Paulin kaulin

Anonyymi

Ai kauheeta. Paulin keikka meni mönkään Forssassa. Paulin taikakaulin kadoksissa.

16

1011

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pate Mustajärvi avautui tänään sunnuntaina (28.11.) kohutusta kännisekoilustaan. Pate esiintyi hyvin sekavana Popedan Voitto kaikesta -areenakeikalla viime perjantaina (26.11.). Forssassa.

      Yleisön mukaan Pate ”örvelsi lavalla kännissä”.

      – Ihan sekaisin Forssan keikalla. Esitteli housunetumustaan. Hoiperteli. Ei muistanut sanoja, pyysi Costellolta apuja, yksi yleisössä ollut pettynyt korvinkuulija kuvasi Seiskalle.

    • Anonyymi

      No voi voi, olikin varmasti eka kerta ylipäätään historian aikana, kun muusikko on kännissä keikalla. Ikinä ennen ei ole livenä esitetyn musiikin historiassa näin käynyt.
      Toivottavasti nyt ei kuitenkaan tule mitään koronasotkua, vaikka ihmisillä on hinku ängetä yleisötapahtumiin tällaisena aikana, kun olisi turvallisempaa pysyä kotosalla tai vaikka ulkona luonnossa.

    • Anonyymi

      Selitykseksi kelpaa kaatuminen sauvakävelyllä. Kylkiluu poikki ja vahvat särkylääkkeet kaljalla selittää oireet. On sitten varmana kierinyt portaatkin alas kaatumuksessa. Muutoin kylkiluu katkea. Tod.näköisempi vaihtoehto on ihan vaan kännissä esiintyminen ehjillä kylkiluilla.

      • Anonyymi

        Kyllä kylkiluu voi murtua yskiessäkin, googlettamalla löytyy siitä(kin) tietoa. Ja kokemusperäistäkin tietoa on.
        Sen verran pitäisi tuon ikäisellä artistilla olla jo tietoa, että kolmiolääkkeet ja kalja on huono yhdistelmä.


    • Anonyymi

      Ai kauheeta, eikö kaulin heilunut?
      Voi herran jumala, miten nyt jaksat ja kestät, kun et kaulinta saanut etkä nähnyt sen edes heiluvan? Ei kyllä hyvin ole sinunkaan asiat, varsinkaan jos ei ole mitään kunnollista ja käyttökelpoista varallakaan.
      Tsemppiä silti ja koitahan jaksaa tuskassasi. Toivottavasti pääset nyt vielä joskus edes kerran kunnolla kaulittavaksi;) Tai kaulimen varteen sitä pyörittelemään, miten nyt tykkäätkin hoidella nuo leipomiset sun muut pullan pyörittelyt.
      Pistä vaikka Popedan "Matkalla Alabamaan" soimaan taustalle tsemppibiisiksi, niin eiköhän se siitä;)
      Tuohon Popedan keikkaan keskittyen taasen..
      No Pate Ukko-Metsohan kaiketi on puhunut jo aikanaan avoimesti ongelmistaan tämän viisasten juoman suhteen ja korkkihan oli kiertynyt jossain vaiheessa jo kokonaan kiinnikin, jos nyt edes suurin piirtein oikein muistan..
      Niin eihän se nyt voinut tulla ihan puskistakaan, että joskus se juoma taas saattaa maistua pitkänkin tauon jälkeen. Ei toivottavaa mutta kait ihan ymmärrettävääkin, että näin voi käydä.
      Toivottavasti nyt jäi silti tuohon yhteen kertaan tämä vahinko ja tsemppiä Patelle sekä muillekin Popedan karjuille.

    • Anonyymi

      Juu eipä ollut koronariskin arvoista mennä tolle keikalle. Hyvä jos Paten örvellys jää tuosta pahimmaksi tapahtuneeksi.
      Eipä silti, kyllä näitä riskaabeleita tilanteita on muutenkin tarjolla, esim. yhteislaulua ja karaokea. Ensimmäisessä on mukana ikäihmisiä jotka kuuluvat riskiryhmään ja toisessa taas kännissä huudetaan räkä roiskuen samaan mikkiin vuorotellen. Eikä auta rokotteet, se on jo nähty.

      • Anonyymi

        Ei ne rokotteet mitään estäkään, yhtälailla korona tarttuu rokotettuunkin. Näkeehän sen tästäkin, kun tilanne on lähtenyt lapasesta tai ainakin on hyvää vauhtia lähtemässä. Ihmiset vain luulee, että rokote suojaa.
        Ainoa ero on se, että rokotetun korona on tod näk lievä/lievempi kuin rokottamattomalla. Mutta eipä taida ihmiset tajuta, siksi juostaan joka helvetin paikassa hillumassa kuin päättömät kanat.


    • Anonyymi

      Eihän tuo niin uutta ole ,että Forssassa hillutaan kännissä. Kunhan ihmiset saavat rahansa takaisin keikalta, kaikki hyvin.

      • Anonyymi

        Minä en ajattelisikaan pyytää rahojani.


      • Anonyymi

        No sehän siinä on, mutta taitaa olla joka paikan tapa. Joissain paikoissa hillutaan kyllä enempi kuin toisissa...


      • Anonyymi

        Eikö ollut Patelta hieno performanssi?.


    • Anonyymi

      No yritähän jaksaa, vaikka kaulinta et saakaan.. Ehkä jolulupukki tai joku pukki antaa sinullekin silti kaulinta. Vielä on tätä vuotta kuitenkin jäljellä.
      Ettei vaan Paulin kaulin olisi sellainen mahtilaite, että vaatii kunnon taikinan alleen, ennen kuin alkaa tehdä taikojaan?
      Huonoahan taikinaa, kun vain makaa alla velttona, sellainen laite ei varmaan viitsi vaivata;)

    • Anonyymi

      Eikö huonokin taikina ole vaivaamisen arvoinen?.

      • Anonyymi

        Ei. Siinä vaan väline sotkuu ja ihan turhan takia.
        Ja löysän vetelään ja väljään taikinaan ei saa ryhtiä, vaikka sitä kuinka veivaisi ja vaivaisi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei. Siinä vaan väline sotkuu ja ihan turhan takia.
        Ja löysän vetelään ja väljään taikinaan ei saa ryhtiä, vaikka sitä kuinka veivaisi ja vaivaisi.

        Totta, huonoon ei kannata sekaantua. Tai jos sekaantuukin, niin sohii vaan vähän jotain sinne päin ja jättää homman vaikka kesken, jos ei parissa minuutissa tule mitään tuntumaa koko hommaan.


    • Anonyymi

      No, jokos olet saanut kaulinta hanuriin keikan korvikkeena?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      1000
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      109
      953
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      900
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      804
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      71
      683
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      3
      634
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      185
      594
    8. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      583
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      71
      578
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      567
    Aihe