ettei ole ymmärretty sitä kuinka yhdellä ainoalla hyvällä teolla, hiljaisuudella, olisi saatu hyvää aikaan. Sisin olisi alkanut voida paremmin ja työntekeminen olisi sujunut. Monta vuotta vain toistettu samoja asioita yhä uudelleen, eikä ole ymmärretty sitä että se kaikki on ollut turhaa, koska ihan riittävästi oli ymmärrystä asoihin ja tilanteisiin jo muutama vuosi sitten. Nyt tarvitaan sitä hiljaisuutta vihdoinkin, että aivot saavat levätä siltä jatkuvalta turhalta informaatiotulvalta. Sellainen tuntuu aina pakottamiselta, kun ei saa rauhassa miettiä. Mitään hyvää ei voi tapahtua jos "meteli" ei lopu. Ensi kesänä aikaisintaan, jos hiljaisuutta on kestänyt riittävän kauan ja vakituisessa työpaikassa muutaman kuukauden ajan.
Vastaukset 3
- Anonyymi
Mitä työtä teet?
- Anonyymi
Lopeta tuo meluaminen täällä. Sattuu korviin jo.
Kannattaa hakeutua jonnekin umpimetsään, asumattomille maille, jos haluaa rauhaa. 😊
Ei ainakaan mainostaa sitä täällä, eikä muuallakaan.
Mene vuoren luo, elä yritä siirrättää vuorta sun luo. 😊
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va571598Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3641151- 132918
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu13732Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63612- 41588
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90548- 43513
- 45498
- 44456