Viime Kokkola-lehdessä epäiltiin, että kaiken uuden edestä on aikomus purkaa vanhat venevajat pois ja että kansallinen kaupunkipuisto olisi syynä venevajojen vuokrankorotuksiin. Ei kai sentään?
– Päinvastoin! Venevajat on asemakaavassa suojeltu ja niitä tulee vielä lisää. Kaupunkipuisto-hanke mahdollistaa sen, että venevajojen kokonaisuus säilyy ja erityyppisiä ulkopuolisia rahoituksia saadaan haettua. Tästähän jo Trullevin retkeilyreitin parannus on ensimmäinen hyvä esimerkki, huomauttaa Jungar.
Jatkossa saadaan siis lisää venevajoja. Uusia voi rakentaa vanhojen venevajojen pituudelta mantereen puolelle. Ne voivat olla maksimissaan 80-neliöisiä ja sijoittuvat tyhjälle puistovyöhykkeelle.
– Sinne on asemakaavassa osoitettu kolmetoista paikkaa ja kahdeksan venevajapaikkaa tulee vielä Mustakarintien kortteliin, kertoo Jungar.
Paljon puhuttu silta Meripuiston ja Halkokarin rannan välille Suntin yli on vielä avoin asia. Esiselvitys sopivasta sillasta, joka sallii veneliikenteen, on tehty, mutta valintaa ei ole vielä tehty.
Mustakarin puolella ollaan pisimmällä uuden kaavan rakentumisessa.
– Sinne on rakennettut jo Keski-Pohjanmaan Retkimelojien vaja. Se on ulkoilureitin eli rantaraitin varrella. Sen korttelin ranta-alueen eteläosan suunnitelmat ovat myös jo pitkällä.
Kun tullaan lähemmäksi kaupunkia, entisen Mutteri-baarin kohdalle, sielläkin tapahtuu.
– Sen tontin on varannut Grilli 2000:n yrittäjä, lupaprosessi on siinäkin jo käynnissä.
Ensi kesänä kannattaa siis suunnata Lankuntietä pitkin rantalaiturille ja katsella ympärilleen.
– Riippuu millä tahdilla rakentaminen etenee, mutta aika pitkällä ollaan varmasti jo ensi kesänä, uskoo Jungar.
"Ranta rakennetaan neljä metriä leveänä rantalaiturina koko korttelin matkalta eli noin 200 metrin osalta.
"Venevajat on asemakaavassa suojeltu ja niitä tulee vielä lisää.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä näistä asioista ja kehityksestä kuuluu kiitos näille ruotsinkieltä taitaville kaupungin johtohenkilöille.