Silloin kun vielä nauroimme yhdessä, silloin kun vaihdoimme katseita. Näin silmissäsi tunnetta ja läsnäoloni herätti iloa, niin sinäkin minussa. Mitä siitä tiedän muuta kuin huumaantuneen positiivisia kuvitelmia yhteisestä tarinasta, meistä peilaamassa toisiamme ja nostamassa toisistamme parhaita puolia esiin. Tai ne olivat unen aikaa, kun sitä eli unelmaansa, kuin kuivassa erämaassa kulkeva janoinen juuri löydetyn lähteen äärellä, vaikka ei sille pohjaa ollutkaan tosielämässä. Silloinkin surin paikallaan polkemista, se on jäänyt mieleen. Olisin halunnut kiirehtiä ja nähdä hänet osana tarinaani kulkemassa samaan suuntaan ja päämäärään jakamalla elämän taakkoja samalla kun nojaamme toisiimme kääntäen katseemme yhteiseen tulevaisuuteen. Surin ja itkin silloin, ettei meitä ollut, niin nytkin. Valvon ja hämmästelen sitä, mitä on tapahtunut ja minne hän on mennyt. Ovat vain jäljet jääneet ja murheen kyllästämät muistot. Ojentelen käsiäni tavoittaakseni hänet läheltä tai omasta rinnakkaismaailmastani, mutta ne harovat tyhjää ilmaa saamatta kosketusta ja kohteeni säteilevää lämpöä. Olen yrittänyt sanoa itselleni, että hänen paikkansa on tässä, minun vierelläni, ja että vain hän tavoittaa sieluni haikeuden ja pääsee sisälle kaikkein yksinäisimpään sydämen soppeen. Näen hänessä ymmärryksen ja heltyvän katseen. Puhun hänelle, ja kutsun häntä nimellä, vaikka hän ei olekaan paikalla ja on kuin hän kuulisi, on kuin hän olisi läsnä ja vastaisi minulle. Se on sitä puhetta, kun sydän on musertumaisillaan. Ja minä ihmettelen mitä tämä on.
Palaammeko siihen entiseen
Anonyymi
21556
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Rikoit kokonaan
Niin kaunista, niin totta. Paljon muistoja, toivosta ja ikävästä.
Ei ole mitään kaunista
Kaunis, koskettava kirjoitus. Hienosti kuvaat kaipuuta ja sen tuomaa tuskaa. Miten tästä eteenpäin? Onko toivoa?
Muistakaa ihmiset se kappalejako. Kierosilmäiset ei vaan saa selvää muuten.
Ei ole enää sanoja. Tuska on valtava ja kaipaan. Ihmettelen minäkin mitä tapahtui. Sydän huutaa tuskaa ja ajatus ei kulje, olen kuin halvaantunut tämän tunteen kanssa. Olet mielessä joka hetki ja se rikkoo. Kaikki on itsestämme kiinni vaikka mitä haasteita onkin. Ei anneta sen kuolla jonka voimme pitää jos tahdomme. Mikään ei ole vieläkään mahdotonta eikä koskaan.. Niin kauan kuin.. Tiedät kyllä.
n>m
Samaa mieltä nainen, hienosti kirjoitit, totta joka sana. Mehän ei anneta periksi. m>n
Itku ei ole kaukana ja nyt se olen minä joka yritän taistella kyyneleitä vastaan. Aamulla ne vierivät väkisin kun tuleen katsoin sinun vierelläsi. Haluaisin kuulla äänesi, onko se liikaa?
Et osoittanut millään tavalla, et ymmärtänyt
Olisihan tuo käsittämätöntä että joku noin voi ajatella, ei ihan tavanomaista
Kiintymystä tuo
Usko tai älä mutta naìnen vaistoaa asioita. En silti jättäisi vaiston varaan vaan avaisin hänele tuota aatosten arkkua.
Päinvastoin, rikoit säälimättömästi
Kyllä siihen väsyy aikanaan. Huoli pois
Kaunista. Kaunista on nuori rakkaus. :)
Kyynel vierähti silmäkulmasta, niin tutuntuntuista tuo kaikki.
-mieheltä sivusta
Olihan se mukavaa. Sait minut mies avautumaan kuorestani.
Sehän tapahtui molemmin puolin, huomasit varmaan.
Aloittaja, hyvin osaat kirjoittaa ja toivottavasti myös puhua oikeassa elämässä.
Kiitos! Kiitos myös kaikille muille kauniista sanoista! Tuo kirjoitus nousee pitkään jatkuneista kipeistä haaveilun hetkistä.
Trolli provoilee!
Ei mikään ole muuttunut. Aika ja haasteet on välissä ja ne selviää aikanaan. Nyt erityisen raskasta.
n
Aloitus oli mieheltä naiselle?