Rokotusten antama suoja?

Anonyymi

Kiuru sanoi, että yli puolet koronaan sairastuneista, on ollut kahdesti rokotettuja Uudellamaalla lokakuussa. Mikä on totuus rokotusten tehosta? En ymmärrä enää tätä koko touhua.

112

1412

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samaa mietin. Eipä ole muualta tällaista tietoa julkaistu.

    • Anonyymi

      Tartunnat kasvaa jatkuvasti vaikka kohta kaikki piikitetty. Kertonee jo itsessään "rokotteen" tehosta...

      • Anonyymi

        Viruksen tehtävä on pysyä hengissä. Kun sairastat taudin, immuunipuolustus nujertaa sen ja virus kuolee ja sen teho hiipuu muussakin väestössä, sairastettu tauti luo laumaimmuniteetin, eivät rokotteet. Piikitykset pakottavat sen muuntautumaan, niin kuin influenssaviruskin, siitäkin asiantuntijat arvailevat, mikä variantti se milloinkin on tulossa ja joskus senkin teho on vain 20% luokkaa. Eli piikitykset lisäävät niitä variantteja. Olisihan tauti jo 2 vuodessa hiipunut, niinkuin muutkin tälläiset taudit. Afrikassa ei oo piikitetty ja siellä ei oo koronaa. Paitsi nyt sitten pelotellaan, että siellä onkin ja jopa aivan hirviömutantti ja äkkiä pitää saada siihen uusi rokote! Onkos järkeä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat, että koronaan kuolleet tuovat laumaimmuniteetin!!! Voitaivahan isä!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat, että koronaan kuolleet tuovat laumaimmuniteetin!!! Voitaivahan isä!!

        Eihän kaikki kuole koronaan. Älä liioittele! Osa sairastaa taudin ilman mitään sairaalahoitoja. Sairastettu tauti antaa vastustuskyvyn jatkossa. Rokotusten pitäisi myös antaa suoja, mutta ei näköjään anna.

        Rokotteet ilmeisesti vaikuttavat epäedullisesti ihmisten immuniteettiin. Sen takia tämä on niin huolestuttavaa. Edelleen epäilen vahvasti, että meille ei ole kerrottu koko totuutta. Tai sitten sitä ei tiedä kukaan.

        Vaikuttaa vahvasti siltä, että ollaan sodassa, biologisessa sotatilassa. Kolmas maailmansota näyttää olevan käynnissä tällä tavalla.

        Nuoret selviää helpommalla ja samalla levittävät näitä muunnoksia. Ennenkuin laumaimmuniteetti on saavutettu on maailman ihmisistä yli 50vuotiaat menehtyneet, jos ei rokoteta ja vielä vahvempaa rokotetta kehitetä.

        Oletko huomannut että koronaan on kuollut miljoonia ihmisiä euroopassa ja lisää kuolee koko ajan. Silläkö se tauti voitetaan?

        Tyhmyytensä voi paljastaa monella lailla, tämä ei ole kun yksi tapa.

        Muut sairaudet on nyt unohdettava ja on lähdettävä koko rintamalla korona sotaan. Vainajistakaan ketään en tunne jos sellaisia Suomessa on. Maskeja ei käytä juuri kukaan, ovat huomanneet pöhlöytensä niiden kanssa aikaisemmin turhaan leikkiessään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko huomannut että koronaan on kuollut miljoonia ihmisiä euroopassa ja lisää kuolee koko ajan. Silläkö se tauti voitetaan?

        Nimenomaan, laadukkaista ihmiset jää eloon, sekundat kuolevat ja toivottavasti laajasti.imastonmuutos paranee itsestään kun ei enää miljardit kaipaa ruokaa eikä matkustelua. Rokotteet saattavat vain jopa hidastaa tervettä kehitystä koronaptilaiden pikaiseen kuolemiseen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko huomannut että koronaan on kuollut miljoonia ihmisiä euroopassa ja lisää kuolee koko ajan. Silläkö se tauti voitetaan?

        Laitahan tilasto. Italian 120000 kuollutta muuttuu neljäkstuhanneks ja skotlannistakin hävis lähes100000 kuolemaa. Lähteet maiden lehdet. Suomessa syötetään paskaa teille ja te uskotte. Euroopassa kohta 2 miljoonaa rokote haittaa ja tuplarokotettuja sairaalat täynnä ja te huudatte lisää piikkiä. Kansaa huijataan pelolla ja valheella. 21 miljoonan Florida kielsi rokote pakon laidalla. 5 kertaa enemmän ihmisiin ku Suomessa ja Texas teki saman aiemmin. Avatkaa silmänne jo tähän huijaukseen. Kangasalan sairaalassa kaikki tupla piikitettyjä katsokaa paikallinen lehti. Ottakaa piikki jos haluutte sen pitää olla oma päätös emme elä missään kommunistvaltiossa vai elämmekö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuoret selviää helpommalla ja samalla levittävät näitä muunnoksia. Ennenkuin laumaimmuniteetti on saavutettu on maailman ihmisistä yli 50vuotiaat menehtyneet, jos ei rokoteta ja vielä vahvempaa rokotetta kehitetä.

        'Ennenkuin laumaimmuniteetti on saavutettu on maailman ihmisistä yli 50vuotiaat menehtyneet, jos ei rokoteta ja vielä vahvempaa rokotetta kehitetä.'

        Heh, he... Et kai oikeasti usko tuota..?

        Koronaan sairastuneista kuolee 0,7%. Alle 70- vuotiasta 0,05%. Tämä uusi variantti ei ole sen tappavampi kuin edelliset.
        Koronarokotusten haittavaikutuksiin tulee todennäköisesti kuolemaan enemmän ihmisiä kuin itse tautiin.
        Oikeastaan paras hoito koronaan olisi ollut sama kuin vuoden 2016 infulenssaepidemiaan, eli ei olisi tehty mitään.
        Korona on vain tekosyy siirtyä globaalin eliitin totalitääriseen maailmanvaltaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko huomannut että koronaan on kuollut miljoonia ihmisiä euroopassa ja lisää kuolee koko ajan. Silläkö se tauti voitetaan?

        Oikeastaan v. 2020 oli Euroopassa alikuolleisuustilanne. Ihmisiä kuoli siis vähemmän mitä pitkäaikaiset laskelmat olivat arvioineet.
        Nyt kesäkuusta 2021 lähtien on ollut ylikuolleisuutta, nyt n. 10% kuukausittain. Mikähän on muuttunut? Tilanne on se että koronarokotteet tappavat ihmisiä. Tietenkin nämä tilastoissa merkitään sydäninfarkteina, aivohalvauksina, keuhkoveritulppina jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat, että koronaan kuolleet tuovat laumaimmuniteetin!!! Voitaivahan isä!!

        Eikun koronan sairastaneet tietysti. Niinhän se ennen oli. Taudin sairastaminen tuo immuniteetin. Nythän rokotejätit sanovat että rokote sen tuo. Jos se sen tekisi, maailmassa ei olisi enää mitään tauteja, kaikki olisi pois pyyhitty. Mutta vielä mitä, tuhkarokko, polio, influenssat ym leviävät aina vain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko huomannut että koronaan on kuollut miljoonia ihmisiä euroopassa ja lisää kuolee koko ajan. Silläkö se tauti voitetaan?

        Median mukaanhan niin on. Mutta tilastot näyttävät kyllä muuta. Koronatartunnat kasvavat joka piikityskierroksella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhmyytensä voi paljastaa monella lailla, tämä ei ole kun yksi tapa.

        Niimpä, kun 2-3 kertaan piikitetty saa omikronin, vaikka ei ole missään kulkenut! Kukas se onkaan tyhmä? Voiko enää tyhmempää olla kuin ihminen, joka uskoo lääkeyhtiön rahoittamaa 4 puhuvaa päätä, jotka toistavat päivästä päivään kuin mantraa, rokote estää tartunnan, sitten kun tämä paljastui valheeksi, rokote estää vakavaan tautimuotoon sairastumisen. Onneksi yhä suurempi osa on herännyt, nyt kun pieniä lapsia, jotka eivät edes sairastu tautiin, yritetään piikittää kokeellisella piikillä, jonka pitkäaikaisista haitoista ei ole mitään tietoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitahan tilasto. Italian 120000 kuollutta muuttuu neljäkstuhanneks ja skotlannistakin hävis lähes100000 kuolemaa. Lähteet maiden lehdet. Suomessa syötetään paskaa teille ja te uskotte. Euroopassa kohta 2 miljoonaa rokote haittaa ja tuplarokotettuja sairaalat täynnä ja te huudatte lisää piikkiä. Kansaa huijataan pelolla ja valheella. 21 miljoonan Florida kielsi rokote pakon laidalla. 5 kertaa enemmän ihmisiin ku Suomessa ja Texas teki saman aiemmin. Avatkaa silmänne jo tähän huijaukseen. Kangasalan sairaalassa kaikki tupla piikitettyjä katsokaa paikallinen lehti. Ottakaa piikki jos haluutte sen pitää olla oma päätös emme elä missään kommunistvaltiossa vai elämmekö.

        Jo osa lääkäreistä ja hoitajista avautunut, että sairaalat täyttyvät tuplapiikitetyistä ihmisistä. Mutta he tekevät sen työpaikan menetyksen uhalla. Mikä on kaiken tämän takana? On niin massiivinen hyökkäys ihmiskuntaa vastaan koronapassivaatimuksella yhtä aikaa koko maailmassa, että ei ole sattumaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viruksen tehtävä on pysyä hengissä. Kun sairastat taudin, immuunipuolustus nujertaa sen ja virus kuolee ja sen teho hiipuu muussakin väestössä, sairastettu tauti luo laumaimmuniteetin, eivät rokotteet. Piikitykset pakottavat sen muuntautumaan, niin kuin influenssaviruskin, siitäkin asiantuntijat arvailevat, mikä variantti se milloinkin on tulossa ja joskus senkin teho on vain 20% luokkaa. Eli piikitykset lisäävät niitä variantteja. Olisihan tauti jo 2 vuodessa hiipunut, niinkuin muutkin tälläiset taudit. Afrikassa ei oo piikitetty ja siellä ei oo koronaa. Paitsi nyt sitten pelotellaan, että siellä onkin ja jopa aivan hirviömutantti ja äkkiä pitää saada siihen uusi rokote! Onkos järkeä.

        JUST NÄIN !

    • Anonyymi

      Evoluutio pätee viruksiinkin. Niiden tehtävänä on pysytellä "hengissä", vaikka olosuhteet muuttuvatkin. Jokainen koronamuutos vahvistaa virusta ulkopuolista hyökkäystä vastaan, kuten rokotuksia. Tästä viruksesta emme koskaan pääse eroon.

      • Anonyymi

        Laumaimmuniteettia ei koskaan voida maailmassa saavuttaa, joten tuo sana pitäisi lailla kieltää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laumaimmuniteettia ei koskaan voida maailmassa saavuttaa, joten tuo sana pitäisi lailla kieltää.

        Kuolleet ovat valtaosin rokottamattomia, hyvä niin , sitä saa mitä tilaa. Rokottamaton pysy poissa sairaalasta se ei ole sinua varten,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuolleet ovat valtaosin rokottamattomia, hyvä niin , sitä saa mitä tilaa. Rokottamaton pysy poissa sairaalasta se ei ole sinua varten,

        On varmaan hyvä olla sinulla, selvästikin olet joku kuolematon yksilö omasta mielestäsi. Nauti siis täysin rinnoin omasta hyvyydestäsi. Nauti muiden kärsimyksistä. Nauti jopa siitä, että ihmiset kuolevat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuolleet ovat valtaosin rokottamattomia, hyvä niin , sitä saa mitä tilaa. Rokottamaton pysy poissa sairaalasta se ei ole sinua varten,

        Höpönlöpön. Alkoholin suurkuluttaja, elä vingu hoitoa, Hiv-potilas, maksa Venäjältä tuotu tauti itse, tupakoijat ja liikalihavat diabeetikot myös. Näinkö?

    • Anonyymi

      Kyllä rokotteet ovat antaneet suojan koronaa vastaan. Jos ei näin olisi eivät hautapaikat olisi riittäneet kun kelataan miten monta menehtyi ennen rokotteen tekemistä. Että turpa kiinni rokotteen vastaiset.

      • Anonyymi

        Hevosella on turpa. Selitäpäs sitten, koska olet kaikkitietävä, miksi koronaan sairastuu enemmän kuin koskaan kansalaisia, ja rokotekattavuus on 90%.?
        Ei mene jakeluun, että ne olisivat vain rokottamattomia olleet.

        Rokotetut räkyttävät aika paljon Minkä takia? Pelkäävätkö he että oli virhe ottaa rokote. Tilanne on se, että me emme tiedä, mihin tämä kaikki vielä johtaa. Siinä ei pelkääminen eikä toisten pelottelu auta yhtään mitään

        Mutaatioita on jo monta , joihon ei 6kk vanha rokote vaikuta. Lievittää kuitenkin jos ei ole muita sairauksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hevosella on turpa. Selitäpäs sitten, koska olet kaikkitietävä, miksi koronaan sairastuu enemmän kuin koskaan kansalaisia, ja rokotekattavuus on 90%.?
        Ei mene jakeluun, että ne olisivat vain rokottamattomia olleet.

        Missä on 90% rokotekattavuus? Voi ensimmäisen saaneen olla lähellä 90%.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokotetut räkyttävät aika paljon Minkä takia? Pelkäävätkö he että oli virhe ottaa rokote. Tilanne on se, että me emme tiedä, mihin tämä kaikki vielä johtaa. Siinä ei pelkääminen eikä toisten pelottelu auta yhtään mitään

        Ei kukaan pelottele, vaan yrittää ohjeistaa älyvapaita rokotevastaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan pelottele, vaan yrittää ohjeistaa älyvapaita rokotevastaisia.

        Terveydenhuollon ammattilaisia ja monen muun alan ammattilaisia on niiden joukossa jotka eivät ota rokotteita. Väität kaikkia älyvapaiksi. .. mikähän itse mahdat olla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terveydenhuollon ammattilaisia ja monen muun alan ammattilaisia on niiden joukossa jotka eivät ota rokotteita. Väität kaikkia älyvapaiksi. .. mikähän itse mahdat olla?

        Eivät semmoiset ole ammattilaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät semmoiset ole ammattilaisia.

        Kaikki eivät halua sitä lepakkovirusta ottaa elimistöönsä tieten tahtoen. Sairastumiset näyttävät olevan melko sattuman varaisia ja oireet monen tasoisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan pelottele, vaan yrittää ohjeistaa älyvapaita rokotevastaisia.

        Ei kukaan pakota ottamaan kokeellista geeniterapia piikkiä. Mitäs otit, ei ole mun vika, syyllistä syyllisiä.

        Joko vapina ja krampit alkoi ? Et ole yksin, median mukaan teitä on miljoonia.

      • Anonyymi

        Ei se ole rokote. Sitä ei ole ikinä ennen käytetty ihmisiin. Eläimillä se aiheutti kaikkien kuoleman, kun altistuivat piikityksen jälkeen villille virukselle. Verihyytymät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokotetut räkyttävät aika paljon Minkä takia? Pelkäävätkö he että oli virhe ottaa rokote. Tilanne on se, että me emme tiedä, mihin tämä kaikki vielä johtaa. Siinä ei pelkääminen eikä toisten pelottelu auta yhtään mitään

        Ja miksi osa lääkäreistä ja kansanedustajista hyökkää julkisesti rokottamattomia vastaan, eikö tämä täytä kiihottaminen kansanryhmää vastaan-kriteeriä? Vaikka kyse ei ole rokotusvastaisuudesta, vaan siitä, että osa porukasta on valveutunut eikä halua ottaa kokeellista piikkiä,jolla ei ole mitään yhteistä vanhojen rokotteiden kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan pakota ottamaan kokeellista geeniterapia piikkiä. Mitäs otit, ei ole mun vika, syyllistä syyllisiä.

        Joko vapina ja krampit alkoi ? Et ole yksin, median mukaan teitä on miljoonia.

        Kasvohalvauksia, tasapainohäiriöitä, ihminen kupsahtaa nurin yhtäkkiä, rytmihäiriöitä, pahoja kuukautishäiriöitä, keskenmenoja, sydänlihastulehduksia, hermojuurisärkyä, lihassärkyä, yhtäkkisiä tulehduksia, verta virtsassa, jäätävää päänsärkyä, ääretöntä väsymystä, laskimotukoksia, kuumetta, kuolemia, jokainen tietää varmasti lähipiirissään näitä haittoja saaneita ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan pelottele, vaan yrittää ohjeistaa älyvapaita rokotevastaisia.

        Me emme ole eläneet diktatuurissa. Emme tiedä siitä mitään. Aiemmat sukupolvet ovat tämän vapauden meille taistelleet. Nyt 2 vuodessa se on viety. Koronapassi on askel kohti totaalista kontrollia. Ei ole sattumaa, että koko maailmassa on tämän koronan varjolla kiristetty ihmisten vapautta. Australiassa se on pisimmällä. Sinne on jo syntynyt rokottamattomien varjoyhteiskuntia, perustettu kotikouluja, lääkärit yksityisklinikoita ym. Kun ihmiset eivät pääse ruokakauppoihin, jos eivät ota kokeellista piikkiä itseensä. Tässä ei ole enää terveydestä kysymys. Korruptoitunut media ei meillä tästä kerro, Australian poliisi ampuu kuvausdronet taivaalta alas, etteivät massiiviset vastamielenosoitukset vain paljastu maailmalle. Uutisia sensuroidaan, mm Sini Arielin haastattelu radio Novasta. Ja te 2-3 kertaan piikitetyt, luuletteko, että se riittää koronapassin voimassaoloon. Ehei, teille on varattu piikkiä puolen vuoden välein, aina kun uusi variantti ilmaantuu.. muuten passi ei ole voimassa. Eikö jo hälytyskellot soi. Ja vielä, katsokaa Posi tv-uutiset netistä. Ilkka Tiainen toimittaja. Sensuroimatonta tekstiä nykymenosta meiltä ja maailmalta.

    • Anonyymi

      Väänetäänkö hieman rautalankaa. Jos kondomin ehkäisykyky olisi 95%, montako raskautta tulisi 100:ta yhdynnästä? Olemmeko samaamieltä, että niitä tulisi 5? Samajuttu pätee tähän tautiinkin. Tälle ei ole luvattukaan 100% suojaa.

      • Anonyymi

        (Ei aina tulla raskaaksi, vaikka ilman kondomia sutkitaan.)

        Kaiken järjen mukaan sairastuneiden määrän tulisi vähetä, mitä suurempi rokotevastaavuus on, mutta kun ne tartunnat vain lisääntyy, niin jokin syy tähän on.

    • Anonyymi

      90% Uudellamaalla sairaalassa olevista on rokottamattomia, eikö se riitä tiedoksi???

      • Anonyymi

        Vääntele sinä rautalankaa ihan rauhassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vääntele sinä rautalankaa ihan rauhassa.

        auttaako rautalanka koronaan? Onko rautalanka persujen hoitokeino?

      • Anonyymi
        LumperiA kirjoitti:

        auttaako rautalanka koronaan? Onko rautalanka persujen hoitokeino?

        On se hoitokeino vassareille, pari kertaa kulkun ympäri tiukalle niin ei taatusti iske korona.

      • Anonyymi kirjoitti:

        On se hoitokeino vassareille, pari kertaa kulkun ympäri tiukalle niin ei taatusti iske korona.

        No tulihan se lahtarin kommentti taas sieltä.

      • Anonyymi

        Kuinka moni rokottamattomista tilastoissa on kerran rokotettuja, alle 21 päivää rokotteesta, alle viikko toisesta. Kysy, sitä ei sinulle kerrota.

    • Anonyymi

      Rokotettuja, jotka ovat toimineet järkevästi, on onneksi enemmistö. Rokotetut, jotka ovat saaneet tartunnan, ovat pääosin henkilöitä, jotka muiden sairauksien vuoksi eivät saa hyvää suojaa. Siitä luvut. Koronaan ei laumasuojaa tule. Propelipäiden on turha sitä odottaa.

      • Anonyymi

        Niin sitä on tähän asti kerrottu. Nyt tuli taas uusi muunnos, josta ei tiedetä kovin paljon. Ei tiedetä, ovatko edes rokotetut suojassa tältä viimeisimmältä korona viruksen muodolta.

        Tämä nyt vain näyttää jotenkin niin kummalliselta.

    • Anonyymi

      Nyt tulee sellainen muunnos että ihmiskunta vähenee huomattavasti kevääseen mennessä. Sano uutisissa.

      • Anonyymi

        Evankeliumi on tullut, iloitkaamme!🎆

    • Anonyymi

      Modernan johtaja: nykyrokotteiden teho riittämätön omikronia vastaan

      • Anonyymi

        Rokotetut on tältä osin raskaasti petetty. Tulee sellainen rokotusten kierre ainakin vuoden ajaksi, että ei ole ennen tällaista nähty.

    • Anonyymi

      Koronarokotteille käy varmasti niinkuin antibiooteille, niitä määräillään tulevaisuudessa muunnosten mukaan. Kovimmat oireet vaativat kovemmat tropit. Yritetään nyt vaan pärjäillä näillä rokotteilla aluksi, kohta lienee tulee muunnosmalleja.

      • Anonyymi

        Kyllä tämä tuntuu tosi kummalliselta touhulta... politiikot meille ohjeitaan jakelevat. Viimeisimpään virus muunnokseen tarjotaan hoidoksi koronapassia... mitä helv.. tin järkeä siinä on. Ei se passi todista sitä, että ko. henkilöllä ei juuri siinä tilanteessa ole koronatartuntaa.

        Pitäisi paremminkin olla niin sanottuja koronaportteja. Että kun sen läpi kuljet, laite piippaa heti, että sinussa on mahdollisesti koronavirus. Käänny takaisin ja mene tutkimuksiin.

    • Anonyymi

      On vissiin porukalla menny ohi tieto, että rokote ei suojaa itse taudilta. Molemmat piikit otettuna koronaan voi edelleen sairastua, oireet vaan pitäisi olla huomattavasti lievemmät.

      • Anonyymi

        Se tautikaan ei ole pikku nuhaa kummempi suurimmalla osalla, niin miksi ottaa piikki.

    • Anonyymi

      Tuplarokotettuja myös kuollut koronaan. Että se siitä tehosta. Herätkää pahvit. Kuinka monta "rokotetta" olette valmis ottamaan?

      • Anonyymi

        Kas ku naurettavat läppämaskit pelastaneet ihmiskuntaa🤣🤣😂 en kertaakaan käyttänyt kun lammaslaumat kulki laput naamassa. No lampaat o typeriä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kas ku naurettavat läppämaskit pelastaneet ihmiskuntaa🤣🤣😂 en kertaakaan käyttänyt kun lammaslaumat kulki laput naamassa. No lampaat o typeriä

        Wau, kova karju.

      • Anonyymi

        Kuinka paljon niitä on kuollut ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kas ku naurettavat läppämaskit pelastaneet ihmiskuntaa🤣🤣😂 en kertaakaan käyttänyt kun lammaslaumat kulki laput naamassa. No lampaat o typeriä

        Olet juonut liikaa hopeavettä !

    • Anonyymi

      Rokote tarkoittaa, että kun se korona sitten tarttuu, niin sairastaa sen lievempänä. Jos ei rokotetta, niin sairastaa sen tarttuessa rankempana.

    • Anonyymi

      THL: Suomessa raportoitu tänään 1 570 uutta korona­tartuntaa – päivä­kohtainen ennätys

    • Anonyymi

      Tartunnan saaneet ovat tilastoissa kaikki sairastuneiden listoilla. En nyt käy tarkistamaan onko aloittajan väite ministerin sanomisista edes totta mutta totta on se, että sairaalahoitoa tarvitsevista ja sairaaloissa tehohoitoakin tarvitsevista yli 90 % on täysin rokottamattomia. 12 täyttäneistä rokotettuja on nyt jotain 82 %, siis rokottamattomien max noin 18 % ryhmästä tulee yli 90 % sairaalahoitoa vaativista Koronasairaista.
      Itävalta jo lähti oikealle tielle, siellä voi saada rokotuksista kieltäytymisestä yli 7000 Euron sakot ja kaavaillaan että jos ensimmäisten sakkojen jälkeenkään ei löydy halua ottaa rokotteita, puolen vuoden kuluttua sakko uusitaan...

      • Anonyymi

        Saa sitä rautalankaa nyt väännellä, että saadaan joku järki tähän touhuun. Meillä kaikki sairastuneet ovat siis rokottamattomia, vaikka päivä päivältä on enemmän sairastuneita???

      • Anonyymi

        Olen sitä mieltä että kun tarpeeksi paha pakko tulee , alkaa kansannousu ja kapina.

        Oletteko miettineet , gmo myönteiset geeniterapia piikin kannattajat. Että:
        Mikäli puheet ns.grafeenista geenipiikeissä pitää paikkansa. voi tavalliset kansalaiset vahingossa valjastaa nykyaikaisen mikroaaltotaajuuksisen matkapuhelimien mobiiliverkon aseeksi, ainoastaan vaan kuormittamalla. lähetysteho kasvaa riittävälle läpäisykyvylle sopiville resonanssi taajuuksille. Teoriassa on mahdollista " kiehuttaa veri suoniin... ;D No mutta mitä se rokotettujaa kiinnostaa, salaliitto niinkuin koronapassista mainitseminen ennen päämimisteriä. Rokotetut luopuivat oikeudestaan elää vapaana , vapaaehtoisesti hyvesignaloinnin nimissä, kaikista varoituksista huolimatta ja viimeistään siinä vaiheessa kun alkoivat vaatia rokottamattomien perusoikeuksien rajoittamista.

        Ja salaliitto SE mikroaaltouunikin on, oikeasti se toimii fasisti hallituksen näennäishyveillä ja tyrannialla.

        Raha on valhe, verotus on valhe ja sinä olet vaan pelinappula.

      • Anonyymi

        Ei käy järkeen niin millään. Gibraltarissa 99% piikitetty ja korona räjähtänyt käsiin. Ja Israelissa ja muissakin ison rokotekattavuuden maissa.ainakin meillä koronapiikit ottaneet ovat jatkuvasti sairaana. Flunssassa. Tuhoaako immuniteetin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen sitä mieltä että kun tarpeeksi paha pakko tulee , alkaa kansannousu ja kapina.

        Oletteko miettineet , gmo myönteiset geeniterapia piikin kannattajat. Että:
        Mikäli puheet ns.grafeenista geenipiikeissä pitää paikkansa. voi tavalliset kansalaiset vahingossa valjastaa nykyaikaisen mikroaaltotaajuuksisen matkapuhelimien mobiiliverkon aseeksi, ainoastaan vaan kuormittamalla. lähetysteho kasvaa riittävälle läpäisykyvylle sopiville resonanssi taajuuksille. Teoriassa on mahdollista " kiehuttaa veri suoniin... ;D No mutta mitä se rokotettujaa kiinnostaa, salaliitto niinkuin koronapassista mainitseminen ennen päämimisteriä. Rokotetut luopuivat oikeudestaan elää vapaana , vapaaehtoisesti hyvesignaloinnin nimissä, kaikista varoituksista huolimatta ja viimeistään siinä vaiheessa kun alkoivat vaatia rokottamattomien perusoikeuksien rajoittamista.

        Ja salaliitto SE mikroaaltouunikin on, oikeasti se toimii fasisti hallituksen näennäishyveillä ja tyrannialla.

        Raha on valhe, verotus on valhe ja sinä olet vaan pelinappula.

        Naulan kantaan!!

    • Anonyymi

      Se on geeniterapia koe, ihmiskoe joka ei täytä rokotuksen määritelmiä.

      Vapaaehtoista, siksi valmistajilla ei ole vastuuta.

      Kaupallisella luvalla, se ei ole lääke.

    • Anonyymi

      Onko rokotteella väitettyjä terveysvaikutuksia ?
      Vai vaan ehkä ?

      Catch my drift ?!?!?!

    • Anonyymi

      THL: Päiväkohtainen ennätys rikkoutui taas – Suomessa raportoitu 1 622 uutta korona­tartuntaa

      • Anonyymi

        Minulla kauhea piikkikammo. Jos minut rokotetaan se pitäisi tehdä nukutettuna sairaalassa Sitten minun pitäisi saada olla sairaalassa varmaan 3 vuorokautta. Pelottaa se rokotus ja ajatuskin siitä pitkästä piikistä saa minut voimaan pahoin.

    • Anonyymi

      Jo oli joku tuhannen pahvipää tuonut sitä omikronia Suomeen afrikasta, ei ne keleet usko, että sinne ei pidä matkustaa.

      • Anonyymi

        Ruotsista tuli ensimmäinen omikron Suomeen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsista tuli ensimmäinen omikron Suomeen!

        Tästä nyt ei enää pirukaan ota selvää, mitä tässä oikein tapahtuu. Milloin mistäkin niitä viruksia tulee ja tuo iso naapurikin puhuu levottomia............vähän muusta asiasta kylläkin. Levotonta on ollut aina vuodesta 2015 alkaen eikä näytä rauhoittuvan enää. Koskaan?

    • Anonyymi

      Missä Kiuru on noin sanonut? Aivan, ei missään. Tiltu suoltaa palstalle tapansa mukaan paskaa.

      • Anonyymi

        Kiuru on sanonut, että Helsingin osalta yli puolet sairastuneista on ollut kahdesti rokotettuja. Aloituksessa siis se virhe, että siinä mainitaan Uudenmaan osalta.

        Katso A Studio 24.11.21 Kiuru haastateltavana. Noin 10 minuutin kohdalta tuo Kiurun lausuma löytyy ohjelmasta. Areenassa on tallessa. Sitä en tiedä, onko Kiuru muualla lausunut mitä. On aika paljon tietysti ollut eri haastatteluissa hän kuluneen syksyn ja alkutalven aikana.

    • Anonyymi

      Täälä huutelee ne jotka ei osaa lukea ja eivät siten tiedä asioista mitään.

      Puoliso oli hengitykoneessa. Ei rokotusta. Onneksi selvisi, mutta toipuminen kestää kauan. Ikää alle 40. En tiedä ketää rokotettua joka olisi saanut mitään vakavaa, mutta rokottamattomissä näitä on paljon.

    • Anonyymi

      Säälittää te uskomattoman tyhmät ääliöt jotka painuitte juoksujalkaa ottamaan tuon myrkkypiikin kehoonne heti kun se vain oli mahdollista. Nyt te kadutte sitä valtavasti ja syyllistätte sellaisia. Ihmisiä jotka olivat järkeviä eivätkä ota tuota myrkkyä kehoonsa.

      • Anonyymi

        Ei kaduta yhtään kolmatta odotetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kaduta yhtään kolmatta odotetaan.

        On outoa tämä, että haukutaan muita ihmisiä joko siitä, että on ottanut rokotteen tai että ei ole ottanut rokotetta.

        Totuus ei kuitenkaan näytä olevan kenenkään tiedossa vielä, miten tuon koronan kanssa vielä oikein käy.

        Nykyisen lainsäädännön perusteella ei ole ainakaan vielä mahdollista pakottaa kaikkia ottamaan nuo rokotteet. Myöskään ei ole vielä tietoa siitä, kuinka monta kertaa rokotuksia joutuu ottamaan, jos aikoo niiden antaman suojan saada itselleen. Paljon on asioita vielä auki mutta ihmiset silti riitelevät keskenään rokoteasioissa. Erikoista.

        Mitä isot edellä, sitä pienet perässä........Uutisoinnissa, ministerien, joidenkin THL:n asiantuntijoiden puheissa on koko syksyn ollut syyllistävä sävy heitä kohtaan, jotka eivät ole vielä antaneet itseään rokottaa.

        Miten nyt suun laittavat, kun tuli tämä uusi variantti ilmeisen isona yllätyksenä. Sairaaloissa hoidetaan nyt sekä rokotettuja että rokottamattomia.

        Eduskunnassakin on löytynyt koronaa Ei ole tietoa onko heitä ollut rokotettu - ainakin Ovaska ja Haavisto ovat saaneet koronatartunnan.

        Käsitykseni mukaan lainsäädännöllisesti tilanne on ainakin tänään vielä se, että jokaisella on itsemääräämisoikeus tässä asiassa. Epäilen, että rokottamattomien painostus / ahdistelu on täysin laitonta.

        Sanna Marinilla se ei aika kulu siellä hienossa pääministerin lukaalissaan. Valittaa kiireitään Silti jaksaa yönkin notkua baareissa. Ollut varmaan selvinpäin....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna Marinilla se ei aika kulu siellä hienossa pääministerin lukaalissaan. Valittaa kiireitään Silti jaksaa yönkin notkua baareissa. Ollut varmaan selvinpäin....

        On sillä.varmaan se psyyke kunnossa. Mutta tyhmä se on... On unohtunut monta tärkeää asiaa , jotka pääministerin vastuun kantoon kuuluu. On unohtanut jopa senkin että se pääministerin paikka on puolueen. Ei hänen. Varmaan demarit kiittää heh heh. Kunhan arki koittaa!

      • Anonyymi

        Pitäsi pakko piikittää kaikki, joka ei suostuniin pysyy kotona, ei pääse ulos sillähän tästä selvitään. Tai sitte ankarat ulkonaliikkumiskiellot kaikille vähäksi aikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäsi pakko piikittää kaikki, joka ei suostuniin pysyy kotona, ei pääse ulos sillähän tästä selvitään. Tai sitte ankarat ulkonaliikkumiskiellot kaikille vähäksi aikaa.

        Tässä nyt ei ole enää mikään muu suojassa kuin lääketehtaiden pankkitilit. Siellä sitä massaa kohta onkin yllin kyllin tällä menolla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä nyt ei ole enää mikään muu suojassa kuin lääketehtaiden pankkitilit. Siellä sitä massaa kohta onkin yllin kyllin tällä menolla!

        Marinin on ainakin melko vaikeaa enää esiintyä uskottavana korona ohjeiden jakajana. Taitaa rouvalle alkaa lähtölaskenta pääministerin paikalta. Uskottavuus meni.

        Valtioneuvoston puhelin ei ole ollut edes mukana. Pelännyt vissiin että kännipäissään hukkaa sen................

    • Anonyymi

      Valtamedia ei julkaise tapahtumia Suomessa, missä marssitaan tätä rokotepassiakin vastaan. Pakkorokotuksella uhkaavat, mikä on laiton. Samoin tuo passi.
      Myöskin maailmalla on ihmiset valtavin joukoin rokotepassia vastaan. Mitään ei julkaista ja sensuroidaan, ettei ihmiset saisi tietää asioita. Rokotukset ei tehoa ja piikki piikin perään rokotetaan. EU on varannut ko. passiin 8 piikkiä sisältäväksi. Ei kannata ottaa myrkkypiikkiä, mitä se tekee ajan saatossa ihmisen keholle ja kun ei ole tutkimusta. Tämä hallitu on ihan mätäpaise, sokea. Äänestäkää sellaoista puoluetta, joka ajaa kansan asiaa. Itse törmäsin VKK puolueeseen eli valta kuuluu kansalle. Pitäisi tehdä loppu tälle naurettavalle teatterille ja ihmisten kusetukselle.

      • Anonyymi

        Se on se totuus jota tässä tarvitsemme. Sitähän ei meille kerrota.

        Yksi totuus minkä näen on se. että rokotteiden kauppa sujuu mallikkaasti. Oikein poliitikot myyntimiehinä ja -naisina. Jokaisessa maassa.

        Toinen totuus, minkä näen on se, että rokotteiden toivottu vaikutus, on epäselvä. Suojaako taudilta vai eikö suojaa.

        Kyllä kymmeniä vuosia maassamme käytössä olleet rokotteet ovat poikkeuksetta antaneet sen suojan minkä on pitänytkin antaa. Siitä sikarokotteesta en tiedä. Sitä olin jo aikeissa mennä hakemaan, kun sain tiedon isosiskolta, että olen kyseisen virustaudin jo lapsena sairastanut. En itse sitä muistanut, kun olin ollut niin pieni silloin vielä. En siis hakenut rokotetta enkä sairastunut siihen sikatautiin.

        Totuutta kaipaan toden teolla tähän korona rokote asiaan.

    • Anonyymi

      Veikkaan tämän jatkuvan vielä pitkään. Kun korona tuli, kukaan ei juuri tiennyt siitä paljoakaan. Nut on ilmaantunut pilvin pimein "asiantuntijoita", mutta korana näyttää pitävän pintansa muunnoksineen, joten loppua ei näy.

    • Anonyymi

      Suomessa todettu peräti 1 781 uutta korona­virus­tartuntaa. Väittääkö joku rautalangan vääntäjä, että ne tartunnat ovat kaikki rokottamattomille olleet?

      • Anonyymi

        Jo yli kolmannes koronatartunnan saavista on täysin rokotettuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo yli kolmannes koronatartunnan saavista on täysin rokotettuja.

        Ei ketään ole täysin rokotettu, koska tämä virus muuttuu muutamassa kuukaudessa ja tarvitsemme uuden rokotteen muunnoksia vastaan. Nämä ensimmäiset rokotteet vahvistuvat mitä useamman saamme.

    • Anonyymi

      Ei pidä leikkiä koronan kanssa,itse sen sai ,epäilen että kaksi viikkoa altistumisesta,eipä ollut kivaa olla yksin yksiössä

    • Anonyymi

      Tiedän useita vakavia piikkihaittoja saaneita, mutta en ainuttakaan koronaa sairastanutta. Mielenkiintoista.

      • Anonyymi

        Tässä ei yksinkertaisesti enää tiedä, mihin uskoa. Hyvin monenlaista asiaa on tullut esille rokotteiden antamasta suojasta. Vanhentuneitakin rokotteita on ihmisille annettu.

        Koronapassi taas? Ei se ole mikään tae sille, että passin esittäjä ei kantaisi virusta. Kaiken lisäksi Saksassa koronapassin pakollisuus johti traagiseen perhesurmaan. Mies surmasi vaimonsa, kolme pientä lastaan ja itsensä. Hän oli väärentänyt vaimonsa koronapassin. Opettajapariskunta ja heille koronapassi oli ollut pakollinen. Muutoin olisivat kaiketi menettäneet työpaikkansa.

        Jotkut vielä vaativat rokotuspakkoa aivan kaikille. Ihmettelen, miten se käytännössä tapahtuisi? Poliisitko ne alkaisivat hakemaan rokottamattomia rokotukseen. Vahtisivat sitten rokotuspaikalla niin kauan että henkilö on saanut rokotuksen. Ja sitten kakkosrokotukseen ja kolmosrokotukseen sama homma.

        Aivan sekopäisiksi on ihmiset lopulta menneet näiden korona hömpötysten myötä.

      • Anonyymi

        Minä tunsin monta kuollutta koronaan ja vain muutaman jotka ovat saaneet käsivarteen parin päivän kivun rokotuksen saaneena.

    • Anonyymi

      Nyt juoskoa mehtiin pakkoon, Norjasta tulloo sellainen korona-aalto, että se hukuttaa meijjät. Pelastukoon ken voi.

      • Anonyymi

        Kylllä tulloo synkkä joulun jälkeinen aika. Ei mahda mitään.Saapi vain toivoa parasta ja pelätä pahinta. Kansainvälinen liikenne pitäisi kokonaan kieltää. Mutta ei Lappi ainakin täyttyy joulun aikana ulkomaalaisista. Kaksi vuotta sitten Lapista tämä alkoi. Eikä loppua näy!!!

    • Anonyymi

      4300 uutta koronatartuntaa perjantain jälkeen.

    • Anonyymi

      Koronaan voi sairastua uudelleen, ja uudelleen....

      • Anonyymi

        Ei viitsi televisiosta enää uutisia katsoa. Yhtä ja samaa pask... kaikki. Saisivat laittaa tuolle koronalle omat uutiset. Alkaa tässä kypsyä jo lopultakin.

    • Anonyymi

      Japani varoittaa kokeellisista covid geeniterapiainjektioista!!

      • Anonyymi

        Yleensä rokotteen valmistanut ilmoittaa, miikä on rokotusten väli. Käsitykseni mukaan eka rokotteen ja toisen rokotteen antamisen väliä pidennettiin sen takia, että näin tätä ensimmäistä rokotetta saatiin riittämään useammalle.

        Epäilen, että se oli melko iso virhe. Eikö meille kaikille aina tolkuteta lääkkeistä, että niiden käyttöohjeita tulee aina noudattaa. Jos haluaa muutosta, pitää kysyä lääkäriltä ensin.

        Yhtä sekasotkua ja paniikkiratkaisuja näin tärkeässä asiassa. Tietysti tämä on ennen kokematon tilanne ollut kaikille toimijoille. Mutta hermoilusta ja paniikista ei ole mitään hyötyä kenellekään.

        Hoppu ei ole hyväksi eikä kiire kunniaksi. Näin minulle sanottiin, kun juoksin kiireessä portaikossa ja sain nilkan nivelsiteet rikki, kun lensin portaat alas enkä voinut enää estää sitä mitenkään. Hyvä ettei henki mennyt siinä kiireessä.

    • Anonyymi

      Ruotsiin odotetaan valtavaa omikron­aaltoa jo ensi viikolla

    • Anonyymi

      Muunnoksia tulossa useita. Ei ole sama mikä oli alussa. VAROKAA!

    • Anonyymi

      Kattokaa kuolleisuuslukuja. Mikä se semmoinen pandemia on joka ei niitä nosta? Rakotehaittoja valtavasti vaan niistä ei puhuta. Faktaa löytyy ihan THL:n sivuilta. Koronarealistit on myös hyvä sivusto. Kannattaa lukea muutakin kuin valtamediaa. Tätä menoa olemme dystopiassa.

    • Anonyymi

      Ei rokotus auta jos on luulotaoti, siihen ei ole keksitty rokotetta.

    • Anonyymi

      Kyllä ne jonkin aikaa antavat suojaa, mutta ei kovin pitkäksi aikaa. Muut toimet, joita on suositeltu, on hyvä varmistus. Kaikkia joukkotapahtumia näyttää korona suosivan.

      • Anonyymi

        Niin osa porukasta täälläkin matkustelevat ympäriinsä. Varmasti leviää. En tiedä kannattaako se kolmas rokote ottaa vai jättää ottamatta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin osa porukasta täälläkin matkustelevat ympäriinsä. Varmasti leviää. En tiedä kannattaako se kolmas rokote ottaa vai jättää ottamatta?

        oottelen sitä neljättä piikkie tulloo ennen kesää.

    • Anonyymi

      Minulla on 3. rokotus ja koronapassi. Passin otan aina esille, kun alan jallua yksiksein tässä sohvalla nauttimaan

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      75
      2300
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1781
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      162
      1639
    4. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1402
    5. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1398
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      296
      1271
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      136
      1133
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1083
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1062
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      958
    Aihe