Mikä on Luken mielestä riittävä susien määrä?

Anonyymi

Kysytty Susi life keskustelussa:

Mikä on luonnonvarakeskuksen mielestä riittävä susien määrä? Onko susia silloin riittävästi, kun alkaa tulemaan ensimmäisiä ihmisuhreja? Mitä arvioisitte, miten paljon susia täytyy olla, että ensimmäiset koulukyydin odottajat pääsevät hengestään tai loukkaantuvat vakavasti?

Vastaus:

Maa- ja metsätalousministeriö vastaa:
Susi kuten muut suurpedot ovat EU:n luontodirektiivin mukaisesti Suomessa tiukasti suojeltuja lajeja. Luontodirektiivi on täytäntöön pantu metsästyslainsäädännössämme siten, että susi on aina rauhoitettu metsästyslain (615/1993) 37 §:n 3 momentin perusteella. Susi kuuluu poronhoitoalueen ulkopuolella luontodirektiivin IV liitteen (yhteisön tärkeinä pitämät eläin- ja kasvilajit, jotka edellyttävät tiukkaa suojelua) lajeihin. Tämä edellyttää sutta koskevan tiukan suojelujärjestelmän käyttöönottamista sen luontaisella levinneisyysalueella ja kieltoa lajin yksilöitä koskevan tahallisen pyydystämisen tai tappamisen osalta. Direktiivin 16 artikla kuitenkin sallii tiukasta suojelusta poikkeamisen muun muassa erityisen merkittävien vahinkojen ehkäisemiseksi, mikäli muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole eikä poikkeaminen haittaa lajin suotuisaa suojelutasoa koskevan tavoitteen saavuttamista. Kaikille maasuurpetokannoille on tehty hoitosuunnitelmat, joiden avulla suurpetokantoja pyritään hoitamaan pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti ja joissa on otettu huomioon eri tahojen näkemykset ja edut. Tähän mennessä ilveksen ja karhun kantoja on voitu kannanhoidollisella metsästyksellä säädellä, mutta niiden määrä on jo vuosia sitten saavuttanut suotuisan suojelutason.

Poliisihallitus on vahvistanut marraskuussa 2020 ohjeen, joka koskee poliisin toimivaltaa ja toimintalinjoja suurpetotapauksissa. Poliisilain (872/2011) 2 luvun 16 §:n mukaan poliisimiehellä on oikeus ottaa kiinni ja viimesijaisena keinona lopettaa eläin, joka aiheuttaa vaaraa ihmisen hengelle tai terveydelle tai huomattavaa vahinkoa omaisuudelle taikka vakavasti vaarantaa liikennettä.

Niissä yleistä turvallisuutta heikentävissä tilanteissa, jotka eivät ole poliisilain soveltamisen näkökulmasta välittömiä, mutta jotka kuitenkin ovat toistuvia, on Suomen riistakeskuksella toimivalta arvioida tilannetta ja toimia metsästyslaissa säädetyin edellytyksin. Suomen riistakeskukselta voi esimerkiksi hakea niin sanottua turvallisuusperusteista poikkeuslupaa suden karkottamiseen tai tappamiseen.

Susi on yleensä arka eläin, ja sen kohtaaminen luonnossa on harvinaista. Erityisesti susireviirialueilla, mutta myös niiden ulkopuolella sudet saattavat kulkea lähellä ihmisasutusta. Susien niin sanotut pihavierailut ovat luonteeltaan hyvin erilaisia, eikä kaikkiin susien ns. pihavierailuihin välttämättä liity akuutin hengen ja terveyden vaaraa. Sen sijaan toistuvasti ja säännönmukaisesti hoidetulla piha-alueella vieraileva susi käyttäytyy epätyypillisesti ja sutta voidaan pitää sellaisena uhkana ja turvallisuutta heikentävänä tekijänä, jonka perusteella suteen voidaan kohdistaa karkotustoimenpiteitä tai viimesijaisena keinona lopettaa eläin poliisin määräyksellä tai riistakeskuksen myöntämällä poikkeusluvalla. Suurpedon ihmisille aiheuttamaa vaaraa arvioidaan aina tapauskohtaisesti.

Lähde: https://keskustelu.suomi24.fi/t/17199395/eratauko-24-11-2021-elamaa-susien-naapurina

Pitkät tuli sepustukset, mutta ei vastausta kysymykseen.

8

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin kauan saa ympäripyöreää vastausta, kun kyse on puolueellisesta tahosta. Susi asiaa pitäisi hoitaa puolueettomasti.
      Maa pitäisi jakaa eri hallinto alueisiin niin, että pk-seutu ei voisi määritellä muun suomen susikantaa.
      Mutta koska vihervasemmisto haluaa ideologista liittovaltio mekanismia vain heidän poliittisten näkemysten mukaan ei tilanne ole koskaan tasapuolinen.
      Tämä ei koske vaan susi asiaa, vaan kaikkia poliittis ideologisia asioita missä kaikki konservatiivinen nähdään vihollisena joka pitää ajaa alas. Metsästys on yksi muiden joukossa.

    • Anonyymi

      Aloituksesi olettamuksellisiin kysymyksiin ei keneltäkään löydy vastausta, koska asiassa ei ole tullut eteen viranomaistaholla todistettua ennakkotapausta. Mutta sen seurauksena tilanne muuttuu hyvinkin nopeasti, kun ensimmäinen koululaisiin tai isompiin ihmisiin kohdistuva susihyökkäys tapahtuu. Tosin se ensimmäinen susihyökkäys pannaan hyvinkin nopeasti uutispimentoon, niin kuin Lapissa thaimaalaisen marjastajan kohdalla jo tapahtui.

      • Tuli kanssa mieleeni tuo Lapin tapaus ennenkuin olin loppuun kommenttisi lukenut.
        Sitten taannoin oli sellainen tapaus, jossa 15-vuotias poika katosi ja löytyi kuolleena metsästä.
        Sen jälkeen ei pihaustakaan asiasta kuulunut.
        En tiedä, mutta heräsi ihmetys, kun missään ei kerrottu mitä oli tapahtunut. Ei kerrottu yhtään mitään.
        Itseäni huvittaa aina tämä hoku, ettei sataan vuoteen susi ole käynyt ihmisen kimppuun.
        Ei niin, kun ne metsästettiin miltei sukupuuttoon, juuri ihmisten, etenkin lasten tappamisesta. Ei kuollut susi kenenkään kimppuun käy.
        En asu missään susialueella, vaikka niitä jokunen lauma tuolla metsissä kuulemma on täälläkin, mutta ymmärrän hyvin näitä ihmisiä, joiden pihoissa sudet kulkevat ja eläintuhoja aiheuttavat,

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Tuli kanssa mieleeni tuo Lapin tapaus ennenkuin olin loppuun kommenttisi lukenut.
        Sitten taannoin oli sellainen tapaus, jossa 15-vuotias poika katosi ja löytyi kuolleena metsästä.
        Sen jälkeen ei pihaustakaan asiasta kuulunut.
        En tiedä, mutta heräsi ihmetys, kun missään ei kerrottu mitä oli tapahtunut. Ei kerrottu yhtään mitään.
        Itseäni huvittaa aina tämä hoku, ettei sataan vuoteen susi ole käynyt ihmisen kimppuun.
        Ei niin, kun ne metsästettiin miltei sukupuuttoon, juuri ihmisten, etenkin lasten tappamisesta. Ei kuollut susi kenenkään kimppuun käy.
        En asu missään susialueella, vaikka niitä jokunen lauma tuolla metsissä kuulemma on täälläkin, mutta ymmärrän hyvin näitä ihmisiä, joiden pihoissa sudet kulkevat ja eläintuhoja aiheuttavat,

        Kumma juttu muuten, etteivät sudet ole tänne Keski-Suomen maakuntiin reviirejään perustaneet. Kun susikartoitusta katselee, niin tyhjät ovat alueet täälläpäin. Johtuneeko se siitä, että Keski-Suomessa on suuria vesialueita, mutta suhteellisen pieniä metsämaita ja varsinaisia korpimaita tuskin laisinkaan. Että siltä osin täällä ollaan susivahingoilta vältytty niin koirien kuin elinkeinonharjoittajien keskuudessa, vaikka Itä-Suomesta Keski-Suomeen ei ole julmetun pitkä matka.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo, meillä on kesäpaikka keski-Suomessa, ei siellä susista mitään ole kuulunut.
        Karhuja on jokusia kulkenut lähialueilla.
        Itsekin toissavuonna näin karhun jätöksen marjassa, kun olin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumma juttu muuten, etteivät sudet ole tänne Keski-Suomen maakuntiin reviirejään perustaneet. Kun susikartoitusta katselee, niin tyhjät ovat alueet täälläpäin. Johtuneeko se siitä, että Keski-Suomessa on suuria vesialueita, mutta suhteellisen pieniä metsämaita ja varsinaisia korpimaita tuskin laisinkaan. Että siltä osin täällä ollaan susivahingoilta vältytty niin koirien kuin elinkeinonharjoittajien keskuudessa, vaikka Itä-Suomesta Keski-Suomeen ei ole julmetun pitkä matka.

        Siellä on tosi taitavia Suden pyytäjiä , tai mitä Kojoottia ne siellä on ei ainakaan oikeita susia

    • Anonyymi

      Saattaa olla, että vihervassarien ministeriöt ovat ottaneet vaarin siitä taannoisesta Brysselin ministerien mielipiteestä, jossa em. kertoivat, että jos EU-Suomessa olisi tuhannen suden populaatio, niin kanta olisi niin elinvoimainen, ettei sukupuuttoon kuolemisesta olisi pelkoa.

      Ihmisten elämästä rinnakkain susien kanssa ja elinkeinon harjoittajien vahingoista susialueilla niin vihervassarin kuin rysselin tirehtööritkään eivät osaa sanoa mitään. Ehkä se on heille merkityksetön asia, kunhan vaan susien elinvoimaisuus kasvaa.

    • Anonyymi

      Pitää kysyä kansalaisilta eikä muilta näistä Susi asioista . Kyllä kansa tietää .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      335
      32240
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      60
      2546
    3. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      71
      1981
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      207
      1767
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      168
      1668
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      45
      1451
    7. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      93
      1247
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1058
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      103
      1021
    10. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      962
    Aihe