Miten toimitte keittiössänne?
Kierrätettäkö talousjätteet?
Minun kyökissäni ei ole tiloja jokaiselle kierrätysastialle, joten olen joutunut joustamaan. Roskispussi on muovia. Aikaisemmin tein paperipussin Hesarista, mutta kun se muuttui tabloidiksi, en enää onnistunut taitteleman siitä käyttökelpoista pussia roskikseeni. Metallit ja muovit kokoan yhteen roskikseen, ja piimätölkit kolmanteen,. Sitten onkin jo tilat käytetty. Muovipullot yritän muistaa viedä kaupan palautukseen. Lasitölkit pitää viedä yksitellen keräyspisteeseen, onneksi meillä on se omassa taloyhtiössä. Taloyhtiö on kiitettävästi ottanut keräyslaatikoita pihapiiriin. Eivät ne juuri silmää hivele, mutta aika siistinä roskiksemme ovat pysyneet.
Ennen muinoin vanhat vaatteet leikeltiin matonkuteiksi, nyt joudun työntämään ne sekajätteisiin. Ei ole enää matonkutojaa lähipiirissä.
Vanhat kirjat ovat ongelma, Sääntöjen mukaan ne tulisi repiä irti kansista, panna kartonkien joukkoon kannet ja paperinkeräykseen sivut. Enkä rupea siihen!
Kierrätystapoja
2
63
Vastaukset
- Anonyymi
Sekajätteille on oma muovikassi ja biolle omansa.
Hyllytasolle laitan lasi-ja metallipurkit , jotka vien niille osoitettuihin astioihin.
Maito-ja piimäpurkit puristan tiiviiksi , joita kerään yhteen tyhjään jopa kymmenkunta , vieden kartonkilaatikkoon.
Puteleita tulee tosi vähän , kun limua ostan harvoin , ja väkijuomia en ollenkaa. - Anonyymi
Meillä 2 sankoa , biolle ja sekajätteelle , samoin se isoastia tuolla pihalla.- metallit, lasit, paperit sun muut kuskataan ite sinne missä ottavat vastaan.-
Per-kel
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124030MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822081Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin941366Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216916Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828