Luin juuri loppuun Jari Tervon kirjan, "biofiktion", Mikael Agricolasta. Olen tavallaan pettynyt; niin monta sivua, kielellistä taituruutta, perinpohjaista tutkimusta, faktaa ja mielikuvitusta ja kuitenkin jäi mieleen miten upea teos, millainen klassikko tästä olisi voinut syntyä jonkun toisen kirjoittajan tekemänä.
Toivon kommentteja muilta kirjan lukeneilta.
PM
Pääskyt talvehtivat tarua vai totta keskiajan maailmasta
23
<50
Vastaukset
Ostin kyseisen Elisan E-kirjana, lukenut jonkun sivun koska aihe kiinosti, huomasin myös ettei oikein kiinnosta kerronta tyyli, voi olla että jää lukematta.
Lisään.
Kyseisen kirjan saatan lukea, ehkä saan toisen käsityksen kun keskityn lukemaan enempi ja kuinka juoni etenee, historia on kiinostavaa Waltarin Sinuhe on hyvin kirjoitettu, kun sitä aikoinaan luin, siihen eläytyi täysillä.- Anonyymi
Kun vielä tarkemmin syvennyt asiaan, niin tietysti Tervokin on persu ja sen kirjat ovat ihan typeriä.
- Anonyymi
Todella mahtava teos Tervolta. Tervo on verbaalisesti niin lahjakas ja on tehnyt perinpohjaista työtä. Kuka muu olisi kyennyt samaan, kun Waltaria ei ole enää ?
- Anonyymi
Persujen satuilut voittaa Andersenin satuilut mennen tullen.
Minun silmäni eivät kestä lukemista, vaikka silmälasini ovat ihan OK. Ikä ottaa osansa.
Se on minulle iso murhe, koska aikoinani luin joka päivä, ja yleensä ainakin kaksi kirjaa oli luettavanani, toinen olohuoneessa, toinen yöpöydälläni. Nyt ei enää onnistu.
Tervon kirjoista kuitenkin vanhastaan muistan, että jostakin syystä en pääse mukaan niihin. Luulen, että "Myyräkin" jäi kesken.
Tervo oli Uutisvuodossa vuosikausia, olisikohan siitä jäänyt minulle jonkinlainen suunsoittajan kuva koko miehestä. Ihan aiheetonta, tietysti.- Anonyymi
Ajattele:
Jos Jari Tervo olisi tällä hetkellä maailmalla suosittu ja kehuttu kirjailija, niin kuinka loistava ja hyvä teos tämä varmasti olisi sinun mielestäsi.- Anonyymi
Olen lukenut Myyrän, Koljatin ja Laylan.
Odotin paljon tältä kirjalta, mutta jäin vain miettimään oliko tämä enemmän tarua kuin totta.
Liikaa kloakkeja. latriineja ja eritteitä. Teki mieli mennä suihkuun, vaikka olin saunapuhtoinen. Liikaa Tervoa ja liian vähän uskottavuutta?
PM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen lukenut Myyrän, Koljatin ja Laylan.
Odotin paljon tältä kirjalta, mutta jäin vain miettimään oliko tämä enemmän tarua kuin totta.
Liikaa kloakkeja. latriineja ja eritteitä. Teki mieli mennä suihkuun, vaikka olin saunapuhtoinen. Liikaa Tervoa ja liian vähän uskottavuutta?
PMMutta paloma sinähän olet fiktion ystävä !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta paloma sinähän olet fiktion ystävä !
Eihän fiktiossa ole mitään vikaa, paitsi silloin kuin se on punottu tietoon osaksi niin säikeettömästi, että lukija alkaa epäilemään omaa kykyään hahmottaa todellisuutta.
Tieteiskirjallisuudessa se olisi melkein rikollista, historian uudelleen kirjoittaminen taas on vähintäinkin arveluttavaa. Faktaa on että tiedämme aivan liian vähän Agricolan elämästä pystyäksemme päättelemään mikä on tarua ja mikä on totta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän fiktiossa ole mitään vikaa, paitsi silloin kuin se on punottu tietoon osaksi niin säikeettömästi, että lukija alkaa epäilemään omaa kykyään hahmottaa todellisuutta.
Tieteiskirjallisuudessa se olisi melkein rikollista, historian uudelleen kirjoittaminen taas on vähintäinkin arveluttavaa. Faktaa on että tiedämme aivan liian vähän Agricolan elämästä pystyäksemme päättelemään mikä on tarua ja mikä on totta.Mutta ei sekään ollut se suurin ongelma kirjaa lukiessa vaan tarve käydä pesemässä käsiä aina välillä. Minua ei ole tehty nauttimaan lukuelämyksistä, olivatpa ne kuinka mestarillisia, jotka hekuimoimat ja herkuttelevat kropan eritteillä. Pieni määrä julmuuksia ja karkeuksia on ok jos ne jotenkin kuvaavat ja valottavat ajan henkä ja yhteiskunnan tilaa, mutta niistä ei saa tulla pääteemaa tarinalle.
- Anonyymi
Paria niitä jotain vuotoja TV:stä joskus yritin katsoa ja tämän miehen muistan lähinnä toistuvasta tuotanoin- sanan hokemisesta...tuotanoin, tuotanoin.
Jonkin verran olen lukemista harrastanut ja harrastan, siinä 20000- 40000 tullut vuosittain luettua mutta lähinnä tiedettä, historiaa ym. ei dekkareita tms.- Anonyymi
Siis 20000- 40000 kirjan sivullista!
- Anonyymi
Pikku nokkeluuksia liikaa viljelevä tyyli , alkaa lukijaa tympimään.
- Anonyymi
Käytän varmaan väsyviä silmiäni jonkun innostavamman teoksen lukemiseen.
Mkr. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käytän varmaan väsyviä silmiäni jonkun innostavamman teoksen lukemiseen.
Mkr.Mkr, oletko harkinnut äänikirjojen kuuntelemista?
Toinen mahdollisuus olisi e-kirjat, joiden tekstienn kokoa voi säädellä näytöllä. Minä luen mieluiten juuri e-kirjoja, tabletissa oma valo ja koen ne silmilleni vähemmän rasittaviksi.
PM
- Anonyymi
Arvostelette nyt Tervon entistä tyyliä TV:ssä. Entä uusin kirja ?
- Anonyymi
Sitä samaa kuin aiemmat. Lyhyitä lauseita. Näppäriä oivalluksia. Kirjatun tiedon puutteen , fiktiota säveltäen Tervolla.
- Anonyymi
Uusin oli ihan erilainen kuin aikaisemmin kirjoitetut. Joku joka ei ole kirjaa lukenutkaan haukkuu sitä vain haukkuakseen Tervoa ?
Ehkä sama joka inhoaa Loiria ja Panu Rajalaa ? - Anonyymi
Ploiri ja Panu ovat naisten mieleen, ja se etenkin Rajalan kohdalla kateellisia kyrsii.
- Anonyymi
Kävin käsityöläisten joulutorilla. Ostin 2 euron arvan, jolla voitin Nazanine Hozarin kirjan Aria, onko lukijapiiriläisille tuttu kirja, kannattaako lukea?
- Anonyymi
Sinullahan se kirja on, aloita lukea niin tiedät kannattaako. Makuja on monia,
ei kukaan voi sanoa mistään kirjasta kannattaako se lukea vai ei. Kerro meille minkälainen kirja oli ja mitä itse tykkäsit kirjasta ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinullahan se kirja on, aloita lukea niin tiedät kannattaako. Makuja on monia,
ei kukaan voi sanoa mistään kirjasta kannattaako se lukea vai ei. Kerro meille minkälainen kirja oli ja mitä itse tykkäsit kirjasta !Kiitos, en vaivaa enempää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss642938- 2002931
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa232202- 701740
- 1461526
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a1881470Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?1121418Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1571412- 901324
Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.2311246