Mikä siinä on?

Anonyymi

Mikä siinä on kun nämä lasten oikeuden puolustajat, eli suomeksi sanoen abortin vastustajat eivät halua erottua toisistaan?

Mr X

55

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Erottuuhan ne suosijoiden mukaan ilmankin tunnisteita? Toisaalta taas, kuten nähty ja kokeiltu, sinäkin väität eri nimimerkkien vastustajia yhdeksi ja samaksi, vaikka vain itselläsi on tapana trollata lukuisilla eri nimimerkeillä. Joten?

    • Anonyymi

      Täällähän riehuu jo InhottavaRealisti, AsiatAsiana, MrX jne , joita ei voi mitenkään erottaa toisistaan, vaan esittävät aivan samoja typeriä trollauksia vuodesta toiseen. Aborttiin kielteisesti suhtautuvat erottuvat tuosta trollijoukosta vain faktojen perusteella, joita näillä ko. järjen jättiläisillä kirjoituksissaan tuskin edes vilahtaa. Sellaista trollisoopaa suoltavat vuositolkulla.

      • Anonyymi

        Minä olen kirjoittanut noilla nikeillä, kyllä.

        Kyse on siitä, että olen kirjoittanut kuitenkin selkeästi tunnistautuneena, kuten nytkin. Silloin on aina selvää, että se olen ollut minä joka on jotakin sanonut. InhottavaRealisti -nikkiäni en juuri nyt käytä täällä.

        Pelin henkilön on se, että te abortin vastustajat ette näytä haluavan kunnolla keskustella. Siksi ette tunnistaudu.

        Mr X

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelin henkihän...

        Mr X

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelin henkihän...

        Mr X

        Pelin henkihän...trollia ei pidä ruokkia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelin henkihän...trollia ei pidä ruokkia.

        Tosiaan, trollia ei pidä ruokkia...

        Juuri siksi ihmettelen, että käytän sinuun energiaani. Tämähän ei anna mitään. Sinähän et ole erityisen lahjakas trollaaja. Kuten olen aikaisemminkin todennut, sanavarastosi on pienehkö ja sinä vain jankutat niitä muutamia teesejäsi. Sikäli sinulla olisi syytä skarppaamiseen.

        Silloinkin kun haukut minua, juttusi jäävät valitettavan yksitoikkoisiksi. Koeta Rakas Ystävä välillä löytää jotakin uusia keinoja sättiä minua, sillä ainaiset juttusi suosijoista ja murhamantoista ovat jo aikansa eläneet. Pitäisikö sinun alkaa kutsua kanssasi eri mieltä olevia vaikkapa ihmiskunnan vihollisiksi? Tai jollakin muulla, värikkäämmällä ilmaisulla?

        Katsos kun tilanne on se, että jos et parempaan pysty, tekstisi muuttuvat ensin parodioiksi itsestään, sitten tylsiksi ja lopulta jopa hieman säälittäviksi. Ajatteles sitä, jos muut täällä alkavatkin tuntea sääliä sinua kohtaan?

        Kun vastaat tähän omalla loisteliaalla tavallasi, please älä käytä tuttua "Ite olet" - tyyliäsi eli älä viitsi sanoa, että olen itse säälittävä. Koeta keksiä jotakin.. jalompaa...

        Jospa joskus keksisitkin miettiä asiallisesti ihan oikeista asioista ja virittää keskusteluja niistä. Oletko koskaan miettinytkään edes sellaista vaihtoehtotapaa? Tiedäthän, että oikein vastaan hagoittelevissa asioissa monta kertaa päänsä mäntyyn iskevät oppivat joskus käyttämään vaihtoehtoisia ratkaisumalleja!!!!

        Kuulehan: sinä et ole ikinä kyennyt oikeasti keskustelemaan. Se näkyy vanhoissa ketjuissa. Jos haluaisit keskustella, sinä tekisit sen siten, että jokainen tekstisi olisi tunnistettavissa juuri sinun tekstiksesi. Sehän tässä on ideana. Keskustelua ei synny kuin vain sellaisten ihmisten välille, jotka tietävät kuka mitäkin sanoo. Et sinä kasvokkainkaan takuuvarmasti ryhdy keskustelemaan metsästä huutelevien pusikoissa piileksivien tyyppien kanssa.

        Sinun argumenttisi vain ovat heikkoja. Sille ei mitään voi. Esität tyypillisesti lähinnä kliseitä, joiden takana ei ole mitään faktaa. Veikkaan, että pidät itseäsi hyvinkin älykkäänä ja merkittävänä ajattelijana ja luultavasti kuvittelet myös keksineesi sen ikiliikkujan, kun aina kiellät kaikki sellaiset tutkimukset ja kannanotot, joissa taustalla ei ole joko koko kansa tai jokin kokonainen yhteisö.

        Minulla on useita erilaisia vaihtoehtoja sen suhteen, mitä sinusta ajattelen. Mikään niistä ei loppupeleissä ole kannaltasi imarteleva tai mairitteleva. En jaksa enkä viitsi lähteä niitä nyt tässä perkaamaan, mutta sen totean, että jos teet tuota maksusta, sinun kannattaisi etsiä muita työtä. Minä itse en ikinä viitsisi tuolle linjalle alentua. Tee jotakin järkevämpää.

        Loppujen lopuksi sinä joko kykenet normaaliin keskusteluun tai sitten et. Jos sinulla on halua oikeasti ottaa kantaa ja kykyä nähdä erilaiset kun mielipiteet, sinä keskustelet tunnistettavasti. Se, että keksit sinä selittelyjä sille, että huutelet anonyyminä, kertoo kaiken olennaisen.

        Tämäkin aihe on nyt minun puolestani läpikäyty, jos et kykene mitään uutta tuomaan ja tunnistautumaan.

        Mr x

        "Tämäkin aihe on nyt minun puolestani läpikäyty, jos et kykene mitään uutta tuomaan ja tunnistautumaan." Moneskohan kerta "tämä asia on läpikäyty" ja taas parin viikon jälkeen käyt samaa asiaa täällä repostelemaan. Hoh hoijaa!!!! Ei ole sinun maailmassasi monta tärkeää asiaa, kun samaa jankutat eri nikeillä ties kuinka monta vusikymmentä.

        Sinun maailmassasikaan ei ilmeisesti ole paljoa sisältöä, kun tunnistautumattomana pelkurimaisena anona täällä vuosikausia kirjoittelet ja samaa jauhat?

        Vasta, kun kirjoitat omalla nimelläsi ja sotulla, voidaan sanoa, että olet tunnistautunut. Eihän pankissakaan asioida jollain nikillä, vai oletko yrittänyt? Kummallista tuo tunnistautumishörhöilysi!

        Älä lässytä.

        Kyse on siitä, että kun me anonyymit (luojan kiitos) ihmiset koetamme täällä keskustelualustalla keskustella, eli vaihtaa mielipiteitämme, olisi huomattavasti helpompaa, mikäli tekstit tunnistaisi tietyn keskustelukumppanin tuotoksiksi. Onko tätä ylivoimaisen vaikeaa ymmärtää?

        Minulla ei ole mitään mielenkiintoa tunnistaa sinua enempää. Ei tosiaankaan. Sen sijaan, edes yksittäisessä ketjussa voisi olla hyvä, kun tietäisi, kuka mitäkin sanoo. Se toisi keskusteluun syvyyttä ja jatkuvuutta. On todella typerää, että et halua asiaa ymmärtää vaan länkytät.

        Sinulle se vain on aivan liian vaikeaa. Sinä haluat kaaosta ja huudella pimeästä samaa paskaa mitä ennenkin.

        Anonyymi tunnistautunut!! Mitä tuokin nyt tarkoittaakaan?
        terv Kiinan Keisari

        Yritätkö sinä tosiaankin länkyttää, että keskustelu ei ole sujuvampaa, jos oman tekstinsä perään laittaa edes sen tunnisteen? Onko keskustelu sinusta parhaimmillaan, kun anot toisilleen huutavat?

        MrX on aivan ano, laittaisit edes sos.tunnuksesi, jotta erottuisit joukosta jotenkin.

        Sinä oikeasti et taaskaan pystymuuhinnkuin länkyttämään samaa asiaa. Tiedät itsekin olevasi väärässä, mutta ilmeisesti saat jotakin tyydytystä siitä, kun provosoit ja ärsytät.

        No, kuten tiedät, et ole hääppöinen trolli.

        "kuten tiedät, et ole hääppöinen trolli" Joo, tiedetään, enhän olekaan trolli, kuten sinä. Voitat siinä kilpailussa minut 100-0. Iloitse siitä kunniasta.

        Onneksi olkoon, palstan trolli nro 1!

        Kerrohan: onko jokainen tekstini trollausta?

        Onko niin, että kun sinä pyrit tietoisesti ärsyttämään ja loukkaamaan ihmisiä, se ei ole trollausta?

        Ymmärrän kyllä, että lankesit itse asettamaasi trollausansaan, jota yritit toisille asettaa. Mutta muista vanha hyvä sananlaskumme: "Arvaa oma tilasi, anna arvo toisillekin."

        Muista: ensin juttusi voivat ärsyttääkin, mutta lopuksi sitten kuitenkin se säälikynnys taas ylittyy.
        .
        Olennaisin asiahan koko ajan on se, että et halua tunnistautua.

        "Olennaisin asiahan koko ajan on se, että et halua tunnistautua." Näin onkin, kun et käytä nimeäsi ja sotuasi, niin voit rauhassa trollata eri nikeillä vuodesta toiseen. Kiva kun olet itsekin tullut samaan päätelmään.

        Onko sinulla jokin maniavaihe taas päällä, kun olet jumissa sen sotun kanssa? Sekä on tällä kertaa se sana, johon olet kiinni jumittunut? Tuo vastausko on nyt se ikiliikkuja, jolla perustelet sen, että et halua keskustella normaalin ihmisen ja tavoin eli tunnistettavasti?

        Nyt sinä olet jumiutunut tuohon tunnistautumiseen, jota et itse edes yritä noudattaa ja sitten kiukuttelet muille, jotka eivät tunnistaudu! Mikä sinua oikein vaivaa? Muilla tuollaista ongelmaa ei kirjoitustensa mukaan edes ole, he kun kirjoittavat ihan oman mielensä mukaan kirjautuneena tai tunneisteella tai in cognito, mikä viimeinen tarkoittaa myös sitä, että käyttää monia eri nikkejä, jälkensä hävittääkseen. On sulla ongelmat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä oikeasti et taaskaan pystymuuhinnkuin länkyttämään samaa asiaa. Tiedät itsekin olevasi väärässä, mutta ilmeisesti saat jotakin tyydytystä siitä, kun provosoit ja ärsytät.

        No, kuten tiedät, et ole hääppöinen trolli.

        Mr X

        "Tiedät itsekin olevasi väärässä, mutta ilmeisesti saat jotakin tyydytystä siitä, kun provosoit ja ärsytät. "

        Trolli kuvailee taas niin täydellisesti ITSEÄÄN. XD Ihan periaatteestako vaaan pitää olla änkkäämässä vastaan, änkkäämisen ilosta? No, kuka mistäkin riemunsa repii... :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt sinä olet jumiutunut tuohon tunnistautumiseen, jota et itse edes yritä noudattaa ja sitten kiukuttelet muille, jotka eivät tunnistaudu! Mikä sinua oikein vaivaa? Muilla tuollaista ongelmaa ei kirjoitustensa mukaan edes ole, he kun kirjoittavat ihan oman mielensä mukaan kirjautuneena tai tunneisteella tai in cognito, mikä viimeinen tarkoittaa myös sitä, että käyttää monia eri nikkejä, jälkensä hävittääkseen. On sulla ongelmat!

        Asia on selvä. Trollaat ja siihen ei sovi se, että tekstien kirjoittajat erottaisi selvästi. Olet munaton ressukka ja siksi jäät. Case closed.

        Mr X

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asia on selvä. Trollaat ja siihen ei sovi se, että tekstien kirjoittajat erottaisi selvästi. Olet munaton ressukka ja siksi jäät. Case closed.

        Mr X

        Sinulle ressukallehan ei sovi se, että vastustajia onkin useampi kuin yksi ja sama. Syytät nimimerkkejä käyttäenkin kaikkia vastustajia multinikki-trollaajaksi, vaikka ainoastaan itse olet ihan itsekin myöntäen osoittautunut sellaiseksi. Joten kerro nyt miten asiat muuttuu sillä ns. tunnistautumisella?
        Munia minulla ei onnekseni olekaan, mutta synnyttänyt olen kyllä useamman kerran. Että revi siitä sitten. XD

        Sekoat taas juttujasi kanssa. Jos minä kerran sinun väitteidesi mukaisesti pidän kaikkia (?) abortin vastustajia yhtenä, miksi ette sitten osoita kuvitelmiasi vääriksi tunnistautumalla edes sen verran kuin minä?

        Minä en käsitä, mikä siinä on niin vaikeaa. Minäkin vain kirjoitan tekstini loppuun tuon "Mister X" ja sillä selvä. Sinulle kuitenkin ilmeisen ylivoimaista?

        Tai, no, selvähän se syy on. Kun tunnistautuu, asettuu alttiiksi palautteelle. Toisin sanoen, joutuu kenties perustelemaan ja selittämään sanomisensa. Sehän on varmasti vaikeaa.

        "Kun tunnistautuu, asettuu alttiiksi palautteelle. Toisin sanoen, joutuu kenties perustelemaan ja selittämään sanomisensa. Sehän on varmasti vaikeaa."

        Kyllä näin on ja sinä todella "osaat" selittää ja selittää ja taas selittää....fiksut, perusoikeuksia puolustavat ihmisetkin sinne alimpaan kastiin, kuten vuosikausien trollauksesi on osoittanut. Selittämistä tosiaan sinulla riittääkin, faktoja tuskin ollenkaan. "Paljon porua, tosi vähän villoja!"

        Kyse on suoraan sanoen aina siitä samasta asiasta: argumenttisi ovat onttoja ja väitteesi yksinkertaistuksia ja valheellisia. Tämän vuoksi suuri osa ns. keskustelusta on kohdallasi sitä, että sinä jankkaat muutamaa samaa lausetta läpi ja tarkoituksesi on vain ja ainoastaan provosoida, ärsyttää ja saada muut kiukustumaan ja kyllästymään.

        Selitys haluttomuudellesi tunnistautua liittyy samaan asiaan. Jos tunnistautuisit, jankutuksesi konkretisoituisi. Kaikki näkisivät vielä nykyistä helpommin, mitä tänne lopulta tuotat. Siksi et halua tunnistautua. Siten sinulle jää takaportti, eli voit edellä nähtyyn tapaan aina sättiå muita siitä, että he luulevat täällä olevan eri määrän abortin vastustajia kuin mitä sinä suuressa viisaudessasi oikeaksi tiedät.

        Kun esimerkiksi minä jotakin kirjoitan, se on siinä. Muut näkevät,kuka sen teki. Kun te "fiksut perusoikeuksien puolustajat" kirjoitatte, teitä ei toisistanne erota. Olette te niin rohkeita! Ja sitten sinullekin pitää oikein perustella, miksi tunnistautuminen on hyödyllistä.

        MrX:"Kun esimerkiksi minä jotakin kirjoitan, se on siinä."

        Ja kun minä itte asiasta kirjoitan, niin se on siinä. Kaikki näkevät, mitä asiasta olen kirjoittanut, enkä ole sortunut kaiken sortin trollailuun ja valhepropagandaan En ikinä!!!

        Et ymmärtänyt lauseeni ideaa. Ei se toki uutta ole.

        Mr X

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekoat taas juttujasi kanssa. Jos minä kerran sinun väitteidesi mukaisesti pidän kaikkia (?) abortin vastustajia yhtenä, miksi ette sitten osoita kuvitelmiasi vääriksi tunnistautumalla edes sen verran kuin minä?

        Minä en käsitä, mikä siinä on niin vaikeaa. Minäkin vain kirjoitan tekstini loppuun tuon "Mister X" ja sillä selvä. Sinulle kuitenkin ilmeisen ylivoimaista?

        Tai, no, selvähän se syy on. Kun tunnistautuu, asettuu alttiiksi palautteelle. Toisin sanoen, joutuu kenties perustelemaan ja selittämään sanomisensa. Sehän on varmasti vaikeaa.

        Mr X

        "miksi ette sitten osoita kuvitelmiasi vääriksi tunnistautumalla edes sen verran kuin minä?"'

        Montako kertaa näin pitäisi vielä tehdä ja silti jatkat kaikkien yhdeksi jankkaamista?

        "Kun tunnistautuu, asettuu alttiiksi palautteelle."

        Tuleehan sitä palautetta ilmankin mitään tunnistetta. Ja perusteltu on ties monetko kymmenet kerrat, eikä mitään ole jäänyt ilmankaan tunnistetta selittämättä, mutta ethän sinä niitä suostu näkemään tai muistamaan, oli tunnistetta tai ei.

        "argumenttisi ovat onttoja ja väitteesi yksinkertaistuksia ja valheellisia. "

        Mitään valheita ym. et vainn koskaan ole kyennyt osoittamaan. Syytöksesi on vain tyhjää mutujankkausta toisensa perään.

        "sinä jankkaat muutamaa samaa lausetta läpi ja tarkoituksesi on vain ja ainoastaan provosoida, ärsyttää ja saada muut kiukustumaan ja kyllästymään."

        Taas kerran täydellinen kuvaus omista toimistasi.

        Kerrohan: mitkä täällä esillä olevista väitteistä aborttia koskien OVAT sinun esittämäsi? Minähän en tunnetusti erota teidän anojen tekstejä toisistaan, joten ole ystävällinen ja laita listaan tulemaan aborttia koskevat väittämäsi.

        Sitten voin arvioida, mitkä niistä ovat totta ja mitkä eivät.

        Lapsia suojelevien ei tarvi ryhtyä väittämään mitään, ainoastaan täällä oiotaan sinun ja sakkisi levittämää valheellista propagandaa yleisesti tunnetuilla faktoilla.

        Olet sinä kyllä hupaisa tapaus.

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣

        Mr X

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet sinä kyllä hupaisa tapaus.

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣

        Mr X

        Kyllä räkänokastakin mies tulee, muttei tyhjän naurajasta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä räkänokastakin mies tulee, muttei tyhjän naurajasta!

        Minä kuules olen jo ihan aikuinen, työssä käyvä ja itseni ja perheeni elättää mies. En elele yhteiskunnan piikkiin sinun laillasi.

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣

        Mr X

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä kuules olen jo ihan aikuinen, työssä käyvä ja itseni ja perheeni elättää mies. En elele yhteiskunnan piikkiin sinun laillasi.

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣

        Mr X

        Voi pikku kullannuppu.
        Et tiedä minusta mitään, mutta taas kerran trollaat ja kerrot ihan vain omia mutujasi, vaikka et tiedä statuksestani mitään, et yhtään mitään. Alat siis olla jo täysin epätoivoinen, kun et saa mistään kiinni. Tyhjännaurajia riittää palstalla näköjään.

        Tiedän sinusta ihan riittävästi. Jos se sinun "statuksesi" olisi kunnossa ja olisit tasapainoinen ja elämää ymmärtävä ihminen, et suoltaisi tänne sitä roskaa mitä syötät. Kykenisit normaaliin keskusteluun etkä pelkästään jankuttamaan samoja mustavalkoisia, liioittelevia kärjistyksiäsi.

        Jos se "statuksesi" olisi kunnossa, sinä uskaltaisit tunnistautua ja käydä keskustelua tavalliseen, aikuisten ihmisten tapaan, huomioiden toisten näkemykset ja reagoiden siihen, mitä toinen sanoo. Sinä perustelisit omat mielipiteesi ja myöntäisit, jos et ole jostakin asiasta varma. Sinä et olettaisi olevasi kaikissa asioissa absoluuttisen oikeassa.

        Sinä et myöskään nimittelisi ja paisuttelisi asioita. Sinä käsittäisit asioiden suhteellisuuden ja ymmärtäisit sen, että eri mieltä olevallakin on perustelunsa ja hahmottaisit myös sen, että asiat eivät ole aina vain valintoja oikean ja väärän välillä.

        Niin. Mieti kovasti vielä sitä "statustasi".

        Olet kertonut haluavasi keskustellla palstalla, niin kysynkin oliko tuo sitä sinun "mallikeskusteluasi"? Tuohon tyyliinkö täällä pitää suhtautua toisiin sinun mielestäsi?

        Puhuimme sinusta emmekä minusta. Sinä itse aloit puhua omasta statuksestasi. Koeta nyt jo ihmeessä päättää, mistä oikein haluat keskustella.

        Tuliko muuten heitettyä itsellesi peukku rekattuna?

        Halusin tietää ja siksi kysynkin oliko tuo sitä sinun "mallikeskusteluasi"? Älä mene aiheesta sivuun. Kyllä vai ei riittää vastaukseksi.

        Minä esitin kritiikkiä sinua kohtaan. Onko sana tuttu? Kritiikki ei ole tarkoitettu keskusteluksi, joten vastaus kysymykseesi on tietenkin "Ei".

        Tyydyttikö tämä vastaus sinua? Kuten huomaat, minä kyllä vastaan kysymyksiisi. Se erottaa meitä. Kysynpä sinulta mitä tahansa, suoraa vastausta ei tule.

        Kun oikein kovasti googletat, saatat saada vielä selville, mitä se kritiikki on. Kun se on tapahtunut, voitkin sitten jo ottaa kenties opiksesi. Se vain ei tällä hetkellä vaikuta kovin todennäköiseltä. Mutta onhan meillä kaikilla tavoitteemme ja kukin pystyy toimimaan vain kykyjensä rajoissa. Pahoittelut siitä. Ehkä sinä jonakin päivänä vielä yllätät itsesi ja muut suorituksillasi?

        Mallikeskustelusi on siis sinun mielestäsi sitä, että kritisoi toisia. OK, niin olen minäkin sinun juttusi tulkinnut.

        Voi sinua reppanaa. Karahdit karille. Taas.

        En ymmärtääkseni missään ole väittänyt, että vaikkapa tämä keskustelu olisi jotakin "mallikeskustelua". En ole myöskään erikseen missään sanonut, että minun tekstini edustaisivat jotakin huipputasoa.

        Minä esitin avauksessa ja muuallakin tässä ketjussa kritiikkiä teitä mussukoita kohtaan siksi, että ette uskalla kirjoittaa tavalla, joka mahdollistaisi selkeän dialogin. Siitä koko tässä ketjussa on ollut kyse.

        Sinä itse aloit tuttuun tapaasi vääntämään mallikeskustelusta. Kyse on tietenkin siitä, että haluat johtaa jälleen kerran keskustelun pois pääasiasta. Toimintatapasi on vanha tuttu.

        Mikään ei ole muuksi muuttunut. Olet edelleenkin ihan väärässä seurassa joutavine lepertelyinesi. Kaikki juttusi on jo aikoja sitten todettu palstakuonaksi. On kuitenkin hyvä, että sinulla on paikka purkaa kaunojasi varsinkin näin Koronan aikana. Juttele ihmeessä asioista. Se voi auttaa.

        No tulihan se keskustelutaitosi malliesimerkki viimeinkin, pitkän patistuksen jälkeen.

        Säälittävyyden huippu on se, että et itse uskalla tunnistautua mitenkään. Näin ollen sen enemmän sinä kuin kukaan muukaan ei voi tietää, mikä on sinun tekstiäsi ja mikä kenties jonkun muun.

        Niin kauan kuin teitä anoja ei voi toisistaan erottaa, teitä on periaatteessa kirjoittelemassa täällä vain yksi. Ei juttujen taso ainakaan juuri vaihtele. Kummasti täällä samat jutut ovat kaikkien anojen teksteissä. Samat käsitteet, samat nimittelyt, sama haluttomuus tunnistautua. Yhtä lailla suoria vastauksia ei tule.

        Sinun on ihan turha kritisoida muita asioista, joita et itse hallitse. Koeta kaivaa jotenkin esille itsestäsi edes sen verran sitä henkistä munaa, että saat aikuisen tapaan kommunikoitua.

        "Niin kauan kuin teitä anoja ei voi toisistaan erottaa, teitä on periaatteessa kirjoittelemassa täällä vain yksi."

        Niinhän sinä kuvittelet sittenkin vaikka mitkä tunnisteet olisi. Kokeiltu on, joten syytöksesi on taas kerran valhetta.

        Ja "älykäs keskustelemisesi" sen kun vaan jatkuu! Hyvä kun saamme aivan oikean kuvan siitä, mitä se "keskusteleminen" sinun mielestäsi on. Siihenpä on jo totuttu, trolli mikä trolli!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Niin kauan kuin teitä anoja ei voi toisistaan erottaa, teitä on periaatteessa kirjoittelemassa täällä vain yksi."

        Niinhän sinä kuvittelet sittenkin vaikka mitkä tunnisteet olisi. Kokeiltu on, joten syytöksesi on taas kerran valhetta.

        Missä ne todisteet ovat? Kerro ihmeessä.

        Mr X

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä ne todisteet ovat? Kerro ihmeessä.

        Mr X

        Sinun "keskustelusi" on aito todiste sinun keskustelutyylistäsi. Onko tämä ylivoimaisen vaikeaa sinun ymmärtää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun "keskustelusi" on aito todiste sinun keskustelutyylistäsi. Onko tämä ylivoimaisen vaikeaa sinun ymmärtää?

        Älä suotta länkytä.

        Siinä vaiheessa, kun kykenet kirjoittamaan edes yhdessä ketjussa selkeästi tunnistautuneena, sinulla on vara jotakin huudella. Et näytä siihen kykenevän, joten sinun olisi parempi vain koettaa olla hiljaa.

        Anonyyminä huutelu juuri on sitä trollaamista. Koeta nyt ymmärtää, että et ole kovin tasokas trolli. Minä olen ilmeisesti ainoa, joka kanssasi edes kuluttaa aikaa ja energiaa. Minäkin teen sen lähinnä säälistä.

        Tuollainen säälisi on kyllä ihan muuta kuin tervettä, mutta milloin trollaus olisikaan tervettä!

        Juttusi ovat romahtaneet. Kommentiksi riittää 😍

        Mr X

    • Anonyymi

      Kun elämää ei ole ole, niin eihän eihän sitä ole. Lähtipä samalla homoille viesti. Ei sitä saa niin toimimalla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2498
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      117
      1709
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      38
      1448
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      120
      1286
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      164
      1272
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      145
      1236
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      149
      1201
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1175
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1101
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      989
    Aihe