Nyt olisi hyvä paikka kysyä missä olivatkaan kaikki ne monet Intiassa palvotuista jumalista kun koronavirus on siellä nyt tappanut yli miljoona ihmistä?
Sielläkin siis monet kirkoista ovat todella rikkaita koska ihmiset ovat olleet uskonnollisia. Tästä uskonnolisuudesta ei kuitenkaan ole heille ollut hyötyä koronavirusta vastaan taistellessa.
(Joidenkin arvioiden mukaan kaikkia kuolleita ei ole edes voinut laskea. Monet kuolivat maaseuduilla joissa köyhillä omaisillaan ei ollut varaa haudata kuolleitaan ja ne laitettiin sitten Ganges jokeen jossa kelluivat aikansa.)
Ja missä olivat Hindujen jumalat kuin koronavirus tappoi siellä yli miljoonan?
255
3765
Vastaukset
- Anonyymi
Tähän asti suurin osa Intian koronakuolemista tuli tartuntojen toisessa aallossa joka alkoi 2021 Maaliskuussa. Huhtikuun 30., 2021 Intiasta tuli ensimmäinen maa joka raportoi yli 400 tuhatta uutta tapausta 24-tunnin aikana.
Kuitenkin vielä Maaliskuun 11. päivä Helsingin Sanomissa oli seuraavanlainen artikkeli
Sadattuhannet intialaiset tungeksivat uimaan pyhässä joessa: ”Virus kuolee Gangesin puhtauden ansiosta”
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007854700.html- Anonyymi
Samasta aiheesta uudempaakin materiaalia. Näyttää siltä että koronakuolemat eivät ole vaikuttaneet paljoakaan ihmisten uskonnollisuuteen siellä päin.
Video näyttää, kuinka Intian uskovaiset kastautuivat saastevaahtoon Gangesissa ja sen sivujoissa uskonnollisten juhlien yhteydessä.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008400031.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samasta aiheesta uudempaakin materiaalia. Näyttää siltä että koronakuolemat eivät ole vaikuttaneet paljoakaan ihmisten uskonnollisuuteen siellä päin.
Video näyttää, kuinka Intian uskovaiset kastautuivat saastevaahtoon Gangesissa ja sen sivujoissa uskonnollisten juhlien yhteydessä.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008400031.htmlRoskalinkki tuokin- eikö muuta lukemista löydy kuin näitä propagandalinkkejä joita ei kyllä kiinnosta availla.
Mitään niitten uutisiahan ei ole voinut enää kohta pariin vuoteen voinut ottaa todesta.
- Anonyymi
No ei kai siellä vielä yli miljoona ole kuollut. Paitsi joidenkin arvioiden mukaan.
Virallinen kuolleiden määrä on alle puoli miljoonaa
https://gisanddata.maps.arcgis.com/apps/dashboards/bda7594740fd40299423467b48e9ecf6 - Anonyymi
Ikuista elämää on vain taivaassa tarjolla, Jeesuksen Kristuksen jengissä!😇😇
- Anonyymi
Tuo höpinäsi on pelkästään uskon asia, kuten lottoaminen ja heikoille jäille meneminenkin, ja niissä sentään aina muutama saa vuosittain pääpalkinnon.
Oisko sulla jotain todisteita väitteillesi, ja pliide, älä laita niitä homeisia raamatun jorinoita, koska siellähän se Jeesukseksi kutsuttutkin valehteli tulevansa ihan kohtsilleen uudelleen, eikä sen koomin ole nähty tuosta suunsoittajasta vilaustakaan.
- Anonyymi
Sinä et ole hindu ja olet kuolematon.
- Anonyymi
Kosmoksessa ei näy merkkiäkään siitä, että mikään Jumala puuttuisi mihinkään tai estäisi mitään.
-Knutby Kyllä Kali jumala ainakin oli paikalla, tässä todisteet:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kali- Anonyymi
Näitä on hauska lueskella. Intian piti tuhoutua körönaan mutta miten kävi. Siellä alkoi fiksu lääkitseminen ja tartunnat ovat nyt erittäin matalalla.
- Anonyymi
Jaa, että hallinnassa...
https://www.worldometers.info/coronavirus/country/india/
Melkoisen heikko olkinukke, tuo "Intian piti tuhoutua körönaan..."
- Anonyymi
Lääketiede on oma alueensa.
- Anonyymi
Kai tuo korona on nyt poistumassa päin? Siis tauti ehkä enemmän tai vähemmän katoaa itsestään?
- Anonyymi
Entäs missä olit kristinuskon jumalat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entäs missä olit kristinuskon jumalat?
Intiassa on kovin paljon kristittyjä. Tosin myös kommunisteja-niitä on siellä todella paljon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Intiassa on kovin paljon kristittyjä. Tosin myös kommunisteja-niitä on siellä todella paljon.
"Ja missä olivat Hindujen jumalat kuin koronavirus tappoi siellä yli miljoonan?"
Kehon kuolema ei ole kauhea asia. Reinkarnaatiossa saa uuden kehon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ja missä olivat Hindujen jumalat kuin koronavirus tappoi siellä yli miljoonan?"
Kehon kuolema ei ole kauhea asia. Reinkarnaatiossa saa uuden kehon.Mitä pahaa kuolemassa mukamas on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä pahaa kuolemassa mukamas on?
Miksi ihmiset pelkäävät kuolemaa, on käsittämätöntä. Joskus kuolema voi olla jopa helpotus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ihmiset pelkäävät kuolemaa, on käsittämätöntä. Joskus kuolema voi olla jopa helpotus.
Ja missä oli kristinuskon Jumala keskiaikaisen inkvisition ja ristiretkien julmuuden aikana?
Uskonsodat ovat tappaneet paljon enemmän ihmisiä kuin muut sodat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja missä oli kristinuskon Jumala keskiaikaisen inkvisition ja ristiretkien julmuuden aikana?
Uskonsodat ovat tappaneet paljon enemmän ihmisiä kuin muut sodat.Miksi aloittaja kuvittelee, että Jumala puuttuu maan asioihin? Eikö Jumalalla ole muutakin tekemistä, kun universumeitakin on niin paljon? On olemassa kosminen karman laki, ja kaikki elävät sen mukaan, kaikki saavat sen mukaan, mitä edellisissä elämissä on ansaittu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja missä oli kristinuskon Jumala keskiaikaisen inkvisition ja ristiretkien julmuuden aikana?
Uskonsodat ovat tappaneet paljon enemmän ihmisiä kuin muut sodat.Jos nyt alamme syyttää Jumalaa, niin miksi sitten kristinuskon Jumala ei estänyt keskiaikaisia hirmutekoja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos nyt alamme syyttää Jumalaa, niin miksi sitten kristinuskon Jumala ei estänyt keskiaikaisia hirmutekoja?
"Ja missä olivat Hindujen jumalat kuin koronavirus tappoi siellä yli miljoonan?"
Ja missä olivat kristinuskon jumalat keskiajalla? Samoin nyt, kun monet ukrainalaiset kristityt kuolevat? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ja missä olivat Hindujen jumalat kuin koronavirus tappoi siellä yli miljoonan?"
Ja missä olivat kristinuskon jumalat keskiajalla? Samoin nyt, kun monet ukrainalaiset kristityt kuolevat?Ja kuolema on sitten niin kamala asia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kuolema on sitten niin kamala asia?
Tuliko selväksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuliko selväksi?
Ei tullut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tullut.
Palstan aloittajalle: missä oli kristinuskon Jumala keskiaikaisen inkvisition ja ristiretkien julmuuden aikana?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palstan aloittajalle: missä oli kristinuskon Jumala keskiaikaisen inkvisition ja ristiretkien julmuuden aikana?
Niin sanotussa hindulaisuudessa on ainoastaan yksi Jumala, muut ovat puolijumalia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin sanotussa hindulaisuudessa on ainoastaan yksi Jumala, muut ovat puolijumalia.
Sen sijaan kristinuskossa on paljon jumalia.
Se on ihan Raamatussa sanottu:
KR 1933/-38
Ps. 82:6 Minä sanon: Te olette jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman poikia; - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palstan aloittajalle: missä oli kristinuskon Jumala keskiaikaisen inkvisition ja ristiretkien julmuuden aikana?
Hyvä kysymys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä kysymys.
Todella outoa ja uskomatonta, että koko ihmiskunnan historiassa oli vain yksi ainoa oikea uskonto, eli kristinusko. Entä ihmiset, jotka elivät ennen sitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todella outoa ja uskomatonta, että koko ihmiskunnan historiassa oli vain yksi ainoa oikea uskonto, eli kristinusko. Entä ihmiset, jotka elivät ennen sitä?
Nietzsche: ”Ei ole olemassa faktoja, on vain tulkintoja (interpretaatioita)”.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nietzsche: ”Ei ole olemassa faktoja, on vain tulkintoja (interpretaatioita)”.
Ihmisillä on taipumus "kiehua" omassa alakulttuurissaan, jolloin muiden perinteiden kannattajat mielletään oletusarvoisesti ideologisiksi vihollisiksi. Ja tietyissä historiallisissa olosuhteissa viholliset, kuten tiedämme, julistetaan sotaan. Uskontojen vuoropuhelua estää niin sanottu "uskonkateus", joka luo jonkin uskontokunnan edustajalle tunteen ylivertaisuudesta muihin nähden ja tunteen siitä, että hänellä on totuusmonopoli. Yleensä tämä johtuu alhaisesta sivistyksestä, halusta olla aina ja kaikkialla oikeassa ja tiedon puutteesta.
On virheellistä arvioida yhtä perinnettä suhteessa toiseen, koska silloin ei voida välttää subjektivismia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisillä on taipumus "kiehua" omassa alakulttuurissaan, jolloin muiden perinteiden kannattajat mielletään oletusarvoisesti ideologisiksi vihollisiksi. Ja tietyissä historiallisissa olosuhteissa viholliset, kuten tiedämme, julistetaan sotaan. Uskontojen vuoropuhelua estää niin sanottu "uskonkateus", joka luo jonkin uskontokunnan edustajalle tunteen ylivertaisuudesta muihin nähden ja tunteen siitä, että hänellä on totuusmonopoli. Yleensä tämä johtuu alhaisesta sivistyksestä, halusta olla aina ja kaikkialla oikeassa ja tiedon puutteesta.
On virheellistä arvioida yhtä perinnettä suhteessa toiseen, koska silloin ei voida välttää subjektivismia.On erilaisia uskonnollisia lahkoja, joiden edustajat yrittävät hankkia absoluuttista tietoa epätäydellisten älyllisten kykyjensä avulla. Kaikki ne väistämättä poikkeavat totuudesta ja päätyvät täysin virheellisiin johtopäätöksiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On erilaisia uskonnollisia lahkoja, joiden edustajat yrittävät hankkia absoluuttista tietoa epätäydellisten älyllisten kykyjensä avulla. Kaikki ne väistämättä poikkeavat totuudesta ja päätyvät täysin virheellisiin johtopäätöksiin.
Kysymys vailla vastausta.
Miksi jumalien tulisi piitata miljoonasta kuolleesta apinasta tuon taivaallista?
Ne ovat maata ja siksi muuttuvat.
Luonto kulkee kulkuaan Jumalan/jumalien tahdon mukaan ja se on hyvä🙏- Anonyymi
Kolumnin aloittaja esitti provosoivan kysymyksen, ja mitä ilmeisimmin hän on kiihkoileva fanaatikko ja fundamentalistinen eksentrikko-kristitty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kolumnin aloittaja esitti provosoivan kysymyksen, ja mitä ilmeisimmin hän on kiihkoileva fanaatikko ja fundamentalistinen eksentrikko-kristitty.
Korjaus: palstan aloittaja.
- Anonyymi
Kyse on kuitenkin ihmisistä, ei apinoista.
Anonyymi kirjoitti:
Kolumnin aloittaja esitti provosoivan kysymyksen, ja mitä ilmeisimmin hän on kiihkoileva fanaatikko ja fundamentalistinen eksentrikko-kristitty.
Kristityille on samat periaatteet annettu mutta perkules kun ovat maallistuneet niin kovasti.
Anonyymi kirjoitti:
Kyse on kuitenkin ihmisistä, ei apinoista.
Tieteen mukaan apinoista ja siihen uskontoon joka näin uskoo kuuluu suurin osa maan väestöstä , siksi käytin tätä ilmaisua.
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Tieteen mukaan apinoista ja siihen uskontoon joka näin uskoo kuuluu suurin osa maan väestöstä , siksi käytin tätä ilmaisua.
Niin.
Fundamentalistinen pelastususkonto jakaa maailman kahteen leiriin - paholaisen ohjaamiin uskottomiin ja oikeauskoisiin kristittyihin.
Kun vastapuolen oppeja DEMONISOIDAAN, on välirauha vaikea tehdä. Useimilla fundamentalistisilla uskonsuunnilla on muut pois sulkeva uskonoppi. Tarvitaan monta taivasta, että kaikki oikeauskoiset niihin sopisivat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin.
Fundamentalistinen pelastususkonto jakaa maailman kahteen leiriin - paholaisen ohjaamiin uskottomiin ja oikeauskoisiin kristittyihin.
Kun vastapuolen oppeja DEMONISOIDAAN, on välirauha vaikea tehdä. Useimilla fundamentalistisilla uskonsuunnilla on muut pois sulkeva uskonoppi. Tarvitaan monta taivasta, että kaikki oikeauskoiset niihin sopisivat.Ihmeitä, profeettoja, pyhimyksiä ja itseään toteuttavia ennustuksia on kaikissa maailman uskonnoissa, vaikkemme aina ole niistä tietoisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmeitä, profeettoja, pyhimyksiä ja itseään toteuttavia ennustuksia on kaikissa maailman uskonnoissa, vaikkemme aina ole niistä tietoisia.
Valitettavan usein eri uskontojen kannattajat ajattelevat seuraavalla tavalla: "On vain yksi oikea uskonto, joka on peräisin Jumalalta - ja kaikki muut ovat paholaiselta". Viime kädessä tällainen asenne johtaa jatkuviin konflikteihin ja fanaattisuuteen.
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Kristityille on samat periaatteet annettu mutta perkules kun ovat maallistuneet niin kovasti.
"Kristityille on samat periaatteet annettu mutta perkules kun ovat maallistuneet niin kovasti".
Aivan oikein sanoit. Anonyymi kirjoitti:
Niin.
Fundamentalistinen pelastususkonto jakaa maailman kahteen leiriin - paholaisen ohjaamiin uskottomiin ja oikeauskoisiin kristittyihin.
Kun vastapuolen oppeja DEMONISOIDAAN, on välirauha vaikea tehdä. Useimilla fundamentalistisilla uskonsuunnilla on muut pois sulkeva uskonoppi. Tarvitaan monta taivasta, että kaikki oikeauskoiset niihin sopisivat.Jokainen uskonto mielestäni puhuu samasta asiasta , vapautumisesta.
Mystikot yhdistävät uskontojen myllerryksissä, kukin lahkoissaan.- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Jokainen uskonto mielestäni puhuu samasta asiasta , vapautumisesta.
Mystikot yhdistävät uskontojen myllerryksissä, kukin lahkoissaan.Olet tullut hyvin lähelle totuutta. He kaikki palvovat samaa jumalaa, mutta eri ilmenemismuodoissa, ja he eivät itse tiedä sitä, mutta he luulevat muita epäuskoisiksi. Täysin uskomatonta typeryyttä.
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Jokainen uskonto mielestäni puhuu samasta asiasta , vapautumisesta.
Mystikot yhdistävät uskontojen myllerryksissä, kukin lahkoissaan.Itse asiassa niin monet ihmiset palvovat puolijumalia eivätkä Jumalaa. Kristityt palvovat puolijumalaa. Mutta he eivät tiedä sitä.
Jokaista maailmankaikkeutta hallitsevat Korkeimman Jumalan edustajat, jotka työskentelevät hänen johdollaan ja valvovat aineellisten energioiden ilmenemismuotoja ja toimintaa. Jumala ei Itse osallistu suoraan aineellisten universumien luomiseen ja ylläpitoon, mutta Hänen edustajansa, joita kutsutaan puolijumaliksi, ovat vastuussa niistä. Yksi tällainen edustaja on Brahma. Samaan olentoon saatetaan viitata eri tavoin eri perinteissä. Veda-perinteessä Brahma hoitaa ne luomistehtävät, jotka kristityt yleensä liitävät Korkeimpaan Jumalaan. Hän myös valvoo tiettyjä taivaallisia maailmoja ja asuu korkeimmassa taivaallisessa maailmassa. Jokaisessa maailmankaikkeudessa on eri Brahma. Kun ihmiset puhuvat Luoja-Jumalasta, he puhuvat itse asiassa Brahmasta (joka esiintyy eri kulttuureissa eri nimillä). Hän ei ole Jumala, hän toimii vain Jumalan puolesta. Brahman virka annetaan olennolle, joka on lähes sataprosenttisesti täydellinen, mutta joka ei ole täysin voittanut halua hallita.
Tällaiselle sielulle annetaan mahdollisuus toimia Luojana ja valvoa maailmankaikkeuden aineellisten ilmentymien järjestystä.
Koska Brahma (joka on puolijumala) on aineellinen olento, vaikkakin hyvin kehittynyt, hänkin jättää kehonsa (kuolee) elämänsä lopussa. Brahman keho koostuu kokonaan intellektista. Kun Brahma jättää ruumiinsa 311 biljoonan vuoden kuluttua, kaikki olemassaolo tässä tietyssä universumissa tuhoutuu. Toisin sanoen neljän miljardin vuoden välein kaikki planeettajärjestelmät, myös korkeammat taivaalliset planeetat, tuhoutuvat.
Näiden 4 miljardin vuoden jaksojen sisällä on 14 erillistä ajallista tuhoutumissykliä. Jokaisen syklin aikana tapahtuu järjestäytynyttä ja järjestelmällistä luomista, ylläpitoa ja tuhoamista. Maailmanlaajuisia mullistuksia tapahtuu muun muassa myös joka kahden vuosituhannen välein. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Jokainen uskonto mielestäni puhuu samasta asiasta , vapautumisesta.
Mystikot yhdistävät uskontojen myllerryksissä, kukin lahkoissaan.Kopernikaaninen vallankumous uskonnollisissa asenteissa
Maailmassa on monia uskonnollisia käsityksiä. Ne kiertävät kiertoratojaan keskeisen Totuuden ympärillä ja kilpailevat keskenään ylivallasta. Kristityt uskovat, että pelastus tulee vain Jeesuksen Kristuksen kautta, muslimit Muhammedin kautta ja hindut Shri Gurun armon kautta. Kukin uskonto tarjoaa pyhiin kirjoituksiinsa ja pyhimysten ilmestyksiin perustuen oman käsityksensä Jumalasta ja jumalallisesta maailmasta. Srila Sridhar Maharaj sanoi: "Ihminen liittyy tiettyyn uskontoon sisäisen pyrkimyksensä ja totuuden janonsa mukaan.
Jumalalla on lukemattomia avatareita, jotka laskeutuvat tähän maailmaan paikan, ajan ja olosuhteiden sekä ihmisen henkisen tarpeen ja kyvyn havaita Totuus mukaan. Koska niiden yksilöllisten luonteiden moninaisuus, joille jumalallinen ilmestys paljastetaan, on moninaista, Totuus taittuu ja muuttuu. Tämä on uskonnollisten perinteiden alkuperä.
Jumala esitetään yleensä universaalisen äärettömän suuruuden ruumiillistumana. Syvällisempi tarkastelu paljastaa jumalallisen läsnäolon kaiken läpäisevän. Nämä ovat Absoluutin ilmenemisen äärimmäisiä puolia. Totuus sen sijaan on paljon syvemmällä ja paljastaa toisenlaisen luonteen - henkilökohtaisen ja kaiken kattavan - Herra Krishnan. Jumala ei ole niinkään suurin ja kaikkitietävä kuin vastustamattoman houkutteleva. Jumalan hahmottaminen Krishnana osoittaa vastustamatonta rakastavaa kaipuuta äärettömän Absoluutin - Kauniin Todellisuuden - keskipisteeseen.
Jos hyväksymme ajatuksen uskonnollisesta moniarvoisuudesta, siitä seuraa loogisesti kysymys - kuinka lähellä tämä tai tuo käsite on Totuutta? Näin kirjoittaa toisinajattelija-teologi John Hick kirjeessään Vatikaanille: "Teosentrismi, joka sallii uskonnollisten näkemysten moninaisuuden, avaa tien Kristuksen maailmaa korkeampiin maailmoihin. Näin pääsemme uuteen paradigmaan, joka kieltää Kristuksen uskonnollisen maailmankaikkeuden keskuksena ja vahvistaa sen sijaan Jumalan. Tämä ajatusjärjestelmä on yhtä vallankumouksellinen kuin kopernikaaninen näkemys, jonka mukaan maailmankaikkeuden keskipiste ei ole maa vaan aurinko. Kaikkien uskontojen, myös kristinuskon, kiertoratojen keskipisteenä on Absoluuttinen Totuus, Jumala, perimmäinen transsendentti todellisuus.
Kaikki planeetat kiertävät Aurinkoa eri etäisyyksillä, ja lähempänä valopilaria olevat planeetat muistuttavat sitä rakenteeltaan ja ilmakehän koostumukseltaan. Kaikki uskonnot pyörivät Absoluuttisen Totuuden ympärillä, mutta miten voimme määrittää niiden käsitteiden syvyyden? - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Jokainen uskonto mielestäni puhuu samasta asiasta , vapautumisesta.
Mystikot yhdistävät uskontojen myllerryksissä, kukin lahkoissaan.Kyllä, oli todella outoa ja uskomatonta, että koko ihmiskunnan historiassa oli vain yksi ainoa oikea uskonto, eli kristinusko. Entä ihmiset, jotka elivät ennen sitä?
Anonyymi kirjoitti:
Itse asiassa niin monet ihmiset palvovat puolijumalia eivätkä Jumalaa. Kristityt palvovat puolijumalaa. Mutta he eivät tiedä sitä.
Jokaista maailmankaikkeutta hallitsevat Korkeimman Jumalan edustajat, jotka työskentelevät hänen johdollaan ja valvovat aineellisten energioiden ilmenemismuotoja ja toimintaa. Jumala ei Itse osallistu suoraan aineellisten universumien luomiseen ja ylläpitoon, mutta Hänen edustajansa, joita kutsutaan puolijumaliksi, ovat vastuussa niistä. Yksi tällainen edustaja on Brahma. Samaan olentoon saatetaan viitata eri tavoin eri perinteissä. Veda-perinteessä Brahma hoitaa ne luomistehtävät, jotka kristityt yleensä liitävät Korkeimpaan Jumalaan. Hän myös valvoo tiettyjä taivaallisia maailmoja ja asuu korkeimmassa taivaallisessa maailmassa. Jokaisessa maailmankaikkeudessa on eri Brahma. Kun ihmiset puhuvat Luoja-Jumalasta, he puhuvat itse asiassa Brahmasta (joka esiintyy eri kulttuureissa eri nimillä). Hän ei ole Jumala, hän toimii vain Jumalan puolesta. Brahman virka annetaan olennolle, joka on lähes sataprosenttisesti täydellinen, mutta joka ei ole täysin voittanut halua hallita.
Tällaiselle sielulle annetaan mahdollisuus toimia Luojana ja valvoa maailmankaikkeuden aineellisten ilmentymien järjestystä.
Koska Brahma (joka on puolijumala) on aineellinen olento, vaikkakin hyvin kehittynyt, hänkin jättää kehonsa (kuolee) elämänsä lopussa. Brahman keho koostuu kokonaan intellektista. Kun Brahma jättää ruumiinsa 311 biljoonan vuoden kuluttua, kaikki olemassaolo tässä tietyssä universumissa tuhoutuu. Toisin sanoen neljän miljardin vuoden välein kaikki planeettajärjestelmät, myös korkeammat taivaalliset planeetat, tuhoutuvat.
Näiden 4 miljardin vuoden jaksojen sisällä on 14 erillistä ajallista tuhoutumissykliä. Jokaisen syklin aikana tapahtuu järjestäytynyttä ja järjestelmällistä luomista, ylläpitoa ja tuhoamista. Maailmanlaajuisia mullistuksia tapahtuu muun muassa myös joka kahden vuosituhannen välein.Brahman on kaikkialla läsnäoleva energia?
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, oli todella outoa ja uskomatonta, että koko ihmiskunnan historiassa oli vain yksi ainoa oikea uskonto, eli kristinusko. Entä ihmiset, jotka elivät ennen sitä?
Harmonia , kohtuullisuus ja riittävyys.
Ne olivat ennen kristittyjä.- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Harmonia , kohtuullisuus ja riittävyys.
Ne olivat ennen kristittyjä.Älä muuta sano.
Kuulemma kristinuskon juuret ovat niin sanotussa pakanuudessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä muuta sano.
Kuulemma kristinuskon juuret ovat niin sanotussa pakanuudessa.Pakanallisilla jumalilla oli maagisia syntymiä, ja jotkut syntyivät neitsyelle. Jumalat hedelmöittivät usein nuoria ihmisneitoja.
Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta.
Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.
Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen.
Kaste oli yleinen rituaali mysteerikulttien seuraajien keskuudessa. Johannes Kastaja saattoi jäljitellä tätä rituaalia ja tuoda sen juutalaisuuteen. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Harmonia , kohtuullisuus ja riittävyys.
Ne olivat ennen kristittyjä.https://fi.eferrit.com/kristinuskon-samankaltaisuudet-hindulaisuuden-kanssa/
Kristinuskon samankaltaisuudet hindulaisuuden kanssa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://fi.eferrit.com/kristinuskon-samankaltaisuudet-hindulaisuuden-kanssa/
Kristinuskon samankaltaisuudet hindulaisuuden kanssaSaattaa olla yllättävää, että suuri osa kristinuskosta on peräisin Intiasta. Itse asiassa vuosisatojen ajan lukuisat historioitsijat ja viisaat ovat huomauttaneet, että hindulaisuudella ei ole ainoastaan hallitseva vaikutus kristinuskoon, vaan monet kristityt rituaalit voisivat suoraan lainata hindujen ( Vedic ) Intiasta.
Kristuksen ja kristittyjen pyhien vertaaminen hindujen opetuksiin
Ranskalainen historioitsija Alain Danielou oli huomannut jo vuonna 1950, että "suuri määrä tapahtumia, jotka ympäröivät Kristuksen syntymää - kuten se liittyy evankeliumiin - kummallisesti muistutti meitä Buddhan ja Krishnan legendoista." Danielou lainaa esimerkkeinä kristittyjen kirkon rakennetta, joka muistuttaa buddhalaisen Chaityan; tiettyjen varhaisten kristittyjen lahkojen tiukka asketismi, joka muistuttaa Jainin ja buddhalaisten pyhien askeettisuutta; pyhän veden käyttö, joka on intialainen käytäntö, ja sanan "Amen", joka tulee hindujen (sanskrit) " OM: sta ".
Toinen historioitsija, belgialainen Konraad Elst, huomauttaa myös, että "monet varhaiset kristilliset pyhät, kuten Roopan Hippolytus, saivat intiimiä tietoa brahmanismista". Elst jopa lainaa kuuluisaa Saint Augustinea, joka kirjoitti: "Me emme koskaan lakkaa katsomasta Intiaan, jossa monia asioita ehdotetaan ihailuksi."
Valitettavasti amerikkalainen intianttinen David Frawley sanoi "toisen vuosisadan jälkeen kristilliset johtajat päättivät irtautua hindulaisista vaikutuksista ja osoittaa, että kristinusko alkoi vain Kristuksen syntymällä". Siksi monet myöhemmät pyhät alkoivat brändättää brasminit "heretiksi" ja Saint Gregory asetti tulevaisuuden suuntauksen julkisesti tuhoamalla hindujen "pakanalliset" epäjumalat.
Suuret intialaiset viisaat, kuten Sri Aurobindo ja Sri Sri Ravi Shankar, Art of Livingin perustaja, ovat usein huomauttaneet, että tarinat, jotka kertovat kuinka Jeesus tuli Intiaan aloitettavaksi, ovat todennäköisesti totta. Sri Sri Ravi Shankar toteaa esimerkiksi, että Jeesus toisinaan toi oranssin viittauksen, hindu-symbolin maailman luopumisesta, joka ei ollut tavanomainen käytäntö juutalaisuudessa.
"Samalla tavalla", hän jatkaa, "Virgin Mary katolisuuden palvonnassa luultavasti on lainattu Hevian hovin kultti Devi". Myös kelloja, joita nykyään synagogissa ei löydy juutalaisuuden hengissä, käytetään kirkossa, ja me kaikki tiedämme niiden merkityksen buddhalaisuudessa ja hindulaisuudessa tuhansia vuosia, jopa tähän päivään saakka.
...
...
Itse asiassa hindulaisuuden permeävä vaikutus tuntuu menevän paljon aikaisemmin kuin kristinusko. Amerikkalainen matemaatikko A. Seindenberg on esimerkiksi osoittanut, että matematiikan muinaiset Vedic-tiede Shulbasutras muodostavat matematiikan lähteen Babylonian antiikissa maailmassa Kreikalle: "Shulbasutras-aritmeettisia yhtälöitä käytettiin havainnoissa Babylonialaisten kolmio ja Egyptin pyramidien rakentaminen, erityisesti hautajaismaali, pyramidin muodossa, joka on tunnettu vedis-maailmassa ".
Myös tähtitieteessä Indus-laakso on jättänyt yleismaailmallisen perinnön, joka määrittää esimerkiksi solstiktien päivämäärät, kuten 18. vuosisadan ranskalainen tähtitieteilijä Jean Sylvain Bailly totesi: "Tähtien liikkuvuus, joka oli Hinduiden laskema 4500 vuotta sitten, ei poikkea edes minuutin kuluttua pöydistä, joita käytämme tänään. " Ja hän päättelee: "Tähtitieteen hindujärjestelmät ovat paljon muinaisempia kuin egyptiläiset, vaikka juutalaisetkin saavat hinduja tietonsa."
Hindu vaikutus antiikin Kreikkaan
Ei ole myöskään epäilystäkään siitä, että kreikkalaiset antoivat voimakkaasti "Induksesta". Danielou toteaa, että Dionyson kreikkalainen kultti, joka myöhemmin tuli Bacchusin roomalaisten kanssa, on shaivismin haara: "Kreikkalaiset puhuivat Intiasta Dionysoksen pyhimmäksi alueeksi ja jopa Aleksanteri Suuren historioitsijat tunnistivat Intian Shivan Dionysuksella ja mainitsivat Puranan päivämäärät ja legendat. " Ranskan filosofi ja Le Monden toimittaja Jean-Paul Droit kirjoitti hiljattain kirjassaan The Inget of Forgetfulness, että "kreikkalaiset rakastivat niin paljon intialaista filosofiaa, että Demetrios Galianos oli jopa kääntänyt Bhagavad-gitan."
Monet länsimaalaiset ja kristilliset historioitsijat ovat yrittäneet kumota tämän Intian vaikutuksen kristittyihin ja antiikin Kreikkaan sanomalla, että se on länsi kautta arialaisen hyökkäyksen ja myöhemmin Intian suurlähetystön, joka vaikutti Intian tähtitieteeseen, matematiikkaan, arkkitehtuuriin, filosofiaan eikä päinvastoin. Mutta uusia arkeologisia ja kielellisiä löytöjä on osoittanut, ettei koskaan ollut ayaani-hyökkäystä ja että Saraswati-kulttuurin muinaisesta vedis-sivilisaatiosta on jatkuvuus.
Siksi meidän on oltava tietoisia ja kiinnitettävä huomiota läheisiin yhteyksiin kristinuskon ja hindulaisuuden välillä (antiikin Vedic-kulttuuri), jotka sitovat heidät pyhään veljeyttään. Varmasti tunnustettu kristillinen ja länsimaalainen tutkija voi ymmärtää, kuinka maailman ihmiskunnan peruskulttuuri on vedokas asianmukaisen tutkimuksen avulla. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Harmonia , kohtuullisuus ja riittävyys.
Ne olivat ennen kristittyjä.https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/01/10/paasiainen
Pääsiäinen yhdistää kristillisiä ja pakanallisia perinteitä - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Harmonia , kohtuullisuus ja riittävyys.
Ne olivat ennen kristittyjä.https://www.ucg.org/vertical-thought/paganism-in-christianity
Pakanallisuus kristinuskossa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.ucg.org/vertical-thought/paganism-in-christianity
Pakanallisuus kristinuskossaPerinteiset kristilliset opit
Valitettavasti jotkin perustavanlaatuisimmista asioista, joihin useimmat kristityiksi tunnustautuvat uskovat, ovat peräisin muinaisesta pakanuudesta eivätkä niinkään Raamatusta. Ajatus siitä, että ihmisillä on kuolematon sielu, opetettiin ensimmäisen kerran muinaisessa Egyptissä ja Babyloniassa. Myös kreikkalaiset opettivat, että sielu erottuisi kuoleman hetkellä fyysisestä ruumiista (Jewish Encyclopedia, 1941, Vol. 6, s. 564, 566, "Immortality of the Soul"). Tämä ajatus sulautui kristinuskoon kreikkalaisesta filosofiasta. Se ei tullut innoitetusta Raamatusta.
Muinaiset egyptiläiset kehittivät käsitteen taivaaseen pääsemisestä. Heidän mytologiassaan jumala Osiris tapettiin, mutta herätettiin sitten henkiin, minkä jälkeen hän siirtyi kaukaiseen taivaalliseen valtakuntaan. Egyptiläiset päättelivät, että jos hän pystyi tähän, niin myös ihmiset voisivat seurata häntä (Lewis Browne, This Believing World, s. 83-84). Tämä taivaallinen palkinto oli keskeinen opetus useissa muinaisissa mysteeriuskonnoissa - mutta ei heprealaisten tai varhaiskristittyjen uskonnossa.
Jopa jotkin Jeesusta koskevat kristilliset opetukset ovat peräisin pikemminkin pakanuudesta kuin Raamatusta. Babylonian mytologiassa Ishtarista väitettiin, että hänellä oli poika nimeltä Tammuz. Hän kuoli joka vuosi, mutta syntyi uudelleen keväällä. Sekä äidin että lapsen babylonialainen kunnioitus vaikutti kristinuskon myöhempiin versioihin, joissa Jeesuksen äitiä Mariaa jumaloitiin yhtä paljon kuin Jeesusta itseään (Sir James Frazer, The Golden Bough, 1993, s. 326). Tämä on ristiriidassa Raamatun kanssa, joka kunnioittaa Mariaa mutta ei tavallista ihmistä - ainoastaan Kristusta.
Kaldealaisten symboli Tammuzille oli kirjain tau, joka esiintyy san-serif-kirjaimella kirjoitettuna "t":nä ja jota yleisesti pidetään ristinä (Babylonian Mystery Religion, s. 51; Vine's, "Cross, Crucify"). Vaikka Raamattu todellakin opettaa, että Jeesus ristiinnaulittiin, ristiinnaulitsemisen muodosta ei ole tietoa. Tuohon aikaan roomalaiset käyttivät erimuotoisia pystypaaluja, joista osa oli ristipalkeilla ja osa ilman. Raamattu ei anna mitään viitteitä siitä, että alkukirkko olisi koskaan käyttänyt ristiä uskonnollisena symbolina, mutta useat pakanalliset uskonnot olivat käyttäneet sitä jo vuosisatoja ennen Kristuksen syntymää. Anonyymi kirjoitti:
Älä muuta sano.
Kuulemma kristinuskon juuret ovat niin sanotussa pakanuudessa.Niin...Paavalin omat opit , kristinusko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perinteiset kristilliset opit
Valitettavasti jotkin perustavanlaatuisimmista asioista, joihin useimmat kristityiksi tunnustautuvat uskovat, ovat peräisin muinaisesta pakanuudesta eivätkä niinkään Raamatusta. Ajatus siitä, että ihmisillä on kuolematon sielu, opetettiin ensimmäisen kerran muinaisessa Egyptissä ja Babyloniassa. Myös kreikkalaiset opettivat, että sielu erottuisi kuoleman hetkellä fyysisestä ruumiista (Jewish Encyclopedia, 1941, Vol. 6, s. 564, 566, "Immortality of the Soul"). Tämä ajatus sulautui kristinuskoon kreikkalaisesta filosofiasta. Se ei tullut innoitetusta Raamatusta.
Muinaiset egyptiläiset kehittivät käsitteen taivaaseen pääsemisestä. Heidän mytologiassaan jumala Osiris tapettiin, mutta herätettiin sitten henkiin, minkä jälkeen hän siirtyi kaukaiseen taivaalliseen valtakuntaan. Egyptiläiset päättelivät, että jos hän pystyi tähän, niin myös ihmiset voisivat seurata häntä (Lewis Browne, This Believing World, s. 83-84). Tämä taivaallinen palkinto oli keskeinen opetus useissa muinaisissa mysteeriuskonnoissa - mutta ei heprealaisten tai varhaiskristittyjen uskonnossa.
Jopa jotkin Jeesusta koskevat kristilliset opetukset ovat peräisin pikemminkin pakanuudesta kuin Raamatusta. Babylonian mytologiassa Ishtarista väitettiin, että hänellä oli poika nimeltä Tammuz. Hän kuoli joka vuosi, mutta syntyi uudelleen keväällä. Sekä äidin että lapsen babylonialainen kunnioitus vaikutti kristinuskon myöhempiin versioihin, joissa Jeesuksen äitiä Mariaa jumaloitiin yhtä paljon kuin Jeesusta itseään (Sir James Frazer, The Golden Bough, 1993, s. 326). Tämä on ristiriidassa Raamatun kanssa, joka kunnioittaa Mariaa mutta ei tavallista ihmistä - ainoastaan Kristusta.
Kaldealaisten symboli Tammuzille oli kirjain tau, joka esiintyy san-serif-kirjaimella kirjoitettuna "t":nä ja jota yleisesti pidetään ristinä (Babylonian Mystery Religion, s. 51; Vine's, "Cross, Crucify"). Vaikka Raamattu todellakin opettaa, että Jeesus ristiinnaulittiin, ristiinnaulitsemisen muodosta ei ole tietoa. Tuohon aikaan roomalaiset käyttivät erimuotoisia pystypaaluja, joista osa oli ristipalkeilla ja osa ilman. Raamattu ei anna mitään viitteitä siitä, että alkukirkko olisi koskaan käyttänyt ristiä uskonnollisena symbolina, mutta useat pakanalliset uskonnot olivat käyttäneet sitä jo vuosisatoja ennen Kristuksen syntymää.Joulu
Muinaisessa Ranskassa ja Britanniassa druidit järjestivät talvipäivänseisauksen aikaan 12-päiväisen juhlan. He uskoivat, että se oli vuotuisen taistelun huipentuma kuolemaa edustavan jääjättiläisen ja elämää edustavan auringonjumalan välillä. He rakensivat suuria nuotioita kannustaakseen ja auttaakseen mestariaan, aurinkoa. Druidit ja muut pakanalliset johtajat tiesivät, kuten mekin nykyään, että päivät pitenevät aina, kun kalenteri etenee talven kautta kohti kevättä, riippumatta heidän vuodenaikarituaaleistaan - mutta silti he pitivät niistä kiinni (L. W. Cowie ja John Selwyn Gummer, The Christian Calendar, 1974, s. 22). Valitettavasti niin tekee suuri osa kristinuskosta nykyäänkin.
Se, mitä nykyään pidetään Kristuksen syntymän juhlana, alkoi pakanallisena keskitalven juhlana. Yksi tämän juhlan epäraamatullinen perinne on vihreyden käyttö. Vihreillä kasveilla koristelu joulukuun lopusta tammikuun alkuun oli yksi tapa, jolla druidit "kunnioittivat ja kannustivat" auringonjumalaa talvipäivänseisauksen aikaan. Perheet kaatoivat yleensä ikivihreän puun ja toivat sen kotiinsa, jossa se koristeltiin ja asetettiin näkyvälle paikalle. Keskiajalla tämä pakanallinen rituaali säilyi, ja lopulta sitä muokattiin ja sille annettiin kristillinen leima, kun roomalaiskatoliset lähetyssaarnaajat pyrkivät saamaan ihmiset palvomaan Jumalan poikaa eikä auringonjumalaa. Aikanaan saksalaiset siirtolaiset toivat ikivihreiden puiden koristelun Amerikkaan, jossa se on kukoistanut. Kuten olet ehkä jo arvannutkin, myös kuuluisan joululaulun "Joulun kaksitoista päivää" ovat peräisin pakanallisesta juhlasta. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Harmonia , kohtuullisuus ja riittävyys.
Ne olivat ennen kristittyjä.Kristinusko on vain kahden tuhannen vuoden historiansa aikana jakautunut yli kahteentuhanteen eri virtaukseen. Tämä osoittaa, ettei perinteen säilyttämiseen ja hengellisen tiedon välittämiseen ole olemassa mitään mekanismia. Jos tämä pirstoutumisen suuntaus jatkuu, kristillisen opetuksen eheys katoaa kokonaan, ja tulevien sukupolvien on hyvin vaikea ymmärtää sen ydintä.
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Brahman on kaikkialla läsnäoleva energia?
Brahma ja Brahman tarkoittavat eri asioita.
Anonyymi kirjoitti:
Kristinusko on vain kahden tuhannen vuoden historiansa aikana jakautunut yli kahteentuhanteen eri virtaukseen. Tämä osoittaa, ettei perinteen säilyttämiseen ja hengellisen tiedon välittämiseen ole olemassa mitään mekanismia. Jos tämä pirstoutumisen suuntaus jatkuu, kristillisen opetuksen eheys katoaa kokonaan, ja tulevien sukupolvien on hyvin vaikea ymmärtää sen ydintä.
Sen evoluutio on hajota käsiin kaiketi?
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Harmonia , kohtuullisuus ja riittävyys.
Ne olivat ennen kristittyjä."Harmonia , kohtuullisuus ja riittävyys.
Ne olivat ennen kristittyjä".
Kunnes kaikki pakotettiin kääntymään kristinuskoon. Ristiretkien julmuus. Keskiaika. Anonyymi kirjoitti:
Brahma ja Brahman tarkoittavat eri asioita.
Eli Brahma , kaikkialla oleva energia , nimeämätön ?
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Harmonia , kohtuullisuus ja riittävyys.
Ne olivat ennen kristittyjä.6. vuosisadalla Kristuksen jälkeen, jolloin Bysantin keisari Justinianuksen hovissa hautautui pirullinen salaliitto, joka piti ihmiskunnan vankina väärän käsityksen vallassa elämän ja kuoleman todellisuudesta 1 400 vuoden ajan. Sitä edeltävinä sukupolvina jälleensyntyminen oli kristillisessä kirkossa vielä kiistaton tosiasia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
6. vuosisadalla Kristuksen jälkeen, jolloin Bysantin keisari Justinianuksen hovissa hautautui pirullinen salaliitto, joka piti ihmiskunnan vankina väärän käsityksen vallassa elämän ja kuoleman todellisuudesta 1 400 vuoden ajan. Sitä edeltävinä sukupolvina jälleensyntyminen oli kristillisessä kirkossa vielä kiistaton tosiasia.
Uskonnollisten kiistojen aikana jälleensyntyminen ei ollut kertaakaan keskustelun aiheena. Sitä pidettiin perusdogmana, jota vuoden 451 konsiili jopa vahvisti. Kuka olisi silloin voinut kuvitella, että kristillinen teologia muuttuisi niin olennaisesti, kun Justinianus nousi Itä-Rooman valtakunnan valtaistuimelle vuonna 527, ja millaisia syvällisiä seurauksia seuraavat vuosisadat sen seurauksena saisivat?
Anonyymi kirjoitti:
"Harmonia , kohtuullisuus ja riittävyys.
Ne olivat ennen kristittyjä".
Kunnes kaikki pakotettiin kääntymään kristinuskoon. Ristiretkien julmuus. Keskiaika.Ylipäätään uskontoihin milloin totuus rajattiin ja sehän on mahdotonta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskonnollisten kiistojen aikana jälleensyntyminen ei ollut kertaakaan keskustelun aiheena. Sitä pidettiin perusdogmana, jota vuoden 451 konsiili jopa vahvisti. Kuka olisi silloin voinut kuvitella, että kristillinen teologia muuttuisi niin olennaisesti, kun Justinianus nousi Itä-Rooman valtakunnan valtaistuimelle vuonna 527, ja millaisia syvällisiä seurauksia seuraavat vuosisadat sen seurauksena saisivat?
Sekä kristinusko että islam eivät ole enää sitä, mitä ne olivat alussa. Nämä uskonnot ovat muuttuneet ajan myötä. Sekä varhaisessa kristinuskossa että varhaisessa islamissa oli mukana jälleensyntyminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekä kristinusko että islam eivät ole enää sitä, mitä ne olivat alussa. Nämä uskonnot ovat muuttuneet ajan myötä. Sekä varhaisessa kristinuskossa että varhaisessa islamissa oli mukana jälleensyntyminen.
Alkuperäinen islamilainen käsitys kuolemasta liittyi erottamattomasti ajatukseen jälleensyntymisestä.
Islamilaisissa kirjoituksissa reinkarnaatio ilmaistaan sanalla tanasukh, mutta ortodoksiset muslimifilosofit käyttävät tätä sanaa harvoin.
Syyrialaiset sufit, pitivät jälleensyntymistä perusperiaatteena, jolle heidän opetuksensa rakentuivat. Tämä islamin synkretistinen haara kehittyi 1100-luvulla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alkuperäinen islamilainen käsitys kuolemasta liittyi erottamattomasti ajatukseen jälleensyntymisestä.
Islamilaisissa kirjoituksissa reinkarnaatio ilmaistaan sanalla tanasukh, mutta ortodoksiset muslimifilosofit käyttävät tätä sanaa harvoin.
Syyrialaiset sufit, pitivät jälleensyntymistä perusperiaatteena, jolle heidän opetuksensa rakentuivat. Tämä islamin synkretistinen haara kehittyi 1100-luvulla.Kristityt puhuvat jatkuvasti allegoriasta, siitä, mitä ei ole olemassa.
Zarathustran käsite
Pahuuden ongelma oli suuri huolenaihe Zarathustran kaltaisille ihmisille. Zarathustra aloitti saarnaamisensa Intiassa, ja hänellä, kuten monilla karismaattisilla, nykyajan ajattelijoilla, oli kysymys: "Jos Jumala on olemassa, hänen pitäisi olla hyvän lähde, mutta näen, että maailmassa on niin paljon epätäydellisyyttä ja pahaa". Sitten Zarathustra päätteli, että jumalia on itse asiassa kaksi. Ne ovat hyvän jumala ja pahan jumala, ja pahan jumalaa kutsuttiin paholaiseksi. Ja kävi ilmi, että Zarathustralaisen näkökulmasta oli toinenkin ongelma - hyvän jumala taisteli jatkuvasti pahan jumalaa vastaan. Myöhemmin kristityt filosofit ottivat tämän ajatuksen omakseen.
Saatanan rooli voi sopia Kali purushalle. Samoin voidaan olettaa, että Saatana ei ole mikään erityinen personifikaatio, vaan Mayan yleinen toiminta, joka viettelee jivan synteihin. Anonyymi kirjoitti:
6. vuosisadalla Kristuksen jälkeen, jolloin Bysantin keisari Justinianuksen hovissa hautautui pirullinen salaliitto, joka piti ihmiskunnan vankina väärän käsityksen vallassa elämän ja kuoleman todellisuudesta 1 400 vuoden ajan. Sitä edeltävinä sukupolvina jälleensyntyminen oli kristillisessä kirkossa vielä kiistaton tosiasia.
Näkyyhän tuo raamatussa ainakin nykyään?
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Jokainen uskonto mielestäni puhuu samasta asiasta , vapautumisesta.
Mystikot yhdistävät uskontojen myllerryksissä, kukin lahkoissaan."Jokainen uskonto mielestäni puhuu samasta asiasta , vapautumisesta."
On ainakin viisi erilaista vapautumista. Mukti. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Jokainen uskonto mielestäni puhuu samasta asiasta , vapautumisesta.
Mystikot yhdistävät uskontojen myllerryksissä, kukin lahkoissaan.Bhagavad Gita 2.20
Sielu ei synny eikä kuole. Hän ei ole koskaan syntynyt, ei synny eikä tule koskaan syntymään. Hän on syntymätön, ikuinen, aina olemassa oleva ja alkuperäinen. Hän ei tuhoudu, kun keho kuolee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bhagavad Gita 2.20
Sielu ei synny eikä kuole. Hän ei ole koskaan syntynyt, ei synny eikä tule koskaan syntymään. Hän on syntymätön, ikuinen, aina olemassa oleva ja alkuperäinen. Hän ei tuhoudu, kun keho kuolee.Useissa perinteissä on olemassa perinteissä on eksoteerinen ja esoteerinen puoli. Eksoteerinen osa sisältää filosofian ulkoisen puolen. Ihmiset, joille eksoteerinen ulottuvuus on tärkeämpi, ovat yleensä lahkolaisia ja edistävät uskontonsa yksinoikeutta. Ne, joita uskonnon esoteerinen puoli vetää puoleensa, etsivät syvempää kokemusta. Uppoutumalla uskonnollisen järjestelmän syvyyksiin he pääsevät kosketuksiin universaalien totuuksien kanssa. He eivät koe muita ryhmiä uhkana eivätkä siksi asetu niitä vastaan. Jos seuraamme suuria opettajia, joilla on täydellistä tietoa universaaleista totuuksista,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jokainen uskonto mielestäni puhuu samasta asiasta , vapautumisesta."
On ainakin viisi erilaista vapautumista. Mukti.Brahma on maailmankaikkeuden ensimmäinen luotu olento; yksi guna-avatareista, hallitsee intohimon gunaa (rajo-guna) ; luo aineellisen maailman Jumalan antamalla voimalla. Kuuluu yleensä jiva-tattvaan, mutta joskus Vishnusta itsestään tulee Brahma. Universumimme Brahma tunnetaan nimellä Vairāja. Hän on Brahma-Madhva-Gaudiya Sampradaya alkuperäinen guru.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bhagavad Gita 2.20
Sielu ei synny eikä kuole. Hän ei ole koskaan syntynyt, ei synny eikä tule koskaan syntymään. Hän on syntymätön, ikuinen, aina olemassa oleva ja alkuperäinen. Hän ei tuhoudu, kun keho kuolee.Aivan kuten lukemattomat pienet kipinät loistavat tulen liekkien kielissä tai myriadit auringonvalon hiukkasia pysyvät auringon säteissä, niin myös yksittäiset sielut, jivat, jotka ovat pienempiä kuin atomi, kumpuavat Jumalan Korkeimmasta Persoonallisuudesta. Aivan kuten liekin kipinät ja auringonvalon hiukkaset, vaikka niillä on sama luonne kuin niiden lähteellä, pysyvät itsenäisenä kategoriana, kaikki jivat ovat ikuisesti yhtä Jumalan kanssa ja samalla ikuisesti erillään Hänestä. Ero jivan ja Ishwaran välillä on siinä, että Ishwara on aineellisen energian (maya-shakti) Valtias ja Hallitsija, kun taas jiva on aina sen armoilla. Vaikka jiva olisi saavuttanut vapautumisen, hän ei voi koskaan olla täysin riippumaton eikä hänestä voi tulla mayan valtias , sillä tämä on jivan alkuperäinen asema.
"Brihadaranyaka Upanishad " (2.1.20): "Para-Brahmanista lähtee lukemattomia jivoja, aivan kuten kipinät lentävät liekeistä."[2][3]
"Brihadaranyaka Upanishad " (4.3.9): " Jīvapuruṣan on oltava tietoinen kahdesta maailmasta: aineellisesta maailmasta ja henkimaailmasta. Jiva, joka on kolmannessa, unta muistuttavassa välitilassa, pysyttelee rajamaalla (tatastha), jossa henkinen ja aineellinen olemassaolon sfääri kohtaavat. Neutraalilla "maaperällä" jiva tarkastelee sekä Jada-Jagatia (kuolleen aineen maailmaa) että Chit-Jagatia (elävän hengen maailmaa). Sielu joutuu näin ollen eksistentiaalisen valinnan eteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Useissa perinteissä on olemassa perinteissä on eksoteerinen ja esoteerinen puoli. Eksoteerinen osa sisältää filosofian ulkoisen puolen. Ihmiset, joille eksoteerinen ulottuvuus on tärkeämpi, ovat yleensä lahkolaisia ja edistävät uskontonsa yksinoikeutta. Ne, joita uskonnon esoteerinen puoli vetää puoleensa, etsivät syvempää kokemusta. Uppoutumalla uskonnollisen järjestelmän syvyyksiin he pääsevät kosketuksiin universaalien totuuksien kanssa. He eivät koe muita ryhmiä uhkana eivätkä siksi asetu niitä vastaan. Jos seuraamme suuria opettajia, joilla on täydellistä tietoa universaaleista totuuksista,
Tilaa, jossa maanpinta ja joen tai muun vesistön vesi kohtaavat, kutsutaan tata (ranta). Tämä viiva on itse asiassa tuskin näkyvä maakaistale, joka erottaa nämä kaksi elementtiä toisistaan. Jos verrataan transsendenttista sfääriä valtamereen ja aineellisen olemassaolon maailmaa maapalloon, tata on se ohut rajaviiva, joka erottaa ne toisistaan. Jiva-shakti sijaitsee tässä maailmojen rajapinnassa. Jivat ovat kuin lukemattomia lukemattomia ja äärettömän pieniä valopartikkeleita auringon säteissä. Koska jivat ovat rajaseudulla, ne voivat tarkastella toisaalta henkistä maailmaa ja toisaalta aineellista luomakuntaa.
Chit-shakti, jivan toisella puolella oleva Bhagavanin henkinen energia, on rajaton ja äärimmäisen voimakas. Yhtä rajaton ja voimakas on maya-shakti, toisella puolella sijaitseva illusorinen energia. Välissä olevan pienen yksilöllisen sielun (sukshma-jiva) on antauduttava jommankumman energian voimaan. Koska jivat siis syntyvät Bhagavanin rajaenergiasta (tatastha-shakti), niillä on rajallinen luonne ja oikeus valita.
Raja-asema mahdollistaa sen, että jiva voi olla kahden maailman, aineellisen ja henkisen, välissä ja tarkastella molempia samanaikaisesti. Jivan rajaluonne ilmenee sen haluna olla jommankumman Jumalan energian käytettävissä. Ohutta rantaviivaa (tata) upottaa joskus vuorovesi tai jokin muu tekijä. Toisaalta joskus vesi vetäytyy tai joki muuttaa uomaansa, ja silloin tuosta maanpinnan osasta tulee jälleen kuivaa maata. Kun jiva omistaa tietoisuutensa ja ajatuksensa Jumalalle ja kääntää katseensa kohti henkimaailmaa, Jumalan sisäinen energia suojelee häntä. ...Jos jiva kuitenkin suuntaa katseensa, halunsa, ajatuksensa ja toiveensa illusorisen energian luoman aineellisen maailman suuntaan... hän jää mayan asettamaan ansaan ja joutuu sen vangiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Brahma on maailmankaikkeuden ensimmäinen luotu olento; yksi guna-avatareista, hallitsee intohimon gunaa (rajo-guna) ; luo aineellisen maailman Jumalan antamalla voimalla. Kuuluu yleensä jiva-tattvaan, mutta joskus Vishnusta itsestään tulee Brahma. Universumimme Brahma tunnetaan nimellä Vairāja. Hän on Brahma-Madhva-Gaudiya Sampradaya alkuperäinen guru.
Jiva on luotu chit-shaktin energiasta, ja siksi se on täysin henkinen. Koska jiva on kuitenkin mitättömän pieni, se ei ole tarpeeksi vahva, ja siksi maya voi helposti voittaa sen (peittää sen), ja kun se on orjuuttanut jivan, se alkaa välittömästi hallita sen kohtaloa. Ymmärtäkää tämä niin hyvin kuin voitte: jivan alkuperäinen luonto on ehdottoman puhdas eikä sisällä grammaakaan aineellista energiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Brahma on maailmankaikkeuden ensimmäinen luotu olento; yksi guna-avatareista, hallitsee intohimon gunaa (rajo-guna) ; luo aineellisen maailman Jumalan antamalla voimalla. Kuuluu yleensä jiva-tattvaan, mutta joskus Vishnusta itsestään tulee Brahma. Universumimme Brahma tunnetaan nimellä Vairāja. Hän on Brahma-Madhva-Gaudiya Sampradaya alkuperäinen guru.
Kun tutkimme maailmankaikkeutemme luonnetta, ihmettelemme sen monimutkaisuutta ja täydellisyyttä. Meille annetaan usein ymmärtää, ettei ole mitään sen veroista, saati täydellistä, mutta tämä on kaukana totuudesta. Muinaisajan tietäjät, rishit, ovat nähneet miljoonia muita universumeja. Meidän universumissamme on neljätoista tasoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Brahma on maailmankaikkeuden ensimmäinen luotu olento; yksi guna-avatareista, hallitsee intohimon gunaa (rajo-guna) ; luo aineellisen maailman Jumalan antamalla voimalla. Kuuluu yleensä jiva-tattvaan, mutta joskus Vishnusta itsestään tulee Brahma. Universumimme Brahma tunnetaan nimellä Vairāja. Hän on Brahma-Madhva-Gaudiya Sampradaya alkuperäinen guru.
Brahma - Maailmankaikkeutemme toissijainen luoja, joka loi sen kaikessa monimuotoisuudessaan Kaikkivaltiaalta saamansa ilmoituksen ja voiman avulla. Rajo-gunan, intohimon ja toiminnan energian, valtias. Yksi kahdestatoista mahajanasta, merkittävistä pyhistä, jotka mainitaan vedalaisissa kirjoituksissa.
Anonyymi kirjoitti:
"Jokainen uskonto mielestäni puhuu samasta asiasta , vapautumisesta."
On ainakin viisi erilaista vapautumista. Mukti.Vapautuminen myös niistä viidestä , täydellinen vapautuminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Brahma on maailmankaikkeuden ensimmäinen luotu olento; yksi guna-avatareista, hallitsee intohimon gunaa (rajo-guna) ; luo aineellisen maailman Jumalan antamalla voimalla. Kuuluu yleensä jiva-tattvaan, mutta joskus Vishnusta itsestään tulee Brahma. Universumimme Brahma tunnetaan nimellä Vairāja. Hän on Brahma-Madhva-Gaudiya Sampradaya alkuperäinen guru.
Brahma-samhita - (kirjaimellisesti "Brahman rukousten kokoelma"), yksi Gaudiya Vaishnavismin tärkeimmistä kirjoituksista. "Brahma Samhita sisältää tämän maailmankaikkeuden luojan, Brahman, Jumalalle esittämät rukoukset, jotka Brahma lausui luomisen alussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Brahma on maailmankaikkeuden ensimmäinen luotu olento; yksi guna-avatareista, hallitsee intohimon gunaa (rajo-guna) ; luo aineellisen maailman Jumalan antamalla voimalla. Kuuluu yleensä jiva-tattvaan, mutta joskus Vishnusta itsestään tulee Brahma. Universumimme Brahma tunnetaan nimellä Vairāja. Hän on Brahma-Madhva-Gaudiya Sampradaya alkuperäinen guru.
Brahma on maailmankaikkeutemme luoja. Jokaisella maailmankaikkeudella on oma Brahmansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Brahma on maailmankaikkeuden ensimmäinen luotu olento; yksi guna-avatareista, hallitsee intohimon gunaa (rajo-guna) ; luo aineellisen maailman Jumalan antamalla voimalla. Kuuluu yleensä jiva-tattvaan, mutta joskus Vishnusta itsestään tulee Brahma. Universumimme Brahma tunnetaan nimellä Vairāja. Hän on Brahma-Madhva-Gaudiya Sampradaya alkuperäinen guru.
Jumala itse ei osallistu aineellisen maailman luomiseen eikä tuhoamiseen.
Koko aineellinen maailma on lukuisia toisiinsa kytkeytyneitä olemassaolon tasoja, joista jokaista voidaan elää miljoonia elämiä. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Vapautuminen myös niistä viidestä , täydellinen vapautuminen.
"Vapautuminen myös niistä viidestä , täydellinen vapautuminen."
Vapautumisia on erilaisia.
Vaikka sielu saavuttaisikin persoonattoman vapautumisen, tätä vapautumista ei voida pitää jivana olemisen perimmäisenä päämääränä. Mukti ymmärretään tavallisesti aineellisen olemassaolon loppumisena. Tällaista vapautumista kutsutaan nirvanaksi, tilaksi, jossa yksilöllinen sielu katsoo tuhonneensa egonsa, kaikenlaisen yksilöllisyytensä ja kaikenlaisen olemuksensa erillisyyden tason Absoluutin olemuksesta. ME EMME HALUA MENNÄ SINNE. On kuitenkin aivan ilmeistä, että jiva-tattva on ikuinen kategoria, ja siksi annihilaatio tai persoonaton hajoaminen Brahmaniin on sille periaatteessa täysin mahdotonta. Jiva on ikuinen, sen yksilöllisyys on ikuinen, kun taas nirvana tai persoonaton vapautuminen on kuvitteellinen kategoria. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vapautuminen myös niistä viidestä , täydellinen vapautuminen."
Vapautumisia on erilaisia.
Vaikka sielu saavuttaisikin persoonattoman vapautumisen, tätä vapautumista ei voida pitää jivana olemisen perimmäisenä päämääränä. Mukti ymmärretään tavallisesti aineellisen olemassaolon loppumisena. Tällaista vapautumista kutsutaan nirvanaksi, tilaksi, jossa yksilöllinen sielu katsoo tuhonneensa egonsa, kaikenlaisen yksilöllisyytensä ja kaikenlaisen olemuksensa erillisyyden tason Absoluutin olemuksesta. ME EMME HALUA MENNÄ SINNE. On kuitenkin aivan ilmeistä, että jiva-tattva on ikuinen kategoria, ja siksi annihilaatio tai persoonaton hajoaminen Brahmaniin on sille periaatteessa täysin mahdotonta. Jiva on ikuinen, sen yksilöllisyys on ikuinen, kun taas nirvana tai persoonaton vapautuminen on kuvitteellinen kategoria.Vedan ikuinen viisaus opettaa meille, että kaiken tiedon päämäärä on vapautua syntymän ja kuoleman toistuvasta kiertokulusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedan ikuinen viisaus opettaa meille, että kaiken tiedon päämäärä on vapautua syntymän ja kuoleman toistuvasta kiertokulusta.
Nykyaikaiset uskonnot ovat pelkkää tietämättömyyttä:
"Minä olen kiivas Jumala, palvo ainoastaan minua, älä muita. Jos et tee niin, tuhoan sinut, joudut ikuiseen helvettiin. Ja ihmiset palvovat pelosta.
Missä on rakkaus? Ei ole lainkaan rakkautta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyaikaiset uskonnot ovat pelkkää tietämättömyyttä:
"Minä olen kiivas Jumala, palvo ainoastaan minua, älä muita. Jos et tee niin, tuhoan sinut, joudut ikuiseen helvettiin. Ja ihmiset palvovat pelosta.
Missä on rakkaus? Ei ole lainkaan rakkautta.Śrī Īśopaniṣad
Tieto, joka tuo meidät lähemmäksi Jumaluuden Ylintä Persoonallisuutta, Kṛṣṇaa.
Kutsurukous:
oṁ pūrṇam adaḥ pūrṇam idaṁ
pūrṇāt pūrṇam udacyate
pūrṇasya pūrṇam ādāya
pūrṇam evāvaśiṣyate
Jumaluuden Ylin Persoonallisuus on täydellinen ja koska Hän on absoluuttinen ja täydellinen, niin kaikki Hänestä emanoituvat ilmentymät, kuten tämä ilmiömaailma, on varustettu kaikella tarpeellisella, koska se on itsessään täydellinen kokonaisuus. Kaikki, mikä lähtee Täydellisestä Kokonaisuudesta on Itsessään Täydellistä. Täydellisenä Kokonaisuutena Hän on täydellisessä tasapainossa, vaikka Hänestä lähtee niin monia täydellisiä osasia.
Ensimmäinen mantra:
īśāvāsyam idaṁ sarvaṁ
yat kiñca jagatyāṁ jagat
tena tyaktena bhuñjīthā
mā gṛdhaḥ kasya svid dhanam
Kaikki tässä maailmankaikkeudessa, olipa se sitten elollista tai elotonta, on Hänen vallassaan ja kuuluu Hänelle. Siksi jokaisen tulisi käyttää vain sitä, mikä on välttämätöntä ja mikä on myönnetty hänen osuudekseen, eikä kajota mihinkään muuhun, ymmärtäen hyvin, kenelle kaikki kuuluu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Śrī Īśopaniṣad

Kaikki tässä maailmankaikkeudessa, olipa se sitten elollista tai elotonta, on Hänen vallassaan ja kuuluu Hänelle. Siksi jokaisen tulisi käyttää vain sitä, mikä on välttämätöntä ja mikä on myönnetty hänen osuudekseen, eikä kajota mihinkään muuhun, ymmärtäen hyvin, kenelle kaikki kuuluu.Neljäs mantra:
anejad ekaṁ manaso javīyo
nainad devā āpnuvan pūrvam arṣat
tad dhāvato ’nyān atyeti tiṣṭhat
tasminn apo mātariśvā dadhāti
Asuinpaikassaan pysyttelevä Jumaluuden Ylin Persoonallisuus, liikkuu ajatusta nopeammin ja voi ohittaa kaikki juoksijat. Edes mahtavat puolijumalat eivät pysty lähestymään Häntä. Pysytellen yhdessä paikassa Hän antaa samanaikaisesti käskyjä niille, jotka lähettävät tuulia ja sateita. Täydellisyydessään Hänelle ei ole vertaista.
Viides mantra:
tad ejati tan naijati
tad dūre tad v antike
tad antar asya sarvasya
tad u sarvasyāsya bāhyataḥ
Korkein Jumala sekä kävelee että ei kävele. Hän on kaukana ja samaan aikaan hyvin lähellä. Hän on kaiken sisällä ja kuitenkin kaiken ulkopuolella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Neljäs mantra:
anejad ekaṁ manaso javīyo
nainad devā āpnuvan pūrvam arṣat
tad dhāvato ’nyān atyeti tiṣṭhat
tasminn apo mātariśvā dadhāti
Asuinpaikassaan pysyttelevä Jumaluuden Ylin Persoonallisuus, liikkuu ajatusta nopeammin ja voi ohittaa kaikki juoksijat. Edes mahtavat puolijumalat eivät pysty lähestymään Häntä. Pysytellen yhdessä paikassa Hän antaa samanaikaisesti käskyjä niille, jotka lähettävät tuulia ja sateita. Täydellisyydessään Hänelle ei ole vertaista.
Viides mantra:
tad ejati tan naijati
tad dūre tad v antike
tad antar asya sarvasya
tad u sarvasyāsya bāhyataḥ
Korkein Jumala sekä kävelee että ei kävele. Hän on kaukana ja samaan aikaan hyvin lähellä. Hän on kaiken sisällä ja kuitenkin kaiken ulkopuolella.Kymmenes mantra:
anyad evāhur vidyayā-
nyad āhur avidyayā
iti śuśruma dhīrāṇāṁ
ye nas tad vicacakṣire
Viisaat ovat selittäneet meille, että tiedon täydellistämisen prosessi johtaa erilaiseen lopputulokseen kuin tietämättömyyden viljely. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kymmenes mantra:
anyad evāhur vidyayā-
nyad āhur avidyayā
iti śuśruma dhīrāṇāṁ
ye nas tad vicacakṣire
Viisaat ovat selittäneet meille, että tiedon täydellistämisen prosessi johtaa erilaiseen lopputulokseen kuin tietämättömyyden viljely.Yhdestoista mantra:
vidyāṁ cāvidyāṁ ca yas
tad vedobhayaṁ saha
avidyayā mṛtyuṁ tīrtvā
vidyayāmṛtam aśnute
Syntymien ja kuolemien kiertokulusta voi päästä pois ja nauttia täysin kuolemattomuuden lahjasta vain se, joka kykenee samanaikaisesti ymmärtämään tietämättömyyteen uppoutumisen prosessin ja transsendenttisen tiedon täydellistämisen prosessin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhdestoista mantra:
vidyāṁ cāvidyāṁ ca yas
tad vedobhayaṁ saha
avidyayā mṛtyuṁ tīrtvā
vidyayāmṛtam aśnute
Syntymien ja kuolemien kiertokulusta voi päästä pois ja nauttia täysin kuolemattomuuden lahjasta vain se, joka kykenee samanaikaisesti ymmärtämään tietämättömyyteen uppoutumisen prosessin ja transsendenttisen tiedon täydellistämisen prosessin.Kahdeksastoista mantra:
agne naya supathā rāye asmān
viśvāni deva vayunāni vidvān
yuyodhy asmaj juhurāṇam eno
bhūyiṣṭhāṁ te nama-uktiṁ vidhema
Oi Jumalani, voimallinen kuin tuli, oi Kaikkivaltias, kumarrun Sinun eteesi yhä uudelleen ja uudelleen, lankean lootusjalkojesi juureen. Oi Jumalani, johdata minut oikealle tielle, jotta saavuttaisin Sinut. Ja koska Sinä tiedät kaiken, mitä olen tehnyt menneisyydessä, vapauta minut kaikista syntieni seuraamuksista, niin ettei mikään estäisi etenemistäni. Anonyymi kirjoitti:
"Vapautuminen myös niistä viidestä , täydellinen vapautuminen."
Vapautumisia on erilaisia.
Vaikka sielu saavuttaisikin persoonattoman vapautumisen, tätä vapautumista ei voida pitää jivana olemisen perimmäisenä päämääränä. Mukti ymmärretään tavallisesti aineellisen olemassaolon loppumisena. Tällaista vapautumista kutsutaan nirvanaksi, tilaksi, jossa yksilöllinen sielu katsoo tuhonneensa egonsa, kaikenlaisen yksilöllisyytensä ja kaikenlaisen olemuksensa erillisyyden tason Absoluutin olemuksesta. ME EMME HALUA MENNÄ SINNE. On kuitenkin aivan ilmeistä, että jiva-tattva on ikuinen kategoria, ja siksi annihilaatio tai persoonaton hajoaminen Brahmaniin on sille periaatteessa täysin mahdotonta. Jiva on ikuinen, sen yksilöllisyys on ikuinen, kun taas nirvana tai persoonaton vapautuminen on kuvitteellinen kategoria.Jotain on kuitenkin tapahtunut.
Vanha meni , se kuoli kauhuun.
Uusi tuli ja se ihmetteli roolia mihin hyppäsi.
Se olen minä , tässä nyt ja se tuhosi vanhan.- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Eli Brahma , kaikkialla oleva energia , nimeämätön ?
Brahma on universumimme luoja, eli henkilö.
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Eli Brahma , kaikkialla oleva energia , nimeämätön ?
Kṛṣṇalla, alkuperäisellä henkilöllä, on kolme aspektia: Jumaluuden Ylin Persoonallisuus, kaikkialla vallitseva Paramātma (Ylisielu) ja persoonaton Brahmanin sädehohto. Bhakti-yogasta kiinnostuneet eivät välitä Brahmanin persoonattomasta sädehohdosta. Se on ominaisempaa tavanomaisille ihmisille. Niille jotka asuvat auringossa, auringonvalo ei ole mitenkään mielenkiintoista. Heille se on merkityksetöntä. Vastaavasti henkisesti edistyneitä ei kiinnosta persoonaton Brahmanin sädehohto. He ovat kiinnostuneempia puruṣasta, Ylimmästä Henkilöstä, Vāsudevasta. Bhagavad-gītāssa todetaan, että oivallus Ylimmästä Henkilöstä saavutetaan monien, monien elämien jälkeen (bahūnāṁ janmanām ante). Jñānīt, persoonattomuusfilosofit, joita viehättää persoonattoman Brahmanin sädehohto, yrittävät tietonsa voimalla ymmärtää Absoluuttisen Totuuden, mutta he eivät ymmärrä, että heidän tietonsa on epätäydellistä ja rajallista, kun taas Kṛṣṇa, Absoluuttinen Totuus, on rajaton. Emme voi saavuttaa rajatonta rajallisella tiedollamme. Se ei ole mahdollista.
Anonyymi kirjoitti:
Brahma on universumimme luoja, eli henkilö.
Tuskinpa niin mitätön henkilöitymä miten ihminen sen normaalisti käsittää?
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Eli Brahma , kaikkialla oleva energia , nimeämätön ?
Brahma - 1. Maailmankaikkeutemme toissijainen luoja, joka loi sen kaikessa monimuotoisuudessaan Kaikkivaltiaalta saamansa ilmoituksen ja voiman avulla. Rajo-gunan, intohimon ja toiminnan energian, herra. Karma-mishra-bhaktin, Kaikkivaltiaaseen kohdistuvan omistautumisen, ruumiillistuma, johon sekoittuu taipumus maalliseen toimintaan. Yksi kahdestatoista mahajana sta, merkittävistä pyhistä, jotka mainitaan vedalaisissa kirjoituksissa.
2. Veda (esim. Bhagavad-gita, 3.15). Merkitys shabda-brahma (Bhagavad-gita, 6.44), " henkinen ilmestys Jumalallisen äänen (shabda) muodossa". "Manu-smriti" mainitsee myös...
3. Sama kuin Brahmān. Anonyymi kirjoitti:
Kṛṣṇalla, alkuperäisellä henkilöllä, on kolme aspektia: Jumaluuden Ylin Persoonallisuus, kaikkialla vallitseva Paramātma (Ylisielu) ja persoonaton Brahmanin sädehohto. Bhakti-yogasta kiinnostuneet eivät välitä Brahmanin persoonattomasta sädehohdosta. Se on ominaisempaa tavanomaisille ihmisille. Niille jotka asuvat auringossa, auringonvalo ei ole mitenkään mielenkiintoista. Heille se on merkityksetöntä. Vastaavasti henkisesti edistyneitä ei kiinnosta persoonaton Brahmanin sädehohto. He ovat kiinnostuneempia puruṣasta, Ylimmästä Henkilöstä, Vāsudevasta. Bhagavad-gītāssa todetaan, että oivallus Ylimmästä Henkilöstä saavutetaan monien, monien elämien jälkeen (bahūnāṁ janmanām ante). Jñānīt, persoonattomuusfilosofit, joita viehättää persoonattoman Brahmanin sädehohto, yrittävät tietonsa voimalla ymmärtää Absoluuttisen Totuuden, mutta he eivät ymmärrä, että heidän tietonsa on epätäydellistä ja rajallista, kun taas Kṛṣṇa, Absoluuttinen Totuus, on rajaton. Emme voi saavuttaa rajatonta rajallisella tiedollamme. Se ei ole mahdollista.
Mutta tiedon tulee päättyä kuten monissa uskonnoissa sanotaan.
Tuolloin yhdistyminen tapahtuu , väitän vahvasti.- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Sen evoluutio on hajota käsiin kaiketi?
Veda tekstit on kirjoitettu sanskritin kielellä.
Vedat sisältävät jonkin verran salattua tietoa, joka on piilotettu pääosan taakse.
On olemassa alkuperäiset Vedat, Shruti, ja on olemassa niihin liittyvät kirjoitukset, jotka paljastavat merkityksen, Smriti. Shruti on todellakin hyvin vaikea ymmärtää, koska se on tarkoituksella kirjoitettu salatulla kielellä. Tosiasia on, että sama sanskritinkielinen lause, säe tai mantra ilmaisee monia merkityksiä olemassaolon eri tasoilla. Ilman avainta on mahdotonta löytää alkuperäistä merkitystä.
Kehittyneen tapausjärjestelmän ansiosta sanskritin kielessä sanojen järjestys lauseessa voi olla lähes mikä tahansa, ja tämä tarjoaa paljon enemmän mahdollisuuksia ilmaisuun ja monimutkaisten mutta selkeiden metristen kuvioiden luomiseen runoudessa.
Sanskritin kielen konjugaation osalta meillä on esimerkiksi kolme menneen ajan ja kaksi tulevan ajan muotoa.
Sanskritin kielessä on paljon ihmeteltävää. Se on kieli, jossa samoilla sanoilla voidaan ilmaista kaksi-, kolmi- tai jopa useampia merkityksiä tai ne voidaan kirjoittaa niin, että ne ovat yksiselitteisiä.
Parampara.
Opettaja antoi oppilaalle tekstien hallinnan lisäksi myös merkityksen - avaimen. Kyse on siitä, että Vedojen avain tekee ihmisestä enemmän tai vähemmän voimakkaan, ja sen vuoksi opettaja ei antanut sitä eteenpäin ihmisille, jotka eivät olleet päteviä. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Sen evoluutio on hajota käsiin kaiketi?
TOTUUS PALJASTUU eläville olennoille SIINÄ MÄÄRIN, KUIN NE VOIVAT HAVAITA SEN PAIKAN, AJAN JA
MUKAAN. Se ILMENEE ERIASTEISESTI Raamatussa, Koraanissa, Vedoissa ja muissa kirjoituksissa.
Eri ihmisillä on erilainen ajattelutapa, joten vaikuttaa siltä, että tietty ihmisryhmä voi omaksua sen.
Täydellinen Totuus esitetään joskus tietämättömien ihmisten hyväksi tavallisen uskonnon muodossa, joka SALLII KOMPROMISSIN maallisten pyrkimysten kanssa. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Sen evoluutio on hajota käsiin kaiketi?
Maailmankaikkeus sykkii kuin valtava sydän. Siitä tulee yksi ja sitten se hajoaa moninaisuudeksi - aineellisen maailmankaikkeuden evoluutio ja anti-evoluutio jatkuvat loputtomiin: yksi kokonaisuus muuttuu moninaisuudeksi tullakseen jälleen yhdeksi. Maailmankaikkeus sykkii.
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Sen evoluutio on hajota käsiin kaiketi?
Keho on sielun harhojen biologinen ilmentymä.
Sielu (élan vital) etsii onnea, halujen täyttymistä. Tässä pyrkimyksessään se ruumiillistuu erilaisiin kehoihin ja elämänmuotoihin, kunnes se syntyy ihmiskehoon. Jos tarkastelemme erilaisia elämänmuotoja, havaitsemme tietoisuuden asteittaisen kehittymisen, tunteiden ja havaintojen kehittymisen sekä vapaan tahdon ilmaisemisen. Mikä ohjaa evoluutiota? Tietoisuus. Kaikki kumpuaa tietoisuudesta. Elämän olosuhteiden ja itse kehon havaitseminen on mahdollista tietoisuuden ansiosta.
Kuun heijastuminen vesistön pinnalla auttaa meitä ymmärtämään tämän. Kun vesi aaltoilee, heijastus värähtelee ja aaltoilee aaltojen mukana. Kuu itse loistaa taivaalla tasaisesti ja liikkumattomana. Myös sielu loistaa henkisestä sijainnistaan (ajan ja avaruuden tuolla puolen), joka heijastuu aineesta vääristyneen tietoisuuden kautta ruumiillisen olemassaolon vaihtelevissa olosuhteissa. Keho on sielun harhojen biologinen ilmentymä. Kehon synnyttää itseilmaisu, joka perustuu väärään käsitykseen itsestä, hienovaraisesta karkeaan, kerros kerrokselta: ego, äly, mieli ja aistit.
________________________________________________________
Me olemme sieluja
"Srimad Bhagavatam antaa esimerkin sielusta ja tietoisuudesta. Siinä puhutaan kuusta, jonka valo lankeaa vesistön pinnalle, ja kuun heijastuksesta, joka tapahtuu veden pinnalla. Jos katsot kuun heijastusta veden pinnalla, kun tuuli puhaltaa ja vesi aaltoilee, näet, että se heiluu. Jos katsot kuuta taivaalla, näet, että se on liikkumaton eivätkä nämä muutokset vaikuta siihen.
Sielu loistaa, ilmentäen valonsa kehossa. Tämän sielun säteilyn heijastus on tietoisuus. Aineellisen luonnon aallot heittelevät tätä sielun heijastusta jommallekummalle puolelle. Tämä ilmenee siinä, että elävä olento syntyy tähän maailmaan, kasvaa, vanhenee, sairastuu ja kuolee. Mutta sielulle kaikki nämä ilmiöt ovat käsittämättömiä ja mahdottomia, koska sielu on luonteeltaan pysyvä ja ikuinen. Se pysyy muuttumattomana. Se on liikkumaton, eivätkä kaikki edellä mainitut ilmiöt vaikuta siihen. Ainoastaan heijastus on näiden vaikutusten alainen.
Joskus pilvet peittävät kuun. Silloin voidaan nähdä, että pilvi, johon kuunvalo osuu, hehkuu. Mutta pilvi itsessään ei ole valon lähde. Kuu, joka on pilven takana, valaisee sen. Sielu on piilossa sellaisten alkuainesten kuin mieli, äly, ruumis, ego peittämänä. Mutta sielu on se, joka antaa elämän kaikille näille alkeille ja valaisee ne. Me katsomme ja näemme maailman ympärillämme, koska olemme sieluja. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Sen evoluutio on hajota käsiin kaiketi?
Seuraan Parampara-suuntausta, joka alkaa meidän Brahmastamme: opettaja-oppilas tietoketju.
Brahma Sampradaya (Brahmā-sampradāya) on Brahmasta alkava gurujen opetuslapseusperimys (sampradaya).
Brahma-Madhva-Gaudiya Sampradaya (Brahmā-Madhva-Gauḍīya-sampradāya)
Tämä vedalainen tieto polveutuu Brahmasta. Vedalaisen käsityksen mukaan nämä sampradayat alkoivat maailmankaikkeuden luomisesta ja kestävät nykyhetkeen asti tiedon siirtymisen johdonmukaisuuden vuoksi kaikki aiemmat gurut ovat läsnä nykyisen henkisen mestarin opetuksissa. Vedainen prosessi varmistaa, että siirto pysyy puhtaana varmistamalla lähettäjän pätevyyden.
Ajan myötä kaikki, mikä ei tule Paramparan kautta, vääristyy. Näin voi tapahtua myös Paramparasta saadun tiedolle. Uskonnoista haarautuu monia sivuhaaroja, jotka poikkeavat suuresti alkuperäisestä sanomasta. Alkuperäisestä sanomasta ei siis ole paljon mitään jäljellä. MUTTA kun (paramparan kautta tapahtuva) tieto alkaa ajan myötä muuttua, Jumala Itse laskeutuu planeetallemme tai lähettää avataransa - niin silloin Veda-tieto on jälleen eheytynyt. Se pysyy siis alkuperäisenä. Näin se on ollut ja tulee olemaan myös jatkossa. Aina.
Kun alkuperäinen [henkinen] virtaus on vääristynyt, vähentynyt [mayan, illusorisen väliaineen, vaikutuksesta], tarvitaan Jumalallistamista, jotta ilmiö voidaan herättää henkiin alkuperäisessä loistossaan. Ja tätä tarkoitusta varten tulee joko Jumala itse tai asianomaiset ihmiset. [Henkisen tiedon virran] keskeytymätön luonne. Emme voi odottaa, että tämä virtaus pysyy aina muuttumattomana, ilman häiriöitä tai vääristymiä.
Shastrat ovat vedalaisia Pyhiä Kirjoituksia.
On erilaisia uskonnollisia lahkoja, joiden edustajat yrittävät hankkia absoluuttista tietoa epätäydellisten älyllisten kykyjensä avulla. Kaikki ne väistämättä poikkeavat totuudesta ja päätyvät täysin virheellisiin johtopäätöksiin.
Srimad Bhagavatamissa Uddhava kysyy saman kysymyksen: "Miksi maailmassa on niin paljon opetuksia, jotka väittävät olevansa uskonto?". Viekö kukin niistä yksinään minut päämäärääni, vai onko niillä jokin porrastus?" Krishna vastasi hänelle: "Luomisen kynnyksellä panin uskonnon totuudet Luoja Brahman sydämeen, ja häneltä ne siirtyivät hänen opetuslapsilleen. Mutta kun nämä opetuslapset välittivät näitä totuuksia muille, he muuttivat niitä hieman omien kykyjensä mukaan. Kun annoin tämän tiedon Brahmalle, se oli yksi. Brahma kertoi sen opetuslapsilleen, ja kun he ottivat sen sydämeensä, se meni sisään, mutta hieman muunneltuna. Kun he puolestaan välittivät tätä tietoa oppilailleen, se muuttui vielä enemmän. Se menetettiin aineellisen maailman vääristävän luonteen vuoksi. Tieto vääristyi ensinnäkin silloin, kun se vastaanotettiin, ja toiseksi silloin, kun sitä välitettiin.
Alkuperäinen tieto on siis vähitellen vääristynyt, ja nyt näemme, että uskonnon maailma on kuin viidakko. Jotkut painottavat askeesia, jotkut hyväntekeväisyyttä - jotkut sitä ja jotkut tätä. Uskonnon puuhun on kasvanut niin monia oksia! Ja näiden muunneltujen laskevien oppien vastapainoksi ihmismielestä on noussut esiin vastakkaisia, nousevia oppeja, kuten ateismi. Siksi löydämme tällaisen viidakon.
Kun uskonto on täysin rappeutunut, Jumala tulee uudelleen tai lähettää edustajansa ja neuvoo häntä: "Mene ja korjaa kaikki."
Uskonnolliset erot ovat väistämättömiä, ja se, joka onnistuu ymmärtämään todellisen sisäisen totuuden, pelastuu. Toiset seuraavat väärää polkua, ja kestää kauan ennen kuin he vapautuvat. Se, joka on kerran saavuttanut todellisen yhteyden oikeaan guruun, ei ole kadonnut. Srimad-Bhagavatamin yhdessätoista laulussa Krishna on vastannut Uddhavan kysymykseen, ja tässä kaikki on täysin selvää. Tässä ei ole mitään terveen järjen vastaista tai dogmaattista. Jos olemme vilpittömiä, emme epäonnistu. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Tuskinpa niin mitätön henkilöitymä miten ihminen sen normaalisti käsittää?
Se, joka on taipuvainen antamaan yksityiskohtaisesti rationaalisia selityksiä kaikelle, tuskin ymmärtää totuutta henkisissä asioissa, sillä Jumalan lain mukaan intellekti ei nykyisessä tilassaan voi mitenkään saavuttaa hengen sfääriä.
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Jotain on kuitenkin tapahtunut.
Vanha meni , se kuoli kauhuun.
Uusi tuli ja se ihmetteli roolia mihin hyppäsi.
Se olen minä , tässä nyt ja se tuhosi vanhan.Kuolema on viiden aistin kyvyttömyys havaita ulkomaailman esineitä. Kun aistien toiminta lakkaa, sielu ei kuitenkaan kuole, vaan odottaa siihen asti, kunnes aistit heräävät jälleen henkiin uudessa ruumiissa. Vain liha pelkää kuolemaa, sielulle kuolema on tilaisuus toteuttaa kuolemattomuutensa. Kuolemaa ei tarvitse pelätä, sillä kuolema on vain kyvyttömyyttä havaita ulkoista petosta aisteilla. Vain se, joka elää lihan tyydyttämiseksi, kuolee. Kuoleman voittamiseksi riittää, että tuntee oman ikuisen luontonsa. Sinun on tuhottava omistajuuden tunne ja murrettava ulkomaailmaan liittyvät siteet. Luovu kaikesta, mikä sitoo sinut näkyvään todellisuuteen. Anna valemaailman huolehtia kehostasi. Jätä itsellesi vain äly. Sen avulla oivallat todellisen itsesi ja voitat kuolemanpelon.
Sielu eroaa olennaisesti hienojakoisesta kehosta siinä, että sielu on itse elävä persoonallisuus, elämän ja yksilöllisyyden lähde tai toimija, kun taas hienojakoinen keho on toimiva kuori tai ohjelma, jolla ei ole itsenäistä elämää ja joka vaikuttaa elävältä vain siksi, että sielu on sen takana.
Fyysinen keho ja hienojakoinen keho toimivat yhdessä eräänlaisena vääränä olemuksena tai koneena, jossa TODELLINEN OLEMUS – SIELU – MATKUSTAA MATKUSTAJANA.
Menneisyyden toimiensa kautta ihminen muodostaa tietyn mentaliteetin (oleminen määrittää tietoisuuden), ja tästä nykyisestä mentaliteetista tulee tulevan toiminnan perusta (tietoisuus määrittää olemisen). Tämä on jälleensyntymisen perusta.
Syntymä, jälleensyntyminen tapahtuu jo ennen kuolemaa. Miten tämä on mahdollista? Syntymä määräytyy tässä elämässä tehtyjen tekojen perusteella. Kertyneen karman on määrättävä uusi keho. Jokainen teko aiheuttaa seurauksia, ja kaikki tämä yhdessä odottaa inkarnaatiota uudessa kehossa, seuraavassa elämässä. Uusi ulkomuoto "lasketaan" kuin tietokonemalli, ja kun sielu jättää kehon, hienojakoinen keho ottaa sen mukaansa ja kuljettaa sen seuraavaan syntymään. Sielu voi päätyä minne tahansa sen tietyn elämän aikana tekemiensä toimien mukaan. Seuraukset toteutuvat seuraavassa syntymässä hienovaraisessa, ihanteellisessa muodossa.
Mistä sitten seuraava keho riippuu? Se riippuu vain elävästä olennosta itsestään: aivan kuten tämä päivä muokkaa huomisen tapahtumia. Toisin sanoen tietoisuus, jonka ihminen on muodostanut tässä elämässä, siirtää hänet kuoleman hetkellä uuteen ruumiiseen, joka vastaa hänen tietoisuuttaan kuolinhetkellä. Anonyymi kirjoitti:
TOTUUS PALJASTUU eläville olennoille SIINÄ MÄÄRIN, KUIN NE VOIVAT HAVAITA SEN PAIKAN, AJAN JA
MUKAAN. Se ILMENEE ERIASTEISESTI Raamatussa, Koraanissa, Vedoissa ja muissa kirjoituksissa.
Eri ihmisillä on erilainen ajattelutapa, joten vaikuttaa siltä, että tietty ihmisryhmä voi omaksua sen.
Täydellinen Totuus esitetään joskus tietämättömien ihmisten hyväksi tavallisen uskonnon muodossa, joka SALLII KOMPROMISSIN maallisten pyrkimysten kanssa.Kaikkein vaikeaselkoisempaa kiitos kehiin vaan ,muut on käyty läpi ja tylsistyttää😅
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Tuskinpa niin mitätön henkilöitymä miten ihminen sen normaalisti käsittää?
Toki kaikki uskonnot osoittavat, että kuoleman jälkeinen elämä on olemassa. Ne tarjoavat kuitenkin yleensä vain sen perusymmärryksen, että jos olet hyvä ja uskovainen, pääset ehkä taivaaseen. Ja jos olet pääasiassa paha, joudut helvettiin. Mutta vain vedalainen filosofia tarjoaa yksityiskohtaista tietoa siitä, miten tämä tarkalleen ottaen toimii ja miten luomme tulevaisuutemme jokaisella ajatuksella, sanalla ja teolla. Ja miten tuo tulevaisuus ei ehkä ole vain taivaallisessa maailmassa tai helvetillisellä planeetalla, vaan miten se voi olla toinen elämä, joka on samanlainen kuin se, mitä koemme nyt tällä maallisella maapallolla.
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Tuskinpa niin mitätön henkilöitymä miten ihminen sen normaalisti käsittää?
Jokainen sielu on yksilö, jolla on erillinen tietoisuus.
Sielulla on muoto. Sielu ei ole persoonatonta valoa tai tyhjyyttä, kuten jotkut virheellisesti luulevat. Sielu on kaunis persoonallisuus, jonka keho koostuu ikuisuudesta, tiedosta ja autuudesta. Sielu ei ole pelkkää energiaa: sielu on persoona.
Sielu on sydämen alueella. Sielu täyttää kehon tietoisuudella samalla tavalla kuin lamppu täyttää huoneen valolla. Kun lamppu on yhdessä paikassa, se valaisee koko huoneen. Samoin sielu on ihmisen sydämen alueella ja täyttää koko kehon tietoisuudella. Sydänsiirrossa sielu ei poistu kehosta sydämen mukana, koska sielu on henkinen.
Projisoitumalla ulkoiseen maailmaan sielun tietoisuus luo hienojakoisen kehon, psyykemme, joka toimii sielun väliaikaisena kaksoisolentona tai varjona. Tämä hienojakoinen keho varastoi aiemmat kokemuksemme, tietomme, vaikutelmamme ja rakentaa maailmankuvamme sinne. Aineellisen kasvatuksen ja koulutuksen myötä tämä ohut keho menettää tiedon siitä sielusta, josta se on syntynyt, ja voi jopa kieltää sielun ja Jumalan. Tällöin hienojakoinen keho toimii vanhempien ja koulun opettajien määräämän ulkoisen kehitysohjelman mukaisesti ja jättää sielun edut huomiotta. Näin ihminen ajautuu väistämättä arvomaailman kriisiin, jolloin ruumiillinen onnellisuus tuhoutuu vanhuuden ja lähestyvän kuoleman vuoksi, ja henkisellä tasolla hän jää täysin vararikkoon.
Sielu eli jiva on siis ikuinen hengen hiukkanen, tietoisuuden atomi, jolla on rajallinen itsenäisyys ja joka on kaikkien elämän ilmenemismuotojen syy. Se eroaa kuolleesta aineesta ensinnäkin siinä, että se kykenee olemaan tietoinen olemassaolostaan ja havaitsemaan ympäröivän maailman. Juuri tämä ominaisuus - kyky havaita - erottaa elävän elottomasta
Itse asiassa kehossa oleva sielu ei synny eikä kuole. Kaikki syntynyt on tuomittu kuolemaan. Koska sielu ei ole syntynyt, sillä ei ole menneisyyttä, nykyisyyttä eikä tulevaisuutta. Se on ikuinen, aina olemassa oleva ja alkuperäinen. Toisin sanoen sen syntyajankohtaa ei ole mahdollista määrittää. Yritämme määritellä, milloin sielu syntyy, vain siksi, että laajennamme siihen kehollisia mielikuvia. Toisin kuin keho, sielu ei vanhene koskaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toki kaikki uskonnot osoittavat, että kuoleman jälkeinen elämä on olemassa. Ne tarjoavat kuitenkin yleensä vain sen perusymmärryksen, että jos olet hyvä ja uskovainen, pääset ehkä taivaaseen. Ja jos olet pääasiassa paha, joudut helvettiin. Mutta vain vedalainen filosofia tarjoaa yksityiskohtaista tietoa siitä, miten tämä tarkalleen ottaen toimii ja miten luomme tulevaisuutemme jokaisella ajatuksella, sanalla ja teolla. Ja miten tuo tulevaisuus ei ehkä ole vain taivaallisessa maailmassa tai helvetillisellä planeetalla, vaan miten se voi olla toinen elämä, joka on samanlainen kuin se, mitä koemme nyt tällä maallisella maapallolla.
Nykyinen elämämme yhdistettynä menneiden elämien jäännösreaktioihin määrittää karmamme. Karman laki perustuu periaatteeseen, jonka mukaan jokainen teko synnyttää reaktion, joka vaikuttaa jokaiseen elävään olentoon luomakunnassa. Toisin sanoen tekojemme reaktio tulee ennemmin tai myöhemmin takaisin meihin.
Anonyymi kirjoitti:
Maailmankaikkeus sykkii kuin valtava sydän. Siitä tulee yksi ja sitten se hajoaa moninaisuudeksi - aineellisen maailmankaikkeuden evoluutio ja anti-evoluutio jatkuvat loputtomiin: yksi kokonaisuus muuttuu moninaisuudeksi tullakseen jälleen yhdeksi. Maailmankaikkeus sykkii.
Jos tuolle linjalle lähdetään niin kyllä , en väitä vastaan.
Uskonnot kaikki , ovat vain ilmiöitä eikä suinkaan mitään merkittäviä asioita.
Ovat vain pieniä tapoja kaikkeuden näyttäytyä ja ovat osana yhtä mikä on yksi ja ainoa totuus ?Anonyymi kirjoitti:
Se, joka on taipuvainen antamaan yksityiskohtaisesti rationaalisia selityksiä kaikelle, tuskin ymmärtää totuutta henkisissä asioissa, sillä Jumalan lain mukaan intellekti ei nykyisessä tilassaan voi mitenkään saavuttaa hengen sfääriä.
Hengen sfääri tuli ilmoittamatta ja äkillisesti , kuin puskista.
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Hengen sfääri tuli ilmoittamatta ja äkillisesti , kuin puskista.
Srila Sridhar Maharaj: Hegelin ajattelussa Totuus kehittyy dynaamisesti teesin, antiteesin ja synteesin kautta.
…
Ensin tulee teesi, sitten sen antiteesi, sitten ne yhdistyvät - syntyy synteesi, ja siitä tulee uusi teesi. Sitten taas antiteesi ja korkeampi harmonia synteesissä. Totuus on dynaaminen, se kehittyy. Ja Hegel puhuu Totuuden kehityksestä. Ehkä kaikkien länsimaisten filosofien joukosta hän erottuu erityisen syvällisen ajattelunsa ansiosta. Saksalainen koulukunta on itse asiassa kuuluisa monista merkittävistä ajattelijoista, kuten Max Mülleristä. Saksalaiset kunnioittivat ja rakastivat intialaista kulttuuria niin paljon, että Saksasta voi löytää muinaisia intialaisia tekstejä, jotka ovat olleet pitkään kadoksissa itse Intiassa. Intia ei koskaan ollut Saksan siirtomaa, mutta saksalaiset ovat aina olleet kiinnostuneita sen kulttuuriperinnöstä. Saksan sodasta huolimatta he säilyttivät monia ainutlaatuisia tekstejä, jotka olivat peruuttamattomasti kadonneet Intiassa. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Jos tuolle linjalle lähdetään niin kyllä , en väitä vastaan.
Uskonnot kaikki , ovat vain ilmiöitä eikä suinkaan mitään merkittäviä asioita.
Ovat vain pieniä tapoja kaikkeuden näyttäytyä ja ovat osana yhtä mikä on yksi ja ainoa totuus ?Michio Kaku uskoo, että maailmankaikkeutemme voi olla yhteydessä napanuoraan, ja napanuoran kautta voi olla yhteys muihin rinnakkaisuniversumeihin.
https://www.youtube.com/watch?v=39qmbl7mpJQ&t=2s
Kaikkien aikakausien tutkijat ovat olleet kiinnostuneita Vedan teksteistä, ja he ovat kiinnostuneita niistä tänäkin päivänä. Joten siinä todella täytyy olla jotain mielenkiintoista?
Tämän tutkimuksen ideana oli saada lukijat ymmärtämään, kuinka paljon tiedettä on olemassa muinaisissa intialaisissa kirjoituksissa. Juuri tästä syystä länsimaiset tiedemiehet ja filosofit ahmivat näitä kirjoituksia vuosisatojen ajan. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Kaikkein vaikeaselkoisempaa kiitos kehiin vaan ,muut on käyty läpi ja tylsistyttää😅
"Kaikkein vaikeaselkoisempaa kiitos kehiin vaan ,muut on käyty läpi ja tylsistyttää"
Mitä tarkoitat? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Srila Sridhar Maharaj: Hegelin ajattelussa Totuus kehittyy dynaamisesti teesin, antiteesin ja synteesin kautta.
…
Ensin tulee teesi, sitten sen antiteesi, sitten ne yhdistyvät - syntyy synteesi, ja siitä tulee uusi teesi. Sitten taas antiteesi ja korkeampi harmonia synteesissä. Totuus on dynaaminen, se kehittyy. Ja Hegel puhuu Totuuden kehityksestä. Ehkä kaikkien länsimaisten filosofien joukosta hän erottuu erityisen syvällisen ajattelunsa ansiosta. Saksalainen koulukunta on itse asiassa kuuluisa monista merkittävistä ajattelijoista, kuten Max Mülleristä. Saksalaiset kunnioittivat ja rakastivat intialaista kulttuuria niin paljon, että Saksasta voi löytää muinaisia intialaisia tekstejä, jotka ovat olleet pitkään kadoksissa itse Intiassa. Intia ei koskaan ollut Saksan siirtomaa, mutta saksalaiset ovat aina olleet kiinnostuneita sen kulttuuriperinnöstä. Saksan sodasta huolimatta he säilyttivät monia ainutlaatuisia tekstejä, jotka olivat peruuttamattomasti kadonneet Intiassa.Teoksessa Subjective Evolution of Consciousness Srila Sridhar Maharaj jäljittää tietoisuuden kehitystä lajin synnystä erilaisiin teistisiin ja tieteellisiin postulaatteihin.
https://saraswati.pro/en/books/subjective_evolution_of_consciousness/
Aistikokemusten ajelehtiva maailma
Tietoisuuden subjektiivinen evoluutio
Maailmassa on monia ateismin koulukuntia. Intiassa tunnetuimpana ateistisena filosofina pidetään Charvaka Munia. Hänen opetuksensa muistuttavat länsimaiden äärimmäistä ateismia. Hänen mukaansa tietoisuus on seurausta aineellisten elementtien kemiallisesta vuorovaikutuksesta. Fyysisen ruumiin tuhoutumisen jälkeen ei jää jäljelle sielua tai tietoisuutta, vain kasa kemiallisia elementtejä, jotka kerran muodostivat ruumiin. Aivan kuten yksinkertaisimpien aineiden yhdistyminen tuottaa jotain monimutkaisempaa, aineellisten elementtien fyysinen yhdistyminen tuottaa tietoisuuden, eikä lihan tuhoutumisen jälkeen mitään ole jäljellä. Länsimaissa tämän filosofian muotoili ensimmäisenä Epikuros.
Astetta korkeampi on buddhalaisuus. Buddhalaiset väittävät, että fyysisen ruumiin tuhoutumisen jälkeen jäljelle jää hienojakoinen ruumis, eräänlainen mentaalinen entiteetti, joka syntyy uudelleen lihassa. Buddhalaiset tunnustavat siis jälleensyntymisen, siirtymisen ruumiista toiseen. Heidän käsityksensä mukaan menetettyämme yhden karkean ruumiin saamme uuden, karmamme mukaisen. Mutta jos seuraamme erityistä polkua, karkean ruumiin kuoleman jälkeen myös mentaalinen rakennelma (hienojakoinen ruumis) tuhoutuu, eikä mitään jää jäljelle. Näin ollen sielua ei ole olemassa.
Sitten on Shankaracharyan filosofia. Se eroaa hieman buddhalaisuudesta. Buddhalaiset väittävät, ettei yksilöllistä sielua ole olemassa, eli ajatus muuttumattoman yksilön olemassaolosta hylätään. Shankaracharya kieltää myös muuttumattoman yksilöllisen sielun olemassaolon, mutta tunnustaa Brahmanin, tietoisen alkuperän, jota hän kutsuu korkeimmaksi todellisuudeksi. Shankaran mukaan tietoisuus itsessään on todellista, mutta yksittäisen olennon tietoisuus on harhaa. Hänen mukaansa yksilön sielu on vain heijastus tietoisesta elementistä, joka on perimmäinen todellisuus. Mentaaliruumiin tuhoutumisen myötä tietoisuus sielusta yksilöllisenä katoaa: sitä ei ole olemassa todellisuuden korkeimmalla tasolla.
Hän antaa esimerkin kuusta ja sen heijastuksesta peilissä. Ei peiliä, ei heijastusta. Hänen mukaansa yksittäiset sielut ovat vain heijastuksia yhdestä tietoisuuden lähteestä (Brahman). Shankaracharya siis toteaa, että yksittäiset sielut ovat yhtä ja erottamattomia Brahmanista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Michio Kaku uskoo, että maailmankaikkeutemme voi olla yhteydessä napanuoraan, ja napanuoran kautta voi olla yhteys muihin rinnakkaisuniversumeihin.
https://www.youtube.com/watch?v=39qmbl7mpJQ&t=2s
Kaikkien aikakausien tutkijat ovat olleet kiinnostuneita Vedan teksteistä, ja he ovat kiinnostuneita niistä tänäkin päivänä. Joten siinä todella täytyy olla jotain mielenkiintoista?
Tämän tutkimuksen ideana oli saada lukijat ymmärtämään, kuinka paljon tiedettä on olemassa muinaisissa intialaisissa kirjoituksissa. Juuri tästä syystä länsimaiset tiedemiehet ja filosofit ahmivat näitä kirjoituksia vuosisatojen ajan.Vedantan empiirisen opiskelun kautta ei voi ymmärtää kaikkea. Kaikki, jotka luottavat ainoastaan empiiriseen tietoon, ovat myös kietoutuneet tämän ilmiömaailman verkkoihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teoksessa Subjective Evolution of Consciousness Srila Sridhar Maharaj jäljittää tietoisuuden kehitystä lajin synnystä erilaisiin teistisiin ja tieteellisiin postulaatteihin.
https://saraswati.pro/en/books/subjective_evolution_of_consciousness/
Aistikokemusten ajelehtiva maailma
Tietoisuuden subjektiivinen evoluutio
Maailmassa on monia ateismin koulukuntia. Intiassa tunnetuimpana ateistisena filosofina pidetään Charvaka Munia. Hänen opetuksensa muistuttavat länsimaiden äärimmäistä ateismia. Hänen mukaansa tietoisuus on seurausta aineellisten elementtien kemiallisesta vuorovaikutuksesta. Fyysisen ruumiin tuhoutumisen jälkeen ei jää jäljelle sielua tai tietoisuutta, vain kasa kemiallisia elementtejä, jotka kerran muodostivat ruumiin. Aivan kuten yksinkertaisimpien aineiden yhdistyminen tuottaa jotain monimutkaisempaa, aineellisten elementtien fyysinen yhdistyminen tuottaa tietoisuuden, eikä lihan tuhoutumisen jälkeen mitään ole jäljellä. Länsimaissa tämän filosofian muotoili ensimmäisenä Epikuros.
Astetta korkeampi on buddhalaisuus. Buddhalaiset väittävät, että fyysisen ruumiin tuhoutumisen jälkeen jäljelle jää hienojakoinen ruumis, eräänlainen mentaalinen entiteetti, joka syntyy uudelleen lihassa. Buddhalaiset tunnustavat siis jälleensyntymisen, siirtymisen ruumiista toiseen. Heidän käsityksensä mukaan menetettyämme yhden karkean ruumiin saamme uuden, karmamme mukaisen. Mutta jos seuraamme erityistä polkua, karkean ruumiin kuoleman jälkeen myös mentaalinen rakennelma (hienojakoinen ruumis) tuhoutuu, eikä mitään jää jäljelle. Näin ollen sielua ei ole olemassa.
Sitten on Shankaracharyan filosofia. Se eroaa hieman buddhalaisuudesta. Buddhalaiset väittävät, ettei yksilöllistä sielua ole olemassa, eli ajatus muuttumattoman yksilön olemassaolosta hylätään. Shankaracharya kieltää myös muuttumattoman yksilöllisen sielun olemassaolon, mutta tunnustaa Brahmanin, tietoisen alkuperän, jota hän kutsuu korkeimmaksi todellisuudeksi. Shankaran mukaan tietoisuus itsessään on todellista, mutta yksittäisen olennon tietoisuus on harhaa. Hänen mukaansa yksilön sielu on vain heijastus tietoisesta elementistä, joka on perimmäinen todellisuus. Mentaaliruumiin tuhoutumisen myötä tietoisuus sielusta yksilöllisenä katoaa: sitä ei ole olemassa todellisuuden korkeimmalla tasolla.
Hän antaa esimerkin kuusta ja sen heijastuksesta peilissä. Ei peiliä, ei heijastusta. Hänen mukaansa yksittäiset sielut ovat vain heijastuksia yhdestä tietoisuuden lähteestä (Brahman). Shankaracharya siis toteaa, että yksittäiset sielut ovat yhtä ja erottamattomia Brahmanista.Kolmessa yugassa (Satya, Treta ja Dwapara) pyhien kirjoitusten näkökulmaa pidettiin korkeimpana auktoriteettina, mutta Kalin aikakauden kynnyksellä ei-kanoninen ja rationalistinen menetelmä alkoi vahvistua. Rationalismin vaikutuksen lisääntyminen johtuu siitä, että empiirinen, induktiivinen ja kaikin puolin nouseva maailman tuntemisen menetelmä on yleistynyt, mikä herättää tavallisissa ihmisissä monia epäilyksiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedantan empiirisen opiskelun kautta ei voi ymmärtää kaikkea. Kaikki, jotka luottavat ainoastaan empiiriseen tietoon, ovat myös kietoutuneet tämän ilmiömaailman verkkoihin.
Pragmatismin tai idealismin moraalisäännöstö on ihmisen luomaa, kun taas bhaktojen käyttäytymissäännöstön ikuinen lähde on Absoluutti. Havaitsemme hyvän ja pahan empiiristen johtopäätöstemme perusteella, joihin itse päädymme tiedon menetelmän avulla. Kaikki tällaiset empiristien johtopäätökset oikeasta ja väärästä otetaan tämän maailman eettisiksi normeiksi. Mutta tällaiset normit riippuvat täysin sen näkemyksen laajuudesta, joka tällaisia lakeja asettaa. Kaikki tämän maailman etiikka ja moraali on rajoitettu inhimillisen tiedon rajoihin. Liian usein sekoitamme tämän ihmisen luoman etiikan henkisiin periaatteisiin. Mutta uskonto ei ole pelkästään tietoa tai moraalisia periaatteita. Kun sekoitamme maallisen moraalin todelliseen uskontoon, alamme pitää uskonnollisina maallisia käytäntöjä, mm. asketismia, itsekästä hurskautta, hyväntekeväisyyttä ja palvelua yhteiskunnalle, maalle, keholle, mentoreille ja muuta vastaavaa. Kaikki nämä käytännöt perustuvat kuitenkin moraalisiin ja eettisiin lakeihin, jotka ihmiset ovat luoneet materialistisista käsityksistään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kolmessa yugassa (Satya, Treta ja Dwapara) pyhien kirjoitusten näkökulmaa pidettiin korkeimpana auktoriteettina, mutta Kalin aikakauden kynnyksellä ei-kanoninen ja rationalistinen menetelmä alkoi vahvistua. Rationalismin vaikutuksen lisääntyminen johtuu siitä, että empiirinen, induktiivinen ja kaikin puolin nouseva maailman tuntemisen menetelmä on yleistynyt, mikä herättää tavallisissa ihmisissä monia epäilyksiä.
Manut ovat ihmiskunnan esi-isät.
(tästä sanasta tulee esimerkiksi englanniksi: "man" jne.).
Manu Samhita on lakien säännöstö, jonka mukaan sivistyneiden ihmisten tulisi rakentaa elämänsä; se on ihmiskunnan esi-isän Manun laatima pyhä kirjoitus.
Vaivasvata Manu on yksi ihmiskunnan esi-isistä, seitsemäs Manu, jonka aikakaudella me elämme nyt.
Kukin Manu hallitsee tietyn ajanjakson, jota kutsutaan manvantaraksi. 14 manvantaraa muodostavat yhden kalpan eli yhden päivän universumimme luojan Brahman elämässä.
Aika virtaa eri tavoin eri planeettajärjestelmissä. Mitä korkeammalla planeetalla ollaan, sitä hitaammin aika kuluu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pragmatismin tai idealismin moraalisäännöstö on ihmisen luomaa, kun taas bhaktojen käyttäytymissäännöstön ikuinen lähde on Absoluutti. Havaitsemme hyvän ja pahan empiiristen johtopäätöstemme perusteella, joihin itse päädymme tiedon menetelmän avulla. Kaikki tällaiset empiristien johtopäätökset oikeasta ja väärästä otetaan tämän maailman eettisiksi normeiksi. Mutta tällaiset normit riippuvat täysin sen näkemyksen laajuudesta, joka tällaisia lakeja asettaa. Kaikki tämän maailman etiikka ja moraali on rajoitettu inhimillisen tiedon rajoihin. Liian usein sekoitamme tämän ihmisen luoman etiikan henkisiin periaatteisiin. Mutta uskonto ei ole pelkästään tietoa tai moraalisia periaatteita. Kun sekoitamme maallisen moraalin todelliseen uskontoon, alamme pitää uskonnollisina maallisia käytäntöjä, mm. asketismia, itsekästä hurskautta, hyväntekeväisyyttä ja palvelua yhteiskunnalle, maalle, keholle, mentoreille ja muuta vastaavaa. Kaikki nämä käytännöt perustuvat kuitenkin moraalisiin ja eettisiin lakeihin, jotka ihmiset ovat luoneet materialistisista käsityksistään.
MAAILMA ON SIIS VANKILA ... eikä suinkaan paikka, jossa voi nauttia, kuten jotkut väittävät.
Mutta ihmiset eivät sitä itse tiedä.
Maapalloa kutsutaan muinaisissa teksteissä kuoleman planeetaksi sen takia, että ihmiselämä täällä on hyvin lyhyt verrattuna muiden planeettojen asukkaisiin. Se on kuitenkin tarpeeksi pitkä, jotta voi halutessaan paeta syntymien ja kuolemien kiertokulkua.
Maapallomme on Mṛtyuloka - eli kuolemanplaneetta.
Maapallomme on myös Karmakshetra.
Jiva on anu-chit, vähäpätöinen tietoisuuden hiukkanen. Mayan luoma maailma on jivan vankila.
Elämme vankilassa, mutta emme tiedä sitä itse.Joillakin on parempi selli, joillakin huonompi, mutta vankila on aina vankila, eikä se miksikään muutu. Mutta me emme tiedä sitä itse ja yritämme ottaa siitä kaiken irti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Manut ovat ihmiskunnan esi-isät.
(tästä sanasta tulee esimerkiksi englanniksi: "man" jne.).
Manu Samhita on lakien säännöstö, jonka mukaan sivistyneiden ihmisten tulisi rakentaa elämänsä; se on ihmiskunnan esi-isän Manun laatima pyhä kirjoitus.
Vaivasvata Manu on yksi ihmiskunnan esi-isistä, seitsemäs Manu, jonka aikakaudella me elämme nyt.
Kukin Manu hallitsee tietyn ajanjakson, jota kutsutaan manvantaraksi. 14 manvantaraa muodostavat yhden kalpan eli yhden päivän universumimme luojan Brahman elämässä.
Aika virtaa eri tavoin eri planeettajärjestelmissä. Mitä korkeammalla planeetalla ollaan, sitä hitaammin aika kuluu.Jälleensyntymisen tieteellinen tutkiminen voi tuoda uutta valoa moniin hienovaraisiin ilmiöihin, joita ei voida selittää nykyisin hyväksytyillä teorioilla - ilmiöihin, kuten elävien olomuotojen moninaisuuteen, synnynnäisiin kykyihin, jotka eivät selvästikään ole peräisin ympäristöstä, ja kuolemanläheisiin kokemuksiin. Viime vuosina eri tieteenalojen tutkijat ovat osoittaneet suurta kiinnostusta reinkarnaation tutkimiseen, mutta voidaksemme tutkia sitä mielekkäästi meidän on ensin tiedettävä, onko elämä ikuinen kokonaisuus, joka ylittää tilapäisen, fyysisen ruumiin, vai pelkkä fysiikan ja kemian lakien mukaan liikkuvien molekyylien yhdistelmä.
Nykyaikainen tiede käsittelee ensisijaisesti luonnon objektiivisia näkökohtia. Rajoitettuihin aistitietoihin perustuvaan kokeelliseen lähestymistapaan tukeutuen se on pyrkinyt paljastamaan luonnon kätketyt lait ja lopulta löytämään havaitsemamme maailman alkuperäisen syyn. Useimmat nykyajan tiedemiehet uskovat nykyään, että sokeat fysikaaliset lait ja sattuman lait hallitsevat kosmosta. He sanovat, ettei koko kosmisen ilmiön takana ole suunnittelijaa, luojaa tai Jumalaa - ei älyä. Tämän hypoteesin mukaisesti he yrittävät pelkistää kaiken, myös elämän, atomien ja molekyylien, fysiikan ja kemian tuttujen tutkimuskohteiden, vuorovaikutukseen.
Nykyisin vallitsevan tieteellisen teorian mukaan elämä on koordinoitu kemiallinen reaktio, joka perustuu lukuisiin laboratoriotietoihin. Tähän teoriaan sisältyy perusolettamus, jonka mukaan nykyisin näkemämme erilaiset elämänmuodot ovat syntyneet sattumalta muinaisessa kemiallisessa ympäristössä, "alkukeitossa", ja että ne ovat kehittyneet sattuman ja sokeiden mekaanisten lakien vaikutuksesta, jotka ovat vaikuttaneet pitkän ajan kuluessa.
...Jos elämä olisi kemiallinen yhdistelmä, tiedemiehet voisivat itse asiassa luoda elämää koeputkessa kokoamalla kaikki nämä tärkeät kemikaalit yhteen. He eivät kuitenkaan voi tehdä näin. Näin ollen on runsaasti syitä epäillä, että elämä on kemiallinen prosessi.
Solubiologian, molekyylibiologian ja biokemian aloilla on viime vuosikymmeninä tapahtunut epäilemättä suurta edistystä. Geneettisen koodin ja monien elävien järjestelmien aineenvaihduntareittien löytäminen ovatkin loistavien ja omistautuneiden tutkijoiden aikaansaannoksia. Koska tiede ja teknologia ovat menestyneet hyvin monilla inhimillisten pyrkimysten aloilla (lääketiede, maatalous, avaruustiede ja niin edelleen), uteliailla ja innostuneilla tiedemiehillä on kiusaus uskoa, että loistava tavoite syntetisoida elämää koeputkessa toteutuu jonakin päivänä. Anonyymi kirjoitti:
Jokainen sielu on yksilö, jolla on erillinen tietoisuus.
Sielulla on muoto. Sielu ei ole persoonatonta valoa tai tyhjyyttä, kuten jotkut virheellisesti luulevat. Sielu on kaunis persoonallisuus, jonka keho koostuu ikuisuudesta, tiedosta ja autuudesta. Sielu ei ole pelkkää energiaa: sielu on persoona.
Sielu on sydämen alueella. Sielu täyttää kehon tietoisuudella samalla tavalla kuin lamppu täyttää huoneen valolla. Kun lamppu on yhdessä paikassa, se valaisee koko huoneen. Samoin sielu on ihmisen sydämen alueella ja täyttää koko kehon tietoisuudella. Sydänsiirrossa sielu ei poistu kehosta sydämen mukana, koska sielu on henkinen.
Projisoitumalla ulkoiseen maailmaan sielun tietoisuus luo hienojakoisen kehon, psyykemme, joka toimii sielun väliaikaisena kaksoisolentona tai varjona. Tämä hienojakoinen keho varastoi aiemmat kokemuksemme, tietomme, vaikutelmamme ja rakentaa maailmankuvamme sinne. Aineellisen kasvatuksen ja koulutuksen myötä tämä ohut keho menettää tiedon siitä sielusta, josta se on syntynyt, ja voi jopa kieltää sielun ja Jumalan. Tällöin hienojakoinen keho toimii vanhempien ja koulun opettajien määräämän ulkoisen kehitysohjelman mukaisesti ja jättää sielun edut huomiotta. Näin ihminen ajautuu väistämättä arvomaailman kriisiin, jolloin ruumiillinen onnellisuus tuhoutuu vanhuuden ja lähestyvän kuoleman vuoksi, ja henkisellä tasolla hän jää täysin vararikkoon.
Sielu eli jiva on siis ikuinen hengen hiukkanen, tietoisuuden atomi, jolla on rajallinen itsenäisyys ja joka on kaikkien elämän ilmenemismuotojen syy. Se eroaa kuolleesta aineesta ensinnäkin siinä, että se kykenee olemaan tietoinen olemassaolostaan ja havaitsemaan ympäröivän maailman. Juuri tämä ominaisuus - kyky havaita - erottaa elävän elottomasta
Itse asiassa kehossa oleva sielu ei synny eikä kuole. Kaikki syntynyt on tuomittu kuolemaan. Koska sielu ei ole syntynyt, sillä ei ole menneisyyttä, nykyisyyttä eikä tulevaisuutta. Se on ikuinen, aina olemassa oleva ja alkuperäinen. Toisin sanoen sen syntyajankohtaa ei ole mahdollista määrittää. Yritämme määritellä, milloin sielu syntyy, vain siksi, että laajennamme siihen kehollisia mielikuvia. Toisin kuin keho, sielu ei vanhene koskaan.Sielu siis vain on ilman mitään , kokee , olee , olen vain?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jälleensyntymisen tieteellinen tutkiminen voi tuoda uutta valoa moniin hienovaraisiin ilmiöihin, joita ei voida selittää nykyisin hyväksytyillä teorioilla - ilmiöihin, kuten elävien olomuotojen moninaisuuteen, synnynnäisiin kykyihin, jotka eivät selvästikään ole peräisin ympäristöstä, ja kuolemanläheisiin kokemuksiin. Viime vuosina eri tieteenalojen tutkijat ovat osoittaneet suurta kiinnostusta reinkarnaation tutkimiseen, mutta voidaksemme tutkia sitä mielekkäästi meidän on ensin tiedettävä, onko elämä ikuinen kokonaisuus, joka ylittää tilapäisen, fyysisen ruumiin, vai pelkkä fysiikan ja kemian lakien mukaan liikkuvien molekyylien yhdistelmä.
Nykyaikainen tiede käsittelee ensisijaisesti luonnon objektiivisia näkökohtia. Rajoitettuihin aistitietoihin perustuvaan kokeelliseen lähestymistapaan tukeutuen se on pyrkinyt paljastamaan luonnon kätketyt lait ja lopulta löytämään havaitsemamme maailman alkuperäisen syyn. Useimmat nykyajan tiedemiehet uskovat nykyään, että sokeat fysikaaliset lait ja sattuman lait hallitsevat kosmosta. He sanovat, ettei koko kosmisen ilmiön takana ole suunnittelijaa, luojaa tai Jumalaa - ei älyä. Tämän hypoteesin mukaisesti he yrittävät pelkistää kaiken, myös elämän, atomien ja molekyylien, fysiikan ja kemian tuttujen tutkimuskohteiden, vuorovaikutukseen.
Nykyisin vallitsevan tieteellisen teorian mukaan elämä on koordinoitu kemiallinen reaktio, joka perustuu lukuisiin laboratoriotietoihin. Tähän teoriaan sisältyy perusolettamus, jonka mukaan nykyisin näkemämme erilaiset elämänmuodot ovat syntyneet sattumalta muinaisessa kemiallisessa ympäristössä, "alkukeitossa", ja että ne ovat kehittyneet sattuman ja sokeiden mekaanisten lakien vaikutuksesta, jotka ovat vaikuttaneet pitkän ajan kuluessa.
...Jos elämä olisi kemiallinen yhdistelmä, tiedemiehet voisivat itse asiassa luoda elämää koeputkessa kokoamalla kaikki nämä tärkeät kemikaalit yhteen. He eivät kuitenkaan voi tehdä näin. Näin ollen on runsaasti syitä epäillä, että elämä on kemiallinen prosessi.
Solubiologian, molekyylibiologian ja biokemian aloilla on viime vuosikymmeninä tapahtunut epäilemättä suurta edistystä. Geneettisen koodin ja monien elävien järjestelmien aineenvaihduntareittien löytäminen ovatkin loistavien ja omistautuneiden tutkijoiden aikaansaannoksia. Koska tiede ja teknologia ovat menestyneet hyvin monilla inhimillisten pyrkimysten aloilla (lääketiede, maatalous, avaruustiede ja niin edelleen), uteliailla ja innostuneilla tiedemiehillä on kiusaus uskoa, että loistava tavoite syntetisoida elämää koeputkessa toteutuu jonakin päivänä.Suurista tieteellisistä keksinnöistä ja saavutuksista huolimatta valoisa toivo ja innostus elämän ymmärtämiseen molekyylien avulla näyttää siis olevan menettämässä pohjaa, ja monet eri alojen merkittävät tutkijat alkavat epäillä tämän käsitteen pätevyyttä.
Paitsi että molekyyleiltä, atomeilta ja elektroneilta puuttuvat elämän oireet, kemiallinen näkemys elämästä ei myöskään vastaa elämän havaittuja hienouksia - esimerkiksi ihmisen ainutlaatuisia tunne-, tahdon- ja ajattelukykyjä. Jos elämä olisi molekyylien vuorovaikutusta, meidän pitäisi pystyä selittämään nämä elämän hienovaraiset piirteet vain molekyylien avulla. Mikä on se geneettinen komponentti tai molekyyli, joka saa aikaan ystävällisen rakkauden ja kunnioituksen tunteen ihmisten välillä? Voiko mekanistinen elämänkatsomus selittää elämän arvo- ja päämääräsuuntautuneen luonteen, erityisesti ihmisten keskuudessa? Koska ei ole olemassa uskottavia molekyylimekanismeja, jotka selittäisivät nämä elämän hienovaraiset piirteet, on järkevää ehdottaa, että elämä ylittää fysiikan ja kemian rajat.
Jos elämä hyväksyttäisiin täysin väliaikaiseksi, aineelliseksi ilmiöksi, ajatus elävän olennon edellisestä tai tulevasta elämästä poistuisi, ja sen myötä myös kysymys jälleensyntymisestä. Kuten olemme nähneet, on tietenkin täysi syy uskoa, että elämä on materian yläpuolella ja siten riippumaton materiaa säätelevistä fysikaalis-kemiallisista laeista. Tarvitsemme nyt reinkarnaation tieteellistä tutkimista varten uuden tieteellisen paradigman, joka selittää elämän alkuperän, sen ominaisuudet ja sen käyttäytymisen aineen maailmassa.
Jos luonto olisi vain joukko hiukkasia, jotka liikkuvat matemaattisten yhtälöiden mukaan, olisi mahdollista ennustaa syntymän, kuoleman, onnettomuuksien ja sotien kaltaisia tapahtumia näiden yhtälöiden avulla. Itse asiassa kaikki elämän monimutkaisuudet - menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus - pitäisi olla mahdollista ymmärtää matemaattisten yhtälöiden avulla. Kaikki tarkkaan ajattelevat ihmiset, erityisesti tiedemiehet, tietävät kuitenkin, että tämä on mahdotonta - että puhtaasti matemaattinen lähestymistapa elämän ymmärtämiseen on liian rajoittava ja hyvin epätyydyttävä. Siksi tarvitsemme uuden paradigman elämän alkuperää ja luonnetta varten.
Tieteellinen paradigma, joka selittää sekä elämän hienovaraisen monimutkaisuuden että absoluuttisen totuuden näennäisen ei-fyysisen luonteen, tulee pohjimmiltaan Vedojen tieteellisestä ja teologisesta taustasta.
Ei kuitenkaan ole olemassa matemaattisia lakeja, joilla voitaisiin kuvata elämän ilmiöitä ja sen monipuolista toimintaa. Siksi elämä on selvästi aineellisten lakien yläpuolella, ja se voidaan Vedojen mukaan määritellä "ei-fyysiseksi, perustavanlaatuiseksi hiukkaseksi, jota kutsutaan atmaksi ja jolle on ominaista tietoisuus.
Koska elämä ei ole fysikaalista eikä kemiallista, matemaattiset lait, jotka ohjaavat inertin aineen toimintaa, eivät päde elämään. On kuitenkin järkevää olettaa, että on oltava joitakin elämää ohjaavia lakeja. Bhagavad-gitan mukaan nämä ovat korkeamman asteen luonnonlakeja, jotka sisältävät vapaan tahdon. (Kuten tulemme näkemään, vapaalla tahdolla on hyvin tärkeä rooli jälleensyntymisessä.) On selvää, että nykyisillä tieteellisillä malleilla ja välineillä ei voida käsittää näitä korkeamman asteen luonnonlakeja, mutta on mahdollista, että monilla tahoilla parhaillaan käynnissä olevat parapsykologiset kokeet voivat antaa ainakin jonkinlaisen vihjeen näiden lakien luonteesta. Parapsykologian ja psykologian aloilla on siis laaja alue jatkotutkimukselle, joka voi auttaa meitä ymmärtämään elämää ja sen moninaisia toimintoja koskevaa tiedettä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurista tieteellisistä keksinnöistä ja saavutuksista huolimatta valoisa toivo ja innostus elämän ymmärtämiseen molekyylien avulla näyttää siis olevan menettämässä pohjaa, ja monet eri alojen merkittävät tutkijat alkavat epäillä tämän käsitteen pätevyyttä.
Paitsi että molekyyleiltä, atomeilta ja elektroneilta puuttuvat elämän oireet, kemiallinen näkemys elämästä ei myöskään vastaa elämän havaittuja hienouksia - esimerkiksi ihmisen ainutlaatuisia tunne-, tahdon- ja ajattelukykyjä. Jos elämä olisi molekyylien vuorovaikutusta, meidän pitäisi pystyä selittämään nämä elämän hienovaraiset piirteet vain molekyylien avulla. Mikä on se geneettinen komponentti tai molekyyli, joka saa aikaan ystävällisen rakkauden ja kunnioituksen tunteen ihmisten välillä? Voiko mekanistinen elämänkatsomus selittää elämän arvo- ja päämääräsuuntautuneen luonteen, erityisesti ihmisten keskuudessa? Koska ei ole olemassa uskottavia molekyylimekanismeja, jotka selittäisivät nämä elämän hienovaraiset piirteet, on järkevää ehdottaa, että elämä ylittää fysiikan ja kemian rajat.
Jos elämä hyväksyttäisiin täysin väliaikaiseksi, aineelliseksi ilmiöksi, ajatus elävän olennon edellisestä tai tulevasta elämästä poistuisi, ja sen myötä myös kysymys jälleensyntymisestä. Kuten olemme nähneet, on tietenkin täysi syy uskoa, että elämä on materian yläpuolella ja siten riippumaton materiaa säätelevistä fysikaalis-kemiallisista laeista. Tarvitsemme nyt reinkarnaation tieteellistä tutkimista varten uuden tieteellisen paradigman, joka selittää elämän alkuperän, sen ominaisuudet ja sen käyttäytymisen aineen maailmassa.
Jos luonto olisi vain joukko hiukkasia, jotka liikkuvat matemaattisten yhtälöiden mukaan, olisi mahdollista ennustaa syntymän, kuoleman, onnettomuuksien ja sotien kaltaisia tapahtumia näiden yhtälöiden avulla. Itse asiassa kaikki elämän monimutkaisuudet - menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus - pitäisi olla mahdollista ymmärtää matemaattisten yhtälöiden avulla. Kaikki tarkkaan ajattelevat ihmiset, erityisesti tiedemiehet, tietävät kuitenkin, että tämä on mahdotonta - että puhtaasti matemaattinen lähestymistapa elämän ymmärtämiseen on liian rajoittava ja hyvin epätyydyttävä. Siksi tarvitsemme uuden paradigman elämän alkuperää ja luonnetta varten.
Tieteellinen paradigma, joka selittää sekä elämän hienovaraisen monimutkaisuuden että absoluuttisen totuuden näennäisen ei-fyysisen luonteen, tulee pohjimmiltaan Vedojen tieteellisestä ja teologisesta taustasta.
Ei kuitenkaan ole olemassa matemaattisia lakeja, joilla voitaisiin kuvata elämän ilmiöitä ja sen monipuolista toimintaa. Siksi elämä on selvästi aineellisten lakien yläpuolella, ja se voidaan Vedojen mukaan määritellä "ei-fyysiseksi, perustavanlaatuiseksi hiukkaseksi, jota kutsutaan atmaksi ja jolle on ominaista tietoisuus.
Koska elämä ei ole fysikaalista eikä kemiallista, matemaattiset lait, jotka ohjaavat inertin aineen toimintaa, eivät päde elämään. On kuitenkin järkevää olettaa, että on oltava joitakin elämää ohjaavia lakeja. Bhagavad-gitan mukaan nämä ovat korkeamman asteen luonnonlakeja, jotka sisältävät vapaan tahdon. (Kuten tulemme näkemään, vapaalla tahdolla on hyvin tärkeä rooli jälleensyntymisessä.) On selvää, että nykyisillä tieteellisillä malleilla ja välineillä ei voida käsittää näitä korkeamman asteen luonnonlakeja, mutta on mahdollista, että monilla tahoilla parhaillaan käynnissä olevat parapsykologiset kokeet voivat antaa ainakin jonkinlaisen vihjeen näiden lakien luonteesta. Parapsykologian ja psykologian aloilla on siis laaja alue jatkotutkimukselle, joka voi auttaa meitä ymmärtämään elämää ja sen moninaisia toimintoja koskevaa tiedettä.On olemassa lukemattomia atmoja (eläviä olentoja), joista jokainen on tietoisuuden kvantti. Kukin atma asuu tilapäisesti ohimenevässä biologisessa muodossa atman tietoisuuden mukaan. Tämä tietoisuus johtuu vain atmastä itsestään, mutta atmän tietoisuuden sisältö johtuu sen vuorovaikutuksesta sen tietyn kehon kanssa, jossa se asuu. Aineellinen keho voidaan jakaa kahteen luokkaan: karkeaan ja hienojakoiseen. Hienojakoinen keho koostuu mielestä, intellektistä ja näennäisestä itsestä (tai siitä, että ihminen samaistaa itsensä virheellisesti aineelliseen kehoon). Fyysinen koostuu viidestä karkeasta elementistä . Yksilöllisen atman vuorovaikutus karkean ja hienojakoisen kehon kanssa tuottaa käsittämättömän monimutkaisia reaktioita, joita ei voida selittää yksinkertaisella kemialla ja fysiikalla elävässä solussa. Siksi kemia ja fysiikka eivät voi selittää, miksi elävän ja kuolleen ruumiin välillä on niin paljon eroja. Yksinkertaisesti sanottuna, kun yksittäinen elävä olento poistuu kehosta, elävästä kehosta tulee kuollutta ainetta - vaikka kaikki elävän organismin toiminnalle välttämättömät kemikaalit ovat edelleen läsnä.
Vedoissa annettujen tietojen mukaan elämänmuotojen moninaisuudet ovat aineellisen luonnon kolmen moodin (hyvyys, intohimo ja tietämättömyys) yhdistelmien ... tuotteita.
...Tietoisuus ja biologinen muoto liittyvät toisiinsa luontotilojen vaikutuksesta. Niinpä lapsen keho ja sen tietoinen kehitys eroavat nuoruusvaiheen kehosta ja niin edelleen. Periaatteessa siis elävä olento eli atma käy läpi monia eri-ikäisiä ja eri tietoisessa kehityksessä olevia kehoja, kun keho muuttuu poikavuosista vanhuuteen. Näin keho muuttuu, mutta ikuinen elävä olento kehossa - minä - pysyy samana. Kehossasi ei ole yhtään niistä molekyyleistä, joita siinä oli seitsemän vuotta sitten. Elävän olennon liikkumista lukuisten kehojen läpi yhden elämän aikana - minkä me kaikki voimme todentaa pienellä itsetutkiskelulla - voidaan kutsua sisäiseksi (tai jatkuvaksi) jälleensyntymiseksi.
Mutta entä elävän olennon siirtyminen uuteen kehoon kuoleman hetkellä?
Darwinistinen evoluutio, tai nykyisin kemiallinen evoluutio, olettaa, että ainoastaan eliön morfologia kehittyy. Vedalaiset kirjallisuudet antavat meille kuitenkin tietoa siitä, että keho ei kehity, vaan pikemminkin elävän olennon tietoisuus. Ja tämä tietoisuuden evoluutio tapahtuu elävän olennon siirtyessä kehosta toiseen.
Ihmismuodossa oleva yksittäinen olento voi olla jääräpäisesti luonnonlakeja vastaan kapinoiva tai se voi olla täysin sopusoinnussa luonnonlakien kanssa. Toisin sanoen hän voi käyttää vapaata tahtoaan joko kehittyäkseen tietoisuuden korkeammalle tasolle tai palatakseen alemmalle tasolle. Jos yksittäinen elävä olento haluaa, hän voi ihmiselämän muodosta käsin paeta jatkuvaa siirtymiskierrettä kehomuodosta toiseen. Tämä voidaan tehdä käyttämällä vapaata tahtoaan oikein. Toisaalta, jos hän käyttää vapaata tahtoaan väärin, hän voi palata alempaan lajiin. Ja tätä kutsutaan tietoisuuden devoluutioksi - elävän olennon siirtymistä korkeammasta tietoisuudesta alempaan tietoisuuteen - jota älykkäät ihmiset haluavat välttää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On olemassa lukemattomia atmoja (eläviä olentoja), joista jokainen on tietoisuuden kvantti. Kukin atma asuu tilapäisesti ohimenevässä biologisessa muodossa atman tietoisuuden mukaan. Tämä tietoisuus johtuu vain atmastä itsestään, mutta atmän tietoisuuden sisältö johtuu sen vuorovaikutuksesta sen tietyn kehon kanssa, jossa se asuu. Aineellinen keho voidaan jakaa kahteen luokkaan: karkeaan ja hienojakoiseen. Hienojakoinen keho koostuu mielestä, intellektistä ja näennäisestä itsestä (tai siitä, että ihminen samaistaa itsensä virheellisesti aineelliseen kehoon). Fyysinen koostuu viidestä karkeasta elementistä . Yksilöllisen atman vuorovaikutus karkean ja hienojakoisen kehon kanssa tuottaa käsittämättömän monimutkaisia reaktioita, joita ei voida selittää yksinkertaisella kemialla ja fysiikalla elävässä solussa. Siksi kemia ja fysiikka eivät voi selittää, miksi elävän ja kuolleen ruumiin välillä on niin paljon eroja. Yksinkertaisesti sanottuna, kun yksittäinen elävä olento poistuu kehosta, elävästä kehosta tulee kuollutta ainetta - vaikka kaikki elävän organismin toiminnalle välttämättömät kemikaalit ovat edelleen läsnä.
Vedoissa annettujen tietojen mukaan elämänmuotojen moninaisuudet ovat aineellisen luonnon kolmen moodin (hyvyys, intohimo ja tietämättömyys) yhdistelmien ... tuotteita.
...Tietoisuus ja biologinen muoto liittyvät toisiinsa luontotilojen vaikutuksesta. Niinpä lapsen keho ja sen tietoinen kehitys eroavat nuoruusvaiheen kehosta ja niin edelleen. Periaatteessa siis elävä olento eli atma käy läpi monia eri-ikäisiä ja eri tietoisessa kehityksessä olevia kehoja, kun keho muuttuu poikavuosista vanhuuteen. Näin keho muuttuu, mutta ikuinen elävä olento kehossa - minä - pysyy samana. Kehossasi ei ole yhtään niistä molekyyleistä, joita siinä oli seitsemän vuotta sitten. Elävän olennon liikkumista lukuisten kehojen läpi yhden elämän aikana - minkä me kaikki voimme todentaa pienellä itsetutkiskelulla - voidaan kutsua sisäiseksi (tai jatkuvaksi) jälleensyntymiseksi.
Mutta entä elävän olennon siirtyminen uuteen kehoon kuoleman hetkellä?
Darwinistinen evoluutio, tai nykyisin kemiallinen evoluutio, olettaa, että ainoastaan eliön morfologia kehittyy. Vedalaiset kirjallisuudet antavat meille kuitenkin tietoa siitä, että keho ei kehity, vaan pikemminkin elävän olennon tietoisuus. Ja tämä tietoisuuden evoluutio tapahtuu elävän olennon siirtyessä kehosta toiseen.
Ihmismuodossa oleva yksittäinen olento voi olla jääräpäisesti luonnonlakeja vastaan kapinoiva tai se voi olla täysin sopusoinnussa luonnonlakien kanssa. Toisin sanoen hän voi käyttää vapaata tahtoaan joko kehittyäkseen tietoisuuden korkeammalle tasolle tai palatakseen alemmalle tasolle. Jos yksittäinen elävä olento haluaa, hän voi ihmiselämän muodosta käsin paeta jatkuvaa siirtymiskierrettä kehomuodosta toiseen. Tämä voidaan tehdä käyttämällä vapaata tahtoaan oikein. Toisaalta, jos hän käyttää vapaata tahtoaan väärin, hän voi palata alempaan lajiin. Ja tätä kutsutaan tietoisuuden devoluutioksi - elävän olennon siirtymistä korkeammasta tietoisuudesta alempaan tietoisuuteen - jota älykkäät ihmiset haluavat välttää.Meidän on aloitettava esittämällä sellaisia kysymyksiä kuin nämä: "Kuka minä olen?" "Mistä minä tulen?" "Mikä on olemassaoloni tarkoitus?" "Miten pääsen pois toistuvan syntymän ja kuoleman kehästä?" "Miten voin päästä pois toistuvan syntymän ja kuoleman kehästä?" Meidän on tutkittava vastaukset kaikkiin näihin kysymyksiin hyvin perusteellisesti. Tämä on itsetoteutuksen tieteen eli elämän tutkimisen tieteen alku.
…
Todellisen tiedon saamiseksi mielen on oltava vapaa alempien luontotilojen saastumisesta. Yksi tärkeimmistä epäpuhtauksista on väärä ylpeys eli ylimielisyys, joka saa meidät uskomaan, että voimme ymmärtää kaiken kokeellisen tiedon avulla. Meidän on luovuttava tästä ylimielisyydestä, hallittava mieli ja saatava se sopusointuun luonnon kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meidän on aloitettava esittämällä sellaisia kysymyksiä kuin nämä: "Kuka minä olen?" "Mistä minä tulen?" "Mikä on olemassaoloni tarkoitus?" "Miten pääsen pois toistuvan syntymän ja kuoleman kehästä?" "Miten voin päästä pois toistuvan syntymän ja kuoleman kehästä?" Meidän on tutkittava vastaukset kaikkiin näihin kysymyksiin hyvin perusteellisesti. Tämä on itsetoteutuksen tieteen eli elämän tutkimisen tieteen alku.
…
Todellisen tiedon saamiseksi mielen on oltava vapaa alempien luontotilojen saastumisesta. Yksi tärkeimmistä epäpuhtauksista on väärä ylpeys eli ylimielisyys, joka saa meidät uskomaan, että voimme ymmärtää kaiken kokeellisen tiedon avulla. Meidän on luovuttava tästä ylimielisyydestä, hallittava mieli ja saatava se sopusointuun luonnon kanssa.Kaikki muistomme tallentuvat mieleemme. Mieli on järjestelmä, joka analysoi aisteistamme saatua tietoa. Kuoleman hetkellä, kun tämän elämän prarabdha-karma on jo käytetty loppuun, mieli lakkaa vastaanottamasta tietoa tämän kehon aisteista. Mielen ja aistien välisen yhteyden katkeamista kutsutaan kehon kuolemaksi.
Kuvittele, että sinä, joka olet sukellusveneessä, et yhtäkkiä pysty enää ohjaamaan sitä - se ei ota vastaan käskyjäsi. Moottori pysähtyy, peräsin ei tottele, teillä ei ole yhteyttä ulkomaailman kohteisiin. Sukellusveneen ohjausmekanismin katkaiseminen merkitsee sukellusveneen kuolemaa. Ja aineelliset aistimme yhdistävät sielumme aineelliseen maailmaan, ja jos tämä yhteys katkeaa, se tarkoittaa, että aineellista maailmaa ei enää ole olemassa meille.
Juuri näin tapahtuu kuoleman hetkellä. Kehon siteet katkeavat ja sielu menettää kosketuksensa tämän maailman nautintoihin. Mutta se kaipaa voimakkaasti näitä nautintoja, ja niinpä se saa uuden ruumiin, ja uuden inkarnaation aikana uudet tunteet yhdistyvät vanhaan hienojakoiseen ruumiiseen, ja sielu saa tilaisuuden kokea aistillisia nautintoja uudelleen.
Kuoleman hetki on yksinkertaisesti yhteyden katoaminen aineelliseen kehoon. Mutta koska ihmisellä, joka on kuolematon sielu, on halu jatkaa viihtymistä aineellisessa maailmassa, jossa kukaan ei valitettavasti ole turvassa sairauksilta ja vanhuudelta, hän palaa yhä uudelleen ja uudelleen samaan paikkaan.
Niinpä menemme elämästä toiseen aineellisten halujemme kanssa, ja meille annetaan uusi keho ja uudistetut aistit, ja opimme hallitsemaan niitä uudestaan.
Se on kuin meidät siirrettäisiin sukellusveneestä lentokoneeseen. Ja sukellusvenemiehen olisi opittava lentäjän taidot. Näin opimme lapsena istumaan, kävelemään, puhumaan jne. Ja sielu joutuu niin uusien tunteiden virran vangiksi, että se unohtaa täysin menneisyytensä, ja tiedot menneisyydestä ovat ikään kuin arkistoituna lukuisten tiedostojen joukkoon alitajuntaamme. Nyt elämme täysin lentäjän tunteiden ja tuntemusten mukaan ja unohdamme, että olimme ennen sukellusvenemies. Joskus näemme epäilyttäviä unia edellisistä elämistä. Anonyymi kirjoitti:
"Kaikkein vaikeaselkoisempaa kiitos kehiin vaan ,muut on käyty läpi ja tylsistyttää"
Mitä tarkoitat?Tekstit/opit joita sanotaan vaikeiksi ymmärtää ,niitä kiitos .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki muistomme tallentuvat mieleemme. Mieli on järjestelmä, joka analysoi aisteistamme saatua tietoa. Kuoleman hetkellä, kun tämän elämän prarabdha-karma on jo käytetty loppuun, mieli lakkaa vastaanottamasta tietoa tämän kehon aisteista. Mielen ja aistien välisen yhteyden katkeamista kutsutaan kehon kuolemaksi.
Kuvittele, että sinä, joka olet sukellusveneessä, et yhtäkkiä pysty enää ohjaamaan sitä - se ei ota vastaan käskyjäsi. Moottori pysähtyy, peräsin ei tottele, teillä ei ole yhteyttä ulkomaailman kohteisiin. Sukellusveneen ohjausmekanismin katkaiseminen merkitsee sukellusveneen kuolemaa. Ja aineelliset aistimme yhdistävät sielumme aineelliseen maailmaan, ja jos tämä yhteys katkeaa, se tarkoittaa, että aineellista maailmaa ei enää ole olemassa meille.
Juuri näin tapahtuu kuoleman hetkellä. Kehon siteet katkeavat ja sielu menettää kosketuksensa tämän maailman nautintoihin. Mutta se kaipaa voimakkaasti näitä nautintoja, ja niinpä se saa uuden ruumiin, ja uuden inkarnaation aikana uudet tunteet yhdistyvät vanhaan hienojakoiseen ruumiiseen, ja sielu saa tilaisuuden kokea aistillisia nautintoja uudelleen.
Kuoleman hetki on yksinkertaisesti yhteyden katoaminen aineelliseen kehoon. Mutta koska ihmisellä, joka on kuolematon sielu, on halu jatkaa viihtymistä aineellisessa maailmassa, jossa kukaan ei valitettavasti ole turvassa sairauksilta ja vanhuudelta, hän palaa yhä uudelleen ja uudelleen samaan paikkaan.
Niinpä menemme elämästä toiseen aineellisten halujemme kanssa, ja meille annetaan uusi keho ja uudistetut aistit, ja opimme hallitsemaan niitä uudestaan.
Se on kuin meidät siirrettäisiin sukellusveneestä lentokoneeseen. Ja sukellusvenemiehen olisi opittava lentäjän taidot. Näin opimme lapsena istumaan, kävelemään, puhumaan jne. Ja sielu joutuu niin uusien tunteiden virran vangiksi, että se unohtaa täysin menneisyytensä, ja tiedot menneisyydestä ovat ikään kuin arkistoituna lukuisten tiedostojen joukkoon alitajuntaamme. Nyt elämme täysin lentäjän tunteiden ja tuntemusten mukaan ja unohdamme, että olimme ennen sukellusvenemies. Joskus näemme epäilyttäviä unia edellisistä elämistä.Vedoissa sama tieto voidaan sanoa eri ihmisille eri tavalla riippuen siitä, missä gunassa ihminen on.
Gunat (aineen kolme olomuotoa)
Aineellisessa maailmassa voimme havaita kolme perusprosessia, joita tapahtuu kaikkialla mikroskooppisesta tasosta universaaliin:
-Luominen, alku
-Kunnossapito, säilyminen
-tuhoaminen, loppu
Vedat opettavat, että ulkoisten, näkyvien luomisen, ylläpitämisen ja tuhoutumisen prosessien takana on kätkettyjä, hienovaraisia voimia, jotka läpäisevät kaiken aineellisessa maailmassa. Näitä voimia kutsutaan gunoiksi. Sana "guna" tarkoittaa suomeksi "laatua". Kirjaimellisesti se käännetään sanskritiksi "köysi". Merkitys on, että köysien tavoin nämä kolme aineen tilaa sitovat ja ehdollistavat sielua.
-Sattva-guna (hyvyyden, hyveellisyyden laatu).
-Rajo-guna (intohimon, toiminnan laatu).
-Tamo-guna (tietämättömyyden laatu).
Koko aineellisen maailmankaikkeuden monimuotoisuus syntyy gunojen yhdistelmästä. Aineen kolmea laatua voidaan verrata kolmeen perusväriin. Aivan kuten kolmen värin, punaisen, sinisen ja keltaisen, sekoittaminen antaa äärettömän värivalikoiman, kolmen gunan yhteispeli on tämän maailman äärettömän moninaisuuden lähde. Tieto luonnon kolmesta gunasta on tärkeä osa vedalaista maailmankuvaa, ja se on perusta ympäröivän todellisuuden tieteelliselle ymmärtämiselle.
Sattva-guna - elanto, rauhallisuus, pyrkimys itsetuntemukseen, luopuminen ja itsehillintä, rauhallisuus, henkisyys.
Rajo-guna - luominen, aktiivisuus, ylpeys, taipumus taisteluun ja kamppailuun, himo, halu toiminnan hedelmiin.
Tamo-guna - tuhoutuminen, rappeutuminen, laiskuus, uni, hulluus, apatia, masennus, toimettomuus, väärät käsitykset todellisuudesta, tietämättömyys, kärsimys ja suru.
Vedat kuvaavat kolme gunaa aineellisen energian (Maya-shakti) ilmentyminä. Sielu on kuitenkin korkeampi aine - hengen (chit-shakti) hiukkanen. Henkisessä kehitysprosessissa ihminen asteittain vapautuu gunojen vaikutuksesta olemalla yhteydessä Korkeimpaan Persoonallisuuteen. Hyvyyden guna on hyödyllinen henkisen harjoittelun kannalta, koska sen avulla ihminen voi ymmärtää ympäröivää todellisuutta ja käyttää voimiaan ja energiaansa mahdollisimman oikealla tavalla. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Tekstit/opit joita sanotaan vaikeiksi ymmärtää ,niitä kiitos .
Kerro minulle, mitä etsit, niin kirjoitan siitä. Jos en tiedä, etsin linkkejä. Osa on käännetty muista kielistä. Kerro minulle, mitä etsit, ehkä löydän jotain sinun kielellesi. Ainakin suomenkielistä tietoa on hyvin vähän netissä.

Ei tule kiinnittäytyä mihinkään täällä ja sen olen käsittänyt.
Mitä seuraavaksi? Katselen ? Olen vain ?- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Sielu siis vain on ilman mitään , kokee , olee , olen vain?
Sielu= elävä olento=energia=tietoisuus.
Anonyymi kirjoitti:
Kerro minulle, mitä etsit, niin kirjoitan siitä. Jos en tiedä, etsin linkkejä. Osa on käännetty muista kielistä. Kerro minulle, mitä etsit, ehkä löydän jotain sinun kielellesi. Ainakin suomenkielistä tietoa on hyvin vähän netissä.
Katselen kun keho surkastuu , katson kun vuodenajat muuttuu enkä kiinnittäydy edes niihinkään.
Olen vain ja olen sinut näiden muutoksien kanssa.
Sitäkö?- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Tuskinpa niin mitätön henkilöitymä miten ihminen sen normaalisti käsittää?
Niin taitaa olla.
Anonyymi kirjoitti:
Kerro minulle, mitä etsit, niin kirjoitan siitä. Jos en tiedä, etsin linkkejä. Osa on käännetty muista kielistä. Kerro minulle, mitä etsit, ehkä löydän jotain sinun kielellesi. Ainakin suomenkielistä tietoa on hyvin vähän netissä.
En luo typerän pääni kanssa ongelmia liikunnon kanssa vaan olen yhtä sen kanssa välittämättä fyysisestä?
Tämän koen todelliseksi olevaisuudeksi vaikka kysymysmerkkejä viljelenkin.- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
En luo typerän pääni kanssa ongelmia liikunnon kanssa vaan olen yhtä sen kanssa välittämättä fyysisestä?
Tämän koen todelliseksi olevaisuudeksi vaikka kysymysmerkkejä viljelenkin.Mutta todellinen olemuksesi on kuitenkin sielusi. Keho on väliaikainen. Seuraavassa elämässäsi sinulla on uusi keho ja kaikki alkaa alusta.
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
En luo typerän pääni kanssa ongelmia liikunnon kanssa vaan olen yhtä sen kanssa välittämättä fyysisestä?
Tämän koen todelliseksi olevaisuudeksi vaikka kysymysmerkkejä viljelenkin.Olen kuolematon, koska:
kun ruumiini kuolee, minä en kuole, koska en ole tämä ruumis. Kehoni ei ole sama kuin minä. Minä olen tietoisuus, minä olen sielu kehossani. Sieluni elävöitti ruumiini, koska sielu on myös energiaa. Kehoni on annettu minulle sen tuloksena, miten elin edellisessä elämässä. Kun minusta aika jättää, seuraava ruumis annetaan minulle: miten olen elänyt tämän elämäni, mikä on tietoisuuteni taso kuolinhetkellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen kuolematon, koska:
kun ruumiini kuolee, minä en kuole, koska en ole tämä ruumis. Kehoni ei ole sama kuin minä. Minä olen tietoisuus, minä olen sielu kehossani. Sieluni elävöitti ruumiini, koska sielu on myös energiaa. Kehoni on annettu minulle sen tuloksena, miten elin edellisessä elämässä. Kun minusta aika jättää, seuraava ruumis annetaan minulle: miten olen elänyt tämän elämäni, mikä on tietoisuuteni taso kuolinhetkellä.Mutta intuitiivisesti jokainen ymmärtää, että tässä kehossa on jotain tuhoutumatonta. Kun joku kuolee, sukulaiset huudahtavat: "Kenelle jätit meidät!". Vaikka ruumis makaa heidän edessään. Jos persoonallisuus on ruumis, kukaan ei ole hylännyt ketään. Mutta jokainen ymmärtää, että vaikka kaikki kehon osat ovat paikallaan, tärkein asia on jäljellä - tietoisuus. Sielun ikuinen luonne pitää katoavan ruumiin koskemattomana, ja kun tämä ikuinen hiukkanen poistuu ruumiista, se alkaa nopeasti hajota. Jopa paatuneet materialistit tunnustavat epäsuorasti sielun olemassaolon, kun he toteavat, että kuoleman jälkeen on yhdeksän ja neljäkymmentä päivää. Mitä he juhlivat, jos ruumis on jo mätänemässä maassa? On selvää, että tämä perinne liittyy sielun kuolemanjälkeiseen olemassaoloon. Kaikilla maailman kansoilla on käsitys, että kuoleman hetkellä "jokin" irtoaa ruumiista ja menee jonnekin. Energian säilymislain mukaan sen on jatkettava olemassaoloaan muodossa tai toisessa. Tämä on jälleensyntymisen perusta.
Sielua verrataan toisinaan tulesta lentävään kipinään. Tietoisuuden atomaarinen luonne liittyy läheisesti sielun muuttumattomuuteen. Atomi on sanan alkuperäisessä merkityksessä hajoamaton ja siksi tuhoutumaton ja muuttumaton. Lisäksi sielun atomisuus eli paikallisuus selittää yksilöllisen tietoisuuden rajallisen ilmenemismahdollisuuden. Intiassa on filosofeja, jotka kieltävät sielujen moninaisuuden, mutta uskovat, että me kaikki olemme yhden kaikkialla läsnä olevan tietoisuuden ilmentymiä. Kokemuksesta tiedämme kuitenkin, että yksilöllinen tietoisuutemme läpäisee vain kehomme eikä ulotu muihin kehoihin. Edes äidin kohdussa oleva lapsi ei koe kaikkea sitä, mitä äiti kokee, eikä äiti tiedä tarkalleen, mitä lapsi kokee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta intuitiivisesti jokainen ymmärtää, että tässä kehossa on jotain tuhoutumatonta. Kun joku kuolee, sukulaiset huudahtavat: "Kenelle jätit meidät!". Vaikka ruumis makaa heidän edessään. Jos persoonallisuus on ruumis, kukaan ei ole hylännyt ketään. Mutta jokainen ymmärtää, että vaikka kaikki kehon osat ovat paikallaan, tärkein asia on jäljellä - tietoisuus. Sielun ikuinen luonne pitää katoavan ruumiin koskemattomana, ja kun tämä ikuinen hiukkanen poistuu ruumiista, se alkaa nopeasti hajota. Jopa paatuneet materialistit tunnustavat epäsuorasti sielun olemassaolon, kun he toteavat, että kuoleman jälkeen on yhdeksän ja neljäkymmentä päivää. Mitä he juhlivat, jos ruumis on jo mätänemässä maassa? On selvää, että tämä perinne liittyy sielun kuolemanjälkeiseen olemassaoloon. Kaikilla maailman kansoilla on käsitys, että kuoleman hetkellä "jokin" irtoaa ruumiista ja menee jonnekin. Energian säilymislain mukaan sen on jatkettava olemassaoloaan muodossa tai toisessa. Tämä on jälleensyntymisen perusta.
Sielua verrataan toisinaan tulesta lentävään kipinään. Tietoisuuden atomaarinen luonne liittyy läheisesti sielun muuttumattomuuteen. Atomi on sanan alkuperäisessä merkityksessä hajoamaton ja siksi tuhoutumaton ja muuttumaton. Lisäksi sielun atomisuus eli paikallisuus selittää yksilöllisen tietoisuuden rajallisen ilmenemismahdollisuuden. Intiassa on filosofeja, jotka kieltävät sielujen moninaisuuden, mutta uskovat, että me kaikki olemme yhden kaikkialla läsnä olevan tietoisuuden ilmentymiä. Kokemuksesta tiedämme kuitenkin, että yksilöllinen tietoisuutemme läpäisee vain kehomme eikä ulotu muihin kehoihin. Edes äidin kohdussa oleva lapsi ei koe kaikkea sitä, mitä äiti kokee, eikä äiti tiedä tarkalleen, mitä lapsi kokee.Sielu levittää tietoisuuttaan koko kehoon, aivan kuten kukka levittää tuoksua ympärilleen. Upanishadeissa sanotaan, että sielu on kehossamme sydämen alueella (Prashna Upanishad, 3-6.) ja sieltä se levittää tietoisuuden energiaa pranan, elintärkeän ilman, virtauksen kautta koko kehoon. Sydämestä lähtee seitsemänkymmentäkaksi tuhatta kanavaa, nadia, joiden kautta kiertää prana, elinvoima (kiinalaisessa filosofiassa chi), jonka avulla sielu voi kokea koko aineellisen kehonsa ja hallita sitä. Kaikki pranan kiertokulun häiriöt aiheuttavat kehon vastaavan osan puutumisen ja lopulta surkastumisen. Ei ole sattumaa, että sydäntä eikä aivoja on aina pidetty elämän, tietoisuuden ja tunteiden lähteenä ja ihmisen haavoittuvimpana osana. "Bhagavad-gita (13:4) antaa toisen esimerkin: sielu, joka on yhdessä paikassa kuin aurinko, valaisee koko ruumiin tietoisuuden valolla. Tietoisuuden atomisuuden postulaatti selittää myös toisen tärkeän tosiasian - havaintomme eheyden. Kehon eri elimissä esiintyviä erilaisia tuntemuksia ei havaita erikseen, vaikka aivojen eri osat ovat vastuussa niistä. Koko kokemus kuuluu yhdelle "minulle". Tätä tosiasiaa on hyvin vaikea selittää, jos lähdemme siitä oletuksesta, että tietoisuus syntyy miljardien hermosolujen yhteisestä toiminnasta. Mikä niistä anastaa itselleen oikeuden olla yhden ainoan, koko kehoon ulottuvan "minä" kantaja?
Tietoisuuden luonne on sekä itsestään selvä että salaperäinen. Tiedemiesten, jotka tutkivat tietoisuutta tekoälyongelman yhteydessä, on vaikea edes määritellä sitä. Jo mainitsemamme R. Penrose kirjoittaa tässä yhteydessä:
Mitä siis on tietoisuus? En tietenkään tiedä, miten tietoisuus määritellään, enkä usko, että sitä kannattaa edes yrittää löytää (koska emme ymmärrä, mitä se tarkoittaa). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sielu levittää tietoisuuttaan koko kehoon, aivan kuten kukka levittää tuoksua ympärilleen. Upanishadeissa sanotaan, että sielu on kehossamme sydämen alueella (Prashna Upanishad, 3-6.) ja sieltä se levittää tietoisuuden energiaa pranan, elintärkeän ilman, virtauksen kautta koko kehoon. Sydämestä lähtee seitsemänkymmentäkaksi tuhatta kanavaa, nadia, joiden kautta kiertää prana, elinvoima (kiinalaisessa filosofiassa chi), jonka avulla sielu voi kokea koko aineellisen kehonsa ja hallita sitä. Kaikki pranan kiertokulun häiriöt aiheuttavat kehon vastaavan osan puutumisen ja lopulta surkastumisen. Ei ole sattumaa, että sydäntä eikä aivoja on aina pidetty elämän, tietoisuuden ja tunteiden lähteenä ja ihmisen haavoittuvimpana osana. "Bhagavad-gita (13:4) antaa toisen esimerkin: sielu, joka on yhdessä paikassa kuin aurinko, valaisee koko ruumiin tietoisuuden valolla. Tietoisuuden atomisuuden postulaatti selittää myös toisen tärkeän tosiasian - havaintomme eheyden. Kehon eri elimissä esiintyviä erilaisia tuntemuksia ei havaita erikseen, vaikka aivojen eri osat ovat vastuussa niistä. Koko kokemus kuuluu yhdelle "minulle". Tätä tosiasiaa on hyvin vaikea selittää, jos lähdemme siitä oletuksesta, että tietoisuus syntyy miljardien hermosolujen yhteisestä toiminnasta. Mikä niistä anastaa itselleen oikeuden olla yhden ainoan, koko kehoon ulottuvan "minä" kantaja?
Tietoisuuden luonne on sekä itsestään selvä että salaperäinen. Tiedemiesten, jotka tutkivat tietoisuutta tekoälyongelman yhteydessä, on vaikea edes määritellä sitä. Jo mainitsemamme R. Penrose kirjoittaa tässä yhteydessä:
Mitä siis on tietoisuus? En tietenkään tiedä, miten tietoisuus määritellään, enkä usko, että sitä kannattaa edes yrittää löytää (koska emme ymmärrä, mitä se tarkoittaa).Mitä siis on tietoisuus? En tietenkään tiedä, miten tietoisuus määritellään, enkä usko, että sitä kannattaa edes yrittää löytää (koska emme ymmärrä, mitä se tarkoittaa).
Ja tämä tulee tietoisuuden alan suurimmalta asiantuntijalta! Toisin sanoen ymmärrämme paljon tässä elämässä, mutta paradoksaalisesti emme ymmärrä, mitä tarkoittaa "ymmärtää" tai esimerkiksi "tuntea, kokea". Edelleen Penrose kirjoittaa:
Olen varma, että on mahdollista löytää fysikaalisesti pätevä käsitys tietoisuudesta, mutta uskon, että mikä tahansa määritelmä osoittautuu vääräksi.
...
Miksi tietoisuuden luonnetta on niin vaikea ymmärtää? Vedet selittävät sen seuraavasti. Atman, yksilöllisen sielun, luonne on kaksitahoinen: se on sekä tietoisuuden kantaja että tietoisuus itse, toisin sanoen tietoisuus on sekä sielun ominaisuus että sielu itse. Toisin sanoen sielu on sekä havaitsija että havaitsija; se, joka kokee kokemuksen, ja itse kokemus. Ensimmäistä näkökohtaa kutsutaan attributiiviseksi tietoisuudeksi ja toista konstitutiiviseksi tietoisuudeksi. ... Ymmärtääksemme tämän voimme jälleen ottaa esimerkkinä liekin. Valo on liekin ominaisuus, mutta sama valo ei ole vain ominaisuus vaan liekin ydin. Valo liekin ominaisuutena antaa meille mahdollisuuden nähdä ympäröivän maailman, ja sama valo liekin olemuksena antaa meille mahdollisuuden nähdä itse liekki - en tarvitse toista kynttilää nähdäkseni kynttilän palavan. Sielu on liekin tavoin itsestään selvä. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Katselen kun keho surkastuu , katson kun vuodenajat muuttuu enkä kiinnittäydy edes niihinkään.
Olen vain ja olen sinut näiden muutoksien kanssa.
Sitäkö?Yritä jaksaa, yritä kuitenkin sinnitellä.
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
=Elämä ?
Sielu on ikuinen, kuolematon tietoisuushiukkanen. Sielu on myös energiaa, joka elävöittää energiallaan koko kehon. Kun sielu poistuu kehosta, alkaa hajoaminen. Sielu on siis elävä olento. Sinä olet elävä olento eli sileu, jolla on väliaikainen fyysinen keho. Keho ei vaihda sielua, mutta sielu vaihtaa kehoa jälleensyntymisen aikana.

https://www.youtube.com/watch?v=mSrXhFRjFXk
Edelliset elämät. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
=Elämä ?
https://krishna.fi/wp-content/uploads/2019/10/file.jpg
Samsara. Elämästä elämään, kuolemasta kuolemaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sielu on ikuinen, kuolematon tietoisuushiukkanen. Sielu on myös energiaa, joka elävöittää energiallaan koko kehon. Kun sielu poistuu kehosta, alkaa hajoaminen. Sielu on siis elävä olento. Sinä olet elävä olento eli sileu, jolla on väliaikainen fyysinen keho. Keho ei vaihda sielua, mutta sielu vaihtaa kehoa jälleensyntymisen aikana.
Bhagavad Gita. 2.12
Koskaan ei ole ollut aikaa, jolloin Minua, sinua ja kaikkia näitä kuninkaita ei olisi ollut olemassa, eikä kukaan meistä lakkaa olemasta tulevaisuudessakaan.
Bhagavad Gita. 2.13
Ruumiillistunut sielu vaihtaa vähitellen lapsen kehosta nuoren miehen kehoon ja sitten vanhan miehen kehoon, ja samalla tavalla sielu siirtyy kuoleman jälkeen toiseen kehoon. Henkilö, joka on tietoinen omasta henkisestä luonteestaan, ei hämmenny tällaisesta muutoksesta.
Bhagavad Gita 2.20
Sielu ei synny eikä kuole. Hän ei ole koskaan syntynyt, ei synny eikä tule koskaan syntymään. Hän on syntymätön, ikuinen, aina olemassa oleva ja alkuperäinen. Hän ei tuhoudu, kun keho kuolee. Anonyymi kirjoitti:
Yritä jaksaa, yritä kuitenkin sinnitellä.
Ikuisuudessa? Mikäs tässä , kunhan on vaan ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bhagavad Gita. 2.12
Koskaan ei ole ollut aikaa, jolloin Minua, sinua ja kaikkia näitä kuninkaita ei olisi ollut olemassa, eikä kukaan meistä lakkaa olemasta tulevaisuudessakaan.
Bhagavad Gita. 2.13
Ruumiillistunut sielu vaihtaa vähitellen lapsen kehosta nuoren miehen kehoon ja sitten vanhan miehen kehoon, ja samalla tavalla sielu siirtyy kuoleman jälkeen toiseen kehoon. Henkilö, joka on tietoinen omasta henkisestä luonteestaan, ei hämmenny tällaisesta muutoksesta.
Bhagavad Gita 2.20
Sielu ei synny eikä kuole. Hän ei ole koskaan syntynyt, ei synny eikä tule koskaan syntymään. Hän on syntymätön, ikuinen, aina olemassa oleva ja alkuperäinen. Hän ei tuhoudu, kun keho kuolee.Mutta miten ikuisen henkisen sielun liittäminen väliaikaiseen aineesta kudottuun elottomaan ruumiiseen on mahdollista? Miten henki yhdistyy aineeseen?
Väärä ego on ikuisen tietoisen sielun ja väliaikaisen tiedostamattoman kehon illusorinen yhdistelmä. Koska henkinen sielu haluaa laittomasti hyödyntää Jumalan luomistyötä, se sitoutuu luonnon kolmeen gunaan ja samaistuu aineellisen maailman illusoriseen olemukseen. Taistelussa nautinnoista se tulee yhä sidotummaksi, ja sen huolet vain lisääntyvät.
Se kykenee olemaan vuorovaikutuksessa samanaikaisesti sekä henkisen energian (chit) että aineellisen energian (achit) kanssa ja sitomaan ne yhteen. Siksi henkinen sielu joutuu kosketuksiin aineellisen ruumiin kanssa väärän egon kautta ja elävöittää sitä. Niin kauan kuin elävä olento on väärän egon vaikutuksen alaisena, hän pysyy aineellisen maailman vankina.
Ihmisen elämänmuodossa se kuitenkin saa älyn, jonka avulla se voi ymmärtää aineellisen onnen näennäisen luonteen ja yrittää ymmärtää sen henkisen luonteen. Jos joku ei käytä tätä mahdollisuutta, hänen katsotaan viettäneen elämänsä turhaan.
Miettikää siis, miten ehdollistuneen elävän olennon hienojakoiset ja karkeat kehot saadaan liikkeelle sielun egoistisen halun energiasta. Väärän egon taittamana tämä halu tunkeutuu älyyn (järkeen). Koska aineellinen mieli on yhteydessä aineellisen luonnon gunoihin - hyvyyteen, intohimoon ja tietämättömyyteen - siksi, riippuen siitä, minkä gunan vaikutuksen alaisena se on... Nämä halut tulevat sitten mieleen ja kiihottavat sitä. Mieli liittyy kognitiivisiin aisteihin ...joiden kautta se pyrkii vuorovaikutukseen aistien kohteiden kanssa tyydyttääkseen nämä halut. Kun vastaava kohde tulee näkyviin, tieto siitä tulee mieleen, jota värittävät aineellisten käsitteiden ja ideoiden jäänteet, jotka on tallennettu ja kehitetty hienojakoiseen kehoon, monien edellisten elämien aikana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta miten ikuisen henkisen sielun liittäminen väliaikaiseen aineesta kudottuun elottomaan ruumiiseen on mahdollista? Miten henki yhdistyy aineeseen?
Väärä ego on ikuisen tietoisen sielun ja väliaikaisen tiedostamattoman kehon illusorinen yhdistelmä. Koska henkinen sielu haluaa laittomasti hyödyntää Jumalan luomistyötä, se sitoutuu luonnon kolmeen gunaan ja samaistuu aineellisen maailman illusoriseen olemukseen. Taistelussa nautinnoista se tulee yhä sidotummaksi, ja sen huolet vain lisääntyvät.
Se kykenee olemaan vuorovaikutuksessa samanaikaisesti sekä henkisen energian (chit) että aineellisen energian (achit) kanssa ja sitomaan ne yhteen. Siksi henkinen sielu joutuu kosketuksiin aineellisen ruumiin kanssa väärän egon kautta ja elävöittää sitä. Niin kauan kuin elävä olento on väärän egon vaikutuksen alaisena, hän pysyy aineellisen maailman vankina.
Ihmisen elämänmuodossa se kuitenkin saa älyn, jonka avulla se voi ymmärtää aineellisen onnen näennäisen luonteen ja yrittää ymmärtää sen henkisen luonteen. Jos joku ei käytä tätä mahdollisuutta, hänen katsotaan viettäneen elämänsä turhaan.
Miettikää siis, miten ehdollistuneen elävän olennon hienojakoiset ja karkeat kehot saadaan liikkeelle sielun egoistisen halun energiasta. Väärän egon taittamana tämä halu tunkeutuu älyyn (järkeen). Koska aineellinen mieli on yhteydessä aineellisen luonnon gunoihin - hyvyyteen, intohimoon ja tietämättömyyteen - siksi, riippuen siitä, minkä gunan vaikutuksen alaisena se on... Nämä halut tulevat sitten mieleen ja kiihottavat sitä. Mieli liittyy kognitiivisiin aisteihin ...joiden kautta se pyrkii vuorovaikutukseen aistien kohteiden kanssa tyydyttääkseen nämä halut. Kun vastaava kohde tulee näkyviin, tieto siitä tulee mieleen, jota värittävät aineellisten käsitteiden ja ideoiden jäänteet, jotka on tallennettu ja kehitetty hienojakoiseen kehoon, monien edellisten elämien aikana.Ihminen on fyysisen kehon , hienojakoisen kehon tai psyyken tai yksilöllisen tietoisuuden tai sielun yhdistelmä, tai kuten me määrittelemme sen tieteellisellä termillä spiriton. Ja tässä ruumiissa on myös ylitietoisuus, joka on sellaisten yliluonnollisten ilmiöiden lähde kuin ennakoinnin lahja, intuitio jne. Tänään puhumme yksityiskohtaisemmin siitä, mitä hienojakoinen keho on, koska on hyvin tärkeää ymmärtää erot, nähdä ero sielun ja hienojakoisen kehon välillä. Valitettavasti ihmiset sekoittavat usein nämä käsitteet. Esimerkiksi kun he sanovat "sieluun sattuu", tai "sielu on tuskissaan"... he tarkoittavat sisäistä minäänsä. Mutta se ei ole sielu. Näyttää siltä, että psykologian on tarkoitus tutkia sielua - psykologia on käännetty "sielun tietämykseksi" - mutta sanan kirjaimellisessa merkityksessä se ei tutki sielua vaan hienojakoista kehoa, psyykeä. Hienoainekehon henkisen ja materialistisen käsityksen välillä on tietenkin perustavanlaatuinen ero.
Jos henkilöllä on esimerkiksi jonkinlainen mielenterveyshäiriö, he suosittelevat esimerkiksi kemiallisia valmisteita tai injektioita, jotka joko stimuloivat häntä, jos hän on hyvin estynyt, tai päinvastoin rauhoittavat häntä, jos hän on liian innostunut. Tämä on meidän käsityksemme psyykestä, että se on aineellisen ruumiin tuote. Niinpä vaikutus siihen, psyykeen, tulee myös aineellisten asioiden kautta. Hengelliset lähteet, samat Vedet, joihin luotamme, kertovat meille jotain muuta: hienojakoinen keho ei ole aivojen tuote vaan sielun varjo. Se on tämän henkisen hiukkasen varjo, kun sielu heijastaa tietoisuutensa aineeseen. Tämä sielun tietoisuus on siis hieman, aineen saastuttama tai täynnä aineellisia ideoita, haluja, käsityksiä, tämä on hienojakoinen keho. Hienojakoinen keho ei tule fyysisestä elimestä, ei aivoista, vaan sielusta; se on juuri päinvastainen ajatus. Ja siksi vaikutus hienojakoiseen psyykeemme, hienojakoiseen kehoon, tulee luonnollisesti toiselta puolelta. Se ei tapahdu joidenkin fyysisten komponenttien tai kemiallisten elementtien kautta, vaan itse sieluun kohdistuvan vaikutuksen kautta: henkisen tiedon ja henkisen harjoituksen kautta tietoisuudessa, rakenteen syvyydessä, tapahtuu tiettyjä korjauksia. Ja sen seurauksena tämän psyyken alueella tapahtuu pintatasolla myönteisiä muutoksia.
Sielu jättää fyysisen ruumiin kuoleman hetkellä. Ja sielu on hienojakoisen kehon sisällä. Vaikka todellisuudessa kaikki on paljon monimutkaisempaa. Siksi taipumukset, mieltymykset jne. siirtyvät myös toiseen fyysiseen kehoon, koska ne ovat hienojakoisessa kehossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bhagavad Gita. 2.12
Koskaan ei ole ollut aikaa, jolloin Minua, sinua ja kaikkia näitä kuninkaita ei olisi ollut olemassa, eikä kukaan meistä lakkaa olemasta tulevaisuudessakaan.
Bhagavad Gita. 2.13
Ruumiillistunut sielu vaihtaa vähitellen lapsen kehosta nuoren miehen kehoon ja sitten vanhan miehen kehoon, ja samalla tavalla sielu siirtyy kuoleman jälkeen toiseen kehoon. Henkilö, joka on tietoinen omasta henkisestä luonteestaan, ei hämmenny tällaisesta muutoksesta.
Bhagavad Gita 2.20
Sielu ei synny eikä kuole. Hän ei ole koskaan syntynyt, ei synny eikä tule koskaan syntymään. Hän on syntymätön, ikuinen, aina olemassa oleva ja alkuperäinen. Hän ei tuhoudu, kun keho kuolee.Sielua kutsutaan syntymättömäksi, mutta koska se on aineellisessa kehossa, se näyttää siltä kuin se olisi syntynyt kehon mukana.
Itse asiassa KEHOSSA OLEVA SIELU EI SYNNY EIKÄ KUOLE.
Kaikki syntynyt on tuomittu kuolemaan. KOSKA SIELU EI OLE SYNTYNYT, SILLÄ EI OLE MENNEISYYTTÄ, NYKYISYYTTÄ EIKÄ TULEVAISUUTTA.
SE ON AINA OLEMASSA OLEVA JA ALKUPERÄINEN. Toisin sanoen sen syntyajankohtaa ON MAHDOTONTA määrittää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bhagavad Gita. 2.12
Koskaan ei ole ollut aikaa, jolloin Minua, sinua ja kaikkia näitä kuninkaita ei olisi ollut olemassa, eikä kukaan meistä lakkaa olemasta tulevaisuudessakaan.
Bhagavad Gita. 2.13
Ruumiillistunut sielu vaihtaa vähitellen lapsen kehosta nuoren miehen kehoon ja sitten vanhan miehen kehoon, ja samalla tavalla sielu siirtyy kuoleman jälkeen toiseen kehoon. Henkilö, joka on tietoinen omasta henkisestä luonteestaan, ei hämmenny tällaisesta muutoksesta.
Bhagavad Gita 2.20
Sielu ei synny eikä kuole. Hän ei ole koskaan syntynyt, ei synny eikä tule koskaan syntymään. Hän on syntymätön, ikuinen, aina olemassa oleva ja alkuperäinen. Hän ei tuhoudu, kun keho kuolee.Bhagavad Gita 2.
TEKSTI 23 :
Sielua ei voi paloitella millään aseella, polttaa tulella, kastella vedellä tai kuivattaa tuulella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bhagavad Gita 2.
TEKSTI 23 :
Sielua ei voi paloitella millään aseella, polttaa tulella, kastella vedellä tai kuivattaa tuulella.Aineellisesta kehosta ei ole mahdollista tehdä kuolematonta. Kuoleman hetkellä elävän olennon on pakko jättää fyysinen kehonsa. Hienojakoinen keho, joka koostuu valheellisesta (väärästä) egosta, mielestä ja älystä, pysyy aina sielun mukana, kunnes se vapautuu aineellisesta maailmasta. Sitä ei voi jättää jälkeensä samalla tavalla kuin karkeaa kehoa. Tästä syystä jotkut ihmiset ajattelevat tiedon puutteen vuoksi, että sielu ja hienojakoinen keho eivät eroa toisistaan. Ehdollistuneen elävän olennon sekä karkeat että hienojakoiset kehot koostuvat kuitenkin aineellisesta energiasta, ja sielun läsnäolo elävöittää niitä. Näin ollen ehdollistuneessa tilassa olevat elävät olennot ovat hengen ja aineen yhdistelmä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bhagavad Gita. 2.12
Koskaan ei ole ollut aikaa, jolloin Minua, sinua ja kaikkia näitä kuninkaita ei olisi ollut olemassa, eikä kukaan meistä lakkaa olemasta tulevaisuudessakaan.
Bhagavad Gita. 2.13
Ruumiillistunut sielu vaihtaa vähitellen lapsen kehosta nuoren miehen kehoon ja sitten vanhan miehen kehoon, ja samalla tavalla sielu siirtyy kuoleman jälkeen toiseen kehoon. Henkilö, joka on tietoinen omasta henkisestä luonteestaan, ei hämmenny tällaisesta muutoksesta.
Bhagavad Gita 2.20
Sielu ei synny eikä kuole. Hän ei ole koskaan syntynyt, ei synny eikä tule koskaan syntymään. Hän on syntymätön, ikuinen, aina olemassa oleva ja alkuperäinen. Hän ei tuhoudu, kun keho kuolee.Mutta onko mahdollista todistaa sielun olemassaolo? Se riippuu siitä, mitä pidämme todisteena. Voimmeko esimerkiksi todistaa mielen olemassaolon? Kuka on nähnyt mielen? Kuka on koskenut siihen? Mieli ei ole ymmärrettävissä logiikan tai fysiikan ja kemian menetelmien avulla. Sen tutkimiseen tarvitaan muita menetelmiä. Sama pätee ikuiseen sieluun: jokainen voi olla vakuuttunut sen olemassaolosta, mutta siihen on käytettävä erityisiä menetelmiä. Tällä hetkellä tietoisuutemme on täysin keskittynyt kehoon. Sielun luonteen voi ymmärtää vain se, jonka tietoisuus on suuntautunut sisäänpäin. Siksi filosofit murskaavat keihäänsä väittelemällä sielun luonteesta, joogit vajoavat mystiseen transsiin ja uskovaiset yrittävät pestä sydämensä katumuksen kyynelillä. Toisin sanoen ihmisille, joiden mieli on puhdistettu lupauksilla, meditaatiolla, rukouksella ja katumuksella, sielun olemassaolo tuntuu itsestään selvältä - heille se ei ole uskon asia vaan todellinen hengellinen kokemus.
Toisten mielestä sielun olemassaolo jää todistamattomaksi hypoteesiksi, vaikka empiirinen todistusaineisto olisi ylivoimainen, sillä sielu kuuluu niihin kategorioihin, joiden olemassaoloa on vaikea todistaa puhtaasti tieteellisellä laitteistolla, joka on sovitettu ulkoisten kohteiden tutkimiseen.
Voimme selvästi nähdä, että ihmisen minuus on pysyvä. Kaikki, mihin samaistumme - kehomme, mielemme, ympäristömme - muuttuu jatkuvasti. Jos meidän
"minä" muuttuisi heidän mukanaan, emme huomaisi muutoksia, emmekä varmasti kokisi niitä niin traagisina. Jotta voisit havaita jonkin liikkuvan, sinun on oltava itse hiljaa: kun olemme lentokoneessa, emme tunne lentokoneen liikettä. Ihmisen keho ja mieli muuttuvat jatkuvasti: olimme vauva, sitten lapsi, teini-ikäinen, nuori mies, aikuinen. Mutta on olemassa jokin kiinteä vertailupiste, josta käsin havaitsemme kaikki nämä muutokset. Jotenkin, jollain ihmeellä, minämme pysyy muuttumattomana kaikkien näiden muutosten aikana. Mikä takaa minäkäsityksemme pysyvyyden tai jatkuvuuden? Tällä pysyvyydellä on oltava jokin todellisuuspohja.
Tieteen kehitys vain vahvistaa aineen muuttuvuutta. Nykyaikainen lääketiede on havainnut, että noin seitsemässä vuodessa koko kehomme muuttuu molekyylitasolla, eli joka seitsemäs vuosi saamme täysin uuden kehon. Mutta minämme pysyy muuttumattomana. Jotkut ihmiset, jotka tunnustavat aineen vaihtelevuuden, saattavat väittää, että egomme pysyvyys varmistetaan esimerkiksi aivojen rakenteen pysyvyydellä, sillä aivoilla on rakenteellisia itsetuotantomekanismeja. Roger Penrose, yksi merkittävimmistä teoreettisista fyysikoista, joka tutkii muun muassa tietoisuuden luonnetta, sanoo tästä kirjassaan Shadows of the Mind seuraavaa:
Suuri osa kehomme ja aivomme muodostavasta aineesta uudistuu jatkuvasti - vain niiden rakenteet pysyvät muuttumattomina. Lisäksi aine itsessään näyttää olevan ohimenevää, koska se voi muuttua muodosta toiseen... Materia itsessään on siis jotakin epämääräistä ja katoavaa, joten on järkevää olettaa, että ihmisen minuuden pysyvyys saattaa liittyä enemmän mallien säilymiseen kuin varsinaisiin ainehiukkasiin.
Vedalaisen perinteen filosofeille sielun olemassaolo ei tietenkään näyttänyt olevan niin vaikea todistaa. Heidän logiikkansa oli suunnilleen seuraava. Havaitsija (subjekti) on aina erillinen havainnon kohteesta. Jonkin asian olemassaolon todistamiseksi riittää, että se nähdään, toisin sanoen kohteen olemassaolo todistetaan havainnoimalla. Mutta subjekti ei voi nähdä itseään: subjektin (havainnoitsijan) olemassaolo todistetaan jo itse havainnon tosiasialla. Descartes sanoi: "Minä ajattelen, siis olen olemassa". On myös selvää, että tämän havainnoivan "minä" luonne ei ole pelkistettävissä ruumiiseen ja mieleen, koska sekä ruumiini että mieleni voivat olla havainnointini kohteena. Näin ollen tämän 'minä'-olemuksen kantajan on oltava erillään ruumiista ja mielestä.
Joku saattaa vastustaa: "Ruumiin osalta kaikki on selvää, mutta mikä estää meitä olettamasta, että mieli tarkkailee mieltä itseään?". Sanotaanko, että yksi mielen osa, jonkinlainen superohjelma, ottaa tehtäväkseen tarkkailla muita mielen osia, sen sisällä toimivia ohjelmia?"." Katsotaanpa, missä määrin mielestä erillisen sielun käsitteen käyttöönotto on sopusoinnussa Occamin kuuluisan loogisen periaatteen kanssa, joka sanoo: "Uusia yksiköitä ei pitäisi ottaa käyttöön ilman äärimmäistä tarvetta." Toisin sanoen tämän käsitteen käyttöönoton oikeellisuuden osoittamiseksi on osoitettava, että tietoisuuden kaikkia ilmenemismuotoja ei voida täysin selittää sen hypoteesin perusteella, jonka mukaan tietoisuus on yksinkertaisesti ihmisen aivojen tuote. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta onko mahdollista todistaa sielun olemassaolo? Se riippuu siitä, mitä pidämme todisteena. Voimmeko esimerkiksi todistaa mielen olemassaolon? Kuka on nähnyt mielen? Kuka on koskenut siihen? Mieli ei ole ymmärrettävissä logiikan tai fysiikan ja kemian menetelmien avulla. Sen tutkimiseen tarvitaan muita menetelmiä. Sama pätee ikuiseen sieluun: jokainen voi olla vakuuttunut sen olemassaolosta, mutta siihen on käytettävä erityisiä menetelmiä. Tällä hetkellä tietoisuutemme on täysin keskittynyt kehoon. Sielun luonteen voi ymmärtää vain se, jonka tietoisuus on suuntautunut sisäänpäin. Siksi filosofit murskaavat keihäänsä väittelemällä sielun luonteesta, joogit vajoavat mystiseen transsiin ja uskovaiset yrittävät pestä sydämensä katumuksen kyynelillä. Toisin sanoen ihmisille, joiden mieli on puhdistettu lupauksilla, meditaatiolla, rukouksella ja katumuksella, sielun olemassaolo tuntuu itsestään selvältä - heille se ei ole uskon asia vaan todellinen hengellinen kokemus.
Toisten mielestä sielun olemassaolo jää todistamattomaksi hypoteesiksi, vaikka empiirinen todistusaineisto olisi ylivoimainen, sillä sielu kuuluu niihin kategorioihin, joiden olemassaoloa on vaikea todistaa puhtaasti tieteellisellä laitteistolla, joka on sovitettu ulkoisten kohteiden tutkimiseen.
Voimme selvästi nähdä, että ihmisen minuus on pysyvä. Kaikki, mihin samaistumme - kehomme, mielemme, ympäristömme - muuttuu jatkuvasti. Jos meidän
"minä" muuttuisi heidän mukanaan, emme huomaisi muutoksia, emmekä varmasti kokisi niitä niin traagisina. Jotta voisit havaita jonkin liikkuvan, sinun on oltava itse hiljaa: kun olemme lentokoneessa, emme tunne lentokoneen liikettä. Ihmisen keho ja mieli muuttuvat jatkuvasti: olimme vauva, sitten lapsi, teini-ikäinen, nuori mies, aikuinen. Mutta on olemassa jokin kiinteä vertailupiste, josta käsin havaitsemme kaikki nämä muutokset. Jotenkin, jollain ihmeellä, minämme pysyy muuttumattomana kaikkien näiden muutosten aikana. Mikä takaa minäkäsityksemme pysyvyyden tai jatkuvuuden? Tällä pysyvyydellä on oltava jokin todellisuuspohja.
Tieteen kehitys vain vahvistaa aineen muuttuvuutta. Nykyaikainen lääketiede on havainnut, että noin seitsemässä vuodessa koko kehomme muuttuu molekyylitasolla, eli joka seitsemäs vuosi saamme täysin uuden kehon. Mutta minämme pysyy muuttumattomana. Jotkut ihmiset, jotka tunnustavat aineen vaihtelevuuden, saattavat väittää, että egomme pysyvyys varmistetaan esimerkiksi aivojen rakenteen pysyvyydellä, sillä aivoilla on rakenteellisia itsetuotantomekanismeja. Roger Penrose, yksi merkittävimmistä teoreettisista fyysikoista, joka tutkii muun muassa tietoisuuden luonnetta, sanoo tästä kirjassaan Shadows of the Mind seuraavaa:
Suuri osa kehomme ja aivomme muodostavasta aineesta uudistuu jatkuvasti - vain niiden rakenteet pysyvät muuttumattomina. Lisäksi aine itsessään näyttää olevan ohimenevää, koska se voi muuttua muodosta toiseen... Materia itsessään on siis jotakin epämääräistä ja katoavaa, joten on järkevää olettaa, että ihmisen minuuden pysyvyys saattaa liittyä enemmän mallien säilymiseen kuin varsinaisiin ainehiukkasiin.
Vedalaisen perinteen filosofeille sielun olemassaolo ei tietenkään näyttänyt olevan niin vaikea todistaa. Heidän logiikkansa oli suunnilleen seuraava. Havaitsija (subjekti) on aina erillinen havainnon kohteesta. Jonkin asian olemassaolon todistamiseksi riittää, että se nähdään, toisin sanoen kohteen olemassaolo todistetaan havainnoimalla. Mutta subjekti ei voi nähdä itseään: subjektin (havainnoitsijan) olemassaolo todistetaan jo itse havainnon tosiasialla. Descartes sanoi: "Minä ajattelen, siis olen olemassa". On myös selvää, että tämän havainnoivan "minä" luonne ei ole pelkistettävissä ruumiiseen ja mieleen, koska sekä ruumiini että mieleni voivat olla havainnointini kohteena. Näin ollen tämän 'minä'-olemuksen kantajan on oltava erillään ruumiista ja mielestä.
Joku saattaa vastustaa: "Ruumiin osalta kaikki on selvää, mutta mikä estää meitä olettamasta, että mieli tarkkailee mieltä itseään?". Sanotaanko, että yksi mielen osa, jonkinlainen superohjelma, ottaa tehtäväkseen tarkkailla muita mielen osia, sen sisällä toimivia ohjelmia?"." Katsotaanpa, missä määrin mielestä erillisen sielun käsitteen käyttöönotto on sopusoinnussa Occamin kuuluisan loogisen periaatteen kanssa, joka sanoo: "Uusia yksiköitä ei pitäisi ottaa käyttöön ilman äärimmäistä tarvetta." Toisin sanoen tämän käsitteen käyttöönoton oikeellisuuden osoittamiseksi on osoitettava, että tietoisuuden kaikkia ilmenemismuotoja ei voida täysin selittää sen hypoteesin perusteella, jonka mukaan tietoisuus on yksinkertaisesti ihmisen aivojen tuote.Vedalaisten kirjoitusten näkökulmasta sielu on tuhoutumaton tietoisuuden atomi, jolla on erityinen ominaisuus: kyky olla tietoinen olemassaolosta. Aineella itsellään ei ole tietoisuutta eikä se kykene toimimaan subjektin (tarkkailijan) roolissa. Sanskritin kielessä tätä tietoisuuden atomia kutsutaan atmaksi, joka tarkoittaa 'subjektia', 'minä', persoonallisen elementin kantajaa (verbistä am, 'liikkua', 'toimia'). Upanishadit kutsuvat sielua nimellä anu, joka tarkoittaa "atomista" tai "jakamatonta".
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Ikuisuudessa? Mikäs tässä , kunhan on vaan ?
Onko sinulla ketään auttamassa sinua?
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Ikuisuudessa? Mikäs tässä , kunhan on vaan ?
Ajan käsite on erilainen eri puolilla universumia.
Ajan havaitseminen on subjektiivista. Ihmisen ja yhden päivän perhosen elämä eivät ole kestoltaan verrattavissa toisiinsa - ja silti kumpikin kokee eläneensä pitkän ja tapahtumarikkaan elämän. Verrattuna korkeampien planeettojen puolijumalien elinaikaan, perhosen elämä on jo kuin ihmisen elämä.
Mitä korkeammalla planeetta on, sitä hienojakoisempaa on elävän olennon kehon muodostava aine. Se ei ole aina edes ihmisen aistien havaittavissa. Anonyymi kirjoitti:
Sielua kutsutaan syntymättömäksi, mutta koska se on aineellisessa kehossa, se näyttää siltä kuin se olisi syntynyt kehon mukana.
Itse asiassa KEHOSSA OLEVA SIELU EI SYNNY EIKÄ KUOLE.
Kaikki syntynyt on tuomittu kuolemaan. KOSKA SIELU EI OLE SYNTYNYT, SILLÄ EI OLE MENNEISYYTTÄ, NYKYISYYTTÄ EIKÄ TULEVAISUUTTA.
SE ON AINA OLEMASSA OLEVA JA ALKUPERÄINEN. Toisin sanoen sen syntyajankohtaa ON MAHDOTONTA määrittää.Koska todellinen minä vain on , kuvitelmia toki eilisestä ja toiveita huomisesta löytyy mutta ne vain hämärtävät todellista itseä joka vain on ja tässähän sitä vaan ollaan 😅
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Ikuisuudessa? Mikäs tässä , kunhan on vaan ?
Aika on aineellisessa maailmassa toimiva hienovaraisin voima.
Aika on aineellisen maailman hienovaraisin aineellinen elementti, ja siksi sitä ei voi mitenkään kirjata tai mitata. Meistä näyttää kuitenkin siltä, että ennemmin tai myöhemmin pystymme mittaamaan kaiken. Monista ihmisistä väite, että aika on mittaamaton, saattaa tuntua oudolta, koska katsomme joka päivä kelloamme ja mittaamme, kuinka paljon kello on jo myöhässä. Mutta etsi yksi henkilö, joka on mitannut itse ajan luonteen. Olkaa samaa mieltä siitä, että mittaaminen tarkoittaa yhteydenottoa tai vaikuttamisyritystä.
Sen, joka pystyy mittaamaan aikaa, on siis opittava vaikuttamaan siihen. Mutta sitä varten hänen on ensin päästävä pois sen vaikutuksen alta. Joka pääsee pois aineellisen ajan vaikutuksen alta, tulee kuolemattomaksi. Emme kuitenkaan näe esimerkkejä siitä, että kukaan tässä maailmassa voisi elää ikuisesti aineellisessa ruumiissaan.
Tutkijat, jotka yrittävät pidentää ihmiselämää, investoivat kuitenkin joka vuosi miljardeja dollareita löytääkseen lääkkeen, joka tekisi meistä kuolemattomia. Mutta se, joka tutkii Veda-tekstejä huolellisesti, tietää hyvin, että tämä on mahdotonta.
Vedan mukaan aika ei ole lineaarinen, kuten monet meistä ovat tottuneet ajattelemaan, vaan syklinen: kaikki toistuu yhä uudelleen ja uudelleen. Aineellinen maailmankaikkeus mukaan lukien se syntyy ja hajoaa syntyäkseen uudelleen. Se on olemassa yhden Brahman elinkaaren ajan, ja tämä elinkaari mitataan kalpojen toistuvina sykleinä. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Ikuisuudessa? Mikäs tässä , kunhan on vaan ?
Muinaisen Egyptin papit olivat suurimman tiedon ja vallan kantajia, mutta tämä tieto hajosi yhä enemmän sirpaleiksi, kun maapallo koki katastrofin toisensa jälkeen ja kun korruptio ja poliittiset juonittelut saastuttivat papiston instituution. Tämä tieto on vähitellen hajonnut ja rappeutunut nykyään lukuisiksi uskonnollisiksi perinteiksi ekumeenisine neuvostoineen ja maallisine etuineen. Uskonnollisten liikkeiden johtajat muuttavat vähitellen opetuksia, kunnes alkuperäistä perinnettä ei enää tunnista.

Sivilisaation elämä on syklistä. Egypti, Rooma, Kreikka - kuinka monta esimerkkiä tarvitaankaan osoittamaan, että sivilisaatiot syntyvät ja kuolevat. On tullut sivilisaation aikakausi, jolla on taipumus omaksua menneisyyden saavutukset haasteidensa, tarpeidensa ja tehtäviensä vuoksi. Kristillinen kirkko oli pitkään kieltänyt antiikin kulttuurin, koska se piti kreikkalaisten filosofiaa uhkana maailmankuvalleen. Piilottamalla kreikkalaisten tekstit luostareihin kirkko ei kuitenkaan voinut pitää niitä poissa käsikirjoituksia kopioivilta ja säilyttäviltä munkeilta. Näin antiikin ajatusmaailma vaikutti kristilliseen maailmankuvaan, sillä jokainen maailmankatsomus tarvitsee vankan perustan, ja täydellisempi ajatus imee sisäänsä vähemmän täydellistä ajattelua.
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Koska todellinen minä vain on , kuvitelmia toki eilisestä ja toiveita huomisesta löytyy mutta ne vain hämärtävät todellista itseä joka vain on ja tässähän sitä vaan ollaan 😅
Odota sitten seuraavaa elämääsi. Ehkä se on parempi? Itse asiassa minä odotan jo seuraavan elämäni loppua, tai pikemminkin sadan seuraavan elämäni loppua. Olen niin kyllästynyt tähän aineelliseen maailmaan, että haluaisin päästä jo pois tästä aineellisesta maailmasta. Mutta se ottaa aikaa ja ei ole helppoa.

Kehoni ei ole sama kuin minä. Minä olen tietoisuus, minä olen sielu kehossani.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muinaisen Egyptin papit olivat suurimman tiedon ja vallan kantajia, mutta tämä tieto hajosi yhä enemmän sirpaleiksi, kun maapallo koki katastrofin toisensa jälkeen ja kun korruptio ja poliittiset juonittelut saastuttivat papiston instituution. Tämä tieto on vähitellen hajonnut ja rappeutunut nykyään lukuisiksi uskonnollisiksi perinteiksi ekumeenisine neuvostoineen ja maallisine etuineen. Uskonnollisten liikkeiden johtajat muuttavat vähitellen opetuksia, kunnes alkuperäistä perinnettä ei enää tunnista.
Shrila Bhaktivinod Thakur
Durlabha mānava-janma
durlabha mānava-janma labhiyā saṁsāre
kṛṣṇa nā bhajinu duḥka kohibo kāhāre? [1]
(1) Ihmiselämä on harvinaisin tilaisuus saavuttaa henkinen täydellisyys. Mutta minulle on jäänyt vain suru, koska minä, jolle tämä suuri mahdollisuus on annettu, menetin sen, koska en koskaan palvonut Jumalaa, Krishnaa! Voi, kenelle kertoisin tämän epäonnen tarinan?
‘saṁsār’ ‘saṁsār’, kori miche gelo kāl
lābha nā koilo kichu, ghaṭilo jañjāl [2]
(2) Elämä toisensa jälkeen on kulunut tässä aineellisessa maailmassa, kaikki aikani on mennyt hukkaan (materialistisen perhe-elämän orjuudessa). En ole saanut yhtään mitään ja olen kokenut vain ongelmia ja huolia.
kisera saṁsār ei chāyābāji prāy
ihāte mamatā kori bṛthā dina jāy [3]
(3) Millainen maailma tämä on? Se on kuin taikurin illuusio (kuin taikalyhdyn esitys, jossa silmieni edessä leikkii lukuisia varjoja ja optisia illuusioita). Koska olen itsekkäästi kiintynyt tällaiseen kangastukseen, pidän tämän maailman ohimeneviä illuusioita ”minulle” ja ”minun” kuuluvina. Näin päivä toisensa jälkeen kuluu turhaan.
e deho patana ho’le ki robe āmār?
keho sukha nāhi dibe putra paribār [4]
(4) Mitä minulle jää jäljelle, kun tämä ruumis kaatuu kuolleena maahan? Silloin eivät poikani eivätkä rakkaimmat läheiseni pysty antamaan minulle minkäänlaista onnea.
garddabher mata āmi kori pariśram
kāra lāgi’ eto kori, nā ghuchilo bhram [5]
(5) Teen joka päivä kovasti töitä kuin aasi, ja silti ihmettelen, kenen vuoksi yritän niin kovasti? Olen edelleen niin monien illuusioiden vallassa!
dina jāy michā kāje, niśā nidrā-baśe
nāhi bhāvi maraṇa nikaṭe āche bose [6]
(6) Tuhlaan jokaisen päiväni turhiin ja merkityksettömiin asioihin, ja yöni kuluvat unen vallassa. Enkä ajattele hetkeäkään koko vuorokauden aikana, että kuolema on aina läsnä.
bhālo manda khāi, heri, pari, chintā-hīna
nāhi bhāvi, e deho chāḍibo kon dina [7]
(7) Elän huoletonta elämää: syön, ulkoilen, pukeudun haluamallani tavalla, mutta en ajattele sitä, että jonain päivänä minun on luovuttava tästä kehosta.
deho-geho-kalatrādi-chintā abirata
jāgiche hṛdoye mor buddhi kori hoto [8]
(8) Sydänparkaani piinaavat jatkuvat huolet toimeentulostani ja huolet, jotka johtuvat kehostani, kodistani, vaimostani, sukulaisistani ja julkisista velvollisuuksistani. Nämä huolet aiheuttavat minulle kärsimystä ja tuhoavat järkeni.
hāy, hāy! nāhi bhāvi — anitya e saba
jīvana bigote kothā rohibe vaibhava? [9]
(9) Voi, voi! Miten valitettavassa tilanteessa olenkaan! Olen uppoutunut näihin ongelmiin ajattelematta, että ne ovat lyhytaikaisia ja katoavat pian unholaan. Mitä aineelliselle omaisuudelleni tapahtuu kuolemani jälkeen?
śmaśāne śorīra mama poḍiyā rohibe
bihaṅga-pataṅga tāy bihāra koribe [10]
(10) Kun ruumiini heitetään polttohautausmaalla olevaan kuoppaan, se vain makaa siellä liikkumattomana. Varikset, korppikotkat, muurahaiset ja madot kerääntyvät paikalle ja herkuttelevat sillä!
kukkur sṛgāl sob ānandita ho’ye
mahotsava koribe āmār deho lo’ye [11]
(11) Kulkukoirat ja shakaalit iloitsevat, juhlivat ja herkuttelevat ruumiillani.
je deher ei gati, tāra anugata
saṁsār-vaibhava āro bondhu-jon jata [12]
(12) Katsokaa, tämä on tämän aineellisen ruumiin lopullinen kohtalo! Ja hämmästyttävää on, että kaikki maalliset saavutukseni, kotini, perheeni ja ystäväni tulevat kokemaan saman kohtalon!
ataeva māyā-moha chāḍi buddhimān
nitya-tattva kṛṣṇa-bhakti koruna sandhān [13]
(13) Siksi rukoilen jokaista järkevää ihmistä: hylätkää kaikki nämä māyān luomat kangastukset ja etsikää puhdasta omistautumista Jumala Krishnalle, sillä se on ainoa ikuinen totuus! - Anonyymi

(13) Siksi rukoilen jokaista järkevää ihmistä: hylätkää kaikki nämä māyān luomat kangastukset ja etsikää puhdasta omistautumista Jumala Krishnalle, sillä se on ainoa ikuinen totuus!Śrīla Bhaktivinod Ṭhākur
Perusteeton ylpeys
Śrīla Bhaktivinod Ṭhākur kuvailee tarkasti harhaa aineelliseen kehoon kiintymisestä.
Seuraava laulu kuuluu runokokoelmaan ”Śrī Kalyāṇa-kalpa-taru” (1.11)
rūpera gaurava kena bhāi?
anitya e kalevara kabhu nāhi sthiratara
śamana āile kichhu nāi
e aṅga śītala habe ā̐khi spanda-hīna rabe
chitāra āgune habe chhāi [1]
Oi, veli! Miksi olet ylpeä kehostasi? Keho on väliaikainen. Se ei koskaan elä ikuisesti. Kun kuolema tulee, keho menettää kaiken. Se kylmenee, sen silmät muuttuvat liikkumattomiksi, ja se muuttuu tuhkaksi polttohautauspaikalla.
ye mukha-saundarya hera darpaṇete nirantara
śva-śivāra ha-ibe bhojana
ye vastre ādara kara’ yebā ābharaṇa para’
kothā saba rahibe takhana? [2]
Tästä kehosta, jonka kasvoja ja kauneutta ihailet jatkuvasti peilin edessä, tulee koirien ja shakaalien ruokaa. Missä tulet säilyttämään vaatteet, joihin puet vartalosi, ja korut, joilla sitten koristelet sitä?
dārā suta bandhu sabe śmaśāne tomāre labe
dagdha kari’ gṛhete āsibe
tumi kā’ra ke tomāra ebe bujhi’ dekha sāra
deha-nāśa avaśya ghaṭibe [3]
Vaimosi, lapsesi ja ystäväsi vievät sinut polttohautauspaikalle, polttavat sinut ja palaavat sitten kotiin. Kenelle sinä kuulut? Kuka kuuluu sinulle? Ymmärrä nyt tämä ja käsitä totuus. Ruumis tuhoutuu väistämättä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Śrīla Bhaktivinod Ṭhākur
Perusteeton ylpeys
Śrīla Bhaktivinod Ṭhākur kuvailee tarkasti harhaa aineelliseen kehoon kiintymisestä.
Seuraava laulu kuuluu runokokoelmaan ”Śrī Kalyāṇa-kalpa-taru” (1.11)
rūpera gaurava kena bhāi?
anitya e kalevara kabhu nāhi sthiratara
śamana āile kichhu nāi
e aṅga śītala habe ā̐khi spanda-hīna rabe
chitāra āgune habe chhāi [1]
Oi, veli! Miksi olet ylpeä kehostasi? Keho on väliaikainen. Se ei koskaan elä ikuisesti. Kun kuolema tulee, keho menettää kaiken. Se kylmenee, sen silmät muuttuvat liikkumattomiksi, ja se muuttuu tuhkaksi polttohautauspaikalla.
ye mukha-saundarya hera darpaṇete nirantara
śva-śivāra ha-ibe bhojana
ye vastre ādara kara’ yebā ābharaṇa para’
kothā saba rahibe takhana? [2]
Tästä kehosta, jonka kasvoja ja kauneutta ihailet jatkuvasti peilin edessä, tulee koirien ja shakaalien ruokaa. Missä tulet säilyttämään vaatteet, joihin puet vartalosi, ja korut, joilla sitten koristelet sitä?
dārā suta bandhu sabe śmaśāne tomāre labe
dagdha kari’ gṛhete āsibe
tumi kā’ra ke tomāra ebe bujhi’ dekha sāra
deha-nāśa avaśya ghaṭibe [3]
Vaimosi, lapsesi ja ystäväsi vievät sinut polttohautauspaikalle, polttavat sinut ja palaavat sitten kotiin. Kenelle sinä kuulut? Kuka kuuluu sinulle? Ymmärrä nyt tämä ja käsitä totuus. Ruumis tuhoutuu väistämättä.tämä runo jatkuu vielä.
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Ei tule kiinnittäytyä mihinkään täällä ja sen olen käsittänyt.
Mitä seuraavaksi? Katselen ? Olen vain ?"Ei tule kiinnittäytyä mihinkään täällä ja sen olen käsittänyt".
Jos kaikki olisi hyvin, et ehkä käsittäisi sitä, mutta se on iso askel eteenpäin. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Ei tule kiinnittäytyä mihinkään täällä ja sen olen käsittänyt.
Mitä seuraavaksi? Katselen ? Olen vain ?"Ei tule kiinnittäytyä mihinkään täällä ja sen olen käsittänyt".
Olet tullut oikeaan johtopäätökseen, ja ilmeisesti vain yhden vaikean elämäsi aikana? Joskus ihminen tarvitsee tuhansia elämiä maailmassa ennen kuin hän ymmärtää tällaisen olennaisen asian. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Melko hiljaista on ..
Pärjäätkö, eikö niin? Kyllä, maassamme pitäisi auttaa niitä, jotka ovat hädässä. Apua pitää osata pyytää. Ystävät, jos sellaisia on, eivät aina ole parhaita ihmisiä, joihin voisi luottaa. Todelliset ystävät ovat paikalla vain silloin, kun olet hädässä. Väärät ystävät poistuvat elämästämme, kun pyydämme apua.

Onnellisuutta on monenlaista. Eri olemassaolon sfääreissä on siitä erilaisia käsityksiä. On ymmärrettävä laadulliset erot eri onnellisuuslajien välillä. Korkein onni on palvella maailmaa, jossa Kaikkivaltias elää…
...
Kirjasta ”Nektarin valtameri” / Luku 1: Sydämen janon sammuttaminen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onnellisuutta on monenlaista. Eri olemassaolon sfääreissä on siitä erilaisia käsityksiä. On ymmärrettävä laadulliset erot eri onnellisuuslajien välillä. Korkein onni on palvella maailmaa, jossa Kaikkivaltias elää…
...
Kirjasta ”Nektarin valtameri” / Luku 1: Sydämen janon sammuttaminenMiksi Hän on antanut sinulle vapauden tulla tähän maailmaan? Koska onnellisuus perustuu vapaaseen valintaan. Hän on kaikkialla, mutta Hän antaa meidän olla itsenäisiä. Omat, yksityiset etumme merkitsevät vapautta. Jos teemme yhteistyötä vapaan tahtomme mukaisesti, tunnemme onnellisuutta, mutta väkivaltainen harmonia ei koskaan tee onnelliseksi. Ilman vapautta muuttuisitte sieluttomaksi kiveksi. Mutta miksi Hän tekisi niin? Eikö ympärillä ole tarpeeksi kiviä?
Hartauden vartijan saarnojen kirjasta Nide 4 / Luku 2. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Hän on antanut sinulle vapauden tulla tähän maailmaan? Koska onnellisuus perustuu vapaaseen valintaan. Hän on kaikkialla, mutta Hän antaa meidän olla itsenäisiä. Omat, yksityiset etumme merkitsevät vapautta. Jos teemme yhteistyötä vapaan tahtomme mukaisesti, tunnemme onnellisuutta, mutta väkivaltainen harmonia ei koskaan tee onnelliseksi. Ilman vapautta muuttuisitte sieluttomaksi kiveksi. Mutta miksi Hän tekisi niin? Eikö ympärillä ole tarpeeksi kiviä?
Hartauden vartijan saarnojen kirjasta Nide 4 / Luku 2.Aineellinen maailma, joka on luotu Korkeimman tahdosta, tarjoaa kaikki mahdollisuudet aineellisten aistien kautta saavutettavaan maalliseen onneen. Nautinnot, joita ehdollistunut elävä olento voi saavuttaa syntymähetkestä kuolemaansa saakka, tunnetaan nimellä aihika-sukha (tässä elämässä saatavilla oleva onni). Ne nautinnot, jotka jiva voi saavuttaa ruumiin jättämisen jälkeen, ryhmitellään toisella termillä (seuraavassa elämässä saatavilla oleva onni). Ja niitä on puolestaan monenlaista jne.
Periaatteena on, että mitä korkeampi planeettajärjestelmä on, sitä hienovaraisempia ovat aistien kohteet ...niinpä Bhulokan (Maan) asukkaiden nautinnot ovat karkeimpia, kun taas korkeampien planeettojen asukkaat kykenevät kokemaan aineellisten nautintojen hienovaraisimpia muotoja, jotka ovat maan asukkaiden saavuttamattomissa. Absoluuttisesta näkökulmasta katsottuna kaikkien edellä mainittujen olentotasojen välillä ei ole mitään perustavanlaatuista eroa, koska kaikenlainen eri planeettojen asukkaiden saatavilla oleva onni on joukko nautintoja, jotka saadaan yhdellä ja samalla tavalla: aineellisten aistien tuottamien nautintojen kautta. Aineellisen maailman asukkaat eivät voi saavuttaa mitään muuta (ei-materiaalista) onnellisuutta riippumatta siitä, millä maailmankaikkeuden planeetalla he asuvat. He eivät tunne puhtaan henkisen onnen (chit-sukha) luonnetta.
Aineellisen onnellisuuden käsite liittyy läheisesti hienojakoisen kehon luonteeseen, joka koostuu mielestä, intellektistä ja väärästä egosta. Hienojakoinen keho on chid-abhasa, puhtaan jiva-tietoisuuden vääristynyt muoto. Kaikenlaisia aineellisia nautintoja kutsutaan nimellä bhukti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pärjäätkö, eikö niin? Kyllä, maassamme pitäisi auttaa niitä, jotka ovat hädässä. Apua pitää osata pyytää. Ystävät, jos sellaisia on, eivät aina ole parhaita ihmisiä, joihin voisi luottaa. Todelliset ystävät ovat paikalla vain silloin, kun olet hädässä. Väärät ystävät poistuvat elämästämme, kun pyydämme apua.
Onnea on kolmenlaista.
Bhagavad Gita Idän viisauden helmi / luku 18. Moksha-jooga. Vapautumisen jooga /
Tekstit 36,37,38 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onnea on kolmenlaista.
Bhagavad Gita Idän viisauden helmi / luku 18. Moksha-jooga. Vapautumisen jooga /
Tekstit 36,37,38Vapautuminen on keinotekoista elämää, vain irrotettua vapautta negatiivisesta puolesta, mutta elämän pitäisi olla antoisaa, täyttä. Elämällä on tarkoitus, joka on saavutettava. Kaikella on tarkoitus - se on kaiken ja kaiken väistämätön asema. Jokainen todellisuus on tarkoitettu johonkin, sillä on päämäärä: nolla ei voi olla kokonaisuuden lopputulos, vaan se on ääretön, ääretön, ei nolla. Niinpä pelkkä olemisen vapautuminen, pysyminen yksinomaan syvän unen tilassa ilman unia, on tuhoisaa, se ei johda mihinkään, se ei ole hedelmällistä. Tämä tila ei voi olla luomisen päämäärä eikä se voi olla olemassaolomme päämäärä, joten on etsittävä toista puolta.
Sri Krishnan, Kauniin Todellisuuden etsintä / Kauniin Todellisuuden käsitteen selitys. Oleminen ja tietoisuus onnellisuuden etsinnässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vapautuminen on keinotekoista elämää, vain irrotettua vapautta negatiivisesta puolesta, mutta elämän pitäisi olla antoisaa, täyttä. Elämällä on tarkoitus, joka on saavutettava. Kaikella on tarkoitus - se on kaiken ja kaiken väistämätön asema. Jokainen todellisuus on tarkoitettu johonkin, sillä on päämäärä: nolla ei voi olla kokonaisuuden lopputulos, vaan se on ääretön, ääretön, ei nolla. Niinpä pelkkä olemisen vapautuminen, pysyminen yksinomaan syvän unen tilassa ilman unia, on tuhoisaa, se ei johda mihinkään, se ei ole hedelmällistä. Tämä tila ei voi olla luomisen päämäärä eikä se voi olla olemassaolomme päämäärä, joten on etsittävä toista puolta.
Sri Krishnan, Kauniin Todellisuuden etsintä / Kauniin Todellisuuden käsitteen selitys. Oleminen ja tietoisuus onnellisuuden etsinnässä.Vapautumista on viisi erilaista. Niitä viidestä Sāyujya-mukti hylätään täysin vaishnavojen toimesta. …
Heti kun elävä olento vapautuu omistautumisen voimalla aineellisista siteistä, hän saavuttaa välittömästi vapautumisen, mutta tämä vapautuminen ei suinkaan ole bhaktin tärkein hedelmä. Vapaiden sielujen saavuttama puhdas rakkaus Jumalaan on bhaktin hedelmistä paras. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vapautumista on viisi erilaista. Niitä viidestä Sāyujya-mukti hylätään täysin vaishnavojen toimesta. …
Heti kun elävä olento vapautuu omistautumisen voimalla aineellisista siteistä, hän saavuttaa välittömästi vapautumisen, mutta tämä vapautuminen ei suinkaan ole bhaktin tärkein hedelmä. Vapaiden sielujen saavuttama puhdas rakkaus Jumalaan on bhaktin hedelmistä paras.Heti kun elävä olento vapautuu omistautumisen voimalla aineellisista siteistä, hän saavuttaa välittömästi vapautumisen.
Anonyymi kirjoitti:
Pärjäätkö, eikö niin? Kyllä, maassamme pitäisi auttaa niitä, jotka ovat hädässä. Apua pitää osata pyytää. Ystävät, jos sellaisia on, eivät aina ole parhaita ihmisiä, joihin voisi luottaa. Todelliset ystävät ovat paikalla vain silloin, kun olet hädässä. Väärät ystävät poistuvat elämästämme, kun pyydämme apua.
"Ystävät" hävisivät kun muutuin , perheeni on jäänyt taakse , omaisuutta sen verran että kerralla saa kannettua.
Juureton kulkuri- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
"Ystävät" hävisivät kun muutuin , perheeni on jäänyt taakse , omaisuutta sen verran että kerralla saa kannettua.
Juureton kulkuriMutta onhan sinulla kuitenkin siis vuokra-asunto? Sänky, pöytä?
Anonyymi kirjoitti:
Mutta onhan sinulla kuitenkin siis vuokra-asunto? Sänky, pöytä?
20 neliöinen mökki , vuodesohva ja pöytä ovat vuokranantajan.
Omaisuuteni olen antanut pois.- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
20 neliöinen mökki , vuodesohva ja pöytä ovat vuokranantajan.
Omaisuuteni olen antanut pois.Olisi varmaan kivaa saada mukavuuksia, joita raha ja omaisuus tuovat elämään. Sitä ei voi kiistää. Mutta siinä on myös haittapuolensa. Jos esimerkiksi ajattelet, että omistat talon, se ei ole oikein. Sillä todellisuudessa talo omistaa ihmisen. Olette kiintyneitä rikkauteen ja olette kiinnittyneitä siihen. Ja kuoleman hetki on kauheampi tällaiselle ihmiselle, koska kiinnittyminen rikkauteen - se on kauheaa – menettää kaiken kuolemassa. Mutta kun kaikkea ei ole paljon eikä ketään, voimme helpommin irrottautua kaikesta. Ne, jotka ovat voittaneet kiintymyksen kaikkeen, vapautuvat helpommin ja irrottautuvat aineellisesta maailmasta.
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
20 neliöinen mökki , vuodesohva ja pöytä ovat vuokranantajan.
Omaisuuteni olen antanut pois.Miksi annoit omaisuuden pois ja kenelle?
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
20 neliöinen mökki , vuodesohva ja pöytä ovat vuokranantajan.
Omaisuuteni olen antanut pois.Onko siellä kuitenkin vesi ja sähkö?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko siellä kuitenkin vesi ja sähkö?
Onko lähistöllä ruokakauppa ja apteekki? Kuka käy kaupassa tuomaan ruokaa sinulle? Mistä saat ruokaa.
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
"Ystävät" hävisivät kun muutuin , perheeni on jäänyt taakse , omaisuutta sen verran että kerralla saa kannettua.
Juureton kulkuriEli "ystävät" häipyivät, kun aloit tarvita apua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli "ystävät" häipyivät, kun aloit tarvita apua?
Voitko maksaa majan vuokran? Voitko saada siihen tukea? Asumistuki? Työkyvyttömyyseläke? Eläke?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voitko maksaa majan vuokran? Voitko saada siihen tukea? Asumistuki? Työkyvyttömyyseläke? Eläke?
Siis: mökin.
Anonyymi kirjoitti:
Olisi varmaan kivaa saada mukavuuksia, joita raha ja omaisuus tuovat elämään. Sitä ei voi kiistää. Mutta siinä on myös haittapuolensa. Jos esimerkiksi ajattelet, että omistat talon, se ei ole oikein. Sillä todellisuudessa talo omistaa ihmisen. Olette kiintyneitä rikkauteen ja olette kiinnittyneitä siihen. Ja kuoleman hetki on kauheampi tällaiselle ihmiselle, koska kiinnittyminen rikkauteen - se on kauheaa – menettää kaiken kuolemassa. Mutta kun kaikkea ei ole paljon eikä ketään, voimme helpommin irrottautua kaikesta. Ne, jotka ovat voittaneet kiintymyksen kaikkeen, vapautuvat helpommin ja irrottautuvat aineellisesta maailmasta.
Enpä tiedä omaisuuksista,rahasta ja mukavuuksista kun kohtuullisuus kiehtoo.
Elää että ottaa vain tarvittavan eikä lähde hurjastelemaan haluillaan tai ota sellaista mikä helpottaa liiaksikin elämistä , sellainenhan saattaa laiskistuttaa.
Olin useamman vuoden omasta tahdosta ilman älylaitteita ja nyt kun otin pitkästä aikaa kokeiluun niin lähinnä ahdistaa tämä hirvitys , päiden mädättäjä varsinainen.Anonyymi kirjoitti:
Miksi annoit omaisuuden pois ja kenelle?
Tuli sellainen tarve sisikuntaan , päästää irti.
Pääosin annoin lahjoituksina kirpputoreille mutta jälkeenpäin olen miettinyt että olisi pitänyt vaan torilla jakaa niille kellä tarve.
Kirpputorit kun rahastavat..Anonyymi kirjoitti:
Onko siellä kuitenkin vesi ja sähkö?
On mutta ei sisävessaa eikä suihkua , pieni pihasauna kylpemiseen löytyy kyllä ja kerran viikkoon sen pyrin lämmittämään.
Kesä kun tulee niin voi peseytyä järvissä ja joissa , se on mukava juttu.Anonyymi kirjoitti:
Onko lähistöllä ruokakauppa ja apteekki? Kuka käy kaupassa tuomaan ruokaa sinulle? Mistä saat ruokaa.
5km päässä on kauppa , apteekki n.15km päässä.
Kävelen tai pyöräilen isäni jättämällä perintöpyörällä.
Helposti parikymmentäkin kilometriä päivässä kävelee , pyörällä papparaiset väittävät polkevansa yli 100km päiväänkin joten luulisi minunkin edes sen 50km .Anonyymi kirjoitti:
Eli "ystävät" häipyivät, kun aloit tarvita apua?
Osa ajatteli minun tulleen hulluksi , osa ei enään minua tunnistanut vanhaksi samaksi joten etääntyivät.
Sydämeni vain heräsi henkiin ja se muutti minut, toimintani , kaiken.
Äitini jäi kun aloin näkemään kuinka myrkyllinen hän todellisuudessa olikaan/on.
Ihmiset kenellä on "show" päällä niin eivät seurastani niin kovasti viehäty mutta sellaiset jotka ovat avoimia ja totuutta rakastavia , heidän kanssaan homma toimii.Anonyymi kirjoitti:
Voitko maksaa majan vuokran? Voitko saada siihen tukea? Asumistuki? Työkyvyttömyyseläke? Eläke?
Kela hoitaa kaiken eli pummi kuten munkin kuuluukin.
Ennen olin rikollinen , harkinnut luostariin menoa mutta ovat niin yltäkylläisyyden peittämiä siellä ettei ole tullut lähdettyä..
Pummina kohtuullisempi meno.
Ihmisen tivolissa kun ei oikein mikään kutsu nykyään , tuntuu niin jonninjoutavalta koko sirkus.- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Kela hoitaa kaiken eli pummi kuten munkin kuuluukin.
Ennen olin rikollinen , harkinnut luostariin menoa mutta ovat niin yltäkylläisyyden peittämiä siellä ettei ole tullut lähdettyä..
Pummina kohtuullisempi meno.
Ihmisen tivolissa kun ei oikein mikään kutsu nykyään , tuntuu niin jonninjoutavalta koko sirkus."Ennen olin rikollinen , harkinnut luostariin menoa".
Minulle ei merkitse mitään, että olit ennen rikollinen. Olet ihminen kuten kaikki muutkin. Jos olet jo harkinnut luostariin menemistä, se on hyvin kunnioitettava asenne. Vaikka nykyään voisitkin harjoittaa uskonnollista elämääsi kotona. Useimmat uskonnolliset instituutiot ovat menettäneet arvonsa, joten se siitä. Se, että olet omasta mielestäsi ns. pummi, ei merkitse minulle mitään. Sympatiani ovat aina sorrettujen ja köyhien puolella, eivät niiden, jotka elävät yltäkylläisyydessä ja ovat siitä ylpeitä. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Kela hoitaa kaiken eli pummi kuten munkin kuuluukin.
Ennen olin rikollinen , harkinnut luostariin menoa mutta ovat niin yltäkylläisyyden peittämiä siellä ettei ole tullut lähdettyä..
Pummina kohtuullisempi meno.
Ihmisen tivolissa kun ei oikein mikään kutsu nykyään , tuntuu niin jonninjoutavalta koko sirkus.Jokaisella pyhällä on menneisyys, ja jokaisella syntisellä on tulevaisuus, jos hän sitä vilpittömästi haluaa. Joku, joka on pyhä tässä elämässä, ei välttämättä ole ollut sitä edellisissä elämissä.
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Kela hoitaa kaiken eli pummi kuten munkin kuuluukin.
Ennen olin rikollinen , harkinnut luostariin menoa mutta ovat niin yltäkylläisyyden peittämiä siellä ettei ole tullut lähdettyä..
Pummina kohtuullisempi meno.
Ihmisen tivolissa kun ei oikein mikään kutsu nykyään , tuntuu niin jonninjoutavalta koko sirkus."tuntuu niin jonninjoutavalta koko sirkus".
Mutta sitä se onkin. Muut eivät tajuaa sitä. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Kela hoitaa kaiken eli pummi kuten munkin kuuluukin.
Ennen olin rikollinen , harkinnut luostariin menoa mutta ovat niin yltäkylläisyyden peittämiä siellä ettei ole tullut lähdettyä..
Pummina kohtuullisempi meno.
Ihmisen tivolissa kun ei oikein mikään kutsu nykyään , tuntuu niin jonninjoutavalta koko sirkus.Mikä yhdelle on päivä, on toiselle yö. Mikä yhdelle on nektaria, on toiselle myrkkyä.
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Enpä tiedä omaisuuksista,rahasta ja mukavuuksista kun kohtuullisuus kiehtoo.
Elää että ottaa vain tarvittavan eikä lähde hurjastelemaan haluillaan tai ota sellaista mikä helpottaa liiaksikin elämistä , sellainenhan saattaa laiskistuttaa.
Olin useamman vuoden omasta tahdosta ilman älylaitteita ja nyt kun otin pitkästä aikaa kokeiluun niin lähinnä ahdistaa tämä hirvitys , päiden mädättäjä varsinainen."Enpä tiedä omaisuuksista,rahasta ja mukavuuksista kun kohtuullisuus kiehtoo".
Erittäin hyvää. Menneisyytesi on selvästi muokannut sinusta kelpo ihmisen.
īśāvāsyam idaṁ sarvaṁ
yat kiñca jagatyāṁ jagat
tena tyaktena bhuñjīthā
mā gṛdhaḥ kasya svid dhanam
Kaikki tässä maailmankaikkeudessa, olipa se sitten elollista tai elotonta, on Hänen vallassaan ja kuuluu Hänelle. Siksi jokaisen tulisi käyttää vain sitä, mikä on välttämätöntä ja mikä on myönnetty hänen osuudekseen, eikä kajota mihinkään muuhun, ymmärtäen hyvin, kenelle kaikki kuuluu. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Osa ajatteli minun tulleen hulluksi , osa ei enään minua tunnistanut vanhaksi samaksi joten etääntyivät.
Sydämeni vain heräsi henkiin ja se muutti minut, toimintani , kaiken.
Äitini jäi kun aloin näkemään kuinka myrkyllinen hän todellisuudessa olikaan/on.
Ihmiset kenellä on "show" päällä niin eivät seurastani niin kovasti viehäty mutta sellaiset jotka ovat avoimia ja totuutta rakastavia , heidän kanssaan homma toimii."Osa ajatteli minun tulleen hulluksi , osa ei enään minua tunnistanut vanhaksi samaksi joten etääntyivät".
Itse hullut ihmiset pitävät totuudenetsijöitä hulluina.
On hyvä, että tällaiset "ystävät" ovat ottaneet etäisyyttä. Et enää tarvitse näitä ihmisiä elämääsi.
"Ihmiset kenellä on "show" päällä niin eivät seurastani niin kovasti viehäty".
Mikä yhdelle on päivä, on toiselle yö. Mikä yhdelle on nektaria, on toiselle myrkkyä. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Osa ajatteli minun tulleen hulluksi , osa ei enään minua tunnistanut vanhaksi samaksi joten etääntyivät.
Sydämeni vain heräsi henkiin ja se muutti minut, toimintani , kaiken.
Äitini jäi kun aloin näkemään kuinka myrkyllinen hän todellisuudessa olikaan/on.
Ihmiset kenellä on "show" päällä niin eivät seurastani niin kovasti viehäty mutta sellaiset jotka ovat avoimia ja totuutta rakastavia , heidän kanssaan homma toimii."Sydämeni vain heräsi henkiin ja se muutti minut, toimintani , kaiken."
Onnittelut. Olet jo edistynyt aika pitkälle. Anonyymi kirjoitti:
"Ennen olin rikollinen , harkinnut luostariin menoa".
Minulle ei merkitse mitään, että olit ennen rikollinen. Olet ihminen kuten kaikki muutkin. Jos olet jo harkinnut luostariin menemistä, se on hyvin kunnioitettava asenne. Vaikka nykyään voisitkin harjoittaa uskonnollista elämääsi kotona. Useimmat uskonnolliset instituutiot ovat menettäneet arvonsa, joten se siitä. Se, että olet omasta mielestäsi ns. pummi, ei merkitse minulle mitään. Sympatiani ovat aina sorrettujen ja köyhien puolella, eivät niiden, jotka elävät yltäkylläisyydessä ja ovat siitä ylpeitä.Olen harkinnut melkeinpä 10v meneväni luostariin mutta kaavat/säännöt joiden mukaan siellä elävät ei kovastikaan viehätä.
Sitten on tamineita , arvoasteikkoja sun muita mitkä eivät vedä puoleensa.
Lähinhän olisi tuo Valamon luostari mutta ehkä käyn kurkistamassa tulevana kesänä kuinka isojen vatsojensa, tietokoneittensa ja viinatehtaansa kanssa siellä pärjäilevät.
Pienissä mökeissä ja korpiseuduillahan olen viimeiset vuodet viettänyt metsäläisten ja yksinkertaisten ihmisten seurassa.
Nyt linnut laulavat kuin viidakossa , komeaa kuoroa ja kun kevät aurinko lämmittää ja elävöittää luonnon niin siinä vasta voimaa mitä ei luostareista löydy.- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Osa ajatteli minun tulleen hulluksi , osa ei enään minua tunnistanut vanhaksi samaksi joten etääntyivät.
Sydämeni vain heräsi henkiin ja se muutti minut, toimintani , kaiken.
Äitini jäi kun aloin näkemään kuinka myrkyllinen hän todellisuudessa olikaan/on.
Ihmiset kenellä on "show" päällä niin eivät seurastani niin kovasti viehäty mutta sellaiset jotka ovat avoimia ja totuutta rakastavia , heidän kanssaan homma toimii."Sydämeni vain heräsi henkiin ja se muutti minut, toimintani , kaiken".
Olet päässyt hyvään alkuun.
Muilla voi mennä miljoonia elämiä, ennen kuin he tulevat tällaiseen johtopäätökseen. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
5km päässä on kauppa , apteekki n.15km päässä.
Kävelen tai pyöräilen isäni jättämällä perintöpyörällä.
Helposti parikymmentäkin kilometriä päivässä kävelee , pyörällä papparaiset väittävät polkevansa yli 100km päiväänkin joten luulisi minunkin edes sen 50km ."Helposti parikymmentäkin kilometriä päivässä kävelee".
Ainakin toistaiseksi hyvä kunto sinulla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Helposti parikymmentäkin kilometriä päivässä kävelee".
Ainakin toistaiseksi hyvä kunto sinulla."Katselen kun keho surkastuu , katson kun vuodenajat muuttuu enkä kiinnittäydy edes niihinkään".
Onko sinulla joku fyysinen sairaus, että niin sanot? Anonyymi kirjoitti:
"tuntuu niin jonninjoutavalta koko sirkus".
Mutta sitä se onkin. Muut eivät tajuaa sitä.Mutta sitä sitten pohdiskelee että mitä nyt?
Katselen vain ja tuomitsematta otan vastaan kaiken ?- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Olen harkinnut melkeinpä 10v meneväni luostariin mutta kaavat/säännöt joiden mukaan siellä elävät ei kovastikaan viehätä.
Sitten on tamineita , arvoasteikkoja sun muita mitkä eivät vedä puoleensa.
Lähinhän olisi tuo Valamon luostari mutta ehkä käyn kurkistamassa tulevana kesänä kuinka isojen vatsojensa, tietokoneittensa ja viinatehtaansa kanssa siellä pärjäilevät.
Pienissä mökeissä ja korpiseuduillahan olen viimeiset vuodet viettänyt metsäläisten ja yksinkertaisten ihmisten seurassa.
Nyt linnut laulavat kuin viidakossa , komeaa kuoroa ja kun kevät aurinko lämmittää ja elävöittää luonnon niin siinä vasta voimaa mitä ei luostareista löydy."Olen harkinnut melkeinpä 10v meneväni luostariin".
Et ole ainoa. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Olen harkinnut melkeinpä 10v meneväni luostariin mutta kaavat/säännöt joiden mukaan siellä elävät ei kovastikaan viehätä.
Sitten on tamineita , arvoasteikkoja sun muita mitkä eivät vedä puoleensa.
Lähinhän olisi tuo Valamon luostari mutta ehkä käyn kurkistamassa tulevana kesänä kuinka isojen vatsojensa, tietokoneittensa ja viinatehtaansa kanssa siellä pärjäilevät.
Pienissä mökeissä ja korpiseuduillahan olen viimeiset vuodet viettänyt metsäläisten ja yksinkertaisten ihmisten seurassa.
Nyt linnut laulavat kuin viidakossa , komeaa kuoroa ja kun kevät aurinko lämmittää ja elävöittää luonnon niin siinä vasta voimaa mitä ei luostareista löydy.Tämä pieni mökki on sinun luostarisi, jossa et ole niiden armoilla, jotka antavat sinulle käskyjä, kuten luostareissa on tapana. Mene ovesta ulos ja sinulla on heti kaunis olhuone: luonto.
Sinusta on tullut kunnollinen ihminen. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Olen harkinnut melkeinpä 10v meneväni luostariin mutta kaavat/säännöt joiden mukaan siellä elävät ei kovastikaan viehätä.
Sitten on tamineita , arvoasteikkoja sun muita mitkä eivät vedä puoleensa.
Lähinhän olisi tuo Valamon luostari mutta ehkä käyn kurkistamassa tulevana kesänä kuinka isojen vatsojensa, tietokoneittensa ja viinatehtaansa kanssa siellä pärjäilevät.
Pienissä mökeissä ja korpiseuduillahan olen viimeiset vuodet viettänyt metsäläisten ja yksinkertaisten ihmisten seurassa.
Nyt linnut laulavat kuin viidakossa , komeaa kuoroa ja kun kevät aurinko lämmittää ja elävöittää luonnon niin siinä vasta voimaa mitä ei luostareista löydy."Pienissä mökeissä ja korpiseuduillahan olen viimeiset vuodet viettänyt metsäläisten ja yksinkertaisten ihmisten seurassa".
Et siis ole täysin yksin. On ihmisiä, jonka kanssa juttelet. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Mutta sitä sitten pohdiskelee että mitä nyt?
Katselen vain ja tuomitsematta otan vastaan kaiken ?Hyvää, että ymmärrät tällaisen elämäntavan turhuuden.
Anonyymi kirjoitti:
"Osa ajatteli minun tulleen hulluksi , osa ei enään minua tunnistanut vanhaksi samaksi joten etääntyivät".
Itse hullut ihmiset pitävät totuudenetsijöitä hulluina.
On hyvä, että tällaiset "ystävät" ovat ottaneet etäisyyttä. Et enää tarvitse näitä ihmisiä elämääsi.
"Ihmiset kenellä on "show" päällä niin eivät seurastani niin kovasti viehäty".
Mikä yhdelle on päivä, on toiselle yö. Mikä yhdelle on nektaria, on toiselle myrkkyä.Ajoittain harmittaa että perhekin jäi mutta enhän heitä omista joten on vain annettava asioiden kulkea kuten kuuluukin.
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Ajoittain harmittaa että perhekin jäi mutta enhän heitä omista joten on vain annettava asioiden kulkea kuten kuuluukin.
En voi ottaa kantaa tähän, koska en tunne taustojasi, eikä internetissä kannata paljastaa liikaa itsestään.
Anonyymi kirjoitti:
"Sydämeni vain heräsi henkiin ja se muutti minut, toimintani , kaiken."
Onnittelut. Olet jo edistynyt aika pitkälle.Siitä en kunniaa voi ottaa , se oli ihme joka minun sydämeni ravisutteli hereille.
Näin omin silmin kaiken hohkaavan samaa "valoa" , se on kaikessa vaikkei sitä nykyään niin selvästi näekkään , nykyään se on sellainen sisäinen varmuus.
Ihmisillä näin saman valon hohkaavan rinnan seutuvilta päähän...sellaisen linja kulkee ihmisessä joka "sykkii" tuota valoa kirkkaammin...Sen oletin olevan sielu vaikka samaa kaiken kanssa olikin.Anonyymi kirjoitti:
"Sydämeni vain heräsi henkiin ja se muutti minut, toimintani , kaiken".
Olet päässyt hyvään alkuun.
Muilla voi mennä miljoonia elämiä, ennen kuin he tulevat tällaiseen johtopäätökseen.Entäpä jatko?
Anonyymi kirjoitti:
"Katselen kun keho surkastuu , katson kun vuodenajat muuttuu enkä kiinnittäydy edes niihinkään".
Onko sinulla joku fyysinen sairaus, että niin sanot?Eiköhän jokainen keho painu kohti maata ja kukoistuksensa jälkeen ala surkastumaan?
Anonyymi kirjoitti:
Tämä pieni mökki on sinun luostarisi, jossa et ole niiden armoilla, jotka antavat sinulle käskyjä, kuten luostareissa on tapana. Mene ovesta ulos ja sinulla on heti kaunis olhuone: luonto.
Sinusta on tullut kunnollinen ihminen.Luulen että kunnolliseen on matkaa vielä mutta antautuen sekin hetki saattaa osakseni tulla.
Anonyymi kirjoitti:
"Pienissä mökeissä ja korpiseuduillahan olen viimeiset vuodet viettänyt metsäläisten ja yksinkertaisten ihmisten seurassa".
Et siis ole täysin yksin. On ihmisiä, jonka kanssa juttelet.Tervehdin kaikkia vastaantulijoita , keskustelen kaikkien kanssa , kerron avoimesti kaikesta kaikille ja saan muutkin avaamaan sydämensä piilotelluista sillä kun ei ole itselläni mitään salattavaa.
Jos istahdan puiston penkille kaupungissa käydessäni niin hyvin todennäköistä on että viereeni istuu joku ja alkaa kertomaan elämänsä kipukohdista joista muille ei ole puhunut.
En minä yksinäinen ole varsinaisesti mutta sellaisia vanhoja kavereita , perhettä sun muita vastaavia minulla ei ole.Anonyymi kirjoitti:
Hyvää, että ymmärrät tällaisen elämäntavan turhuuden.
Suoja,lämpö,ravinto ja seura .
Ravintoa ja seuraa hakiessa se liikunta.
Mitä muuta ihminen todella tarvitsee?Anonyymi kirjoitti:
En voi ottaa kantaa tähän, koska en tunne taustojasi, eikä internetissä kannata paljastaa liikaa itsestään.
Kun toinen kokee sydämessään että on päästävä vapaaksi ihmisten luomista järjestelmistä ja toinen haluaa itsensä niihin innolla sitoa tunteakseen olevansa jotain niin voiko tuollainen suhde kestää jossa molemmat "repivät" eri suuntiin?
Äitini jankutti aina sitä että miksen voi olla niin kuin muutkin.
En ollut enkä tullut ja se ei ollut hyvä , olin epätoivottu kaikkineni joka tilanteessa.
Sellaista pohjustusta.- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Tervehdin kaikkia vastaantulijoita , keskustelen kaikkien kanssa , kerron avoimesti kaikesta kaikille ja saan muutkin avaamaan sydämensä piilotelluista sillä kun ei ole itselläni mitään salattavaa.
Jos istahdan puiston penkille kaupungissa käydessäni niin hyvin todennäköistä on että viereeni istuu joku ja alkaa kertomaan elämänsä kipukohdista joista muille ei ole puhunut.
En minä yksinäinen ole varsinaisesti mutta sellaisia vanhoja kavereita , perhettä sun muita vastaavia minulla ei ole."En minä yksinäinen ole varsinaisesti mutta sellaisia vanhoja kavereita , perhettä sun muita vastaavia minulla ei ole".
Miksi pitäisi olla? - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Eiköhän jokainen keho painu kohti maata ja kukoistuksensa jälkeen ala surkastumaan?
Niin, tässä mielessä kyllä.
Anonyymi kirjoitti:
"En minä yksinäinen ole varsinaisesti mutta sellaisia vanhoja kavereita , perhettä sun muita vastaavia minulla ei ole".
Miksi pitäisi olla?On minulla ne kaikki ollut , ehkä se on sitä kiinnittäytymistä mistä vaimeasti valittelen vielä 😅
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Kun toinen kokee sydämessään että on päästävä vapaaksi ihmisten luomista järjestelmistä ja toinen haluaa itsensä niihin innolla sitoa tunteakseen olevansa jotain niin voiko tuollainen suhde kestää jossa molemmat "repivät" eri suuntiin?
Äitini jankutti aina sitä että miksen voi olla niin kuin muutkin.
En ollut enkä tullut ja se ei ollut hyvä , olin epätoivottu kaikkineni joka tilanteessa.
Sellaista pohjustusta.No se siitä sitten.
"että miksen voi olla niin kuin muutkin".
Miksi sinun pitäisi olla kuin kaikki muut? Miksi sinun pitäisi sulautua joukkoon, jos olet erilainen? Ole rohkeasti erilainen välittämättä muiden tuomitsevien mielipiteistä.
________________________________________
Se, joka löytää itsensä, menettää riippuvuutensa muiden mielipiteistä.
Albert Einstein
!!!
_______________________________________
Sinä olet löytänyt itsensä. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Suoja,lämpö,ravinto ja seura .
Ravintoa ja seuraa hakiessa se liikunta.
Mitä muuta ihminen todella tarvitsee?Totta.
Anonyymi kirjoitti:
No se siitä sitten.
"että miksen voi olla niin kuin muutkin".
Miksi sinun pitäisi olla kuin kaikki muut? Miksi sinun pitäisi sulautua joukkoon, jos olet erilainen? Ole rohkeasti erilainen välittämättä muiden tuomitsevien mielipiteistä.
________________________________________
Se, joka löytää itsensä, menettää riippuvuutensa muiden mielipiteistä.
Albert Einstein
!!!
_______________________________________
Sinä olet löytänyt itsensä.Eihän minun tarvitsekaan mutta myrkyllinen äitini jankkasi tuota aina , mikset ole niin kuin muut ...Lapsesta asti.
Siksi emme tekemisissä olekaan koska hän ei minua tällaisenaan hyväksy/käsitä.- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Entäpä jatko?
Valitse itsellesi joku filosofinen tai uskonnollinen suuntaus, joka on lähellä sydäntäsi. En kuitenkaan suosittele liittymistä mihinkään uskonnolliseen järjestöön. Ehkä on vielä joitakin, jotka ovat korruptoitumattomia, en tiedä. Uskonnollista elämää voi harjoittaa myös kotona ja kauniissa luonnossa - se vaikuttaa idylliseltä vaihtoehdolta. Jos omaksuu osan yhdestä filosofiasta ja osan toisesta, se ei ole hyvä asia ja aiheuttaa sekaannusta.
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Eihän minun tarvitsekaan mutta myrkyllinen äitini jankkasi tuota aina , mikset ole niin kuin muut ...Lapsesta asti.
Siksi emme tekemisissä olekaan koska hän ei minua tällaisenaan hyväksy/käsitä.Hyvä sitten sillä tavalla.
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
On minulla ne kaikki ollut , ehkä se on sitä kiinnittäytymistä mistä vaimeasti valittelen vielä 😅
Kuka sen viestin kirjoitti? TeamTerror?
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
On minulla ne kaikki ollut , ehkä se on sitä kiinnittäytymistä mistä vaimeasti valittelen vielä 😅
Yritä päästää irti ja jatka matkaasi.
Anonyymi kirjoitti:
Yritä päästää irti ja jatka matkaasi.
Sitäpä yritänkin mutta helppoa se ei ole ollut.
Vihaa,katkeruutta ja niissä kouristeluja on ollut ..Kuinka ihminen voikaan saada itsensä kipeäksi moisilla , ripustautumalla ja kiinnittäytymällä .- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Sitäpä yritänkin mutta helppoa se ei ole ollut.
Vihaa,katkeruutta ja niissä kouristeluja on ollut ..Kuinka ihminen voikaan saada itsensä kipeäksi moisilla , ripustautumalla ja kiinnittäytymällä ."Vihaa,katkeruutta ja niissä kouristeluja on ollut ..Kuinka ihminen voikaan saada itsensä kipeäksi moisilla , ripustautumalla ja kiinnittäytymällä" .
Ne ovat todella inhimillisiä tunteita. Päästä irti ja seuraa polkuasi. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta aina voi yrittää. Aika parantaa nekin haavat. - Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
On minulla ne kaikki ollut , ehkä se on sitä kiinnittäytymistä mistä vaimeasti valittelen vielä 😅
Astu vapaana yksilönä tuntemattomaan.
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Eihän minun tarvitsekaan mutta myrkyllinen äitini jankkasi tuota aina , mikset ole niin kuin muut ...Lapsesta asti.
Siksi emme tekemisissä olekaan koska hän ei minua tällaisenaan hyväksy/käsitä.Ymmärrän ja itse tekisin samoin.
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Mutta sitä sitten pohdiskelee että mitä nyt?
Katselen vain ja tuomitsematta otan vastaan kaiken ?"Katselen vain ja tuomitsematta otan vastaan kaiken ?"
Jos on tuomitsemisen arvoinen, voi sisäisesti tuomita, jottaa osaa välttää näitä asioita tulevaisuudessa.
On kyseenalaistettava, koska kyseenalaistaminen on yksi älykkyyden tunnusmerkeistä. Erittän eri uskontojen ja lahkojen kyseenalaistaminen.
Ei pitäisi ottaa vastaan asioita ja ihmisiä, joista et pidä, voit vain kävellä pois ja pyyhkiä pölyt jaloistasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Katselen vain ja tuomitsematta otan vastaan kaiken ?"
Jos on tuomitsemisen arvoinen, voi sisäisesti tuomita, jottaa osaa välttää näitä asioita tulevaisuudessa.
On kyseenalaistettava, koska kyseenalaistaminen on yksi älykkyyden tunnusmerkeistä. Erittän eri uskontojen ja lahkojen kyseenalaistaminen.
Ei pitäisi ottaa vastaan asioita ja ihmisiä, joista et pidä, voit vain kävellä pois ja pyyhkiä pölyt jaloistasi.Selventääkseni: jos joku tarvitsee apua, on tietenkin autettava, jos mahdollista, vaikka et pitäisikään henkilöstä.
- Anonyymi
TeamTerror kirjoitti:
Sitäpä yritänkin mutta helppoa se ei ole ollut.
Vihaa,katkeruutta ja niissä kouristeluja on ollut ..Kuinka ihminen voikaan saada itsensä kipeäksi moisilla , ripustautumalla ja kiinnittäytymällä .Mutta nyt se kaikki on menneisyyttä ja olet jo melkein päässyt yli tästä kaikesta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta nyt se kaikki on menneisyyttä ja olet jo melkein päässyt yli tästä kaikesta?
Shruti tarkoittaa shabdaa, Jumalallisen Totuuden havaittavaa äänikuvaa. Vedat kertovat meille, että Korkeinta Todellisuutta voi lähestyä vain äänen kautta. Muuten Pyhien Kirjojen olemassaololla ei olisi mitään merkitystä, sillä pyhät kirjoitukset ovat itse äänen ruumiillistuma. Se, jolle Vedan sisin merkitys paljastuu, ymmärtää, että äänen kautta voi saavuttaa Korkeimman Todellisuuden. Absoluuttinen Todellisuus voidaan kuulla. Ymmärrämme sen vain äänen (shabda-pramanam) kautta. Vain ääni paljastaa meille todellisuuden. Vedojen on puhuttava siitä, muuten ne ovat vain hyödytöntä ääniviidakkoa.
- Anonyymi
Kiireistä aikaa, muutama sata miljardia vain ehdittiin pelastaa. Intian terveydenhuolto romahti täysin, kun ei siellä muutenkaan olen juuri työntekijöitä.
- Anonyymi
"Kiireistä aikaa, muutama sata miljardia vain ehdittiin pelastaa".
Sielujen pelastaminen on tärkeintä. - Anonyymi
"muutama sata miljardia vain ehdittiin pelastaa".
Vain kehoja, ei sieluja. Minkä arvoinen sekin on? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"muutama sata miljardia vain ehdittiin pelastaa".
Vain kehoja, ei sieluja. Minkä arvoinen sekin on?Miksi niin paljon puhutaan jostakin kehon kuolemasta?
- Anonyymi
Sitä saa mitä tilaa.
- Anonyymi
"Joidenkin arvioiden mukaan kaikkia kuolleita ei ole edes voinut laskea."
Kehon kuolema ei ole niin tärkeää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Joidenkin arvioiden mukaan kaikkia kuolleita ei ole edes voinut laskea."
Kehon kuolema ei ole niin tärkeää."Ja missä oli kristinuskon Jumala keskiaikaisen inkvisition ja ristiretkien julmuuden aikana?
Uskonsodat ovat tappaneet paljon enemmän ihmisiä kuin muut sodat".
Totta maar. Ihan totta se. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ja missä oli kristinuskon Jumala keskiaikaisen inkvisition ja ristiretkien julmuuden aikana?
Uskonsodat ovat tappaneet paljon enemmän ihmisiä kuin muut sodat".
Totta maar. Ihan totta se.https://keskustelu.suomi24.fi/t/17883955/bhagavad-gita--matka-ajattomaan-viisauteen
Tämän ansiosta ne voivat vastustaa ja säilyttää eheytensä moniarvoisuuden ja mielipiteenvapauden myrskyisässä sekamelskassa. Mutta ei pidä unohtaa: se, mikä on yhdelle pelastus, voi toiselle johtaa helvettiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17883955/bhagavad-gita--matka-ajattomaan-viisauteen
Tämän ansiosta ne voivat vastustaa ja säilyttää eheytensä moniarvoisuuden ja mielipiteenvapauden myrskyisässä sekamelskassa. Mutta ei pidä unohtaa: se, mikä on yhdelle pelastus, voi toiselle johtaa helvettiin.<Ja missä oli kristinuskon Jumala keskiaikaisen inkvisition ja ristiretkien julmuuden aikana?>
Erittäin hyvä kysymys. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<Ja missä oli kristinuskon Jumala keskiaikaisen inkvisition ja ristiretkien julmuuden aikana?>
Erittäin hyvä kysymys.Niin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<Ja missä oli kristinuskon Jumala keskiaikaisen inkvisition ja ristiretkien julmuuden aikana?>
Erittäin hyvä kysymys.<Ja missä oli kristinuskon Jumala keskiaikaisen inkvisition ja ristiretkien julmuuden aikana?>
Ei vastausta tähän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<Ja missä oli kristinuskon Jumala keskiaikaisen inkvisition ja ristiretkien julmuuden aikana?>
Ei vastausta tähän.<Ja missä oli kristinuskon Jumala keskiaikaisen inkvisition ja ristiretkien julmuuden aikana?>
Niinpä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<Ja missä oli kristinuskon Jumala keskiaikaisen inkvisition ja ristiretkien julmuuden aikana?>
Niinpä.Joka sanoo toiselle: ’Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen, sanoi Jeesus
Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: ’Sinä tyhjänpäiväinen’, on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: ’Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen. Matteus 5:21, 22, käännös 1938.
Ketjusta on poistettu 65 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992