Rokottamattomat tansseissa

Anonyymi

Ei hyvä heilu..

Turun Sanomat

"Koronatehohoito on armoton kaikille – näin taistelu tautia vastaan jatkuu Tyksissä

Jos tehohoidossa oleva koronapotilas kuolee, hän kuolee mitä todennäköisimmin hapenpuutteeseen tulematta tajuihinsa. Omaisilla ei koronakohorttiin ole asiaa, joten hyvästit jäävät jättämättä.

Turun yliopistollisen keskussairaalan tehohoidossa olevilla koronapotilailla on jokaisella ympärillään armeija laitteita ja hoitajia. Heidän kehoonsa on kiinnitetty letkuja, lätkiä ja putkia. Elämä on siinä hetkessä hyvin hauras.

Valtaosaa hoidetaan nukutettuina, sillä hereillä ihminen ei kestäisi rankkaa hengityskonehoitoa. Peräti 70 prosenttia Tyksin tehohoito-osastolla hoidetuista koronapotilaista joutuu hengityskoneeseen ja heistä jokainen tarvitsee jotain tukea hengitykselleen.

Vahvasti keuhkoihin keskittyvä tauti on niin poikkeuksellisen vaikea hoitaa, että teho-osaston hoitaja Sara Laine kertoo sen opettaneen ammattilaisillekin uutta vakavan hengitysvajeen hoidosta."

"28 prosentilla tehohoidetuista koronapotilaista ei ole ollut mitään liitännäissairauksia."

"Syyskuun alusta lähtien 89 prosenttia tehohoidetuista on ollut rokottamattomia."

26

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      "Arsenaali lääkkeitä ja toimenpiteitä
      Koronapotilas eroaa esimerkiksi leikkauksen jälkeen tehohoitoon tulevasta potilaasta siinä, että jälkimmäiset tarvitsevat hengityskonetta vain vähän aikaa. Siksi he selviävät hyvin pienellä rauhoittavalla lääkityksellä.

      – Koronapotilaat joudutaan sedatoimaan hyvin raskaasti, jotta he eivät ponnistele hengityskonehoitoa vastaan, Valtonen selventää.

      Hengityskonepotilaat tarvitsevat lääkitystä vahvistamaan vahvan rauhoittamisen heikentämää verenkiertoa. Kipua hoidetaan opioideilla ja veritulppia ehkäistään veren hyytymistä estävällä lääkityksellä.

      Ravintoaineiden saannista huolehditaan nenämahaletkun avulla, nesteytyksestä tiputuksella. Valtimokanyylin kautta mitataan verenpainetta ja otetaan jatkuvasti verinäytteitä, joista nähdään esimerkiksi potilaan elimistön hapettumistila. Veriarvot kertovat myös muiden elinten tilanteesta."

      Pitkäaikaisvaikutuksia ei tiedetä
      Valtonen nostaa nyt jo 1,5 vuotta kestäneen kovan oppimatkan perusteella potilaidensa selviämisennusteen selkeästi tärkeimmiksi tekijöiksi iän ja perussairaudet.

      – Mitä enemmän perussairauksia ihmisellä on ja mitä korkeampi ikä, sen pienemmät mahdollisuudet hänelle jää. Kaikkein huonoimmassa lähtötilanteessa olevia potilaita ei edes oteta tehohoitoon, koska ei ole potilaan edun mukaista, että me pitkittäisimme kärsimystä tai estäisimme onnistuneen saattohoidon, Valtonen sanoo, mutta korostaa:

      – Se, että vakavaa koronaa sairastava henkilö ei pääse tehohoitoon, ei tarkoita systemaattisesti sitä, että hän menehtyy. Toisaalta tehohoitoon pääseminen ei takaa sitä, että hän selviää.

      Silloin kun tehohoito onnistuu ja potilas selviää, toipuminen rankasta taudista ja tehohoidon vaikutuksista on pitkä tie. Valtosen mukaan puhutaan aina vähintään kuukausista.

      Sen Valtonen jo tietää, että joillekin tulee jäämään pysyviä keuhkovaurioita. Muilta osin on liian aikaista ennustaa, minkälaisia vakavan tautimuodon pitkäaikaisvaikutukset tulevat olemaan."

    • Anonyymi

      "Fakta

      110 tehohoidettua koronapotilasta

      Tyksin erityisvastuualue on hoitanut 11 prosenttia eli toiseksi eniten tehohoitoa Suomessa tarvinneista koronapotilaista.

      Koronapotilaiden tehohoitokuolleisuus on Tyksissä 11 prosenttia eli hieman pienempi kuin valtakunnallisesti (14 prosenttia).

      Kuolleisuus samalla sairaalajaksolla tehohoidon jälkeen on 13 prosenttia.

      Näistä kuolintilastoista puuttuvat ne iäkkäät tai hyvin perussairaat koronapotilaat, joita ei ole otettu tehohoitoon, koska heidän ei ole katsottu hyötyvän siitä.

      Hoitoa priorisoimalla tehohoidon resurssit säästetään niille, jotka voivat siitä hyötyä. Näin on toimittu myös ennen koronaa.

      Tyypillisimpiä potilaiden perussairauksia ovat olleet verenpainetauti, diabetes, erilaiset hengitys- ja verenkiertosairaudet sekä ylipaino.
      28 prosentilla tehohoidetuista koronapotilaista ei ole ollut mitään liitännäissairauksia.

      Syyskuun alusta lähtien 89 prosenttia tehohoidetuista on ollut rokottamattomia.

      Yksittäiset kahdesti rokotetut tehohoitoon joutuneet ovat olleet hyvin iäkkäitä ja kaikilla on ollut runsaasti perussairauksia.

      Koronan vuoksi sairaalahoidossa olleet 21 lasta ja nuorta on hoidettu eristyksissä Tyksin lasten osastoilla sekä lasten tehohoidossa. Heistä kukaan ei ole menehtynyt."

    • Anonyymi

      "Menehtymisen syy löytyy lähes poikkeuksesta keuhkojen tulehdustilasta.

      – Hapenpuute on yleisin kuolinsyy. Keuhkokudos ei enää siinä tilanteessa selviä tehtävistään eli hapen kuljettamisesta verenkiertoon, toteaa Tyksin tehohoidon ylilääkäri Mika Valtonen."

    • Anonyymi

      Kiitos näistä tiedoista. Koronauutisissa päivittäin vilisee sana "tehohoito". Nyt vasta käsite siitä lienee avautunut monelle, jotka lukivat nuo tämän päivän Turun Sanomista lainatut uutiset.

      • Anonyymi

        Tuon luettuaan taisi ekan piikin ottajat lisääntyä.


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuon luettuaan taisi ekan piikin ottajat lisääntyä.

        Se uskon. Nyt on tehohoitopaikat jo täynnä rokottamattomia, joten pysykää rokottamattomat kotona jos mahdollista. Kohtaatte viruksen taatusti jos ihmisjoukoissa aikaa vietätte.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuon luettuaan taisi ekan piikin ottajat lisääntyä.

        Elias Kaskinen teki täyskäännöksen koronarokotteen suhteen – julkaisi avoimen kirjoituksen

        Hänellä onkin tärkeä viesti.

        – Jos oot aikaisemmin ollut rokotetta vastaan, mut oot alkanut ajatella toisin, mä lupaan: Mä en aio nauraa sulle, vaan juhlistan sitä, että oot noin fiksu ja rohkea ihminen.

        Lopuksi hän kannustaa ihmisiä ottamaan koronarokotteen.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tämä on kouluesimerkki luonnonvalinnasta. Evoluutio karsii hiljalleen typerät tai muuten epäkelvot yksilöt ja paremmin sopeutuvat menestyvät.

      • Anonyymi

        Evoluutio karsii myös ne, jotka harrastavat turhaa hyppelyä hyvän tavaran ympärillä.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kaikki kuolevat aikanaan. Rokottamattomat vain hieman etuajassa ja resursseja tuhlaten.

      • Anonyymi

        Niinpä, tapasin tänään hyväkuntoisen 101 vuotiaan ihmisen.


    • Anonyymi

      "Tehohoidossa olleista potilaista, joiden hoitojakso on päättynyt, noin 14 prosenttia on kuollut tehohoidon aikana ja 18 prosenttia sairaalahoito­jakson aikana. "

      • Anonyymi

        Tuossa kerrottiinkin syy, miksi tehohoitopotilaiden määrä ei kasva. >>Paikkoja vapautuu melko usein kun noutaja saapuu..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa kerrottiinkin syy, miksi tehohoitopotilaiden määrä ei kasva. >>Paikkoja vapautuu melko usein kun noutaja saapuu..

        jos sieltä selviää niin asenne rokotteita kohtaan on muuttunut taatusti


    • Anonyymi

      Onneksi koronapassivaatimus näitä tapauksia karsii ja säästää mahdolliselta tehohoidolta.

    • Anonyymi

      Koronapassin käyttö suojaa rokottamattomia, mikäli rokotepassi on todiste saaduista rokotuksista. Ei todellakaan pelkkä negatiivinen testitulos rokottamattomalla suojaa häntä itseään.

    • Anonyymi

      Uskomatonta että tämän päivän turkkarissa joku politikko vielä kehtasi väittää ettei edes koko koronapandemiaa ole olemassa..
      Niin surullista..

    • Anonyymi

      Ensimmäisen kerran tansseissa olevalle typykälle pitääkin antaa rokotus oikein paksulla neulalla.

      • Anonyymi

        Paksuja neuloja on onneksi on vain kangaskaupassa :)


    • Anonyymi

      Onneksi oon rokotettu, kolmansien mikrosirujen piikki on jo varattuna 🤗

    • Anonyymi

      Nyt kandee viimeistään hakea ne rokotukset. On selviö kun tansseihin jälleen pääsee, niissä luonnollisesti vaaditaan koronapassi, vaikka se nyt jäähylle laitetaan. Pandemia jatkuu vielä vuosia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Akava kieltää sairaanhoitajien palkkojen korotukset

      Suomessa on koronapandemian vuoksi huutava puute koulutetuista sairaanhoitajista. Osa on mennyt Norjaan töihin, noin 2.000€/kk paremman palkkauksen
      Maailman menoa
      260
      6643
    2. Ex-huippumalli Anne Kukkohovi hekottaa kuuman kosteasta muistosta: "Ei tarvittu pitkiä kalsareita"

      “Juontaja makasi välillä selällään lattialla happea haukkaamassa…” Kyllä viime kesä oli todellakin KUUMA.... https://www.suomi24.fi/viihde/ex-huippuma
      Kotimaiset julkkisjuorut
      26
      3988
    3. Vanhuksille kielitaidoton hoitaja. Purra: "Irvokasta"

      Kielitaidoton kotiavustaja on vanhuksen painajainen, "Pyysin päästä vessaan, hoitaja toi lasin vettä" Ruotsissa kielitaidottomat hoitajat ovat jo suu
      Maailman menoa
      199
      3745
    4. Seiska: Onko Marja Hintikka seuraava TTK-juontaja? Näin suosikkijuontaja vastaa huhuihin

      Olisiko Hintikka mielestäsi hyvä valinta uudeksi TTK-juontajaksi? Jos ei, niin kuka olisi? Perustele vastauksesi. https://www.suomi24.fi/viihde/seiska
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      1021
    5. Mistä se jäi kiinni

      Miksi et halunnut edetä pidemmälle kanssani? Johtuiko se mun ulkonäöstä, luonteesta vai onko sinulla joku elämässäsi? Olisiko se ollut väärin viettää
      Ikävä
      38
      935
    6. Joskus olen ollut

      susta huolissaan. Pärjäilethän. En voi sanoa sen muuta kuin tänne.
      Ikävä
      32
      868
    7. Rakastan sua mies

      Onhan kaikki hyvin?
      Ikävä
      82
      806
    8. Niin se on

      Et ollut se jota etsin. Annoin vielä mahdollisuudenkin ja menit tyrimään senkin. Osoitit olevasi taakka ja ongelma, jota ei kukaan haluaisi. Onnekseni
      Ikävä
      68
      775
    9. Pikkarainen pääsi taas Seiskaan

      Heitettiin pihalle Helsinki liikkuu kampanjasta raiskaussyytteen takia. Voi voi.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      155
      768
    Aihe