei päässyt osastolle, vaikka olisi halunnut.

Joissain elämäntilanteissa laitoshoito voi olla ihan paikallaan, mutta se on totta, ettei sen pitäisi perustua pakkoon.

Lue lisää

Tuosta "vuosia sitten yksi puolituttu teki itsemurhan, kun ei päässyt osastolle, vaikka olisi halunnut" tuli mieleen tuttavani, joka olisi halunnut sähköshokkihoitoa masennukseen muttei saanut. Meni sitten kolmikymppisenä junan alle.

Oma veli (50) sai skitsofrenia diagnoosin alta parikymppisenä. On asunut lähestulkoon koko ikänsä lapsuuskodissaan. Oli vuoden pari omassa asunnossa mielenterveys- ja päihdeyksikössä, kunnes joutui sieltä suljetulle. Syynä taisi olla se, ettei tuntenut tarvitsevansa lääkitystä ja lopetti lääkkeiden käytön omin nokkinensa, josta seurasi psykoosi tms. Hullujen huoneella laittoivat velipojan taas "kuntoon" ja eron huomasi. Oli reippaampi, keskusteli jne. Silmistä näkyi, että oli ns. kaikki inkkarit kanootissa. Laittoivat sieltä sitten toiseen tuetun asumisen yksikköön, jossa ei kuitenkaan viihtynyt. Osa yksikön asukkaista oli kuulemma aggressiivisesti käyttäytyviä. Nyt on muuttanut takaisin lapsuuskotiin iäkkään vanhemman luo. Välillä hänellä menee paremmin, välillä huonommin. Karjuminen kuuluu ulos asti, kun hermostuu. Nukkuu paljon, valvoo yöt tietokonepelejä pelaten. Käy terapiassa säännöllisesti mutta muuten oman onnensa nojassa. Jos tällaisen henkilön hoito on pelkkää silloin tällöin jutustelua eikä kotikäyntejä tehdä, jää kokonaiskuva hoidon onnistumisesta sairaan itsensä antaman selvityksen varaan. Potilas voi kaunistella vointiaan ja pärjäämistään terapeutille. Mielestäni olisi suotavaa käydä näiden avohoitopotilaiden kotona edes kerran pari vuodessa tarkistamassa tilanne.

Äh, akku loppuu, jatkan myöhemmin...
"Pertsa H."

Anonyymi kirjoitti:

Tuosta "vuosia sitten yksi puolituttu teki itsemurhan, kun ei päässyt osastolle, vaikka olisi halunnut" tuli mieleen tuttavani, joka olisi halunnut sähköshokkihoitoa masennukseen muttei saanut. Meni sitten kolmikymppisenä junan alle.

Oma veli (50) sai skitsofrenia diagnoosin alta parikymppisenä. On asunut lähestulkoon koko ikänsä lapsuuskodissaan. Oli vuoden pari omassa asunnossa mielenterveys- ja päihdeyksikössä, kunnes joutui sieltä suljetulle. Syynä taisi olla se, ettei tuntenut tarvitsevansa lääkitystä ja lopetti lääkkeiden käytön omin nokkinensa, josta seurasi psykoosi tms. Hullujen huoneella laittoivat velipojan taas "kuntoon" ja eron huomasi. Oli reippaampi, keskusteli jne. Silmistä näkyi, että oli ns. kaikki inkkarit kanootissa. Laittoivat sieltä sitten toiseen tuetun asumisen yksikköön, jossa ei kuitenkaan viihtynyt. Osa yksikön asukkaista oli kuulemma aggressiivisesti käyttäytyviä. Nyt on muuttanut takaisin lapsuuskotiin iäkkään vanhemman luo. Välillä hänellä menee paremmin, välillä huonommin. Karjuminen kuuluu ulos asti, kun hermostuu. Nukkuu paljon, valvoo yöt tietokonepelejä pelaten. Käy terapiassa säännöllisesti mutta muuten oman onnensa nojassa. Jos tällaisen henkilön hoito on pelkkää silloin tällöin jutustelua eikä kotikäyntejä tehdä, jää kokonaiskuva hoidon onnistumisesta sairaan itsensä antaman selvityksen varaan. Potilas voi kaunistella vointiaan ja pärjäämistään terapeutille. Mielestäni olisi suotavaa käydä näiden avohoitopotilaiden kotona edes kerran pari vuodessa tarkistamassa tilanne.

Äh, akku loppuu, jatkan myöhemmin...
"Pertsa H."

Lue lisää

Tämäkin on valitettavaa, Vaikka asuntolapaikkoja tai hoitokotipaikkoja olisikin mahdollista saada sairaalle ihmiselle, on sekin aina vähän epävarmaa, kauanko sellaisessa saa sitten asua.
Siinä joutuu tavallaan heittopussiksi, kun kunta maksaa paikan minne maksaa, tietysti hinnan mukaan.
Sairaalle ihmiselle ei epävarmuus elämässä ole lainkaan hyväksi, ja epävarmaahan se on kun joutuu miettimään, koska joutuu muuttamaan ja minne.

Ja tämä asia, että monet asuvat ikääntyvien vanhempien luona, sitä ehkäpä melkein hoitopuolelta odotetaankin joissain tapauksissa, kunhan joku hoitaisi, ettei sairas kuluta resursseja.
Tässä kohtaa olisi viisasta ajatella niitä ikääntyviä vanhempiakin. Ovat lapsensa kasvattaneet maailmalle, ei aina välttämättä niinkään helppoa.
Lapsen sairastuessa joutuvat vielä lapsen aikuisiässäkin huoltamaan ja holhoamaan sairasta lastaan.
Mielestäni se on väärin. Vanhuudestakin pitäisi olla lupa nauttia elämällä itselleen ja oman näköistä elämää.

Jos ajatellaan taloudelliselta suunnalta, niin olettaisi, että jonkinlaiset hoitokodit sattaisivat olla edullisemmasta päästä kuitenkin. Sairastuneet eivät tarvitsisi välttämättä pitkiä hoitojaksoja sairaaloissa, mikä ei tule kovinkaan halvaksi, ei tarvitsisi asua ikääntyvien vanhempien luona.
Sairaus ja eläminen sen kanssa, voisivat olla jokseenkin hallittavissa hoitokodissa asumisen muodossa, siellä olisi seuraa, yhteistä tekemistä, ym. Terapiatyylisiä sessioitakin voisi järjestää ryhmissä, useammalle ihmiselle samaan aikaan, näin säästyisi aikaa ja rahaa myös ammatti-ihmisten hoitotyössä.
Yhteisöllinen asuminen auttaisi jopa estämään sairaiden syrjäytymistä yhteiskunnasta.

Ei ole mitään tietoa, kuinka paljon päättäjät näitäkään asioita pähkäilevät, tuskin kovin laajasti.

Anonyymi kirjoitti:

Missä sitten sitä kunnollista laitoshoitoa saa? En ole koskaan kuullut kunnollisesta laitoshoidosta.

En ole vielä koskaan kuullut kunnollisesta mielenterveyshuollosta. En ole kuullut mistään kunnollisesta hoidosta joka korjaa ihmispoloisen sielunvammat. On kuitenkin niin, että aikuisen elämä riippuvaisena omista jo ikääntyvistä vanhemmistaan ei taatusti auta ketään. Ei aikuista henkisestyi pahoinvoivaa sen enempää kuin niitä vanhempiakaan. Mistä tulee siis tämä suomen mielenterveyshuollon dogma jonka mukaan psyykkisesti pahoinvoivalle aikuiselle on terveyttävää olla iäkkäiden vanhempiensa holhouksen alaisena?

"Pitääkö aina jonkun terveemmän kuolla, jotta hullu pääsee hoitoon."

Mistä sinä sen tiedät olivatko vanhemmat sen terveempiä? Naapureiltako kävit kyselemässä?

Laitoshoito ei ole paikka johon päästään. Se on paikka mihin hankalat ihmiset laitetaan jotta esim. läheiset ja muu yhteiskunta pääsee heistä eroon. Kuten huomaamme.

Lue lisää

Tässä asiayhteydessä kunnollinen laitoshoito on sellaista, missä ei pysty tekemään perhesurmia.

Anonyymi kirjoitti:

Tuosta "vuosia sitten yksi puolituttu teki itsemurhan, kun ei päässyt osastolle, vaikka olisi halunnut" tuli mieleen tuttavani, joka olisi halunnut sähköshokkihoitoa masennukseen muttei saanut. Meni sitten kolmikymppisenä junan alle.

Oma veli (50) sai skitsofrenia diagnoosin alta parikymppisenä. On asunut lähestulkoon koko ikänsä lapsuuskodissaan. Oli vuoden pari omassa asunnossa mielenterveys- ja päihdeyksikössä, kunnes joutui sieltä suljetulle. Syynä taisi olla se, ettei tuntenut tarvitsevansa lääkitystä ja lopetti lääkkeiden käytön omin nokkinensa, josta seurasi psykoosi tms. Hullujen huoneella laittoivat velipojan taas "kuntoon" ja eron huomasi. Oli reippaampi, keskusteli jne. Silmistä näkyi, että oli ns. kaikki inkkarit kanootissa. Laittoivat sieltä sitten toiseen tuetun asumisen yksikköön, jossa ei kuitenkaan viihtynyt. Osa yksikön asukkaista oli kuulemma aggressiivisesti käyttäytyviä. Nyt on muuttanut takaisin lapsuuskotiin iäkkään vanhemman luo. Välillä hänellä menee paremmin, välillä huonommin. Karjuminen kuuluu ulos asti, kun hermostuu. Nukkuu paljon, valvoo yöt tietokonepelejä pelaten. Käy terapiassa säännöllisesti mutta muuten oman onnensa nojassa. Jos tällaisen henkilön hoito on pelkkää silloin tällöin jutustelua eikä kotikäyntejä tehdä, jää kokonaiskuva hoidon onnistumisesta sairaan itsensä antaman selvityksen varaan. Potilas voi kaunistella vointiaan ja pärjäämistään terapeutille. Mielestäni olisi suotavaa käydä näiden avohoitopotilaiden kotona edes kerran pari vuodessa tarkistamassa tilanne.

Äh, akku loppuu, jatkan myöhemmin...
"Pertsa H."

Lue lisää

Valitettavan paljon jää aina omaisten varaan.

Joo se olisi kyllä käypää hoitoa.

Minä puolestani olen ihmetellyt jo vuosia mielenterveyshoidon uskonkappaleita joiden mukaan mielisairastelupotilaalle on hyödyllistä ja terveyttävää käyttää sellaisia hoitomuotoja jotka sairastuttaisivat terveen aivan taatusti.

Kenelle ns. terveelle ihmiselle olisi hyvinvointia tuottavaa elää riippuvaisena omista vanhemmista vielä aikuisenakin? Millä tavoin nöyryyttäminen ja riippuvaisuus muista auttaa ihmistä voimaan paremmin? Kuka on joskus tullut terveeksi mielisairaalassa? Ne ovat karuja ja kolkkoja paikkoja joissa vietetään aikaa toisten "mielisairaiden" kanssa. Yleensä henkilökuntaa ei erota potilaista. Ja siellä myös kuritetaan huonosti käyttäytyviä potilaista vastentahtoisella lääkitsemisellä. Norsupiikeillä. Kyllä on terveellistä. Ketä aikuista parantaa pahoinvoinnista se että häntä kohdellaan kuin vähä- älyistä lasta? Salaa kaikki tietävät kyllä, että laitokset eivät ole potilaita varten olemassa vaan yhteiskuntaa joka haluaa eroon hankalista ihmisistä (usein ymmärrettävistäkin syistä).

En ota aloituksen tapaukseen kantaa koska en tiedä siitä mitään. Mutta yleisesti ottaen on aika erikoista että kun vanhemmat murhaavat lapsensa, pidetään vanhempia yleensä itseään uhreina. He eivät saaneet apua ajoissa. Kun aikuinen lapsi murhaa vanhempansa, pidetään siinäkin tapauksessa vanhempia uhreina.

Ei pidä unohtaa että vaikkapa Vilja Eerikan oma isä oli kovin huolissaan - vieläpä aidosti ja vilpittömästi - tyttärensä hyvinvoinnista. Eikös hänkin hakenut tyttärelleen ihan itse oma- aloitteisesti apuakin kun tyttärellä oli jotain henkilökohtaisia ongelmia? Jos tyttö olisi elänyt aikuiseksi suomen mielenterveyshuolto olisi pestannut nämä samat vanhemmat tytön tärkeimmäksi sosiaaliseksi tukiverkostoksi.

Kun Blanche Monnierin äiti lukitsi tyttärensä ullakolle 25 vuodeksi tyttären omaa parasta ajatelleen koska hän halusi suojella tytärtään vääränlaiselta rakkauden kohteelta, tämäkin tulkittaisiin suomessa siten että voi kamala sentään kun äiti poloisella oli tuollainen mielisairas tytär riesana kaikki ne vuodet. Jostain taivaasta tipahti tyttären päähän mielisairauksia ilman syytä. Kyllä se on rankkaa olla mielisairaan aikuisen lapsen vanhempi. Sitten mielenterveyshuolto olisi pestannut saman äidin joka sikäläisessä yhteiskunnassa edusti esimerkillistä tervettä ja normaalia kansalaista, sairaan tyttärensä tukiverkostoksi ja huoltajaksi.

https://www.nolocreo.com/blanche-monnier/

Entä jos tytär olisi päässyt ulos lukitusta huoneesta ja murhannut äitinsä? Kun kokonainen kansakunta tekee niin sitä sanotaan vallankumoukseksi. Pitäisikö myös vallankumouksen tekevä kansa luokitella mielisairaaksi jos he haluavat olla vapaita alistussuhteesta ja riistosta?

Tässä en tosiaan ota kantaa vantaan yksittäistapaukseen. Perhedynamiikoissa vaikuttavat monet asiat. Mutta jos mielenterveyshuolto oikeasti haluaisi auttaa ihmisiä, se pyrkisi siihen että ihmisestä tulee mahdollisimman riippumaton ja itsenäinen. Suomen mielenterveyshuolto pyrkii päinvastaiseen tavoitteeseen. Tärkeintä on että ihmisellä on se joku sosiaalinen tukiverkosto josta hän on riippuvainen, sen sijaan että tärkeintä olisi että ihmisestä tulisi itsenäinen.

Britney Spearsin tapauksesta en jaksa edes sanoa mitään. Sama kuvio.

Konkretia nimenomaan puuttuu sekä sosiaaliturvajärjestelmästä että hoidosta ja kuntoutuksesta. Ensinnäkin mt-hoito kuuluu kunnalle, kuntoutus kelalle. ensimmäinen asia, joka korjattava asap. Sillä nykyisessä systeemissä nämä tahot pallottelevat potilasta keskenään ja kunta on sitä mieltä, että kyseessä on kuntoutus ja kelan mielestä hoito. Lopputulos kuitenkin niin, ettei kummankaan tarvi maksaa mitään. Potilas ei saa mitään, vaikka on päivänselvä kuntoutujapotilas.

Toinen ongelma, joka välittömästi korjattava on se, että kela ehdottaa, että henkilön, joka ei saa sairaslomaa/eläkettä, kuuluu hakea työttömyystukia. Kela estää eläkkeen saannin, mahdollistaa mahdollisesti jonkun viikon mittaisen tikku-kurssin (josta ei hyödy millään lailla ja jossa aika vaan käy pitkäksi ja josta ei todellakaan saa mitään eväitä normaalielämään, sillä se tapahtuu laitoksessa eikä potilaan omassa elinympäristössä. Omaan kotiympäristöön tarjotut palvelut ja konkreettinen tuki niissä on välttämätön kuntoutuksen edellytys). Tämän viikon kurssin jälkeen aivan päivänselvästi sairas potilas joutuu työkkäriin, joka haastattelee potilasta kuin vakuutusvirkailija vahingon sattuessa. Eli yritetään potilaan puheesta löytää syitä, miksi työkkärin palveluita ei potilaille tulisi antaa. Tarkoitushan ei ole auttaa vaan saada potilas omaan lokeroonsa ja toimittamaan papereita säännöllisin väliajoin.

Nyt siis iso osa sairaista ei saa mitään tukea arkeensa, ei mitään konreettista apua, miten päästään työelämään, jotain kunnallisia työllisyyskokeiluja on meneillään, mutta toteutus tökkii ja mitään ei tapahdu. Onko lisätty merkittävästi resurssia ja palkattu näihin työhönvalmentajia etsimään näille henkilöille työpaikka ja ovatko nämä henkilöt aktiivisesti mukana kuntoutuksessa.

Ilmeisesti vakuutusyhtiöiden vastaava ips-valmennus toimii, koska vakuutusyhtiöillä pyrkimys siihen, että työntekijä saadaan työhön, ettei tarvi maksaa eläkemaksuja. Nämä julkisen puolen toimijat siirtävät vastuuta toisilleen ja kukaan ei käsitä, että kaikkien meidän niskaan tämä hoitovelka joka tapauksessa kaatuu. Tämä episodi on järkyttävä ääriesimerkki, mutta aivan päivänselvästi tämä hoitovelan kasvu tulee näkymään yhä suurentuneina menoina, terveydenhuollon kantokyvyn romahtamisena ja valtavana henkisenä pahana olona sekä lisääntyvänä rikollisuutena.

Anonyymi kirjoitti:

Konkretia nimenomaan puuttuu sekä sosiaaliturvajärjestelmästä että hoidosta ja kuntoutuksesta. Ensinnäkin mt-hoito kuuluu kunnalle, kuntoutus kelalle. ensimmäinen asia, joka korjattava asap. Sillä nykyisessä systeemissä nämä tahot pallottelevat potilasta keskenään ja kunta on sitä mieltä, että kyseessä on kuntoutus ja kelan mielestä hoito. Lopputulos kuitenkin niin, ettei kummankaan tarvi maksaa mitään. Potilas ei saa mitään, vaikka on päivänselvä kuntoutujapotilas.

Toinen ongelma, joka välittömästi korjattava on se, että kela ehdottaa, että henkilön, joka ei saa sairaslomaa/eläkettä, kuuluu hakea työttömyystukia. Kela estää eläkkeen saannin, mahdollistaa mahdollisesti jonkun viikon mittaisen tikku-kurssin (josta ei hyödy millään lailla ja jossa aika vaan käy pitkäksi ja josta ei todellakaan saa mitään eväitä normaalielämään, sillä se tapahtuu laitoksessa eikä potilaan omassa elinympäristössä. Omaan kotiympäristöön tarjotut palvelut ja konkreettinen tuki niissä on välttämätön kuntoutuksen edellytys). Tämän viikon kurssin jälkeen aivan päivänselvästi sairas potilas joutuu työkkäriin, joka haastattelee potilasta kuin vakuutusvirkailija vahingon sattuessa. Eli yritetään potilaan puheesta löytää syitä, miksi työkkärin palveluita ei potilaille tulisi antaa. Tarkoitushan ei ole auttaa vaan saada potilas omaan lokeroonsa ja toimittamaan papereita säännöllisin väliajoin.

Nyt siis iso osa sairaista ei saa mitään tukea arkeensa, ei mitään konreettista apua, miten päästään työelämään, jotain kunnallisia työllisyyskokeiluja on meneillään, mutta toteutus tökkii ja mitään ei tapahdu. Onko lisätty merkittävästi resurssia ja palkattu näihin työhönvalmentajia etsimään näille henkilöille työpaikka ja ovatko nämä henkilöt aktiivisesti mukana kuntoutuksessa.

Ilmeisesti vakuutusyhtiöiden vastaava ips-valmennus toimii, koska vakuutusyhtiöillä pyrkimys siihen, että työntekijä saadaan työhön, ettei tarvi maksaa eläkemaksuja. Nämä julkisen puolen toimijat siirtävät vastuuta toisilleen ja kukaan ei käsitä, että kaikkien meidän niskaan tämä hoitovelka joka tapauksessa kaatuu. Tämä episodi on järkyttävä ääriesimerkki, mutta aivan päivänselvästi tämä hoitovelan kasvu tulee näkymään yhä suurentuneina menoina, terveydenhuollon kantokyvyn romahtamisena ja valtavana henkisenä pahana olona sekä lisääntyvänä rikollisuutena.

Lue lisää

Olen nyt kyllä hyvinkin samaa mieltä. Suomessa on paljon hienoja tukimuotoja, mutta jotenkin niiden summasta tulee vain kasa kannustinloukkuja, sen sijaan että niiden pitäisi olla jotenkin kannustava tukiportaikko, askelmalta toiselle.

Yksi merkki soutamisesta ja huopaamisesta on meidän kylän kuntouttava työtoiminta. Sitä on tässä nyt muutama vuosi kehitetty niin että asiakas on voinut valita useammasta "palveluntuottajasta" itselleen sopivan. Ei enää, nyt kaikki hillotaan yhteen kasaan, ja toivotaan että sillä tavoin palvelun tuottaminen olisi halvempaa...

Epäilen vähän kokonaiskustannuksia, tai sitä että yhteiskunta siinä säästäisi pitkässä juoksussa. Mutta mitäpä minä näistä tietäisin, muuta kuin ehkä sen huonon olon jonka ihmisistä nään.

Anonyymi kirjoitti:

Olen nyt kyllä hyvinkin samaa mieltä. Suomessa on paljon hienoja tukimuotoja, mutta jotenkin niiden summasta tulee vain kasa kannustinloukkuja, sen sijaan että niiden pitäisi olla jotenkin kannustava tukiportaikko, askelmalta toiselle.

Yksi merkki soutamisesta ja huopaamisesta on meidän kylän kuntouttava työtoiminta. Sitä on tässä nyt muutama vuosi kehitetty niin että asiakas on voinut valita useammasta "palveluntuottajasta" itselleen sopivan. Ei enää, nyt kaikki hillotaan yhteen kasaan, ja toivotaan että sillä tavoin palvelun tuottaminen olisi halvempaa...

Epäilen vähän kokonaiskustannuksia, tai sitä että yhteiskunta siinä säästäisi pitkässä juoksussa. Mutta mitäpä minä näistä tietäisin, muuta kuin ehkä sen huonon olon jonka ihmisistä nään.

Lue lisää

Mistä kuntouttavan työtoiminnan on tarkoitus kuntouttaa? Mikä ilmaistyössä tai turhanpäiväisessä hääräilyssä on se kuntouttava elementti? Normaalin ihmisen kohdalla työn teosta kuuluu maksaa palkkaa juuri siksi koska työ on kehoa ja mieltä rasittavaa ja ihmisen aikaa vievää toimintaa. Jotenkin vajaakuntoisen kohdalla samasta asiasta tuleekin kuntoutusta.

Jokainen voi halutessaan hääräillä kaikenlaista vaikka ihan siellä omassa kotona jos kokee hääräilyn aktivoivaksi ja terveyttäväksi toiminnaksi.

Anonyymi kirjoitti:

Mistä kuntouttavan työtoiminnan on tarkoitus kuntouttaa? Mikä ilmaistyössä tai turhanpäiväisessä hääräilyssä on se kuntouttava elementti? Normaalin ihmisen kohdalla työn teosta kuuluu maksaa palkkaa juuri siksi koska työ on kehoa ja mieltä rasittavaa ja ihmisen aikaa vievää toimintaa. Jotenkin vajaakuntoisen kohdalla samasta asiasta tuleekin kuntoutusta.

Jokainen voi halutessaan hääräillä kaikenlaista vaikka ihan siellä omassa kotona jos kokee hääräilyn aktivoivaksi ja terveyttäväksi toiminnaksi.

Lue lisää

Mt-ongelmaiset eivät välttämättä siellä kotonaan ole itsekseen kovin aktiivisia ja toimivaisia.
Kuntouttavan työtoiminnan tarkoitus on kai lähinnä se, että ihmisellä on elämässään jotain sisältöä, on jokin paikka jonne lähteä sieltä kotoa, tavata muita ihmisiä, jne. Saada tekemistä päiviinsä, ettei aika käy pitkäksi, ja saa muutakin ajateltavaa kuin oma sairas olotila ja ajatukset ja tuntemukset.

Mt-ongelmaisten kuntouttavat työt eivät ole kovinkaan rankkoja verrattuna palkkatyötä tekevän työmäärään ja työnkuvaan.

Olen aloittaja ja ymmärrän kyllä senkin näkökulman miksi joidenkin ihmisten paikka ei ole siviilielämässä muiden ihmisten seurassa. Jotkut ihmiset ovat vaarallisia tai muulla tavoin ympäristölle sietämättömiä oireineen. Mutta sekin pitää nähdä laajemmin vain ilmentymänä siitä miten sietämättömiä ihmisiä se ns psyykkisesti oireileva on itse joutunut kestämään. Vaikeat psyykkiset häiriöt (silloin kun ne ovat todellisia eikä feikattuja) eivät synny tyhjästä.

Pointtini aloituksessa oli lähinnä kysymys miksi aikuinen psykiatrinen potilas elää vanhempiensa holhouksessa. Tiedän omasta perhepiiristäni että tällainen ratkaisu ei todellakaan ole kenenkään kannalta hyvä. Mikä ihmeen logiikka siinä edes on? Lopputuloksena tulee kohtuutonta kärsimystä kaikille osapuolille ja lopulta ruumiita. Haluttiin se tunnustaa tai ei, vaikeiden psyykkisten häiriöiden taustasyyt todellakin ovat usein lapsuudessa ja perhedynamiikassa. Omassa perhepiirissäni idea "psyykkisesti sairaan" sijoittamisesta omien vanhempien holhoukseen likimain nelikymppisenä tuli nimenomaan mielenterveyshuollosta.

Mistä voidaan päätellä että Suomen mielenterveyshuolto on itsessään mielisairas. Tämä ei johdu mistään resurssien puutteesta. Tämä on mielenterveyshoidon sisällä oleva ideologia. Uskomus siitä että mielenterveyspotilaaksi leimatun tärkein sosiaalinen tukiverkosto on se sama perhe ja ympäristö joka mielenterveyshäiriöt on usein alunperin aikaansaanut.

Tosiasiassahan ns. mielenterveyspotilaassa vain tulee näkyväksi jonkin laajemman sosiaalisen kuvion patologia. Se perheen tai muun yhteisön kaikista tervein ja tasapainoisin voi olla oikeasti se kaikista toksisin sairastuttava osapuoli.

Auttajan asema on vallankäyttäjän asema. Auttaminen ja hoitaminen on vallankäyttöä.

Psykiatristen potilaiden kohdalla ei ole mitään ilmeistä, selkeää, syy- ja seuraussuhdetta.
Kaikki mitä näiden potilaiden kohdalla on, tai tapahtuu, on yksilöllistä.
Aivan kuten heilläkin, jotka eivät ole psykiatrisia potilaita, kaikki ovat yksilöitä. Eivät hekään ole samanlaisia kuin muut.

Järjetöntä kuinka herkästi ihmiset yleistävät kaiken hiemankin poikkeavan, esim. ihmiset ( mm. potilaat ), tai minkä " ryhmän " tahansa, tai paikan, tms.

Ns. terveen ihmisen on todella vaikeaa asettautua psykiatrisen potilaan asemaan ja olosuhteisiin, eli sekä käytännössä kuin myös teoriassa on aika mahdotonta tietää ( saati kuvitella ), kuinka mihinkin reagoisi tai käyttäytyisi juuri siinä asemassa.
Ihmiset, jotka ovat oikeasti psykiatrisia potilaita ( itsekin myönnän aikoinaan olleeni ), pystyvät kenties vähän paremmin tiedostamaan toisten potilaiden reaktioita ym.

Psykiatrian toiminta on tutumpaa heille, jotka ovat sen piirissä olleet, ja tuntevat muitakin itsensä kanssa samanlaisten ongelmien kanssa painivia.

Tuohon nelikymppisen miehen tapaukseen en ota kantaa, koska en tapausta tunne, enkä tee johtopäätöksiä, enkä tuomitse ketään tietämättä asiasta yhtään mitään.

Anonyymi kirjoitti:

Psykiatristen potilaiden kohdalla ei ole mitään ilmeistä, selkeää, syy- ja seuraussuhdetta.
Kaikki mitä näiden potilaiden kohdalla on, tai tapahtuu, on yksilöllistä.
Aivan kuten heilläkin, jotka eivät ole psykiatrisia potilaita, kaikki ovat yksilöitä. Eivät hekään ole samanlaisia kuin muut.

Järjetöntä kuinka herkästi ihmiset yleistävät kaiken hiemankin poikkeavan, esim. ihmiset ( mm. potilaat ), tai minkä " ryhmän " tahansa, tai paikan, tms.

Ns. terveen ihmisen on todella vaikeaa asettautua psykiatrisen potilaan asemaan ja olosuhteisiin, eli sekä käytännössä kuin myös teoriassa on aika mahdotonta tietää ( saati kuvitella ), kuinka mihinkin reagoisi tai käyttäytyisi juuri siinä asemassa.
Ihmiset, jotka ovat oikeasti psykiatrisia potilaita ( itsekin myönnän aikoinaan olleeni ), pystyvät kenties vähän paremmin tiedostamaan toisten potilaiden reaktioita ym.

Psykiatrian toiminta on tutumpaa heille, jotka ovat sen piirissä olleet, ja tuntevat muitakin itsensä kanssa samanlaisten ongelmien kanssa painivia.

Tuohon nelikymppisen miehen tapaukseen en ota kantaa, koska en tapausta tunne, enkä tee johtopäätöksiä, enkä tuomitse ketään tietämättä asiasta yhtään mitään.

Lue lisää

"Psykiatristen potilaiden kohdalla ei ole mitään ilmeistä, selkeää, syy- ja seuraussuhdetta."

Psykiatrisiksi potilaiksi leimattujen kohdalla pätevät aivan samat syy- ja seuraussuhteet kuin muidenkin. Se mikä ei ole terveelle terveellistä, ei ole myöskään psykiatriselle potilaalle terveellistä.

Et sinä tiedä, mikä tuonkin perhesurman taustalla on. Mielisairaiden sterotypia sisältää valtavan määrän erilaisia ihmisiä, erilaisia perheitä, erilaisia kokemuksia ja erilaista perhedynamiikkaa. Jos ihminen menee psykoosiin jo nuorena ja saa mielisairaan leiman, niin se itsessään voi johtaa epäterveeseen kierteeseen, jossa psykoosin aiheuttavia ongelmia ei koskaan kohdata vaan "terveet" perheenjäsenet yrittävät suojella perheen koheesiota huolehtimalla oirehtivasta perheenjäsenestään tavalla, joka johtaa sen yhden perheenjäsenen psykoottisten oireiden pahenemiseen ja kroonistumiseen. Riippuvuussuhde voi näin ylläpitää psykoottista oirehdintaa. Myöskään psykiatriassa ei ymmärretä eikä käsitellä kovinkaan syvällisesti esimerkiksi psykoosien ja perhedynamiikan välistä yhteyttä ja se voi todellakin olla kohtalokkaan vaarallinen hoitovirhe. Itselläni on tästä henkilökohtaista kokemusta, koska olin psykoosin takia muutaman kuukauden takia "hoidossa" vanhempieni luona. Psykoosissani näin mielestäni toisten ihmisten ajatuksia tahattomasti, mikä kuulostaa tietenkin hassulta ja kummallisesta tässä kulttuurisessa kontekstissa missä elämme. Se mitä näin ja koin psykoosissani teki minusta kuitenkin mielestäni toisaalta henkisesti selväjärkisemmän ,koska jouduin kohtaamaan vanhempieni todellisuuden ja menneisyyden sellaisena, kuin se ehkä jollain tasolla oli. Toisaalta oli äärimmäisen pelottavaa herätä aamulla ja kohdata äiti veitsi tanassa hyökkäämässä minua kohta uhaten, että tappaa minut jos en lähde heidän luotaan. Ja he olivat itse ottaneet minut luokseen siksi, että olin menettänyt täysin toimintakykyni mutta jostain syystä he ahdistuivat syvästi tilastani ja olemuksestani, kun en reagoinut enkä toiminut normaalisti moneen kuukauteen. Koin myös itse vanhempien luo muuttamisen pelottavana ja nöyryyttävänä kokemuksena, mutta olin liian lamaantunut itse tehdäkseni muuta kuin tuijottaamaan eteeni. En ollut siis missään vaiheessa agressiivinen, vaan hyvin sulkeutunut ja naureskelin itsekseni. Näin mielessäni unen kaltaisia näkyjä, kuten isäni väkivaltafantasioita, traumatakautumia, äitini lapsuudenmuistoja. En koskaan kertonut niistä näyistä kellekään, koska ne ovat sellaisia kokemuksia, joista ei puhuta monestakaan syystä. Mutta monet psykoosit kuten minun psykoosini usein liittyvät vahvasti perhedynamiikkaan ja niihin liittyvä psykiatrian ylläpitämä stigma ja mystifiointi ei auta asiaa. Se että psykoottisista kokemuksista ei voi eikä saa puhua sellaisina kuin ne ovat eli yksilöllisinä ja osin psykososiaalisesti rakentuvina ilmiönä, johtaa siihen että ihminen muuttuu psykiatriassa käveleväksi karikatyyriksi, jonka ainoa ongelma on vinksallaan olevat aivokemiat ja vähän hassut, epäuskottavat ja häiritsevät puheet. Ei sellaista karikatyyrista ihmistä luonnollisesti osata auttaa, ja laitoshoito on tuolloin lähinnä lopun alkua potilaalle itselleen, jos yhteiskunta ja läheiset saavatkin näennäisen mielenrauhan. Pinnan alla monissa psykooseissa on kuitenkin kyse tunnetasolla hyvin syvälle menevistä asioista ja ristidiidoista, joista ei kukaan puhu mitään, viimeisenä usein psykoottinen ihminen itse. Moni skitsofreniadiagnoosin saanut ihminen varmasti menee hautaan sellaisten ajatusten ja kokemusten kanssa, jotka olisi hyvin voitu käsitellä toisenlaisessa sosiaalisessa kontektissa ilman voimakasta pelkoa, häpeää ja stigmaa. Itse en asunut vanhempieni luona kuin muutaman kuukauden nuorena mutta osaan ehkä kuvitella, miten pelottavaa ja nöyryyttävää voi olla jäädä pysyvään riippuvuussuhteeseen ihmisiin, joista koko oma oirehdinta osin kumpuaa. Se on pelottavaa, se on joskus jopa hyvin vaarallista ja se voi johtaa joillakin ihmisillä järjettömiin tekoihin. Eikä tämä edes tarkoita, että perhedynamiikassa pitäisi olla mitään erityisen pahasti pihalla tai vanhempienkaan pitäisi olla mitenkään erityisen häiriintyneitä. Joillakin ihmisillä on vain herkemmät antenttit kuin toisilla, he ovat kuin ukkosenjohdattimia perheen sisäisessä dynamiikassa tahtomattaankin ja se on aika ikävä rooli ihmiselle etenkin jos on epäkypsä henkisesti ja täysin riippuvainen vanhemmistaan. Että sellaisia kokemuksia pystyy käsittelemään edes jollain tasolla, niin se edellyttää jonkinlaista henkistä etäisyyttä omiin vanhempiin ja psyykkistä itsenäisyyttä. Monilla hyvin varhain psykoosiin ajautuneilla sellaista voimavaraa ei useinkaan ole.

Anonyymi kirjoitti:

Et sinä tiedä, mikä tuonkin perhesurman taustalla on. Mielisairaiden sterotypia sisältää valtavan määrän erilaisia ihmisiä, erilaisia perheitä, erilaisia kokemuksia ja erilaista perhedynamiikkaa. Jos ihminen menee psykoosiin jo nuorena ja saa mielisairaan leiman, niin se itsessään voi johtaa epäterveeseen kierteeseen, jossa psykoosin aiheuttavia ongelmia ei koskaan kohdata vaan "terveet" perheenjäsenet yrittävät suojella perheen koheesiota huolehtimalla oirehtivasta perheenjäsenestään tavalla, joka johtaa sen yhden perheenjäsenen psykoottisten oireiden pahenemiseen ja kroonistumiseen. Riippuvuussuhde voi näin ylläpitää psykoottista oirehdintaa. Myöskään psykiatriassa ei ymmärretä eikä käsitellä kovinkaan syvällisesti esimerkiksi psykoosien ja perhedynamiikan välistä yhteyttä ja se voi todellakin olla kohtalokkaan vaarallinen hoitovirhe. Itselläni on tästä henkilökohtaista kokemusta, koska olin psykoosin takia muutaman kuukauden takia "hoidossa" vanhempieni luona. Psykoosissani näin mielestäni toisten ihmisten ajatuksia tahattomasti, mikä kuulostaa tietenkin hassulta ja kummallisesta tässä kulttuurisessa kontekstissa missä elämme. Se mitä näin ja koin psykoosissani teki minusta kuitenkin mielestäni toisaalta henkisesti selväjärkisemmän ,koska jouduin kohtaamaan vanhempieni todellisuuden ja menneisyyden sellaisena, kuin se ehkä jollain tasolla oli. Toisaalta oli äärimmäisen pelottavaa herätä aamulla ja kohdata äiti veitsi tanassa hyökkäämässä minua kohta uhaten, että tappaa minut jos en lähde heidän luotaan. Ja he olivat itse ottaneet minut luokseen siksi, että olin menettänyt täysin toimintakykyni mutta jostain syystä he ahdistuivat syvästi tilastani ja olemuksestani, kun en reagoinut enkä toiminut normaalisti moneen kuukauteen. Koin myös itse vanhempien luo muuttamisen pelottavana ja nöyryyttävänä kokemuksena, mutta olin liian lamaantunut itse tehdäkseni muuta kuin tuijottaamaan eteeni. En ollut siis missään vaiheessa agressiivinen, vaan hyvin sulkeutunut ja naureskelin itsekseni. Näin mielessäni unen kaltaisia näkyjä, kuten isäni väkivaltafantasioita, traumatakautumia, äitini lapsuudenmuistoja. En koskaan kertonut niistä näyistä kellekään, koska ne ovat sellaisia kokemuksia, joista ei puhuta monestakaan syystä. Mutta monet psykoosit kuten minun psykoosini usein liittyvät vahvasti perhedynamiikkaan ja niihin liittyvä psykiatrian ylläpitämä stigma ja mystifiointi ei auta asiaa. Se että psykoottisista kokemuksista ei voi eikä saa puhua sellaisina kuin ne ovat eli yksilöllisinä ja osin psykososiaalisesti rakentuvina ilmiönä, johtaa siihen että ihminen muuttuu psykiatriassa käveleväksi karikatyyriksi, jonka ainoa ongelma on vinksallaan olevat aivokemiat ja vähän hassut, epäuskottavat ja häiritsevät puheet. Ei sellaista karikatyyrista ihmistä luonnollisesti osata auttaa, ja laitoshoito on tuolloin lähinnä lopun alkua potilaalle itselleen, jos yhteiskunta ja läheiset saavatkin näennäisen mielenrauhan. Pinnan alla monissa psykooseissa on kuitenkin kyse tunnetasolla hyvin syvälle menevistä asioista ja ristidiidoista, joista ei kukaan puhu mitään, viimeisenä usein psykoottinen ihminen itse. Moni skitsofreniadiagnoosin saanut ihminen varmasti menee hautaan sellaisten ajatusten ja kokemusten kanssa, jotka olisi hyvin voitu käsitellä toisenlaisessa sosiaalisessa kontektissa ilman voimakasta pelkoa, häpeää ja stigmaa. Itse en asunut vanhempieni luona kuin muutaman kuukauden nuorena mutta osaan ehkä kuvitella, miten pelottavaa ja nöyryyttävää voi olla jäädä pysyvään riippuvuussuhteeseen ihmisiin, joista koko oma oirehdinta osin kumpuaa. Se on pelottavaa, se on joskus jopa hyvin vaarallista ja se voi johtaa joillakin ihmisillä järjettömiin tekoihin. Eikä tämä edes tarkoita, että perhedynamiikassa pitäisi olla mitään erityisen pahasti pihalla tai vanhempienkaan pitäisi olla mitenkään erityisen häiriintyneitä. Joillakin ihmisillä on vain herkemmät antenttit kuin toisilla, he ovat kuin ukkosenjohdattimia perheen sisäisessä dynamiikassa tahtomattaankin ja se on aika ikävä rooli ihmiselle etenkin jos on epäkypsä henkisesti ja täysin riippuvainen vanhemmistaan. Että sellaisia kokemuksia pystyy käsittelemään edes jollain tasolla, niin se edellyttää jonkinlaista henkistä etäisyyttä omiin vanhempiin ja psyykkistä itsenäisyyttä. Monilla hyvin varhain psykoosiin ajautuneilla sellaista voimavaraa ei useinkaan ole.

Lue lisää

"Itselläni on tästä henkilökohtaista kokemusta, koska olin psykoosin takia muutaman kuukauden takia "hoidossa" vanhempieni luona."

Kenen idea oli että menet vanhempiesi luokse "hoitoon"?

Ja siitä ei seuraa että psykiatrinen potilas tai kuka tahansa muukaan joka ei pysty huolehtimaan itsestään on sijoitettava omien vanhempien holhoukseen.

Sitä varten on olemassa, ja pitäisi olla vielä lisää, esim. tuettua asumista.

Tälle edelliselle kommentoijalle sanoisin näin, kaikella ystävällisyydellä: Resurssien vähyydestä, tai täydestä riittämättömyydestä olen kanssasi samaa mieltä. Mutta seuraavissa asioissa olen eri mieltä. Avohoitoa, nk. ylipäätään koko psykiatriaa ei olla uudistettu millään erityisen edistävällä, tai hoitoa kehittävällä tavalla vuosikymmeniin. Hoito pohjautuu ja perustuu pääasiassa diagnostiikkaan, ja lääkehoitoihin. Ja useimmiten potilaiden kertomia asioita vääristellään, potilaasta tehtyjä havaintoja ja lausuntoon tehtyjä kirjauksia liioitellaan. Myöskään potilaiden kohtelu ei aina ole inhimillistä, ihmisarvoista, tai kunnioittavaa. Vaan pahimmillaan se on voinut olla hoitotahon puolelta potilaan ja hänen asemansa mitätöintiä, nimittelemistä, kiusaamista, tai leimaamista.

Ns. hoito saattaa avohoidon puolellakin olla vain jotakin jutustelua, päivän kuulumisten ja lääkitysten ottamisen kyselyä. Syventävät ja elämäntilannetta perkaavat ja selvittävät keskustelut saattavat puuttua täysin. Sama koskee ongelmatilanteiden selvittämistä ja ratkaisemista. Niihin ei keskitytä. Avoin, keskinäinen ja toista osapuolta ymmärtävä ja kunnioittava keskustelu, tai suhtautuminen puuttuvat täysin. Elämässä olevat ja oireiden taustalla olevat syyt ja ongelmat saattavat jäydä täysin selvittämättä. Ratkaisuksi tarjotaan lääketieteessä ja psykiatriassa vain ja ainoastaan lääkkeitä, jotka taas mm. invalidisoivat, lihottavat, lamaannuttavat, hidastuttavat potilasta ja hänen neurologista ja kognitiivista ajattelua tai aiheuttavat muita somaattisia sairauksia.

Aika, ja aivan liian moni mt-ongelmista kärsivä on tänäkin päivänä ja tällä hetkellä täysin yksin. Koska on pettynyt koko systeemiin.

Sanon tämän kaiken omakohtaisella ja vuosien kokemuksella. Moni joutuu sinnittelemään tälläkin hetkellä täysin yksin. Nk. minäkin. En silti ole muille ihmisille, tai yhteisölle vaarallinen, tai vaaraksi. Ahdistuneisuudesta, alakuloisuudesta ja itsetuhoisista ajatuksista kylläkin joudun kärsimään joka ikinen päivä.

Anonyymi kirjoitti:

Tälle edelliselle kommentoijalle sanoisin näin, kaikella ystävällisyydellä: Resurssien vähyydestä, tai täydestä riittämättömyydestä olen kanssasi samaa mieltä. Mutta seuraavissa asioissa olen eri mieltä. Avohoitoa, nk. ylipäätään koko psykiatriaa ei olla uudistettu millään erityisen edistävällä, tai hoitoa kehittävällä tavalla vuosikymmeniin. Hoito pohjautuu ja perustuu pääasiassa diagnostiikkaan, ja lääkehoitoihin. Ja useimmiten potilaiden kertomia asioita vääristellään, potilaasta tehtyjä havaintoja ja lausuntoon tehtyjä kirjauksia liioitellaan. Myöskään potilaiden kohtelu ei aina ole inhimillistä, ihmisarvoista, tai kunnioittavaa. Vaan pahimmillaan se on voinut olla hoitotahon puolelta potilaan ja hänen asemansa mitätöintiä, nimittelemistä, kiusaamista, tai leimaamista.

Ns. hoito saattaa avohoidon puolellakin olla vain jotakin jutustelua, päivän kuulumisten ja lääkitysten ottamisen kyselyä. Syventävät ja elämäntilannetta perkaavat ja selvittävät keskustelut saattavat puuttua täysin. Sama koskee ongelmatilanteiden selvittämistä ja ratkaisemista. Niihin ei keskitytä. Avoin, keskinäinen ja toista osapuolta ymmärtävä ja kunnioittava keskustelu, tai suhtautuminen puuttuvat täysin. Elämässä olevat ja oireiden taustalla olevat syyt ja ongelmat saattavat jäydä täysin selvittämättä. Ratkaisuksi tarjotaan lääketieteessä ja psykiatriassa vain ja ainoastaan lääkkeitä, jotka taas mm. invalidisoivat, lihottavat, lamaannuttavat, hidastuttavat potilasta ja hänen neurologista ja kognitiivista ajattelua tai aiheuttavat muita somaattisia sairauksia.

Aika, ja aivan liian moni mt-ongelmista kärsivä on tänäkin päivänä ja tällä hetkellä täysin yksin. Koska on pettynyt koko systeemiin.

Sanon tämän kaiken omakohtaisella ja vuosien kokemuksella. Moni joutuu sinnittelemään tälläkin hetkellä täysin yksin. Nk. minäkin. En silti ole muille ihmisille, tai yhteisölle vaarallinen, tai vaaraksi. Ahdistuneisuudesta, alakuloisuudesta ja itsetuhoisista ajatuksista kylläkin joudun kärsimään joka ikinen päivä.

Lue lisää

Monet mt-potilaat kärsii siitä että tiettyihin diagnooseihin esimerkiksi sisältyy leima mahdollisesta vaarallisuudesta muille. Tämän takia kaikkia kohdellaan mahdollisena uhkana ja mt-osastot muistuttaa kuin jotain vankiloita lukittuine ovineen. Veikkaan että moni kun on käynyt tuollaisen paikan läpi, päätyy selvittelemään ongelmiaan ilman.

Tuo vääristely voi olla myös väärää tulkintaa kun potilasta ei tunneta. Mielestäni kirjauksista voi paljon päätellä kannattaako kyseisellä hoitohenkilöllä asioida jatkossa. Kirjaustapa kertoo asenteista potilasta kohtaan

Anonyymi kirjoitti:

Monet mt-potilaat kärsii siitä että tiettyihin diagnooseihin esimerkiksi sisältyy leima mahdollisesta vaarallisuudesta muille. Tämän takia kaikkia kohdellaan mahdollisena uhkana ja mt-osastot muistuttaa kuin jotain vankiloita lukittuine ovineen. Veikkaan että moni kun on käynyt tuollaisen paikan läpi, päätyy selvittelemään ongelmiaan ilman.

Tuo vääristely voi olla myös väärää tulkintaa kun potilasta ei tunneta. Mielestäni kirjauksista voi paljon päätellä kannattaako kyseisellä hoitohenkilöllä asioida jatkossa. Kirjaustapa kertoo asenteista potilasta kohtaan

Lue lisää

Jos kaikkia MT-potilaita kohdeltaisiin mahdollisena uhkana, niin perhesurmia ei pääsisi syntymään. Koska ihmiset olisivat jo hyvänaikaa ennen H-hetkeä kuvailemissasi laitoksissa.

Totuus on se, että osastojen ensikertalaiset pääseevät lähes halpaa hotellia muistuttavalle osastolle, josta heitetään pihalle, heti kun puhuu pari lausetta järkevää tekstiä.

Mielenterveysongelmiin kuuluu myös muuta häiriökäyttäytymistä. Yölliset soitot omaisille tai huutelu parvekkeelta ei ole sama kuin perhesurma, mutta ei ole myöskään "uhriton rikos"

Uhreista puheen ollen. Miksi uhriutud olemaan potilas? Sinä olet kuntotuja, sinun fokus pitää olla kuntoutumisessa, eikä siinä mitä olet kaksikymmentä vuotta sitten ollut sairaalassa.

Anonyymi kirjoitti:

Jos kaikkia MT-potilaita kohdeltaisiin mahdollisena uhkana, niin perhesurmia ei pääsisi syntymään. Koska ihmiset olisivat jo hyvänaikaa ennen H-hetkeä kuvailemissasi laitoksissa.

Totuus on se, että osastojen ensikertalaiset pääseevät lähes halpaa hotellia muistuttavalle osastolle, josta heitetään pihalle, heti kun puhuu pari lausetta järkevää tekstiä.

Mielenterveysongelmiin kuuluu myös muuta häiriökäyttäytymistä. Yölliset soitot omaisille tai huutelu parvekkeelta ei ole sama kuin perhesurma, mutta ei ole myöskään "uhriton rikos"

Uhreista puheen ollen. Miksi uhriutud olemaan potilas? Sinä olet kuntotuja, sinun fokus pitää olla kuntoutumisessa, eikä siinä mitä olet kaksikymmentä vuotta sitten ollut sairaalassa.

Lue lisää

On sullakin ajatukset.
Kirjoitat, että täytyy kuntoutua, silti kirjoitat, että kaikkia mt-potilaita täytyy pitää uhkina.

Yritä nyt päättää mitä mieltä olet.
Läheskään kaikki mt-potilaat eivät ole minkäänlaisia uhkia yhtään kenellekään, hyvin pieni prosentti saattaa sitä ollakin.

Miten mt-potilaat voivat ylipäänsä kuntoutua, kun yhteiskunnassa asenteet ovat mitä ovat, esimerkiksi juuri tuollaisia, kuin sinulla.
Toisaalta sekin on ymmärrettävää, että ihmisillä, joilla ei ole, tai ei ole ollut koskaan minkäänlaista kosketusta mt-ongelmaisiin omassa elämässään, ovat mielipiteineen vähän niinkuin hukassa.
Ei silloin ole tietoa näistä ongelmista, ja se on juuri se, joka aiheuttaa ennakkoasenteita turhan monille.

Anonyymi kirjoitti:

Jos kaikkia MT-potilaita kohdeltaisiin mahdollisena uhkana, niin perhesurmia ei pääsisi syntymään. Koska ihmiset olisivat jo hyvänaikaa ennen H-hetkeä kuvailemissasi laitoksissa.

Totuus on se, että osastojen ensikertalaiset pääseevät lähes halpaa hotellia muistuttavalle osastolle, josta heitetään pihalle, heti kun puhuu pari lausetta järkevää tekstiä.

Mielenterveysongelmiin kuuluu myös muuta häiriökäyttäytymistä. Yölliset soitot omaisille tai huutelu parvekkeelta ei ole sama kuin perhesurma, mutta ei ole myöskään "uhriton rikos"

Uhreista puheen ollen. Miksi uhriutud olemaan potilas? Sinä olet kuntotuja, sinun fokus pitää olla kuntoutumisessa, eikä siinä mitä olet kaksikymmentä vuotta sitten ollut sairaalassa.

Lue lisää

"Jos kaikkia MT-potilaita kohdeltaisiin mahdollisena uhkana, niin perhesurmia ei pääsisi syntymään. Koska ihmiset olisivat jo hyvänaikaa ennen H-hetkeä kuvailemissasi laitoksissa."

Joo kaikki mt-potilaat vaan laitoksiin! Suojataan yhteiskuntaa! Häiriökäyttäytyminen kuriin! Ihmiset sosiaalisella kontrollilla hiljaiseksi!

Miten minä ja itseni määrittely tähän liittyy mitenkään...

Avohoitoa on lisätty massiivisesti viimeisten vuosikymmenien aikana. Myös kansainväliset vertailut eri maiden välillä osoittaa, että yhteys esimerkiksi laitoshoitopaikkojen, psykiatrien määrän yms. välillä ei ole yhteydessä parempiin hoitotuloksiin. Itsemurhat ovat yleisempiä ja toipuminen harvinaisempaa usein juuri maissa, joissa on tarjolla enemmän psykiatrista hoitoa. Sama ilmiö on havaittavissa historiallisissa katsauksissa, joissa tutkitaan psykiatrisen hoidon "kehittymistä". Kehittyminen on korreloinut kohoneen suhteellisen kuolleisuuden ja mielisairauksien sekä häiriöiden kroonistumisen kanssa. Jos mikä tahansa muu sairaus, oli kyse sitten syövistä, diabeteksesta tai aivoinfrakteista näyttäisi kroonistuvat tai johtavan huonompiin hoitotuloksiin samaan aikaan, kun hoitoja kehitetään ja resursseja lisätään näyttöä omaaviin hoitomuotoihin, niin silloin moni alkaisi epäillä kehityksen astetta ja näytön uskottavuutta. Psykiatriassa vaan kehitys kehittyy, kuoli potilaita sitten enemmän tai vähemmän tai jäi sairauseläkkeelle räjähdysmäisen paljon useammin, kuin ennen hoitomuotojen kehittymistä. Harvoin on sairauksien ennuste parempi kehitysmaissa kuin kehittyneissä länsimaissa, mutta näin on ollut erityisesti vaikeiden mielisairauksien kohdalla vuosikymmeniä siihen saakka, kun kehitys ja edistys ovat saavuttaneet nuo alikehittyneet maailmankolkat. Sitten tulokset ovat vasta romahtaneet. Eikä kyse ole siitä, että noissa maissa oltaisiin poistettu kaikki psykiatriset hoitolaitokset, vaan siitä että sinne on tullut psykiatrisia hoitomenetelmiä saataville.

Anonyymi kirjoitti:

Avohoitoa on lisätty massiivisesti viimeisten vuosikymmenien aikana. Myös kansainväliset vertailut eri maiden välillä osoittaa, että yhteys esimerkiksi laitoshoitopaikkojen, psykiatrien määrän yms. välillä ei ole yhteydessä parempiin hoitotuloksiin. Itsemurhat ovat yleisempiä ja toipuminen harvinaisempaa usein juuri maissa, joissa on tarjolla enemmän psykiatrista hoitoa. Sama ilmiö on havaittavissa historiallisissa katsauksissa, joissa tutkitaan psykiatrisen hoidon "kehittymistä". Kehittyminen on korreloinut kohoneen suhteellisen kuolleisuuden ja mielisairauksien sekä häiriöiden kroonistumisen kanssa. Jos mikä tahansa muu sairaus, oli kyse sitten syövistä, diabeteksesta tai aivoinfrakteista näyttäisi kroonistuvat tai johtavan huonompiin hoitotuloksiin samaan aikaan, kun hoitoja kehitetään ja resursseja lisätään näyttöä omaaviin hoitomuotoihin, niin silloin moni alkaisi epäillä kehityksen astetta ja näytön uskottavuutta. Psykiatriassa vaan kehitys kehittyy, kuoli potilaita sitten enemmän tai vähemmän tai jäi sairauseläkkeelle räjähdysmäisen paljon useammin, kuin ennen hoitomuotojen kehittymistä. Harvoin on sairauksien ennuste parempi kehitysmaissa kuin kehittyneissä länsimaissa, mutta näin on ollut erityisesti vaikeiden mielisairauksien kohdalla vuosikymmeniä siihen saakka, kun kehitys ja edistys ovat saavuttaneet nuo alikehittyneet maailmankolkat. Sitten tulokset ovat vasta romahtaneet. Eikä kyse ole siitä, että noissa maissa oltaisiin poistettu kaikki psykiatriset hoitolaitokset, vaan siitä että sinne on tullut psykiatrisia hoitomenetelmiä saataville.

Lue lisää

Kylläpä taas sopivasti unohdit, että muissa mainitsemissa kroonistuneissa sairauksissa, vastuuta ei siirretä omaisille.

Jos sinä et pysty hoitamaan mielisairasta läheistäsi, niin miksi kuvittelet että joku muu pystyy?

Anonyymi kirjoitti:

Kylläpä taas sopivasti unohdit, että muissa mainitsemissa kroonistuneissa sairauksissa, vastuuta ei siirretä omaisille.

Jos sinä et pysty hoitamaan mielisairasta läheistäsi, niin miksi kuvittelet että joku muu pystyy?

Lue lisää

Jaa, että vastuuta ei muka siirretä omaisille ?
Kuinkakohan paljon on omaishoitajia, jotka hoitavat kotona esim aivohalvauksen saanutta omaista, tai diabeteksestä mahdollisesti johtuvia hankalampia seurauksia sairastavia omaisia ?
Eli kyllä joskus vastuu siirretään ihan liikaakin omaisille.
Ja jos omainen/omaiset joutuvat kantamaan yksistään vastuun mielisairaista, niin kyllä siinä suhteellisen herkästi saattaa omainen/omaisetkin sairastua mielen ongelmiin.

Olen kanssasi aivan eri mieltä. Ongelmien, kriisien etc. jo ennaltaehkäisemiseen pitäisi terveydenhuollossa, yhteiskunnassa, yhteisössä ja perheiden sisällä panostaa nykyistä huomattavasti enemmän.

Anonyymi kirjoitti:

Olen kanssasi aivan eri mieltä. Ongelmien, kriisien etc. jo ennaltaehkäisemiseen pitäisi terveydenhuollossa, yhteiskunnassa, yhteisössä ja perheiden sisällä panostaa nykyistä huomattavasti enemmän.

Lue lisää

Olisi pitänyt panostaa jo vuosia sitten, vaikka hyvähän se olisi jos edes nyt tapahtuisi siihenkin asiaan muutosta.
Tuntuu ihan hullulta, kun aina täytyy tapahtua jotain pahaa, ennenkuin millekkään asialle tehdään mitään. Ja sitten heti itketään, että olisi pitänyt tehdä jo aiemmin..
Onko yhteiskunnassa jotain mätää ? ( joutuu joskus ikävä kyllä miettimään tällä tavoin )

Eristäminen ei toimi koskaan, oli kyse ihan mistä tahansa, johon eristyksen pystyy liittämään.
Ainoastaan, jos henkilö on fyysisesti vaaraksi itselle tai muille, on eristäminen kai ainoa keino saada tilanne rauhoittumaan.
Eristäminen ei ole hyväksi kenellekään.

Siinä sitä tulee jo melkoinen potti, jos puolikin vuotta joutuu olemaan suljetulla osastolla.