Enimmäkseen vaan oon kotona. Pelaan tietokonepelejä,pleikkaria,irkkaan. Syön eineksiä. Juopottelen välillä.
Nyt olen työtön. Ja on mt ongelmia.
Nyt olen työtön. Ja on mt ongelmia.
Oon nyt 46v mies ja en oo ikinä seuruteltut
Anonyymi
15<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olen 48-vuotias mies ja samassa tilanteessa missä sinäkin.
Ole tyytyväinen kokemuksesta näin.
Nämä lapsettomat työttömät eivät tiedä kuinka hyvässä asemassa ovat.
Elämä soljuu vakaasti ilman yllätyksiä ja kovia paineita.
Sulla soljuu korvien välissä vanha ämmä
Olenkin ihan tyytyväinen.
Mäkin oon feikki ja kirjoittelen aikani kuluksi näitä satuja.
Kun teitä on jo kaksi ilmoittautunut tässä ketjussa, ettekö voisi alkaa kirjoitella keskenänne ja kokeilla syntyykö siitä ystävyys. Pieni sosiaalisuus ehkä parantaisi elämää ja yhdessä olisi helpompi käydä vaikka sinkkutapahtumassa. Vaikka ette asuisi lähekkäin silti voi kirjoitella, puhua Teams, pelata yhdessä, ja kun tuntuu sopivalta tavata jomman kumman luona vaikka jonkun sinkkutapahtuman yhteydessä tai mennä vaikka risteilylle.
Valitettava tosi asia on, että isolla osalla teidän ikäisistä on lapsia ja ruuhkavuodet. Tosia asia taitaa olla, että vaikka kumppani löytyisi, edessä olisi isoja sopeutumisongelmia siihen arkeen ja elämän laatu heikkenisi. Lapsiperheen arki vaatii paljon kykyä joustaa, paljon empatiaa ja epäitsekkyyttä. Yksineläjiä joutuu luopumaan luultavasti liian paljosta sopeutuakseen. Usein vielä yli 35v ikisinkku on usein ainakin lievästi asperger tai poikkeuksellisen introvertti tai sosiaalinen silmä on hieman erilainen kuin muilla, eikä se ainakaan helpota yhteiselämää tai sen aloittamista.
Sopivin kumppani voisi löytyä toisesta ikisinkkunaisesta, jolla on samanlainen tapa elää elämäänsä. Jos keksii missä heitä voisi liikkua, sitten tietää mihin kannattaa osallistua. Esim. Asperger vertaistukiryhmät tai introverttien keskusteluryhmät tulee heti mieleen, jos oma persoona menee noihin lokeroihin.
Perheelliset kaverinikin on minut hyljänny, olen heidän seuraan varmaankin liian erilainen.
Näin se monesti menee, saman kohtalon kokenut. Ehkä jos olisin ollut aktiivisempi yhteyden pitäjä niin kanssakäyminen olisi voinut jatkuakin, mut olisi aina vaatinut omaa venymistä jatkuvuuden takaamiseksi, siksi loppui? Ulkopuoliseksi monesti koin itseni, siksi oma motivaatiokaan ei ollut paras mahdollinen?
Ikisinkku ei voi ymmärtää miten vähän aikaa ruuhkavuosissa elävällä on… Eikä usein empatia ja ymmärrys riitä toisen tilanteeseen sopeutumiseen, vaan silloin helposti ajattelee ettei toinen vain pidä yhteyttä.
Lapsiperheillä tästä syystä usein kontaktit säilyy lapsiperheisiin, jolloin tehdään yhdessä jotain lasten ehdoilla. Ja perheelliset myös ymmärtää, mistä johtuu kun on välillä pidempi tauko.
Yksi ystäväni sai lapsen n. 5v aiemmin kuin itse. Hän säilyi ystävänä, koska silloin aloite oli etupäässä minulla, ehdotin tekemistä lapsen kanssa ja kävimme kahvilla hoplop yms.
Vanhempi ei välttämättä voi valita. Lapsia ei voi jättää yksin, kun lähtee kahville tai kävelylle…
Emmääkää oo kinä ollu kenenkään kaa ees sillai. 24 v puhumattakaa seukkauksesta, ei luonnistu
M.
Oon kyl pussannu siskoni kaa joskus 6 v. Se RiitTTIKI :-]
Toistan itseäni: kun teitä on monta yksinäistä hakeutukaa yhteen ja testatkaa olisiko teistä ystäväksi toisillenne? Jos on, se on samalla sosiaalisten tilanteiden harjoittelua myös parisuhdetta varten….
Jos kaveritasolla natsaq, voi mennä yhdessä ulos, sinkkutapahtumiin, lavatanssikurssille tai risteilemään. Sitten jo parantaa huimasti omia mahdollisuuksia löytää joku.
Ei jaksa.
Aloittajan kannattaa pysyä edelleenkin uuninpankollaan vällyjensä välissä pelaamassa pleikkareitaan, ainakin niin kauan kuin äiti jaksaa huolehtia hänestä.