Menikö koronapassin takin Joulumessu myyjäiset pipariksi , taisi olla väkikato ?
Joulumessut liikuntahallilla, kuinkas kävi ?
Anonyymi
401167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Kato kävi kyllä nyt hävettää.
Minkäs sille mahtaa, kun rajoituksista päättää valtio?
pipariksi ja riisi puuroksi meni ! Pannahinen. siis pannu kakku !
Pipariahan tuolta ois saanu.
Oliko rasioissa ? Rasiaa !!!
Saiko siellä myytyä mitään ? kävikö siellä asiakkaita ? en päässyt käymään . Mitenhän perjantai ilta on mennyt kylällä, oliko ollut aivan loistava, vai miten.
Vailla rokotusta olevien täytyisi osata pysyä poissa julkisin varoin tuotettujen palveluiden äärestä.
Elä nyt Paskaa puhu samalla suulla millä syöt Mitä julukisilla varoilla tuotettua nämä oli.
väität siis liikuntahallin olevan yksityisomistuksessa??
Ookkos nää ihan Kesseli
Työ oli esteenä, sen takia en voinut tulla käymään.
Perjantai illan tapahtuma ainaskin oli julkisilla varoilla tuotettu
Miksi se politiikka pitää tuoda joulutapahtumiinkin?
Kun alettiin esittelemään puolueiden koristelemia joulukuusia, niin me lähdettiin pois paikalta. Emme olleet mielestämme osallistumassa poliittiseen tapahtumaan tai minkään puolueen mainontaan.
Piti pilata nuokin kekkerit.
Lasten esitykset olivat tosi upeita. Kyllä lapset tekee joulusta joulun!
Unohtakaa se politiikka edes jouluksi.
Kaupungin ja yrittäjien tapahtumat voisivat kokonaan olla ilman politiikkaa.
taisi suurin osa lapsiperheistä jäädä kotiin kun Joulutapahtumakin politisoitiin????
Ympäri kylää ripoteltu Joulutapahtuma ei ole hyvä idea edelleenkin liikuntahallille Kaupungin Joulutapahtuma siihen on hyvä myyjien osallistua
tuliko puuro kaikki syötyä
Joulumarkkinat järjesti/järjestää Haapaveden yrittäjät. Kiitos heille! Koronakohina vaikuttaa, haluttaan tai ei.
Oliko ne nyt markkinat vai messut, kun olivat jo aikaisemmin messut ?
Ei niitä Joulumarkkinoita yrittäjät ole järjestänyt, vaan Yrittäjäyhdistys, jota Kaupunki rahallisesti tukee ...
Ei kyllä ollu hääppöset myyjäiset.
Kokonaisuudessaan Joulutapahtuma pitäs järjestää liikuntahallin aukiolle siellä on hyvät sisämyyntipaikat ja ulkona tilavat paikat on aivan ajattelematonta ripotella sitä pitkin kylää ja vieläpä useampana päivänä kun emme asu miljoonakaupungissa
Täällä ei osata.
Eikö messut- sanakin ole suuruudenhullu sana paikallisiin oloihin?
Kumpa yrittäjät saisivat edes korjattua jouluvalot yltämään Halpa- Hallille asti ja uuteen liikenneympyrään. Siellä väki liikkuu.
Parempi tehdä yksi asia hyvin, kuin yrittää joka ilmansuunnalla.
Ne on kaupungin jouluvalot, ei yrittäjien.
kukahan tollo on ollut valitsemassa valoja kun väri on mennyt aivan pieleen, olisi kysynyt paikallisten asukkaitten näkemystä, valinta mennyt pahasti pieleen
ei ollenkaan pieleen, ,mukavat ovat tuollaiset lumeen sopivat
Mutta niiden pitäisi ylettyä suurimman kaupan, eli Halpa-Hallin ja Kauppakartanon risteykseen asti.
Muös uusi liikenneympurä pitäisi valaista.
Nykyiset valot kutistavat pienen keskustan vielä pienemmäksi.
Kyllä säästetään taas väärässä paikassa. Kun suunnittelu puuttuu, puuttuu kaikki!
Yleensäkkin Kepu vetosissa kunnissa ei osata suunnitella se on vähä niinku navetalta pirttiin.
Mika kauppakartano? Taitaa paremminkin olla matkahuollon asiointipiste seka
musiikkiopiston tilat. Toki kultaseppa tuohuaa myos siella.
siis missä kummassa sijaitsee Haapaveden keskusta nykyisin?
Putiikit on riputeltu pitkin ja poikin kylän raittia eli missäs se ydinkeskusta siis downtown on???
Puuttuko trollilla skandinäppäimet 🤗
Myyjäisissä oli puolet vähemmän myyntipöytiä kuin ennen ja kuulin että Yrittäjät oli nostanut pöytähintoja niin paljon että tosi moni oli perunut aikeensa tulla myymään. Eihän noissa hinnoissa ollu kyllä mitään järkeä.
Jos raha on pääasia, kannattaa unohtaa kaikki.
Kyllä musiikkiopistolle ja jäähallille sekä Halpa-Hallille päättyvään risteykseen asti pitäisi jouluvalot olla. siellähän ne ihmiset liikkuu js Siikalatvalta tulevat ostajat, nyt ollaan pimeydessä kuin egyptinkorvessa, ei valot kutsu peremmälle.
Puhumattakaan työpaikkaliikenteestä, mikä tuolla suunnalla kulukee, nyt vie rekkakuskit terveisiä maailmalle, että enpä oo pimiämpää joulukaupunkia nähäny.
Haapaveden keskusta on siis Pulkkilantien varressa ja sieltä löytyy rekkakuskeille vain Musiikkiopisto,Jäähalli ja Halpa-Halli...????
Ookko koskaa nikn kaukana käynykkää?
TOTTA PUHUT, EMPÄS MINÄKÄÄN OLE PIMIÄMPÄÄ jOULUKAUPUNKIA NÄHNYT.
Jospa ne saatas oikein isot ja komiat valot, kun tuulimyllyista alakaa rahaa ropisemmaan, niin jospa ostettas ensin uuvet ja komiat ja isot JOULUVALOT !
Vieläkin ehtii laittaa Jouluvaloja tienlaitoihin ! Olisi kaunista ja helppo laittaa, kun koristelis valoilla katujen varsilla olevia puita
mites meni joulunavaus, paukkuiko raketit ?
Paukku vaan ei näkyny kotopihaan saakka. Matalaksi jäivät.
Taisivat rakettis olla niitä Pierupaukkuja vai peräti Sateliitteja??