tai pyydä anteeksi lähimmäisiltä perheenjäseniltä juurikaan koskaan tai koskaan? miksi?
onko VL:liä jotka ei siunaa kotona
Anonyymi
1261
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyllä olen syntynyt tälläiseen vl-perheeseen missä ei ole koskaan asioita sovittu.
Piru riehu meidän perheessä hyvin voimakkaasti ja ei ole kun yks sisarus uskossa mutta ei siitäkään ota selvää onko aidosti uskomassa.
Siunaa mitä? En ymmärrä kysymystä.
Olen kyllä saanut sellaisen käsityksen keskusteluista ja minulla on myös henkilökohaista kokemusta, että yhteisössä on ihmisiä, jotka käyttäytyvät miten käyttäytyvät esim. loukkaavat juorupuheillaan toista tms. He eivät korjaa tekojaan edes asioiden ilmitultua ja pyydettäessä, vaan istuvat ryn seurapenkkiin ja "ottavat" anteeksi yleisestä saarnasta. Esim. kysyttäessä hoitoprosessin asiasta, että mitä asiaa juorut / puhuttelut koskevat, vastaus on mm., että mikä sinulle riittää, jos ei anteeksianto riitä ja että minulla (hoitajalla) on rauha Jumalan kanssa ja en keskustele asiasta.
Meillä oli perhe sellainen, että eipä erityisesti äitini ollenkaan anteeksi pyydellyt, samoin kuin siskoni ja veljeni. Tosi pahoista teoistakaan ei puhuttu, esimerkiksi noin 5 vuotias veljeni käytännössä hukutti minut kylpyammeeseen ollessani 1-2 vuoden ikäinen, jonkinasteinen aivovaurio tuli siitä. Jälkeenpäin olen tullut siihen tulokseen, että perheenjäseneni olivat kaikki henkisesti sairaita.
Uskon, että tämä epäkristillisesti eläminen on tyypillistä monessa vl-perheessä. Uskon pitäisi näkyä nimenomaan arkielämässä, tärkeimmät 'hengen hedelmät' ovat lähimmäisenrakkaus ja välittäminen ja sitä ei moneltakaan löydy.
Samoin uskon, että henkisesti sairaat (tarkoitan persoonallisuushäiriöiset tyyliin Aino Nykopp-Koski ja Katariina Pantila ja lievemmät samankaltaiset), eivät tule perimään Taivaan Valtakuntaa.
Ei kai 5-vuotiasta voi laittaa vastuuseen pikkusisarensa kylvettämisestä? Vanhempien vika tuo on. Lapsia pitää vahtia. Jos ei ite jaksa,palkkaa hoitaja. Hyvänen aika sentään.
Meidän perheessä ei tuota "sakramenttia" juurikaan viljellä. Ei ole paljoa tarvetta; lapset ovat kilttejä, ja me vanhemmat sopuisia ja itsetunto kunnossa. Meikästä tuntuu ylihengelliseltä jos saarnassa korostetaan kotoista anteeksipyytelyä.
eroja on niin valtavasti ja näkee kyllä että jos kotona ei oikeaa työtä ole tehty ja asioita sovittu suurin osa ottaa ja lähtee perheestä. Jossei syntii laiteta pois lähimmäisen kans se on taakaks.
En ole kyllä pakkoparannusta alkanut tekemään tai vaatimaan. Lapsena sain siitä tarpeeksi kun lapset pakotettiin pyytämään anteeksi. Olen vain hiljaa.
Kylläpä on elämän "vaellus" mennyt hyvin, jos ei ole tarvinnut pyytää anteeksi mitään. Ehkä on joitain niin vakaita kristityitä, että kaikki tottelee ja elää mallikkaasti, mutta tuntuu ihan ihmeeltä, ehkä vähän pelottavaltakin jos ei voi tai saa yhtään "kiljahdella" missään kohti, siis kotonakaan !?!
Taitaa perheessä olla vain aikuisia ja jo lapsena valmiiksi hyvin syntyneitä "varhaisvanhoja" jos eivät ole "kuohahdelleet" edes teini-iässä mitään. Hyvinpä on onnistuneet vanhemmat kasvattamaan "mykkiä" lapsia ! Vai onko joku "pomo" talossa jonka ei tarvitse kuin katsoa, niin pehe on ojennuksessa, ehkä rivissä ja ruokapöydässäkin asennossa istuen !
Meillä kyllä joku sisaruksista joskus "kuohahti", pyydettiin ehkä jossain vaiheessa anteeksikin !
Omien lasten kasvatuksessa, näin jälkeenpäin ajatellen, olisi hyvä ollut "viljellä" tuota anteeksipyyntiä enemmän mitä silloin, kun kasvatti heitä, siis ollen itsekin vielä "keskenkasvuinen". Onneksi on voinut vanhempana korjata asioita heidän kanssa, puolin ja toisin !
Pyytäkää anteeksi jos on aihetta ja antakaa anteeksi ja uskokaa, myös unohtakaa ne erheet mitkä on sovittu, eikä niitä enää tarvitse "tonkia" esiin jos on sydämestään anteeksi annettu, keskinäiset arkiset riidat ! Myös vanhemmat keskenään, nöyrtykää, niin elämä on paljon helpompaa ! Perheen avoin kanssakäyminen "sietää" myös niitä huonompia päiviä, kun kaikki olemme eri luonteisia !
Keskustelun aloittaja todennäköisesti haki juuri sitä, onko sellaisia koteja joissa oltaisiin "erilaisia" kuin mitä sinä esität ja jota seurapuheissa silloin tällöin maalaillaan.
Eli: olen se (28.11 klo 22:03) jonka kirjoitusta ilmeisesti kommentoit. Mielestäni tosiaan ei kaikkea kahnausta mitä kanssakäymisessä sattuu ole tarpeen asettaa hengellisen anteeksipyytämisen alaiseksi; nimittäin jos nöyryys ja avoin kanssakäyminen arkipäivän psykologisella tasolla toimii muutenkin lyhyessä ja pitkässä juoksussa.
”Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme. Mutta suurin niistä on rakkaus.” 1. Kor. 13:13.
Samoilla linjoilla olen, en tiedä kuka on kommentoinut ja mitä. Uskon kuuluu näkyä juuri siellä arkielämässä, eikä vain sunnuntaina seurapenkissä.
1.