70 plussasta on tullut

Anonyymi

persujen vessa täynnä persujen vessaseinäkirjoituksia.

40

84

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Eiköhän täällä ole ryhmä.
      Ns.Näytelmä-Kerho.
      Sille on annettu tehtäväksi kirjoitella kaiken-laista.
      Aina kuitenkin siten, että kirjoitusta voi käyttää Perus-Suomalais-vastaisesti.
      Ryhmä siis kirjoittelee kuin olisi Persu.
      Ja sitten haukkuu omat kirjoituksensa.
      Tai irvistelee niile ja niitä.
      Kyseessä voi myös olla ryhmä, joka uskoo pystyvänsä tuhoamaan tällaisen palstailun.
      Lapsellista, miten tahansa."
      -
      Oikeat Persut kirjoittelevat ihan yhtä harvoin kun ennenkin.

      H.

    • Anonyymi

      Älykääpiöpersuilla ei ole muuta tekemistä kuin trollailla palstoilla.

    • Emme anna periksi.

      • Anonyymi

        👍👍👍


      • Anonyymi

        Jätän huomiotta, koska kaikkea muuta vastaan voi taistella paitsi tyhmyyttä.
        Tyhmät pysyy tyhminä. Ei maksa vaivaa haaskata aikaa persuihin.
        Antaa Anon hoitaa homma, hajottaa persut.


      • Anonyymi

        Se on hyvää, että jaksat tuoda perussuomalaisten tekemisiä esille, suurkiitos aktiivisuudestasi siinä asiassa.
        Ei täällä perussuomalaisia ole, vastustajat yrittävät kaikin vääryyksin selostaa omaa ideologiansa.
        Me perussuomalaiset olemme muualla.


    • Anonyymi

      Aikuin nättiä tekstiä oman maan ihmisistä.
      Mikähän niissä ulkomaalaisissa onkaan se "hyvä" joka tekee niistä niin ihquja suvakin mielestä?

    • Anonyymi

      Pahinta persuille ja narsisteille on jättää ne täysin huomiotta. Nehän ei voi elää
      ilman huomiota, joten ne lähtee toiseen paikkaan yrittämään. Suurin virhe on vastata niille mitään. Kaikki niiden typerät aloitukset ja kommentit on pelkkiä aivopestyjen imbesillien provokaatiota. Miksi kukaan niille vastaa ? Vain samanlainen pöljä,
      joka luulee, että aivopieru-persua kiinnostaisi mitä sille vastaa. Sitä kiinnostaa vain ärsyttäminen, provosoiminen. Älkää menkö helppoon. Älkää olko vielä tyhmempiä kuin tyhmä persu.

      • Anonyymi

        Sos demia
        Sosdemia ei kestä avoimia rajoja


      • Anonyymi

        Sinnäi pamiset täällä mielelläis, laita aloitusta palstalle.


    • Anonyymi

      Kyllähän tämä palsta on täysin demarien avannepussi.

      • Anonyymi

        Demarit on hallitseva puolue länsimaissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demarit on hallitseva puolue länsimaissa.

        Ei hallitse ei olr yhteistä
        Koko EU oli sossu sitten tuli nopeassa tahdissa Aznar Berlusconi ... ja EU tuli Välimeren katoliseksi tulonsiirtounioniksi


    • Anonyymi

      Ongrlma on rttä dodemia ei olr koskaan kesyänut avoimia rajoja

      USA oli vuosikymmeniä avoin ja sinne muutti myös sosdemeja suomalaisia kommunisteja ja vennäläisiä anarkisteja ja jopa itäSaksan kommunistiälymystöä (jota tosin ei uleensä päästetty)

      Avoimuus aiheutti sen että sosialismi katosi näistä ja tuli kirosanaksi

      Ymmäträn että eläkkeen varassa kitkuttavat uskovat listalla sossuun ja matun makaamisen sossussa voibsn tapahtua yhtä aikaa

      Kun sossu maksaa matun elämisen ja matun verot niin kuin nykyisin

      ei sossupoliitikko edes Ruotsissa saa enää rahaa yhteiskunnalle ja koko sosdemia sulaa

      puheen tasolle. Käytännöt mätänevät tyhjiksi

      • Anonyymi

        Oi, laita taas savolainen Perteli persuista analyysiä, jotta me muutkin saadaan tietoiskua, persujen operatsiooneista maturintamalla uusista moniosaajista.


    • Anonyymi

      Ikinä ette saa matuja laajasti yhteisöllisiksi ja maksamaan vetoja

      Ikinä tarkoittaa vuosisatoja

      Mannet on täällä olleet vasta 500 vuotta erityksissä edelleen vain sossu lelpaa

      • Anonyymi

        Ette te sossupersutkaan maksa veroja. Muut tiedätkin vätykset elättää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ette te sossupersutkaan maksa veroja. Muut tiedätkin vätykset elättää.

        Persut on itse sossun eli muitten elättejä. Me veronmaksajat maksamme teidän elämisenne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut on itse sossun eli muitten elättejä. Me veronmaksajat maksamme teidän elämisenne.

        Veronmaksajat maksavat persuvätysten elämisen.


    • Anonyymi

      Miten ihminen voi olla nykyaikana niin vintti pimeänä, että uhraa elämänsä jollekin rasistiselle rupupuolueelle ? Eikö näillä ihmisillä ole minkäänlaista omaa elämää ?
      Kääntyisivät vaikka Jeesusta seuraamaan eikä jotain jotain führeriä leikkivää
      keski-ikäistä kaljuuntuvaa perheenisää, joka on naurettava ja joka on kuitenkin jokaisen persun aivopesijä, oli pj kuka vain.

      • Anonyymi

        Persut ovat hartaita, siksi emme hyväksy Räsäsen Päivin syyttämistä hänen raamatun tulkinnoista.


      • Anonyymi

        Sosdemia ei kestä avoimia rajoja
        Matutus on peruuttamaton niitä ei pois saada kun niille annetaan kansalaisoikeus

        Tästä seuraa että sosdemia häviää matutukseen

        Sosdemia pysyy paskapuheena mutta se ei pysty enää tukemaan ketään kansasta

        Sosdemiasta tulee Välimeren katolisuuden hoitokonttori maailman sosiaalihuolto Suomen verorahojen tuhoaja

        Tällä hetkellä jokaisen kansalaisen kannattaa miettiä, miten välttelee veroja joita keksitään lisää energialle tuotteille aktiivisuudelle ...

        Verot levitetään maailmalle, siksi niitä on välteltävä


      • Anonyymi

        Hei kaikki PS-henkiset palstalaiset.
        Päätetään ,että ei aleta vänkäämään näitten räksyttäjien kanssa.
        Annetaan näitten räksyttää keskenään ja keksiä mitä hulluimpia asioita.
        Sehän tiedetään,he ovat näitä Kelan tuella eläviä nenärenkaallisia hampunpolttajia ja Mannerheimintiellä istujia.
        Eivät ole ikänään tehneet päivän työtä tämän yhteiskunnan hyväksi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei kaikki PS-henkiset palstalaiset.
        Päätetään ,että ei aleta vänkäämään näitten räksyttäjien kanssa.
        Annetaan näitten räksyttää keskenään ja keksiä mitä hulluimpia asioita.
        Sehän tiedetään,he ovat näitä Kelan tuella eläviä nenärenkaallisia hampunpolttajia ja Mannerheimintiellä istujia.
        Eivät ole ikänään tehneet päivän työtä tämän yhteiskunnan hyväksi!

        12:48
        Anteeksi, mitä.....
        Beng


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei kaikki PS-henkiset palstalaiset.
        Päätetään ,että ei aleta vänkäämään näitten räksyttäjien kanssa.
        Annetaan näitten räksyttää keskenään ja keksiä mitä hulluimpia asioita.
        Sehän tiedetään,he ovat näitä Kelan tuella eläviä nenärenkaallisia hampunpolttajia ja Mannerheimintiellä istujia.
        Eivät ole ikänään tehneet päivän työtä tämän yhteiskunnan hyväksi!

        Tajuatko kaheli persu, että olet 70 palstalla ???!!!


      • Anonyymi

        Mitä???

        Onko pääministeristä nyt tullut kalju perheenisä, joka naurattaa jokaista vastaantulijaa?
        Olisi se pitänyt arvata, kun nämä sukupuolen muuntoleikkaukset ovat muotia.
        Vaihtuiko myös nahkareppu reiluun selkäreppuun ja sämpylät oikeaan rukiiseen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tajuatko kaheli persu, että olet 70 palstalla ???!!!

        Tajuatko sinä?


    • Anonyymi

      Suvakki on aikalailla pöljä.

    • Anonyymi

      Persut on itse sossun eli muitten elättejä. Me veronmaksajat maksamme teidän elämisenne. Persu pelkää hillittömästi, että tulee lisää jakajia heidän sossuapajille.
      Siitä heillä on hirveä pakolaiskammo ja rasismi.

      • Anonyymi

        Eikös p.suomalaisissa ole paljon miehiä ja pienyrittäjiä?
        Ei kait kukaan hyvällä katso pelkästään laakereilla lepääviin ja ihan kaikista puolueista näitäkin löytyy. Nyt en laske mukaan terveysongelmaisia tai potkittuja työttömiä.
        Ylikorostunut vierasmaalaiskammo ei anna kovin sivistynyttä vaikutelmaan.
        Kuinkahan moni p.suomalainen viettää lomaa Fugessa, kun ei tarvitse osata vieraita kieliä.
        Aina on mahdollista opiskella jotain ja lopettaa sanallisen paskanheiton, turhat välikysymyksen ja syvään juuttunut negatiivisuus ympäröivää maailmaa kohtaan.
        Yhteistyökykyä voi harjoittaa. Ei se maksa kuin vaivan.
        Beng


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös p.suomalaisissa ole paljon miehiä ja pienyrittäjiä?
        Ei kait kukaan hyvällä katso pelkästään laakereilla lepääviin ja ihan kaikista puolueista näitäkin löytyy. Nyt en laske mukaan terveysongelmaisia tai potkittuja työttömiä.
        Ylikorostunut vierasmaalaiskammo ei anna kovin sivistynyttä vaikutelmaan.
        Kuinkahan moni p.suomalainen viettää lomaa Fugessa, kun ei tarvitse osata vieraita kieliä.
        Aina on mahdollista opiskella jotain ja lopettaa sanallisen paskanheiton, turhat välikysymyksen ja syvään juuttunut negatiivisuus ympäröivää maailmaa kohtaan.
        Yhteistyökykyä voi harjoittaa. Ei se maksa kuin vaivan.
        Beng

        Persujen kannattajat on surkeaa itsensä syrjäyttänyttä työtöntä luuseriporukkaa,
        jonka liksa tulee sossusta ja yhteinen nimittäjän on tyhmyys ja taukkius.
        Persujen päähomma on trollata palstoilla 24/7itä mitä H-ahon FB:ssä vihjaa.
        Lue Marttisen kirja. Hän on itse persu ja on ruotinut persuja kymmenien haastattelujen
        pohjalta.
        2% persuista pitää lukemista sivistykseen kuuluvana.

        Halla-ahon "ura" alkoi sanoilla:
        "Minä vihaan ihmisoikeuksia".
        Lue Lauri Nurmen kirja.

        Halla-ahon myötä persuissa alkoivat vaikuttaa "pimeyden voimat", sellaiset voimat ettei voi lastaan katsoa silmiin,
        siksi eroan PS:tä, totesi ent. persu, lue Simon Elon kirja.


    • Anonyymi

      Olen huomannut saman.Kaikki persu fanaatikot ovat mielestäni
      epäsosiaalisa ei ihmisten kanssa toimeentulevia yksilöitä.
      No tullakseen huomatuksi : hei miekin olen olemassa : kirjoittelevat
      tänne kirosanojen kera erittäin agressivista textiä.
      Kyllä pitäisi heille olla oma palsta `´ Persu palsta ´`
      Joka kommentissa missä on persu sana pitäisi heti
      siirtää persu palstalle.Ja sitähän ei kukaan lukisi
      niin kyllä varmaan oppisivat kirjoittamaan suomen
      kaunista kieltä

      • Anonyymi

        Sie vaa luulet.


    • Anonyymi

      Entinen 70 on nykyinen 30. Jos et usko, katso Cicciolina.

    • Anonyymi

      Ranska vaatii rahaa teiltä auttaakseen kolonioitaan joissa demonstroidaan
      Ranska ei aio parantaa guadeloupelaisia ellette te maksa

      Ranskalaisten yritysten rahat ovat Ranskan eikä teidän eikä Pariisissa
      haluta käyttää rahaa merentakaisiin kolonioihin ja kehitysmaihin jotka ovat SUOMALAISTEN VERONMAKSAJIEN autettava ihmisoikeuskysymyksenä sillä onhan
      guadeloupelaisilla ihmisarvo

      ette kai aio kieltää tätä ja alkaa paljastua rasismeiksi?


      Ranska lähtettää teidän eli EU:n laskuunne joukkoja Ranskan Guadeloupeen estämään väkivaltaisuuksia

      France to send special forces to Guadeloupe after looting, arson
      Deployment comes after an overnight curfew failed to quell violent protests against COVID-19 curbs.

      • Anonyymi

        Taas tuli persujen vessanseinäkirjoitus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas tuli persujen vessanseinäkirjoitus.

        Piirä kirkkovene usseilla soutajilla!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas tuli persujen vessanseinäkirjoitus.

        Onko ne ilmaissämpylät leivottu torajyväjauhoista?
        Harhoistasi saa sellaisen käsityksen.


    • Anonyymi

      Persujen kannattajista suurin osa on surkeaa itsensä syrjäyttänyttä työtöntä luuseriporukkaa, rasistivätyksiä, jotka haukkuvat muita vätyksiksi,
      ettei huomio kiinnittyisi minkälaisia he itse ovat.
      Niitten liksa tulee sossusta ja yhteinen nimittäjän on tyhmyys ja taukkius.

      Persujen päähomma on trollata palstoilla 24/7 mitä H-aho FB:ssä vihjaa.
      Lue Marttisen kirja. Hän on itse persu ja on ruotinut persuja kymmenien haastattelujen pohjalta.
      2% persuista pitää lukemista sivistykseen kuuluvana. Se jo kertoo palson.

      Halla-ahon "ura" alkoi sanoilla:
      "Minä vihaan ihmisoikeuksia".
      Lue Lauri Nurmen kirja.

      Halla-ahon myötä persuissa alkoivat vaikuttaa "pimeyden voimat", sellaiset voimat ettei voi lastaan katsoa silmiin,
      siksi eroan PS:tä, totesi ent. persu Simon Elo, lue Elon kirja.

    • Anonyymi

      Savolaismietiskelyä toriparkista.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6484
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3873
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3260
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      376
      1774
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1408
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1350
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      47
      1023
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      976
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      910
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      879
    Aihe