Lääketehdas Moderna arvioi, että nykyiset koronarokotteet eivät pure omikron-varianttia vastaan
Vahvistus asialle tulee parin viikon päästä. Uusi rokote saataisiin markkinoille
vuoden 2022 alussa. Myös Biontech kertoo olettavansa toistaiseksi, että tarvitaan uusi rokote (Kauppalehti 30.11.2021)
Jatkan kotikaranteenia, etten altistuisi.
Asiallista tietoa Kauppalehdessä hyödyksi omikron-variantista.
9
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kaikkien on hyvä tietää. Parin viikon päästä selviää enemmän.
- Anonyymi
Tämä on hyvää tietoa, kiitos !
Ilmeisesti on palattava takaisin tiukempaan eristäytymiseen, on sitten rokotettu tai ei. Virus on voimissaan, sen on voinut huomata siitäkin, että se o ruvennut leviämään laajemmalle kuin koskaan. Teho-osastoilla alkaa olla ääriraja vastassa, sillä tilaa myös muista syistä teholle joutuville on varattava. Ei korona ole ainoa tauti, joka sitä vaatii.
Huomaan usein, että olen ainoa, joka kauppaa mennessään käyttää käsidesiä oven pielen pullosta, kaikki meenevät ohi. Pulloja on meidänkin kaupassa myös ostoskärryjen kohdalla, joten ei jonottaa tarvitse, mutta ei niihin kukaan koske.- Anonyymi
Koska tartuntamäärät kasvavat, minäkin haluan ottaa askeleen taaksepäin päästäksemme yhdessä eteenpäin. Yhdessä voitamme tämän taudin ! Koko maailma taistelee sitä vastaan.
https://www.verkkouutiset.fi/koronaan-kuollut-suomessa-77-ihmista-viikossa/#8d17ffa4
- Anonyymi
Uuden rokotemuunnoksen kehittäminen vie "kuukausia", kerrottiin.
Talven kylmyys on tulossa. Käperryn kodin lämpöön suojaan kaikelta.
Ei ole paljon vaihtoehtoja.
Ruoka- ja apteekkitoimitukset tulevat kotiin.
Oletteko tiennyt, että lähes kaikki apteekit tuovat apteekkituotteita kotiin
pientä maksua vastaan ?
Eilen soitin erääseen apteekkiin ja tunnin kuluttua oli tavarat kotona.
Olin ällistynyt.
Olen aikaisemminkin tilannut muista apteekeista, jotka myös palvelevat jalkavaivaista hoipertelijaa hyvin, mutta tämä oli huippu !
Kaikilla paikkakunnilla ei ehkä ole näin hyvin asiat.
Voi olla, että kaupungeissa kilpailu parantaa palvelua ?
Siellä missä on yksi apteekki, jossa kaikki joka tapauksessa asioivat,
ei tarvitse "kilpailla" asiakkaista palvelulla.
Korona-aikaan kotiinkuljetus on erikoisen hyvä juttu.
Ei tarvitse altistua. - Anonyymi
Yli 1500 uutta tartuntaa on ilmoitettu tänään. Kolmatta rokotetta odottelen.
Yli puolet yli 65-vuotiaista on kuulemma jo saanut sen. - Anonyymi
Minulle, meille korona oli aivan huu haata vielä kesällä. Kun lapsemme 63v ja hänen yksi jälkeläisensä sairastui kaikki alkoi kiinnostaa.
Tieto lisää tuskaa, sitä oli lähi naapurikin ollut sairaalassa 12 päivää ja nyt 4 kk jälkeenkään ei vielä kunnossa, on jotain 40v ja pelaa ikämiehissä jääkiekossa.
Samoin jouduttiin serkkujen tapaaminen perumaan, lokakuun lopulla kun 3 altistus ja 1 sairaana , asuvat Salossa.- Anonyymi
Korona on monielinsairaus, joka voi pitkittyä. Vakavat tapaukset taitavat pitkittyä aina.
Selvisikö poikasi kotona sairastamisella ?
- Anonyymi
Viime pe päätin selvitykset ja totesin että omikron
silloin arvailtiin että sen nimeksi pannaan nyy
mutta tämä hypättiin yli
että omikron on bluffi siinä mielessä että se on paremmassa kontrollissa
ja oireiltaan pienempi joten
kun pe näin että amerikkalaiset panikoivat kiitospäivän jälkeen ja kurssit laskevat ns. turhaan arvioni mukaan
lisäsin kymmenellä prosentilla salkkua ja nyt seurailen tuleeko joulupukin ralli vielä tänä vuonna kaiken pelottelun jälkeen
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1377572Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.282898Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole3201727Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422591395Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1061204- 1001149
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1371052Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa
Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com19926Kirkonkylän puliveivarit
Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j19918Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille
Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.82911