Hei!
Minulle tuli kova tarve kirjoittaa tämä tilanteeni. Minulla on vanhemmat ja iso veli sekä pikkuveli. Kummatkin ovat jo aikuisia ja heillä on lapsiakin.
Minullakin on omia lapsia.
Vanhempani ja veljeni perheineen asuvat samassa kaupungissa ja ovat tekemisissä päivittäin.
Minä ja perheeni asutaan toisessa kaupungissa.
Aluksi välimme oli jostain syystä viileät, ei ollut riitoja mutta tuntui siltä että he eivät välitä minusta tai lapsistani vähääkään. Veljeni lapset olivat tärkeämpiä vanhemmilleni ja he saivat syntymäpäivä ja joululahjoja heiltä. Minun lapset eivät edes onnittelukorttia. Minua ja perhettäni välteltiin ja meihin ei oltu juurikaan yhteydessä jos en itse ollut aloitteen tekijä.
Saimme välejämme korjattua ja olimme todella hyvää pataa ja meillä oli tosi hauskaa.
Sitten tapahtui taas jotain ja minusta ja perheestäni ei välitetä enää. Emme ole nähneet pitkään aikaan ja haluaisin kovasti mutta he keksivät aina jonkun syyn miksi ei voida nähdä. Syitä on tullut nyt jo niin monta etten enää usko.
En jaksa tätä! Olo on hylätty.
Olen yksin lasteni kanssa. Ilman sukulaisia tai sisaruksia.
Onko muilla tälläistä ja onko tähän apua että olo ei olisi niin surullinen tästä.
- Nyyti
Minulle tuli kova tarve kirjoittaa tämä tilanteeni. Minulla on vanhemmat ja iso veli sekä pikkuveli. Kummatkin ovat jo aikuisia ja heillä on lapsiakin.
Minullakin on omia lapsia.
Vanhempani ja veljeni perheineen asuvat samassa kaupungissa ja ovat tekemisissä päivittäin.
Minä ja perheeni asutaan toisessa kaupungissa.
Aluksi välimme oli jostain syystä viileät, ei ollut riitoja mutta tuntui siltä että he eivät välitä minusta tai lapsistani vähääkään. Veljeni lapset olivat tärkeämpiä vanhemmilleni ja he saivat syntymäpäivä ja joululahjoja heiltä. Minun lapset eivät edes onnittelukorttia. Minua ja perhettäni välteltiin ja meihin ei oltu juurikaan yhteydessä jos en itse ollut aloitteen tekijä.
Saimme välejämme korjattua ja olimme todella hyvää pataa ja meillä oli tosi hauskaa.
Sitten tapahtui taas jotain ja minusta ja perheestäni ei välitetä enää. Emme ole nähneet pitkään aikaan ja haluaisin kovasti mutta he keksivät aina jonkun syyn miksi ei voida nähdä. Syitä on tullut nyt jo niin monta etten enää usko.
En jaksa tätä! Olo on hylätty.
Olen yksin lasteni kanssa. Ilman sukulaisia tai sisaruksia.
Onko muilla tälläistä ja onko tähän apua että olo ei olisi niin surullinen tästä.
- Nyyti
Vastaukset 3
Vanhimmat
En tiedä vaikuttaako korona-aika tapaamishaluttomuuteen.
Ota sinua vaivaava asia esille eli kysy miksi eivät halua olla tekemisissä kanssamme.
Sinulla kuitenkin on oma perhe nyt. Ole onnellinen siitä ja keskity lapsiisi.
Koronan takia on nyt hankalampi saada muita ihmiskontakteja puuttuvien tilalle mutta voisit esim. seurakunnan toiminnasta katsoa uusia kavereita selkänsä kääntäneiden sukulaisten tilalle. (Siis jos nyt on kyse tietoisesta syrjinnästä.)
On kyllä outoa käytös.. Jos tunnet itsesi hylätyksi ja myöhemmin ottaisivat taas avosylin vastaan mieti 2 kertaa tarvitsetko ja haluatko kausisukulaisia vai olisiko sittenkin parempi ilman. (Itse antaisin samalla mitalla. Ehkä kysyisin mitä ovat vailla ja vastaisin ettei enää kiinnosta heidän jutut. Olkaa keskenänne.)
Joo korona varmasti vaikuttaa. Mutta se onkin erikoista että he kuitenkin näkevät ystäviään muista kaupungeista. Jopa tästä samasta kaupungista kuin missä me asumme.
En tiedä vedänkö herneen nenään liian aikaisin. Minusta tämä on syrjintää.
Täytyy keskittyä nyt siihen omaan rakkaaseen perheeseen ja yrittää itse päästää irti.
Olen siis tämän keskustelun aloittaja 😂