Asiantuntija huolestui vauvaperheiden alkoholinkäytöstä

Anonyymi

Asiantuntija huolestui vauvaperheiden alkoholinkäytöstä: ”Haastava ja vähän tabuaihe”
Lääketieteellinen johtaja Kaarlo Simojoki sanoo, että vauvaperheiden alkoholinkäytössä on tapahtunut kulttuurista muutosta.
Alkoholin säännöllinen käyttö on salakavala vauvaperheiden ongelma.
Erityistä huomiota Simojoki kiinnittää isiin.
Simojoki sanoo, että vauvaperheiden vanhemmat voivat käyttää alkoholia harkiten.

Vauvaperheiden juomisessa on tapahtunut kulttuurista muutosta, joka voi pitkällä aikavälillä vaikuttaa lapsiperheisiin haitallisesti.

Näin sanoo A-klinikka oy:n toimitusjohtaja ja lääketieteellinen johtaja Kaarlo Simojoki.

Simojoki on erityisen huolissaan ilmiöstä, jossa ruuhkavuosia paahtavat vanhemmat palkitsevat itseään raskaan päivän jälkeen lasillisella viiniä. Jos alkoholi alkaa saada roolia omien tunteiden hallinnassa, voi käyttö ajan mittaan johtaa ongelmiin.

– Vauvaiässä jos aloittaa, niin lapsiarjen haasteet ja stressi saavat aikaan sen, että alkoholimäärä kasvaa huomaamatta, Simojoki sanoo.

”Vähän tabuaihe”
Suomessa ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka juuri vauvaperheissä käytetään alkoholia. Tilastoja yhdistelemällä voi kuitenkin saada viitteitä alkoholinkäytön laajuudesta.

Simojoki kertoo, että vanhemmuusikäiset miehet ja naiset käyttävät merkittävän osan kaikesta kulutetusta alkoholista. Noin kolme neljäsosaa kulutetusta alkoholista juodaan kotona.

Ruoan kanssa viikoittain alkoholia juo noin 7–8 prosenttia suomalaisista, eli käyttö on pääasiassa muuta kuin ruokajuomista.

Lisäksi noin 70 000 lasta asuu perheissä, joissa on päihdeongelmainen vanhempi. Riskikäyttö on Suomessa ongelmakäyttöä yleisempää.
Kun vielä noin neljäsosa ihmisistä puolestaan on kertonut, että he ovat kokeneet lapsuudessaan alkoholin aiheuttamaa turvattomuutta ja haittaa, kuva alkaa piirtyä.

– On oletettavaa, että kokemukset ovat peräisin ajalta, josta lapset alkavat muistaa. Eli riski- ja mahdollinen riippuvuuskäyttö on ollut jo olemassa ennen sitä, Simojoki sanoo.

Trendin muutos on Simojoen mukaan osin kulttuurista. Esimerkiksi television amerikkalais- ja brittiohjelmissa arkijuominen on tavallisempaa kuin Suomessa. Median kautta hyväksytään muutenkin asioita, joita on joskus pidetty häpeällisinä.

– Näin ne trendit meillä länsimaissa menevät.

Suomessa usein käännetään katse isoissa ongelmissa oleviin, sanoo Simojoki.

– Silloin helposti unohdetaan tarkastella porukkaa, jolla alkoholinkäyttö on säännöllistä muttei rajua. Tämä on haastava ja vähän tabuaihe.

Erityishuomio isiin
A-klinikka Oy:n toimitusjohtaja ja lääketieteellinen johtaja Kaarlo Simojoki ei halua määrittää erityistä riskitasoa vauvaperheiden vanhemmille, sillä jokainen henkilö ja perhe on erilainen.

Simojoki sanoo, että satunnainen juominen silloin tällöin ei ole ongelmallista. Mitä säännöllisempää alkoholinkäyttö on, sitä haitallisempaa se on vauvalle.

– Alkoholi vaikuttaa läsnäoloon ja tunneyhteyteen. Ja kun vauva ei osaa puhua, tunne ja läsnäolo ovat vauvalle tärkeitä viestinnän välineitä.
Erityistä huomiota Simojoki haluaa kiinnittää isiin. Tilastoissa nähdään, että nuoret miehet juovat enemmän kuin naiset. Vaikka isillä ei raskaus- tai vauva-aikana ole samanlaista roolia kuin äideillä, voi isien alkoholinkäyttö aiheuttaa ongelmia vauvaperheissä.

Simojoki sanoo, että eri puolilla Suomea on luotu julkisen sektorin esimerkkejä siitä, kuinka isät voidaan huomioida raskaus- ja vauva-aikana. Suomen neuvolajärjestelmä on kuitenkin edelleen äitikeskeinen.

– Ei ole tarkoitus painaa äitejä alas, vaan sanoa, että isilläkin on rooli äitien jaksamisen ja perheen näkökulmasta. Tarvitaan suoraan miehille ja isille suunnattuja palveluja, joissa käydään ilman äitejä. Niitä jonkin verran on, mutta miehet eivät välttämättä osaa hakeutua niihin.

Näin juhlit oikein
Jos alkoholia haluaa käyttää vauva-aikana, Simojoki suosittelee käyttöä harvakseltaan. Määrien pitäisi olla vähäisiä, eikä juomisen pitäisi olla ikinä säännöllistä.

– Toivoisin, että pohdittaisiin kuinka tarpeellista juominen on. Vauva-aika on kuitenkin aika lyhyt.

Seuraavaksi Simojoki kehottaa harkitsemaan missä tilanteissa ja kuinka paljon kerrallaan juo. Jos juo paljon kerralla, se voi vaikuttaa seuraavaankin päivään.

Ja jos harkiten lähtee juhlimaan, Simojoki kehottaa nauttimaan tilanteesta.

– Ei ehkä alkoholin juonnista, vaan kavereiden tapaamisesta ja omasta ajasta. Siitä saa voimia itselle ja siitä on hyötyä vauvallekin.

26

448

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tärkeintä on, ettei viina lopu kesken. Lapsille voi tarjota vaikka siideriä tahi lonksuu.

      • Anonyymi

        Ja viikonloppu yh-äidit bilettää ja lapset heitteile jää


      • Anonyymi

        Asiantuntijoita jotka tietää


      • Anonyymi

        Virtaus taattu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiantuntijoita jotka tietää

        Teslalla perhe mukavasti liikkuu🤗


      • Anonyymi

        Ja keskellä viikkoa🤭


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiantuntijoita jotka tietää

        Vauvat kärsii


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja viikonloppu yh-äidit bilettää ja lapset heitteile jää

        Aika paljon lapsien vanhemmat kännissä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja viikonloppu yh-äidit bilettää ja lapset heitteile jää

        Juoppous


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teslalla perhe mukavasti liikkuu🤗

        Miksi käyttää alkoholia?


    • Anonyymi

      Huono asia alkoholinkäyttö lapsiperheissä

      • Anonyymi

        Vanhemnat viihtyy kännissä ja baareissa


    • Anonyymi

      Todella huono esimerkki

    • Anonyymi

      Vakavasti otettava asia lapsiperheiden alkoholi ongelma

      • Anonyymi

        Todella vakava


      • Anonyymi

        Miksi ne juo?


    • Anonyymi

      Ottavat mallia bile marinista mitä kiinnostaa enemmän bailut kun pieni laps🤦‍♂️

      • Anonyymi

        Juoppoja kylät täynnä


    • Anonyymi

      Perhe tulee viimeisenä ja viina ensimmäisenä

      • Anonyymi

        Näin se on


      • Anonyymi

        Näin ollu iät ajat


      • Anonyymi

        kulttuurista muutosta


      • Anonyymi

        Moni vanhempi dokaa ja kohtelee lapsiaan huonosti


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni vanhempi dokaa ja kohtelee lapsiaan huonosti

        On muuten totta


    • Anonyymi

      Huolestunut minäkin

    • Anonyymi

      Sen sanon, että mopo karkasi käsistä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      55
      9990
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      12
      6745
    3. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      73
      6055
    4. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      47
      5953
    5. Oikeistohallitusten aikaan saannokset.

      Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja
      Maailman menoa
      46
      4130
    6. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      266
      3111
    7. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      26
      2756
    8. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      44
      2377
    9. Mikä asia on jäänyt kaivatustasi parhaiten

      mieleesi? 💬😀🙋🏼‍♂️😱
      Ikävä
      60
      1436
    10. Suomussalmen baarit

      Mikä homma on Suomussalmen baareissa? Niin jumalattoman vittumainen portsari oli eräässä nimeltä mainitsemattomassa paik
      Suomussalmi
      20
      1249
    Aihe