Pakkotilassa suden saa ampua

Anonyymi

Kysytty susi-lifessä:

Jos susi käy koiran/kotieläinten/tuotantoeläinten kimppuun tai pyörii asutuksen lähellä suden pitäisi saada aina sanktiotta ampua.

Mikä on sanktio, jos ko. eläimen ampuu?

Vastaus:

Poliisi vastaa: Esimerkiksi tilanteessa, jossa susi käy koiran kimppuun, kyseeseen voi tulla pakkotila, josta säädetään rikoslain (39/1889) 4 luvun 5 §:ssä. Kyseisen lainsäädännön lähtökohtana on se, että omaisuuttaan saa tällaisessa hyökkäystilanteessa puolustaa, kunhan pakkotilalainsäädännön edellytykset täyttyvät. Kyseisessä tilanteessa oikeudellisesti suojattu etu on koira ja vaaraa aiheuttaa rauhoitettu eläin, jota ei ilman perusteltua syytä ole lupaa tappaa.

Pakkotilaan vedottaessa, esitutkintaviranomainen suorittaa asiassa esitutkinnan ja toimittaa esitutkintamateriaalin syyttäjälle syyteharkintaan. Mikäli syyttäjä päätyy syytteen nostamiseen, tuomioistuin asiaa tutkiessaan lähtökohtaisesti arvioi, onko vastuuvapausperuste (pakkotila) ollut olemassa. Myös syyttäjällä on syyteharkintaa tehdessään mahdollisuus arvioida, onko tällainen pakkotila ollut kyseessä ja tehdä asiassa syyttämättäjättämispäätös "ei rikosta" -perusteella. Tällaisen syyttäjän päätöksen perusteen tulee syyttämättäjättämispäätöksen laatimisesta ja sisällöstä annetun Valtakunnansyyttäjän toimiston ohjeen (VKS:2016:6, Dnro 23/31/16, 8.12.2016) mukaan olla esitutkinta-aineistoon perustuva vakuuttava selvitys.

Lähde: https://keskustelu.suomi24.fi/t/17199395/eratauko-24-11-2021-elamaa-susien-naapurina

7

1301

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kun susi käy koiran kimppuun, niin koiran omistajan täytyy estää suden pyrkimykset esim. potkaisemalla sutta mahdollisuuksien mukaan takaapäin palleille. Ja jos susi sellaisesta provosoituu niin, että jopa puraisee koiranomistajaa jalkaan, niin ei kun vaan sudelta henki pois. Ja heti viranomaisille sekä median lööppeihin ilmoitus tapahtumasta.

      • Anonyymi

        Sutta palleille tai perseelle monottaminenhan se on hyvä konsti provosoida susi puraisemaan joko koiraa tai potkaisijaa, joka saa sillä perusteella ampua suden aivan laillisesti kertalaakilla hengiltä. Ja vaikka joutuisikin raastupaan, niin puraistulla on asiassa kuitenkin lain suoja, vahingon kohdistuessa omaan terveyteensä ja koiransa hyvinvointiin..


    • Anonyymi

      Tuollaisessa tapauksessa ase ja aseenkanto/hallussapitolupa ja metsästyskortti valtiolle, koira suden ruuaksi ja ampuja linnaan metsästysrikoksesta lusimaan.

    • Anonyymi

      Parempi jos ei halua vaikeuksia, ilmoittamatta minneen.

    • Anonyymi

      Pakkotilanteen aiheuttaa susivihaajien heikko älyllinen taso. Joko pelkää aiheetta, tai kuvittelee tyhjiä saadakseen tappaa saaliskilpailijan. Niin ne tuotantoeläimetkin ovat ihmisen "saalista". Susi on aivan upea ja älykäs eläin. Raatelujäljet näyttää pahalta mutta jo koirista näemme miten tehokkaat tappo-otteet ovat. Ampujien jäljiltä ne kärsivät eläimet jäävät.

    • Anonyymi

      Ei käy Sudelta hirven tappo nuin vain , turvassa roikkuu ja toinen hirven takana , repii takajalan jänteen poikki , niin sanottu Susi jänne , sen jälkeen hirvi ei pääse pakoon kolmella jalalla . sen jälkeen se repiminen vasta alkaa , kun ne saa sen maahan , se on raaka ja pitkä kestoinen .susi alottaa syömisen taka paisteista , hirven ollessa vielä elossa , näitä petoja pitäis vielä suojella , joka haluaa suden nähdä menköön ähtäriin tai ranualle .

      • Anonyymi

        Hirven metsästäjä vastaavasti tähtää hirvikiväärin tähtäinkiikarin läpi kaikessa rauhassa hirveä ja ampua posauttaa hirveä lapaan, jolloinka hirvi joko kuolee siihen paikkaan tai juoksee muutamia kymmeniä metrejä ja tuupertuu kuolleena tantereeseen. Eikä ehdi kauan kärsiä haavakkona..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2472
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1642
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      655
      1079
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      83
      760
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      728
    Aihe